keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Tervettä päivää (Videoita)

Sitä näkee aina silloin tällöin. Mikä on ihan mukavaa, noin niinkuin ylimääräisen stressin vähenemisen kannalta.


Eilen Selmalla oli vapaapäivä ja koulutreeniä oli luvassa tänään ja sitä on luvassa myös huomenna ennen hierontaa. Alkukäyntien jälkeen Mira antoi tamman ravata pitkällä ohjalla ympäri kenttää ja katseltiin kuinka se liikkuu. Noin 95% normaalista, sanoisin. Melko hyvä. Tämän jälkeen oli luvassa laukkaa ja siitä eteenpäin kuvasin pätkiä videolle joka on tässä:

VIDEO

Mira työsti myös käyntiä ja sieltä hän saikin kaiveltua esiin välillä todella tahdikasta ja hienoa askellajia. Edelleen kankien kanssa ollaan vielä harjoitteluvaiheessa ja valtaosa ajasta menee kokoamisen alkeiden ja liikkeen lennokkuuden säilyttämisen välillä taiteillessa ja Selma hakee pään asentoa valuen välillä liian alas. Mutta yllättävän hyvällä mallilla ollaan kun ihan taannoin vasta kanget suuhun laitettiin ensimmäistä kertaa. Ainakin minusta.








Hankitreeni kätevästi kentän keskellä.


RAVIA VIDEOLLA

Kovasti jo odotan huomista, jotta saan kuulla mistä Timo paikallistaa Selman jumit ja tuntuuko vasen lapa ja rynnäs hänen käteensä millaiselta. Mutta ehkä tässä jo pikkuhiljaa voi huokaista helpotuksesta. Tai en oikeastaan taida uskaltaa...

2 kommenttia:

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)