Klenkkaliisan elämää

Selmalla on ollut "puolisairasloma", eli olen noin jokatoinen tai jokakolmas päivä käynyt sen kanssa käyntimaaston ilman satulaa tai satulan kanssa. Tänään se tuli perähevosena kun käytiin ajamassa lämppäreillä kevyempi ja lyhyempi lenkki. Mentiin hölkkääkin ja sama nyökkiminen jatkuu. Siihen ei näytä vaikuttavan liikunnan laatu tai määrä parantavasti eikä huonontavasti. Taannoin kun käytiin Mustin seurassa käyntilenkillä, Selma nyökkäili tarhasta haettaessa kun juoksutin sitä, mutta tunnin patikoinnin jälkeen (joka sisälsi myös hangessa kahlailua) se ei sitten nyökkäillytkään. Mira ratsasti sillä tallin pihassa ympyrällä, taivutteli ja tamma liikkui normaalisti. 

Mutta jottei omistajan vain tarvitsisi kokea helpotusta, on nyökkäily jatkunut sen jälkeen tasalaatuisena. Edelleenkin odottelemme hierojaa.. Eilen kävin käyntilenkillä mamman kanssa ja huomasin että kun olimme kotvasen jo kävelleet ja oikealta puolelta kaulaa alkoi karva hieman taipuilemaan, oli vasemmalla (kipeällä) puolella jo hikinen kohta aivan tietyllä pienellä alueella:

Vanha kuva, mutta tuolla punaisella alueella on ilmeisesti kipukohta.

Nenä menee vinoon myös kun tuosta alueesta lähtee hieromaan voimakkaammin kohti olkaniveltä ja etujalkojen välissä olevia lihaksia. Kaikkien jalkojen nivelet ja jänteet ovat edelleenkin normaalit. Selma liikkuu mielellään, mutta vasemman lavan liike ei ole hyvä. Jokin siellä kiristää. Kun vain tietäisi mikä ja miksi. Jälkimmäiseen ei ehkä löydy vastausta. Tällä viikolla pitäisi hierojan tulla ja kengitystkin on huomenna. Saas nähdä mitä siitäkin tulee...

Selma on siis suurimmaksi osaksi hengaillut Mustin kanssa ja syönyt. Ja sama meno jatkuu kunnes hieroja saapuu paikalle.

Selma pitää puuta pystyssä.

Kelit lauhtuivat taas ja nyt ollaan nollan tuntumassa räntäsateessa. Ehkäpä kohta olisi vuorossa ne ihanat aurinkoiset talvipäivät, kun hanget kimaltaa ja pakkasta on juuri sopivasti? 

Selman yskä onneksi näillä näkymin loppui kun aloin kastella yöheinät aivan vettävaluviksi. Jotain hyvää sentään! :)

Ep Selina

Hönö

Eilen oli päivä jolloin pyysin Miraa ratsastamaan Selmaa kentällä jotta pääsen kyttäämään sen liikettä. Se oli siis huilinut to-su tarhassa ja käynti ainakin oli puhdasta. Toki se rallaili tarhassa muiden mukana häntä tötteröllä, joten tolkuttoman kipeä se ei ainakaan ollut. Ja kaikki jalat edelleen viileät ja kuivat.

Mira ratsasti sillä ensin käyntiä ja se liikkui ihan normaalisti. Pyysin menemään ravia pitkällä ohjalla jotta näkisin kaulan liikkeestä sen nyökkäyksen. Ja näkyihän se. Ei koko ajan, mutta volteilla ja kaarteilla silloin kun vasen etujalka oli sisäjalkana. Ja lopulta myös suorilla. Pientä nyökkyä. Liikkeet kuitenkin oli letkeät ja askeleet symmetriset, joten...aargh. Lopetettiin siihen ja mentiin talliin kopeloimaan. Heittelimme arvauksia puikkoluusta olkaniveleen ja kun Mira alkoi olkaniveltä painella, sormet lipashtivat lapaluun alle ja johan tamma hetkahti. Sieltä löytyi kipeä kohta ja Mira tunsi kuinka joku lihaskalvo oli aivan pinkeänä. Kipeää oli myös ryntäiden puolella lihaksessa. Onneksi Timo on tulossa hieromaan aivan lähipäivinä, niin nähdään mitä tapahtuu. Toivon sydämeni pohjasta että kipu on lihasperäistä ja nivelet ja jänteet ovat kunnossa. Kummalista toki on se että kipu yltyy liikunnan myötä. Jos olisi kyse maitohapoista tai vastaavasta, niin sen pitäisi vertyä kun lihakset lämpiää...

Karvakasa jonka irokeesi on laskeutunut. :P

Suunnitelmani on nyt hoitaa liikutus kävelemällä. Testaan liikettä auratulla tiellä, ylämäessä, alamäessä, pienessä hangessa, syvemmässä hangessa jne. Niin kauan kävellään kun liike on käynnissä ok ja tamma mielellään menee. Ja kunnes Timo tulee. Kunhan kelit ensin vähän lämpiäisivät. Tänään ja huomenna taidan keskittyä kouluhommiin ja antaa Selman nauttia vielä vapaapäivistä. Pakkasta on melkein -30 astetta nimittäin... Täti jäätyy. Laatuaikaa toki ennätetään viettää.

Jalaton hevonen ja hevoseton jalka

Opiskelua on taas takana kolmen päivän ajalta. Jakso oli hyvin antoisa, sillä meillä oli eläinlääkärien luentoja ihosairauksista, silmäsairauksista ja ontumasta sekä jalkavioista. Sen lisäksi treenattiin irtokengän lyömistä ja kavion valmistelua siihen hommaan (voisi sitä vuoluksikin hyvällä tahdolla kutsua). Eipä ole enää kuin yksi lähijakso jäljellä ja sitten on vuorossa viimeiset näytöt. Pari portfoliota pitäisi siis raapia kasaan aiheista Hevosen hoito ja valmentaminen sekä Hevosen terveydenhuolto, Voipi siis bloggaaminen olla välillä hieman hitaanlaista.

Kuluva viikko alkoi Selman laukkatreenillä jonka suoritin ratsain (kyllä, MINÄ itse) Mustin perässä. Oikeastaan siis oltiin Mustin hiittiseurana. Homma sujui hyvin niin Selman kuin itsenikin osalta ja olin iloisesti yllättynyt että en puhkunut keuhkojani pihalle vaan ainoa tuska oli maitohapoille vetävä oikea pohje. Paluumatkalla kun keventelin pitkät pätkät aloin kiinnittää huomiota Selman päähän ja kaulaan joka tuntui katoavan alas aina kun nousin ylös. Kun sitten istuin satulassa muutaman askeleen (jonka välilevyni juuri ja juuri sietää) totesin sen olevan epäpuhdas. Mira vahvisti asian ja päättelimme kipeäksi jalaksi vasemman etusen. Se porskutteli tapansa mukaan ihan tyytyväisenä joka hankaloittaa vahvasti amatööridiagnoosin tekemistä.

Tiedänpäs mihin juilii, mutta enpäs kerro. Hähhähhää.

Kotona ei löytynyt mistään mitään. Tietenkään. Jalka oli samantuntuinen joka kohdasta kuin viereinenkin eikä ylempää lihaksitakaan tuntunut käteen mitään lämpimiä kohtia. Lihasta kuitenkin epäilimme. Laukkatreeniä ei ole tehty nyt pitkään aikaan, mutta verryttelynä oli monta kilometriä hölkkää eikä itse laukkakaan ollut edes mitään kovaa kiitoa vaan ihan vain reipasta tasaista laukkaa. Mitään kompurointia ei tapahtunut, se ei lyönyt millään jalalla mihinkään jalkaan ja niin pois päin. Niin tyypillinen minimaalinen nyökkimisontuma että hermo menee. Noh, sovittiin että Mira kokeilee liikutella sitä seuraavana päivänä varovasti ja yrittää parhaansa mukaan paikallistaa mistä kiikastaa.

Tiistaina Selma sitten meni palauttavan lenkin Mustin kärrissä kiinni perähevosena ja se oli liikkunut aika normisti. Keskiviikkona Mira liikutti sen ratsain kentällä ja se oli ollut TODELLA hyvä. Letkeä, taipuisa, laukka pyöri kerrankin hienosti molempiin suuntiin... Mutta loppuraveissa taas pienesti ep. Puuh. Päätin antaa sille to-su vapaata ja katsellaan sitten uudestaan. Edelleenkään jaloissa ei missään nivelessä tai jänteessä tunnu mitään turvotusta tai lämpöä, eikä se arista ylempiä lihaksiakaan. Ja jottei tässä olisi liian vähän stressiä muuten niin stressitöntä yksinhuoltaja- ja opiskelijaelämää viettävälle hevosenomistajalle on Selma myös yskähdellyt. Tallissa on kaikki muutkin välillä yskähdellyt, sellaista kuivaa yskää. Veikkaan tallipölyä yhdistettynä vaihteleviin pakkasiin (viikon sisällä kun heittelee +1:stä -26, niin on keuhkoilla ihmettelemistä). Mutta seurattavaa on siis monenlaista.

Sellainenkin asia nousi tällä viikolla tapetille kuin Selman aamulämpö. Se oli nimittäin kahtena aamuna ollut 37,8 ja herätti huolta. Tosin ei minussa koska se on ihan normilämpö. Selmalla vaihtelee 37,4-37,7 ja tajusin senkin, että lämpimässä tallissa paksulla karvalla se on varmasti koholla enemmän kuin kesäkarvassa keväällä suht viileässä tallissa jossa olen aiemmin lämpöjä tsekkaillut. Haavakuumeen aikaan sillä taisi olla 38,6 ja silloin oli kesä. Täytyisi kirjata normilämmöt neljänä vuodenaikana niin pysyisi skaala luotettavana.

Noniin, se niistä kotihuolista. Seuraavassa osiossa on kuvia kengitysharjoituksista joita suoritimme teurasjaloilla. Jos siis et kestä katsoa irtonaista hevosen jalkaa, niin älä jatka lukemista. :)

Meidän ei todellakaan ole tarkoitus koulussa oppia kengittämään hevosta taitavasti, vaan lyömään itse irtokenkä takaisin kiinni niin että se kestää kengittäjän tuloon saakka ja hevonen pystyy sillä kengällä suoriutumaan töistään siihen asti. Kerran aiemmin kun meillä oli kengän naulaamista oppiaineena, kengitin elävää hevosta. Ja se on oikeasti aika pelottavaa hommaa kun olet vasta harjoittelemassa asiaa.. Niinpä olimme enemmän kuin tyytyväisiä saadessamme hienosti paikallaan pysyvät asiakkaat joille ei myöskään voi aiheuttaa käyttöä haittaavia vammoja lyömällä vaikkapa naulan jonnekin kavion sisuksiin...

Kotkausvaihetta räpeltämässä

Pitkäselkäiselle vammaiselle on tietysti myös kivaa kun saa nostaa jalan niin ylös kuin itselle on parasta. Todellisuushan onkin sitten ihan jotain muuta. Siitäkin on kokemusta liiankin kanssa, sillä olen kyllä irroittanut kenkiä omilta hevosiltani alusta saakka.

Kinttu

Opetusjalat saadaan teurastamoilta ja ne säilytetään kengityshallin pakastimessa. Ne kääritään jätesäkkiin ja teipataan paketiksi. Hajuhaittaa ei juurikaan ole. Mutta verta saattaa tarttua reippaaseen opiskelijaan kyllä. Omaa tai vainajan.

Ensimmäisenä päivänä saimme valmiiksi kengitetyn kavion josta piti kenkä irrottaa, antaa se opettajalle (Jukka Kemiläinen) taottavaksi ihan vinkuraan ja sitten piti kipeyttää itsensä takomalla kenkä takaisin kavioon sopivaksi. Minulla kesti siinä kauan. Kauan. Ja vieläkin on käsilihakset kipeänä, Kavioni oli nääs ratsunkengässä ja se ei niin vain oikenekaan helposti takaisin kuosiinsa, ainakaan näillä lihaksilla. Sain kuitenkin lähestulkoon kengän ennalleen. Opettaja auttoi vain loppusilauksessa kun en onnistunut saamaan kenkää täydellisesti kavennettua. Naulaus meni omasta mielestäni päin hanuria ja onnistuin myös hukkaamaan yhden naulan kaksi kertaa kavion sisään. Ja siinä oli sentään entiset naulanreiätkin tarjolla... Huooh. Mutta yllättäen kun esittelin valmiin lopputuloksen opettajalle, hän tuumasi että se on kelpo suoritus, pari naulaa olisi pitänyt kotkata vähän lyhemmäksi.

Seuraavan päivän agenda oli sitten tehdä se pohjatyö kaviolle mihin kenkä istuu nätisti. Nämä kaverit oli unohtunut ottaa sulamaan, joten käytimme tyttöjen kanssa ensimmäisen puoli tuntia föönaamiseen.

Haju oli hurmaava, lähinnä palaneen hiuksen katku. En tiedä millaisen päätöksen työkaverini oli saanut elämälleen, mutta sen tennari oli yltäpäältä veressä. Mieleni olisi kovasti tehnyt käydä pesemässä se vessassa lämpimällä vedellä, mutta...se ei ehkä olisi ollut kauhean reilua muille vessan käyttäjille. Niinpä olin sitten kädet veressä ja tyydyin pesemään vain ne kun homma oli ohitse.

Vuolu oli hyvin hankalaa koska nämä kaviot olivat kovia. Jäässä ja sitten kuivuivat pinnasta kun kuumailmapuhallin niitä lämmitti. Niinpä työn voima ja toteutus ei ihan vastannut todellisuutta, mutta pääasia että meille jäi mieleen ne oikeaoppiset periaatteet millä vuolu tapahtuu. Ja sain kuin sainkin tehtyä sen niin että opettaja antoi luvan lyödä kenkään. Tosin sitä emme enää ennättäneet tehdä. Mikä oli harmi, koska kerrankin olisi saanut kengittää kavion jota ei oltu vastikään naulattu jo viiteen kertaan samoihin reikiin. Koitimme jemmata kaviot pakkaseen niin että saamme ehkä ne itsellemme takaisin ensi jaksolla.

Joudun epäilemättä treenaamaan Selmalla tuota hommaa. Mikä on kamalaa. Mutta kengittäjämme vahtii minua kuin haukka, niin eeeehkäpä uskallan. Vähän pakko jos meinaa näytön saada läpi.

Semmoista tälläkertaa. Kunhan olen pienissä aivoissani prosessoinut luentojen annin, niin koitan suoltaa sen tännekin jossain meitä taviksia hyödyttävässä muodossa. Siihen saakka jatkan stressailua ja hampaiden yöllistä narskuttelua!

Lyhyellä rekiretkellä

Tänään kävin lasteni kanssa ajamassa Selmalla reellä. Ilmassa oli minun puoleltani stressaantunutta kireyttä sattuneesta syystä, ja muksut olivat tietysti jo syväjäässä ennen kuin reki edes saatiin hevosen perään. Pakkasta oli jotain -15 astetta joten tyttäret petasivat reen pohjalle olkien päälle itselleen pesän vilteistä ja peitoksi saivat lampaanturkispeitteen. Vanhempi tyttäreni (9 v.) otti kuvia kun valjastin Selmaa. Joten tässä pieni kuvakertaus luokkivaljastuksesta.

Luokki rahkeella aisaan ja sään yli toiselle puolelle.

Ja toiselta puolelta myös rahkeella aisaan kiinni.

Rinnustin kieputellaan paikoilleen...

...ja kiristetään vapaalla tyylillä.

Jonka jälkeen se solmitaan hyvin salamyhkäisesti...

Kuvaajan sormet jäätyivät joten hän siirtyi aisaremmien sidontaan.

Reen saanti ulos katoksesta olikin sitten aika jännä prosessi. Ulompi ovi on nimittäin jäätynyt tasan tarkkaan tuohon kohtaan ja luntakin on tullut katolta alas niin ettei se liikahdakaan. Meillä oli siis juuri reenmentävä kolo ovien välissä. Sain onneksi tallikaverin vielä varmistamaan pääpuoleen kun itse olin reessä ohjastamassa Selman SUORAAN eteenpäin. Ei hajonnut ovet eikä reki! Eikä minun jalka! Joudun kevääseen asti käyttämään setolkan alla satulahuopaa, sillä onnistuin taannoin (tai oikeastaan Selma onnistui) pudottamaan meidän rakkaan setolkkapatjan aiemmalla rekiretkellä jonnekin. Ja sen päälle on tullut kohta puoli metriä lunta. Harmittaa. Ei ole koskaan aiemmin kyseinen patja hievahtanutkaan setolkan alta joten oli aika mysteeri kun pihassa huomattiin että Selmalla on paljas setolkka selässä ja patja on hävinnyt kuin taikaiskusta.

Rekiretkestä tuli tarkoitettua lyhempi koska jälkikasvu tosiaan oli palelevaista sorttia. Olin tietysti perinteitäkunnioittava hyvä äiti ja käskin muksujen juosta itsensä lämpimäksi reen perässä kun oikein yltyivät valittamaan. Saivat sitten samat lapsuudentraumat kuin 40-50-luvulla syntyneet suomalaiset maatilojen lapset, kun itkien juoksivat reen perässä (vajaat 100 metriä) ja huusivat "Odota äiti!! Hiljennä!!" Mutta loppui se valitus palelusta ainakin hetkeksi.

Selma toimi sitten kuin unelma. Alussa meillä oli perässä Musti ja toinen tallikaveri ja ruunapojat sitten jatkoivat lenkkiä vähän pidemmälle kun me puolestaan käännyimme jo kotiin. Ajattelin että Selma saa vähintään hirnumishepulit, mutta se ravata humpsutteli kotia kohti ihan tyytyväisenä. Hevosen puolesta siis saattoi olla vain tyytyväinen.

Takaisin hommiin (Videoita)

Selman koulutreenit pääsivät taas vauhtiin, kun Mira palautui reissultaan. Tänään oli alkuun vuorossa hankitreeniä. Lunta oli pellolla Selmaa puoleen sääreen, joten se sai kyllä porskuttaa ihan kiitettävästi. Sää oli pikkupakkasella, joten arvasin jo etukäteen että hiki tulee ja isosti. Ilahduttavasti kyllä tamma vain kovensi tahtia loppua kohti, joten se urbaani legenda että paksu talvikarva väsyttää hevosta treenissä ei pidä paikkaansa ainakaan kovakuntoisen ja tiuhaan treenattavan suomitamman kohdalla.

Selma oli tottakai metsittynyt sillä aikaa kun Mira oli poissa, eikä se alkuun taipunut rehellisesti. Ja lisäksi se oli taas vino. En mennyt sillä kentällä kuin kahdesti ja molemmilla kerroilla keskityin lähinnä istunnalla tehtäviin pidätteisiin ja laukkailin. Sen lisäksi Selma meni perähevosena, veti rekeä ja maastoili. Tällä viikolla se toimi myös hellyyttävän hyvin komean herrasmiehen ensiratsuna. ;)

HANKITREENI -VIDEO

Selma polski hangessa arviolta max 20 minuuttia kaikissa askellajeissa ja sitten siirryimme koko poppoo kentälle. Ensin Mira vain työsti laukkaa ja kylläpä Selmasta tuntui töppöset kevyeltä hangen jälkeen!

Sitten Mira halusi kokeilla onnistuisiko nostaa vastalaukan suoralla uralla. Ja mikäli mahdollista jatkaa vastalaukkaa päädyssä kaartaen. Tähän saakka Selma ei ole suostunut ylläpitämään vastalaukkaa läpi kaarteen vaan sukkelasti vaihtaa laukan. En tietenkään tajunnut alkaa videoimaan ennen kuin Mira vaihtoi suuntaa, joten vastalaukkaopettelua on nyt tallennettu vain toiseen suuntaan. Itse yllätyin eniten siitä miten hienosti Selma ylipäänsä nosti vastalaukan. Joo, tuli myötälaukkaakin välillä, mutta kuitenkin. Alkuun kun kaarretta laukattiin hitaammin, Selma vaihtoi heti alkuunsa laukan. Sitten muistimme, että Karkkukin neuvoi lisäämään vauhtia siihen kaarteeseen ja johan alkoi sujua! Selman tasapaino ei todellakaan vielä riitä menemään vastalaukkaa kaarteen läpi hitaasti. Hyvä kun edes myötälaukkaa. ;) Tosin hurjasti on tasapaino jo kehittynyt tammalla, sen huomaa juuri laukassa.

VASTALAUKKA-VIDEO

Lopuksi Selma sai venytellä ja humpsuttaa isoa ravia.

Ilo oli katsella korvat tötteröllä reippaasti ravaavaa tammaa, kun se oli jo juossut itsensä hikeen hangessa ja tehnyt sen päälle sille vaativaa laukkatyötä. Olisi varmaan lähtenyt vielä maastolenkille heti perään! :D

Meillä on ollut tapana siivota tarhasta sonnat jokatoinen päivä. Tähän tuli ikävä 1,5 viikon tauko kun sairastuin angiinaan ja Mira oli poissa. Nyt siellä on sitten lumen ja jään alla läjiä jotka ei lähde irti mitenkään helposti jos niitä edes löytäisi. Noh, täytyy toivoa että kelit lauhtuu pian plussan puolelle edes pariksi päiväksi, niin piilossa olevat läjät tulevat esiin.

Talven iloja...