Hevosenluomisen tuskaa

Sain lopultakin tilauksen nimikyltistä. Hevonen oli tuttu ruuna, Selman entisiä tallikavereita. Olin innoissani, koska pääsin pitkästä aikaa maalaamaan rakastamillani akvarelleillä. Viikonloppureissu äidin luo toi aikaa pitkäpiimäiselle pohjatyölle, eli kirjaimien maalaamiselle ja hevosen pään sommittelulle. Tällä kertaa nassu jäi aika pieneksi, sillä kuva josta tilaaja ehdottomasti halusi hevosensa maalattavan, oli sellainen. Suosin yleensä kuvakulmaa, jossa hevosen rintamasuunta on esimerkiksi oikealle ja pää kääntynyt vasemmalle (esimerkki Selman nimikyltistä lopussa). Silloin nassun saa mahdollisimman suureksi ja yksityiskohtaisemmaksi. Mutta tämäkin kuva oli mielenkiintoinen. Myös hiukan haastava, koska hevonen seisoi siinä "mäen päällä" ja kuvaaja on seissyt sen alla, joten kuva on hieman alaviistosta otettu. Haasteita tänne vaan! :D

Tekstien sommittelu ja hevosen asettelu kylttiin niin että mittasuhteet säilyvät ovat tuskallista, hidasta ja hermoja riipivää touhua. Mutta onneksi olen rautaiset hermot omistava ja pienesti masokisti. Pari päivää ja pääsi ihanaan vaiheeseen, eli maalaamiseen. Mikä osaa turhauttaa sekin, mutta aina vain hetkellisesti.

Seuraavassa näytän millainen prosessi minun maalaamiseni on. Olen maalannut 7-vuotiaasta asti ammattilaistason akvarelleillä, sillä ensimmäinen opettajani oli kuvataiteilija Pirjo Repo, joka vaati että meillä on oltava laatuvehkeet eikä mitään höpöhöpö vesivärejä. Hän ja kuvataiteilija Pia Sinkkonen olivat parhaat opettajani ja sitten olen vain kehitellyt itselleni omia tekniikoita joilla pääsen haluamaani tulokseen. Koskaan en ole täysin tyytyväinen, mutta jos jatkaisin maalaamista odotellen tyytyväisyyttäni, ei mikään kuva valmistuisi koskaan... Joskus minulta kysytään enkö maalaisi mieluummin öljyväreillä tai akryylimaaleilla koska käytän akvarelleja niin pikkutarkkoihin ja värikkäisiin töihin, enkä vetele niillä unenomaisia utukuvia niinkuin "kuuluisi". Mutta kun on jollain systeemille tehnyt 25 vuotta, ei mikään muu tunnu ollenkaan niin toimivalta ja omalta. Kartonki, vesi ja ihanan pigmenttiset akvarellit ovat minun juttuni. Oppiminen ei toki lopu koskaan. Valon ja varjon mysteeri on aihe joka tuottaa epäonnistuessaan harmia ja onnistuessaan sanoinkuvaamattomaa onnea.

Pohjamaalausta

Muotoja ja värien sommittelua. 

Sielun etsintää

Tasoitus. Alkoi häiritä sieraimen paikka ja muoto.

Nenän korjaus ja valopesu. Valmis!

Semmonen tuherrus tällä kertaa tuli. Viimeksi maalasinkin kyltin Selmalle ja siitähän on yli vuosi jo aikaa...

Valitettavasti maalausten alkuperäisiä värejä en osaa tuoda esille näillä kuvankäsittelytaidoilla ja välineillä. Tämä kuvakulma on jokatapauksessa edustavin ja paras maalausmalli.

Nooh, kyllä se välillä iskee viiraus maalata niitä utuisempiakin kuvia. ;)

2013

Nythän ne tuupparit pomppasi!

Selman viikkoon on tähän saakka kuulunut mäkitreenin lisäksi yksi koulutreeni ja yksi estetreeni. Se oli villi idea joka syntyi kun kenttä yhtäkkiä kuivahti hyppykuntoon ja Mira ilmoitti halukkuutensa kokeilla miten Selmaa järkyttävät esteet sujuisi pitkän ja työntäytteisen kouluratsastustalven jälkeen. Tämä ajatus on kiehtonut minuakin, sillä Miran ja Selman välille on kehittynyt jotakin hyvin erityistä luottamusta ja hallintaa, jota Selma kaipaa esteiden välillä. Niinpä päädyimme siihen lopputulokseen, että keskiviikkona on kankitreenit, torstaina vapaapäivä ja perjantaina maahankaivettuja esteitä.

Alkuverkkakirmailua

Selman pyllyn tämänhetkinen olomuoto.

Pitkällä sivulla sarja jossa yksi askel välissä, ja lävistäjällä yksittäinen pysty.

Selmalla on hypätty viimeksi muistaakseni lokakuussa ja Miran kanssa ei koskaan, joten korkeudet olivat luokkaa 40 cm. Homma sujui kuitenkin yllättävän tasaisesti Selman puolelta. Miran tasaisuus nyt ei yllätä. ;) Yhdellä kiellolla selvittiin. Selma lähestyi tasaisesti ja laukanvaihtokin onnistui lävistäjällä olleen pystyn päällä parin yrityksen jälkeen puhtaasti. Vähän oli pakko filmata myös loppuraveja, koska minusta oli niin ihanaa kun typsykät menivät taas siihen omaan flow-kuplaansa jossa vain kaikki sujuu kuin tanssi.

HYPPELYVIDEO

VIDEO LOPPURAVEISTA

Mukavaa kun saa taas esteetkin osaksi treeniä pohjan ollessa lopultakin ok. Ja ensiviikolla varmaan päästään lanaamaankin Selman kanssa. Voimatreeni saa taas lisäpontta.

Melkein jo saatiin koulusatulakin kaipaamaansa toppaukseen, muttei ihan. Mutta pian kuitenkin. Villat on etupaneeleista jo niin lytyssä että ei ole muuta vaihtoehtoa. Siitä kirjoitan sitten erikseen.

Mäkitreeni käytännössä osa 1

Ajamalla tekemäni mäkitreeni tapahtuu läheisen vaaran rinnettä ylös hölkkäämällä ja alas kävelemällä. Aloitan hölkkäämisen heti kun alkukäynnit ja maantien ylitys on tehty, ja hölkkää vaihtelevassa maastossa tulee näin ollen putkeen (yhtä jyrkkää alamäkeä lukuunottamatta) 3,4 km. Siinä kohtaa tulee kääntöpaikka ja tie jatkuu ylös vaaralle. Tästä alkava hölkkäveto on 550 m pitkä. En osaa sanoa kuinka paljon korkeuseroa tulee, mutta koko tuo 550 m on nousua, välillä jyrkempää ja välillä loivempaa ja pistää tehokkaasti tahdin hyytymään, housut vaahtoamaan, ponnistuslihakset pullistelemaan ja hengen puuskuttamaan. Ylhäällä siirrytään käyntiin ja kävellään alas kääntöpaikalle.

Vaaran päällä matkalla alas. Ja hapoista huolimatta Selmaa ei olisi huvittanut kävellä...

Kuvastakaan ei oikein hahmotu rinteen jyrkkyys tai loivuus..

Pinkillä verkkamatka ja oranssilla veto.

Tavoitteeksi olen asettanut että Selma jaksaa hitaalla hölkällä mennä tuon rinteen ylös viisi kertaa peräkkäin, kävellen sen aina alas. Ennen epämääräistä epäpuhtausepisodia se mentiin terhakkaasti jo neljästi ylös. Tänään mentiin vain kahdesti, vaikka tiesin että olisin voinut pyytää kolmesti, mikäli pohja olisi ollut kuiva ja napakka. Nyt koko reissun ajan se vaihteli välillä upottavasta märästä hiekasta lumen kautta kuivuneeseen pohjaan. Pohja oli siis raskas koko reissulla, joten kaksi kertaa saa riittää kunnes kuivuminen tapahtuu.

Ennen kuin aloin höylätä rinnettä vetoina, ajattelin että Selma on hommaan "liian fiksu" ja kieltäytyy viimeistään kahden kierroksen jälkeen enää lähtemästä ylös. Mutta sepäs tykkääkin touhusta ja aina itse tarjoilee kääntöpaikalle menoa ja kun saa käännettyä takaisin rinteeseen, se jo pingahtaa raviin. Sama koskee kaikkia tallin lämminverisiä joilla samaa treeniä on tehty.

Hikihän siinä hommassa tuli!

Selmalla kyllä virtaa riitti niin paljon, että koko loppukäyntien ajan sai neuvotella että kävelläänkö vai ravataanko. Käveltiin. Suihkun jälkeen humppatukka sai päälleen villaloimen ja vuorittoman sadeloimen. Tänään oli aika viileä päivä, ajon aikaan 4 astetta, mutta iltapäivästä lämpeni sitten.

Hyytelöpersiin letkeät liikkeet (kisavideo)

Kisapäivä. Aamupala ei maistu. Aamutalliin kukonlaulun aikaan, koska neitirouva Villahousulla menee ruokahalu jos aamu ei mene tutun kaavan mukaan (= Mustin kanssa heinäpaalille aamupöperöiden jälkeen). Sitten väsynyt stressaaja palaa kotiin ja syö ja juo ja stressaa vähän lisää. Loppuuko eväät päivän aikana? Meneekö letittämiseen liian kauan? Jos se hartaudella ideoitu kampaus ei näytäkään elukalla hyvältä? Se purkaantuu? Mutta jos sittenkän ei ole eväitä tarpeeksi ja tulee NÄLKÄ?

Sitten takaisin tallille, huopakin on mukana. Rankutetaan duettona mantraa passi-numerolappu-kannukset-passi-numerolappu-kannukset, kunnes ollaan tallilla ja autoon laitetaan passi, numerolappu ja kannukset. Mantrassa ei mainita satulavyötä. Mira kiinnittää laina-autoon trailerin ja parkeeraa sen valmiiksi pihalle ja avaa luukun. Minä käyn pahaa-aavistamattoman hamppuharjan jonka kainalokarvat ja mahavillat lepattaa kevättuulessa. Ja se aavistaa pahaa välittömästi kun näkee trailerin. Se hyytelöityy. Harjaan ja letitän 160 cm korkeaa pakoeläintä jonka persaus tutisee koko session ajan. Se seisoo hiljaa käytävällä, tuijottaa lasittuneesti kaukaisuuteen ja tutisee. TRAILERI OLI PIHALLA.

Harja on liian lyhyt verkkoon tai pysymään kokonaisuudessaan ranskiksella. Ja liian pitkä sykeröihin. Täytyy käyttää luovuutta, tyttärien kanssa kehittyneitä letitystaitoja, vahvinta hiusgeeliä ja pitävintä hiuslakkaa mitä markkinoilta (meidän kylältä) löytyy. Aika loppuu, häntä täytyy letittää. Se sujuu samalla kun Mira laittaa kuljetussuojat jalkaan. Tamma menee tutisevine takalistoineen kyytiin helposti ja hytkyttää koko yhdistelmää. Hätäkakkaa, sitä tulee. Tarkistusmantraa hoetaan. Onhan mukana satula-suitset-loimet-passi-numerolappu-kannukset-hevonen-huopa-ratsastaja... Listassa ei mainita satulavyötä.

Kisapaikalla hyytelö tulee ulos tutisemaan ja huutamaan. Kun se haistaa muut kavioeläimet, tutina lakkaa. Varustaessa huomaamme yllättäen, että satulavyö jäi kotiin. Se onneksi järjestyy lainaan järjestävän tallin tuntsarilta. Verkassa meillä on Ratsu, joka on kuulolla, ryhdikäs, jäntevä, energinen. Tekisi mieli filmata, mutta pelkään että luuri tekee temput eikä sitten suostu filmaamaan itse kisasuoritusta. Kadun tätä varmasti kauan. Pieni piru olkapäällä sanoo, että jos verkka menee hyvin, suoritus ei mene. Mutta en jaksa välittää siitä. Se on ennenkin ollut väärässä. Ja oikeassa. Enää ei stressaa, ihailen vain ylpeänä kaunista ratsukkoa. Hallavaharjani. Ja Mira kuin velho satulassa taikoo eleettömästi tanssia.

Valmistatumassa

Maneesissa, jossa suoritus tapahtuu, Selma rentoutuu ja rauhottuu. Pörhäkkyys on poissa, mutta se on kuitenkin kuulolla. On aika mennä ruudun sisään...

VIDEO

Hoemme, että on pakko tulla ainakin 60%. Muuten olisi pettymys. Ja sitten pitkällisen odotuksen jälkeen tulos kuulutetaan. Pisteitä ropisee 154,5/250, 61,8%. Se on aika hyvin, sillä lopputuloksissa sijoitus on 4./11. Kolmas sai prosentteja 62,8, joten ei se kaukana ollut ettei olisi valkoinen ruusuke tupsahtanut. Se olisi ollut meille kyllä suuri yllätys. Niinkuin oli tämäkin tulos. Oikein hyvä tulos.

Kaunotar ja Hyytelö

Mäntysuovalla valkaistu nokka ja joku urpo joka koittaa saada samaan kuvaan mahtumaan itsensä ja hevosen pään... Mission impossible.

Hauskinta oli, että heikoin lenkki, eli keskikäynti (jonka povasimme saamaan 5 pistettä) sai huimat 6,5 pistettä. Ensimmäisestä keskiravista tuli 6 ja jälkimmäisestä 5,5 (tahdikas, mutta ei eroa). Toinen 5,5 tuli vasemman laukan voltista joka vähän levisi... (iso, taivuta)  Kaksi 7 mahtui  myös mukaan, ensimmäinen tuli lävistäjältä jossa harjoitusravista siirtymä käyntiin 3 askelta ja takaisin raviin (pehmeästi) ja toinen viimeisestä laukannostosta joka tapahtui ravista (suora).

Askellajit 6,5, Lennokkuus 5,5 (oli verkassa kyllä ainakin 6,5 :P), kuuliaisuus 6, ratsastajan asento, istunta ja apujenkäyttö 6,5 ja oikeiden teiden seuraaminen 6,5

"Letkeäliikkeinen ja tahdikas hevonen, joka saisi olla jäntevämpi ja energisempi. Hyvä tulee! :)"

Hönöt ry kiittää ja kuittaa. Stressin jälkeinen väsymys vie voiton koko kööristä.

Kisatreeniin herääminen ja kakkaneuroosi (videoita)

Sunnuntaina, jos kaikki tähdet ovat kohdallaan, tiemme vie Kajaaniin kohti I tason koulukisoja. Ilmottauduttu on, kyyti on vielä auki, kuten tavallista. Ohjelma on Helppo B:0 2009, jossa meille tuo haasteita keskikäynti ja keskilaukat lävistäjällä (Selma tykkää vaihtaa laukan kulmaa lähestyttäessä). Lisäksi ohjelmassa on peruutuksesta siirtyminen raviin (helppo ja tuttu homma, mutta ruosteessa ja muoto saattaa kadota) sekä keskikäynnistä laukannosto (myös helppo, eikä edes ruosteessa, mutta voi aiheuttaa innostusta sen verran että muoto katoaa). Niinpä kun kisoihin oli (eilen) aikaa neljä päivää, saimme ajatuksen alkaa treenaamaan. Päädyimme kankisuitsitukseen vaikka kisoissa nivelellä mennäänkin, koska herkistely oli nyt päälimmäisenä mielessä. Suitsissa on bridongina Sprengerin kolmipala Turnado aurigania, jota Selmalla on käytetty paljon nivelsuitsissa. Kankiohja on tällä hetkellä niin sanottu "tehostin", kun tarvitaan nopea reaktio kevyeen käteen. Valtaosan aikaa ratsastus tapahtuu kuitenkin tuon kolmipalan voimalla. Selma on hyvin jo tottunut tähän suitsitukseen ja nyt kun ostin uuden kangen entisen sijaan, se vaikuttaa entistä tyytyväisemmälle. Mutta siitä enemmän joskus toiste.

Jostain syystä meille käy hirmu usein niin ettei kumpikaan muista pitää hevosta kiinni.  Mira lähti hakemaan jakkaraa ja minä keskityin odottamaan milloin korvat on hörössä. :D 

Koska olen nerokas ihminen, päädyin kuvaamaan ja videoimaan kaikkea muuta kuin näiden oikeiden asioiden varsinaista treenaamista. Joten minulla on nyt läjä kuvia missä Selma ravaa ja video jossa se laukkaa ja toinen jossa se ravaa. Mutta näin sanallisesti voin kertoa, että peruutuksesta raviin siirtymät meni muutaman toiston jälkeen yllättävän hyvin, eikä muoto edes pahasti kärsinyt. Laukkalävistäjät menivät superhyvin, eikä Selma koittanut vaihtaa laukkaa kertaakaan! Ilmeisesti vastalaukkatreenistä on ollut jotakin hyötyä.

Kenttä on sula, mutta siinä on yksi routakoppa, jonka merkkasin lapiolla.

Myös keskiravia täytyy kisaohjelmassa mennä lävistäjällä, joten sitäkin Mira treenasi. Selma lähtee jo hyvin pidentämään askelta, mutta täytyy vielä treenata lentoa liikkeeseen. Papereissa on aina noissa lukenut "vielä, enemmän, lisää" jne. Siinä vain veitsenterällä joutuu keikkumaan ettei tule rikkoa laukalle tai keskilaukassa mene kaahaamiseksi. Mutta ajan kanssa sitten petrataan näitä. Keskilaukkaa ei itseasiassa ole hirveästi edes kentällä harjoiteltu ihan muodossa. Tällä kertaa ei Mira keskittynytkään niin siihen itse muotoon vaan herkkiin reaktioihin ja kuulollaoloon. Tosin ryhdistämisharjoituksiakin hieman tuli tehtyä, mikä näkyy ravivideolla (Selma ei siis vielä jaksa kunnolla ryhdistää ja kantaa itseään siinä kuin muutamia askelia).

Molemmilla vatsalihakset pinkeänä. :D

Kiitos hyvästä yrityksestä.

Laukkavideolla Mira ratsastaa melko löysällä ohjalla välillä pidentäen ja välillä lyhentäen laukkaa. Tosin taisin kuvata vain ne pidennykset. Koska aurinko paistoi vain sillä sivulla. Ja se oli lähimpänä. Kohdassa 0:53 on laukannosto käynnistä.

VIDEO laukkatreenistä

VIDEO ravitreenistä

Vaatteiden vähennyshetki.

Treenit jatkuu huomenna ja ylihuomenna, sitten lauantain Sempula saa huilia ja kerätä virtaa kisapäivään. Jos nyt vetoauto järjestyy. Ja toimii. Ja hevonen on ehjä. Ja mitä näitä nyt on kaikkia.

Minä puolestani olin tänään valtavan kakkaneuroosin vallassa ja käytin päiväni kokonaan Selman ja Mustin tarhan siivoamiseen. Sainkin siivottua sen 95 %:sti. Vain takametsään jäi kakkaa ja heinäkehikon ympärille vanhaa heinää. Ne mahtuu seuraavalla kerralla kaikki samaan kauhaan. Siis pikku-Willen kauhaan.

Pruuuuum...!

Edellisen neuroosikohtauksen vallassa käytin isoa kottikärriä ja meinasin katkaista verisuonen päästä ja lihakset jaloista kun kiskoin sen tarhasta täynnä märkää kakkaa. Painoi varmaan 300 kiloa. Vähintään. Meinasin saada sydänkohtauksen ja kaikkea. Huomattavasti helpommin meni Willen kanssa, mitä nyt 2 tuntia lapiointia ja haravointia pikkasen lihaksissa tuntuu. Selma oli ylimmäisenä työnjohtajana, kun Musti oli suuressa maailmassa ja rouvalla oli yksinäistä.

Villahousuille kyytiä

Tänään kävin ajamassa Selmalla käyntilenkin Miran ja Mustin kaverina. Mustilla oli hiitti eilen joten se tarvitsi palauttelevan liikunnan ennen keskiviikkoista starttia. Niinpä tuijottelin Selman pyllyä pilvisessä säässä arviolta reilun tunnin.

Tallin ja Kajaanintien välinen peltotie, jonka varrella viime kesänä oli myös laitumet. Olen viritellyt Selman väliaikaiseen potkuremmiin (nailoninen ketjuriimunnaru) astetta sähäkämmän värisen pehmusteen. :P

Yleisin ajolenkkimme on vielä hakkuuaukeita lukuunottamatta aivan lumessa. Mausteena on routakuoppia ja vajoamia sekä ylläripylläreitä jotka ovat ansatyyppisiä reikiä ehjältä näyttävän tienpinnan alla.

Selma kyyläilee ilveksiä. Ei näkynyt. Jälkiä on kyllä näkynyt kun iso kisu on mennyt tämän tien yli eri kohdista.

Takaisin tallille päästyä sain jostain syystä mittani täyteen Selman valkoisia villahousuja jotka lepattavat tuulessa. Ja ne lepattavat vielä juhannuksenakin, vaikka kaikki muut karvat olisi jo vaihtuneet. Selmalla on geeniperimässä (ilmeisesti E.V. Johtotähden kautta) valkoisia n. 10 cm pitkiä karvoja naamassa, ryntäillä, kainaloissa, mahan alla, tisseissä ja sitten takajalkojen välissä ja takareisillä. Ja ei, ne eivät ole matokarvoja. Selma on iloisesti periyttänyt tämän ominaisuutensa myös molemmille varsoilleen, sillä bongasin Huldaltakin näitä jo ryntäiltä. Sepolta on bongattu myös jo ensimmäisenä talvena...

Näitä kun tunnin tuijotti, niin sakset tarttui käsiin heti kun sain loimen heitettyä selkään...

Ei se nyt kaunis tuotos ole, mutta loppuipahan se lepattaminen!

Tissikarvat lähtivät Kiuruvedellä hetkeä ennen demoa ja naamaa olen parturoinut myös. Kummasti näyttää heti skarpimmalta kun ylimääräiset ilmaviirit häipyy. Kainalot on varmaan seuraavana vuorossa. Jokavuotinen parturoinnin onni. Kyllähän nämä karisevat viimeistään heinäkuun aikana, mutta en kestä katsella niitä sinne asti!

Jälkikasvustakin kantautui hyviä uutisia kun Jonna on vihdoin päässyt ratsaille Sepon kanssa! Aiheesta tuore blogikirjoitus TÄÄLTÄ. Hienoa hienoa!

Selman kanssa on nyt suunnitteilla tehotreeni takaosan voimistamiseksi. Eli ajan kerran viikkoon vaaran loivaa ja pitkää rinnettä hiljaista hölkkää ylös ja käyntiä alas, alkuun 3 kertaa ylös ja kuukauden sisään pitäisi mennä jo 5 kertaa ylös, mikä meille riittää maksimiksi. Sitten ratsain käyn kävelemässä ja laukkaamassa harjun lyhyitä jyrkkiä rinteitä ylös kerran-pari viikossa. Katsotaan tuleeko tulosta. Näiden lisäksi tietysti Mira treenaa pari kertaa viikkoon. Kenttä alkaa olla sula, kunhan vedet imeytyy niin voi alkaa suunnitella hyppäämistäkin.

Huldan hurmattavana (kuvapostaus)

Tänään lopultakin päästiin lasten kanssa reissuun ja käytiin katsomassa Selman lasta. Oli haaveena molemmat lapset samalla kertaa, mutta koska Jonna oli töissä niin ei päästy Seppoa ihailemaan. Huldaa sitten senkin edestä!

Minä ja Hulda kohtaamme ensimmäistä kertaa vieroituksen jälkeen. :)

Minä olen 180 cm pitkä. Siitä voi pätellä vähän minkä kokoinen tämä vuosikas neiti on jo nyt...

Ja harjahan on tnnistuksesta poiketen selvä hamppu väriltään. Häntä on kyllä liinahtava, niinkuin on tunnistettukin,

Onnellisen omistajan on helppo hymyillä. :D

Todella mukavanoloinen tamma. On luonnettakin, rohkeutta ja päättäväisyyttä. Varmasti saa omistaja tästä toivomansa kisatykin. ;) Täytyy kesällä käydä uudella reissulla kun on Seppokin tavattavissa ja kesäkarva vaihtunut.

Maneesittomat treenaa...

Pohjat on nätisti sanottuna haasteelliset tässä vaiheessa kevättä. Tosin vuosi sitten otetuissa kuvissa ei näy lunta juuri missään enää... Mutta se ei lämmitä mieltä yhtään. Tallin starttihevoset kärsivät kun pitäisi päästä hiitille ja rata on huono, ajolenkkien pohjat on huonot, kaikki on huonoa. Joutuu ajamaan kovemmat pätkät henkensä uhalla jossain syrjäteillä autoja peläten.

Ja meilläkin olisi haaveena 19. pv olla Kajaanissa koulukisoissa heB:tä tanssahtelemassa. Hjuu. Nyt kun sohjokentästä on päästy, niin tarjolla on routakuoppaa, alla lohkeilevaa jäätikköä, upottavaa hiekkaa ja tilsoja etusiin (joissa ei ole niitä pirun tilsakumeja nyt sitten...). Jaa, että eikö löydy raviin tahtia? Kumma.

No, koska olemme näissä olosuhteissa syntyneet, kasvaneet ja eläneet reilut 30 vuotta, emme Miran kanssa lannistu. Ne treenit pidetään mitä ollaan suunniteltu. Ainakin yritetään. Jotain sinne päin. Eilen käytiin ajolenkillä Mustin ja Selman kanssa ja voin kertoa että oli naama ravassa niin että kulmakarvoilta tippui kuravettä suuhun. Ja siihen vielä pölisevät irtokarvat päälle. Kai olen muistanut mainita, ettei meidän koppakärreissä ole sellaisia elämää helpottavia osia kuin lokasuojia... Saati hevosen persiin ja kuskin välissä mitään rättiä estämässä tilsoja/kiviä/rapaa tulemasta otsaan. Mutta ei siinä. Mukava lenkki oli. Kovaa ravia mentiin. Phtyi.

Tänään oli vuorossa sitten koulutuuppausta vaihteeksi nivelillä. Kenttäkin näytti lupaavalta, aurinkoisempi ja kuivempi pääty jo hiekalla ja toisessa päässä lunta vain ohuelti. Mira ennätti jo päästää alkukäyntien aikaan suustaan pahaenteisen lauseen "täähän tuntuu ihan hyvältä jo". Ravissa päästiin toteamaan, että no ei tunnu sittenkään. Alta lohkeileva valkoinen jutska ja kaviot imaiseva ruskea jutska toivat jännittävää vaihtelua ihan jo ympyrään jossa niitä oli puolet ja puolet. Alkulämmittelyinä Mira otti laukkaa tahdittoman ravin sijaan.

Vasen laukka kuumotti Selman niin että oikea meinasi nousta miten sattuu ja millon sattuu. Niinpä odoteltiin milloin kuuma kisahevosen luonne jäähtyy. ;)

Pahoittelen että kuvat ovat laadullisesti surkeita. Tajusin vasta kuvia purkaessani, että jossain vaiheessa kännykkäkameran säädöt ovat menneet kuvan tarkkuuden osalta pienimmälle mahdolliselle. Harmittaa kyllä, koska kerrankin valoa olisi ollut riittävästi..

 Ravin tahti ei edelleenkään löytynyt ja Selma oli avuille melko kuuro. Turhautuneena Mira sanoi lähtevänsä läheiselle peltotielle laukkaamaan. Minä siirrtyin siinä vaiheessa haravoimaan tarhasta kakkaa. Hetken päästä ratsukko tuli takaisin ja Mira sai työstettyä ravia ihan meidän tallin pihassa olevalla kulkuväylällä jota pitkin mennään tarhoille ja kentälle. Siinä oli sula, pitävä pohja ja Selmakin alkoi tulla herkäksi omaksi itsekseen. Vilkuilin välillä menoa ja se näytti kyllä paikoitellen hyvinkin upealta. Mutta koska kakkaneuroosi iski, niin en malttanut enää mennä kuvaamaan. Ja kuvanlaatua katsellessa ehkä hyvä niin...

Haravoin Mustin kanssa läjiä ja sitten kun kävin väillä Miran apuna purkamassa ja loimittelemassa Selman, hain etukuormaajan ja lapattiin läjät kauhaan. Aika oli siinä kohtaa kortilla ja tyydyttiin vain tarhan etuosan siivoamiseen.

Kuva: Mira

Musti oli hyvin kiinnostunut vekottimesta ja Selma vain hengaili hyvännäköisenä messissä. Huomenna olisi haaveena lähteä pitkästä aikaa tekemään mäkitreeniä harjulle. Ne näköjään ovat sulaneet ensimmäisinä. Olen ollut viikonlopusta lähtien kuumeen ja nielutulehduksen kourissa, niin pienellä varauksella suhtaudun huomiseen suunnitelmaan, mutta toivottavasti olo sallisi.