maanantai 3. marraskuuta 2014

Kisakauden päätös (video)

Meidän suunnattoman pitkä kisakausi veteli viimeisensä eilen seurakisoissa Kajaanissa. Nyt siirretään vähäiset rahavarannot valmennuksiin ja ehkäpä keväällä on Selma taas valmiina uusiin koitoksiin.

Kajaanissa siis Mira ja Selma starttasivat heC ja heB. Aamu oli hieman paniikinomainen, sillä meillä oli aika tiukkaan laskettu aikataulu ja tarkoitus oli lähteä klo 8:00 kohti Kainuuta, mutta laina-auto ei ollutkaan sitten heti lähtövalmiina ja päästiin hevosten kanssa liikkeelle puoli tuntia myöhässä. Verkka-ajasta se oli sitten pois eikä Mira kauaa ennättänytkään Selmaa ratsia ennen starttia. Se kostautui hieman siinä, ettei Selma ennättänyt rentoutua eivätkä avut menneet aivan puhtaasti läpi. Pikkuvikana Mira teki lopputervehdyksen I:n kohtaan a

HeC Aikuisohjelma -Video

Radan jälkeen Mira oli aivan varma ettei sijoittunut palkittavien kolmen parhaan joukkoon ja hävisi kahville ilman puhelinta. Minä jäin taluttelemaan Selmaa verkkamaneesiin jotta kuulisin tulokset. Kuuntelin että kaikilla kenen tuloksia lueteltiin oli prosentit 50 ja jotain. Sitten kuului Miran tulos: 62,5%. Kun kolme ratsukkoa oli jäljellä, kerrottiin Miran ja Selman olevan johdossa. Laitoin Miralle tekstaria jotta alkaisi kipittää takaisin, sillä mahdollisesti sijoitus olisi tulossa, mutta eihän se vastannut kun ei ollut puhelin lähimaillakaan. Meinasin jo taluttaa Selman kahvion ikkunan alle, jotta älyäisi tulla, mutta kipittihän se tyttö sieltä lopulta. Järkytys oli suuri kun kerroin tilanteen! :D Ja niin vain kävi ettei kukaan enää kiilannut Miran ohi ja voitto paukahti!



B:n verkkaa katsellessani kiinnitin huomiota kun Miralla oli hymy korvasta korvaan. Piti ihan kysyä että mikäs se niin hymyilyttää. En ollut huomannut kun Mira treenasi lävistäjälle tulevia keskiravipätkiä ja Selma oli väläyttänyt aivan tajuttoman hienoja askeleita! Oho! HeB oli K.N. Special ja taso tiedettiin olevan aivan helkkarin kova. Moni heA:ta starttaava meni sen "verkkana". Radan videointi ei sitten mennyt ihan putkeen, sillä kännykän muisti päätti tulla täyteen kesken kaiken. Selma ei ihan tulut niin pyöreäksi kuin olisi vaadittu, se myös nosti toisen laukan viiveellä. Mutta laukkalävistäjät menivät todella hyvin, sillä Selma ei vaihtanut laukkaa eikä lopettanut liian aikaisin. Prosentteja tuli 59,5% mihin sai olla tyytyväinen Selman sen hetkisellä esityksellä. Sija oli sitten jaettu 9. Tulokset kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Kehityskommenteissa tuli mainintaa, että hevonen saisi liikkua aktiivisemmin takaa eteen, mikä nyt ei ollut meille suuri uutinen ja tempon lisäyksiin ja keskiraveihin "lisää" ja "enemmän". Talven aikaan treenaillaan siis niitä, vastalaukkaa ja kokoamista. Kankihommelitki täytyypi aloitella pikkuhiljaa. Tästä on hyvä jatkaa!

Tänään Selma sai palautuksena tulla mukaan kun koko muu poppoo oli kärrilenkillä. Minä ajoin Sannia ja otin Selman narunpäähän perähevoseksi.

Minä pinkeissä ja typsyt. Kuva: Mira Tolvanen

Koko tärähtänyt tallipoppoo liikekannalla. ;) Kuva: Mira Tolvanen
Selma oli hyvin tyytyväinen ja se onkin aivan mainio perähevonen. Se tarkkailee muita jatkuvasti ja lähtee ravaamaan heti kun toiset ja pysähtyy myös samantien. Ei sitä oikeastaa edes juuri huomaa siellä perässä jollei katso. :) Hyvää tekee joskus lenkkeillä aivan vapaasti ilman ratsastajaa tai kärriä.

Loppukevennyksenä täytyy kertoa, että tallissa on levinnyt tauti nimeltä aamuvenytys. Sen laittoi liikkeelle nyt jo pois muuttanut puoliverinen tamma, joka harrasti kissamaista venytystä aamulla. Siis sitä missä etuset on pitkällä edessä ja pyllistetään taakse selkää venyttäen. Nooh, tämä tarttui Sannille. Joka tartutti sen Nakille, jonka viereisessä karsinassa Musti oppi sen ja toissa-aamuna Selma esitti saman kun vein sille aamuruuat! :D On meillä notkeita hevosia talli täysi!

6 kommenttia:

  1. Teillä on paitsi notkeat, niin todella tervepäiset kärryttelykaverit =D Tehän ehditte siinä samalla vaikka mitä..Kateeksi käy! Onnea hienosta kisamenestyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en siitä tervepäisyydestä sano mitään! :D Aika pöljiä nuo taitaa olla koko lauma. Mutta niin ollaan me kaksjalkaisetkin, niin ehkä kauhun tasapaino on sitten balanssissa. ;) Kiitos paljon!

      Poista
  2. Ihan tuli Hönöä ikävä, kun videota katsoin <3 Josps sitä joku päivä pääsis vielä kokeilemaan ; Ja onnea!

    VastaaPoista
  3. Majailetteko Lieksassa, jos olen oikein ymmärtänyt blogista? Missä päin tallinne sijaitsee? Kaupunki on syntymäpaikkani ja siellä viettänyt parikymmentä ensimmäistä vuotta ja käynyt nuorena en nyt muista tarkalleen, mutta talli sijaitsi Lieksan raviradan tien varrella sen toisessa päässä Joensuun suuntaan. Toinen talli, missä kävin olikin sitten Nurmeksen suuntaan Jamalissa. Paikkojen nimet unohtuu näin vuosien jälkeen.

    Hienostihan teillä on kisat mennyt - onnea ja menestystä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nurmeksessa ollaan, eli naapuripitäjässä. :) Lieksassa käydään lähinnä Ahaalla joka on siinä Nurmeksentien varressa. Tervetuloa moikkaamaan meitä jos käyt milloin Lieksassa. :)

      Kiitoksia paljon!

      Poista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)