Osaa se Selmakin kilahtaa..

Viime aikoina Selman liikutteluun on liittynyt kärrit jollain muotoa. Sitä on joko ajettu tai se on juossut perähevosena. Satulan alla se on käynyt käyntipainotteisilla kiipeilymaastoilla ja toki Miran kanssa viikoittain kerran tai kaksi on tuuppailtu koulua. Pohjat ovat surkeat, joten hyppytreenit on joutunut jättämään kokonaan pois.

Selma on löyhällä vetosolmulla kiinni kärrin perässä kun pidän sitä perähevosena. Se on todellakin maailman toimivin siinä hommassa, koska lukee tarkasti muita hevosia. Lisäyksenä, että en suosittele kyseistä tapaa kenellekään turvallisuussyistä. Minimiriski tässä on että Selma kompastuu ja rikkoo päitsensä. Toisaalta riski on myös siinä, että kädessä on ohjien lisäksi liina tai talutusnnaru, ja olen valinnut näistä riskeistä tämän hevosen tuntien en, että kädet ovat vapaina ohjaamaan ajohevosta ja Selma tulee omin nokkinensa.

Olen aiemminkin maininnut, että Selma on ääniherkkä ja suhteellisen säikky tapaus. Siihen nähden on aika uskomatonta mitä kaikkea sillä on voinut tehdä, koska se ei todellakaan ole mikään "tykkiruuna" joka hieman hytkähtää kun joku polkee miinaan vieressä... Ei suinkaan. Selma kyllä REAGOI ja se reaktio on aina potku taakse kahdella kaviolla. Kärrit ovat olleen solmussa kaksi kertaa, edellisen kerran syksyllä 2011 kun Alma ajoi sillä ensimmäistä kertaa vuoden tauon jälkeen kärreillä ja paikkana sattui olemaan laidunpelto jonka ruho sattui olemaan jäätynyttä. Ja siitä sattui kuulumaan ääni. Ja sattui olemaan pimeää. Ja potkuremmi sattui olemaan liian löysällä. Noh, vain kärrien etureuna sai vauriota, Selma säästyi naarmuitta. Toissapäivänä ei käynyt niin hyvin.

Historiaa vielä sen verran, että Selma on kaikesta huolimatta hoitanut homman hienosti esimerkiksi laskiaisriehassa rekiajelutushevosena kolmena talvena, ensimmäisen kerran 3-vuotiaana. Sen kyydissä on ollut laumoittain lapsia, reessä, työkärreissä... Omilla koppakärreilläni olen pitänyt kyydissä molempia lapsiani useita kertoja. Lisäksi sillä on ajelutettu kymmeniä kertoja erilaisia asiakasryhmiä.

Noh, toissapäivänä lähdimme Miran ja Mustin kanssa hölkkälenkille ja minulla oli tallilla nuorempi tyttäreni (7 v.) mukana. Tietysti otin hänet kärrin kyytiin. Kaikki meni mainiosti kunnes tyttö keksi ojentaa käden sivuun koskettaakseen tien laidassa olevia mukavasti jäätyneitä pajunvarpuja joista lähti kiva ääni. ÄÄNI. Niin. Noh, hetken kuluttua saimme ihailla Selman takakavioiden pohjia ja katsoa kun potkuremmi katkeaa kappaleiksi. Siinä hetkessä kun pukin seurauksena vasen ohja joutuu takajalkojen väliin, edellä menevä Musti ei säikähdykseltään meinaa pysähtyä ja sinulla on kallein aarre maailmassa siinä vieressäsi hiiren hiljaa, sitä alkaa miettiä miksi hitossa harrastaa tätä lajia. Että eikö sittenkin pitsinnyplääminen toisi riittävää jännitystä elämään. Ja olisi ihan hienoa jos ei itse ainakaan aiheuttaisi jälkikasvulleen vammoja tai vajaamittaista elämää. Onneksi seuraava pukki vapautti ohjan pinteestä ja nuo ajatukset pyyhkiytyivät pois.

Tilanne pysähtyi kun Musti pysähtyi ja Selma lopetti poukkoilun. Nousin kärreiltä fiksaamaan potkuremmin jämän jotenkin uudestaan kiinni. Silloin huomasin vasemmassa takajalassa 10 cm pitkän viiltohaavan joka vuosi verta. Onneksi se oli vain pinta raapaisu, mutta niin typerästä aiheesta tullut... Jatkoimme lenkin loppuun ja tyttö piti kätensä visusti sylissä koko loppumatkan. "En tiennyt ettei kättä saa laittaa sivuun. Nyt tiedän." Äkkiä sitä oppii kun luulee kuolevansa. Näin jälkeen päin ajateltuna varmasti vinkeää olla tuossa tilanteessa pienenä ihmisenä ja istua siinä toivoen että äiti handlaa homman. Huhhuh.

Onneksi jalkaan ei vielä *kop kop* ole tullut impparia. Se on aavistuksen lämpimäpi kuin toinen ja hieman kerännyt nestettä. Onneksi on pakkasta ja hieman lunta maassa, ei tarvitse paketoida sitä. Eilen kävin Selmalla taas ajamassa, sillä käytiin mäkitreeniä puksuttamassa Mustin kanssa. Keräsin katastrofin aineksia ihan urakalla ja otin Sannin perähevoseksi. Selma toimi taas kuin unelma. Ei mitään ongelmaa. Se oli jo aamutallissa jotenkin erilainen kuin yleensä. Normaalisti se on aika neutraali kun sitä käy ruokkimassa, mutta tuolloin se tunki päätä syliin ja oli inhimillistäen kuin olisi halunnut sanoa "Anteeks, kun sekoilin. En sekoile enää..". Ja todisti sitten sen lenkillä. Otapa tuosta selvää. Ihan apina.

Tänään on Selmalla ollut vapaapäivä ja huomenna on sitten Miran treenipäivä. Kangetkin saatiin kokeiltua ja alkuhämmennyksen jälkeen Selma hyväksyi ne kivasti. Meillä on lainakanki, että jos jollain on myydä 13,5 cm kanki, niin laittaatten mailia maiju.a.okkonen@gmail.com. :) Tuo mitä kokeiltiin oli Sprengerin, melko painava ja about 2 cm paksu. Varsi taisi olla n. 6 cm.

Niin ja sekin unohtui sanoa, että Timo kävi hieromassa Selman toistamiseen sillon kun olin Hinkulassa. Kuulemma paljon kehitystä oli tapahtunut, lihakset olivat paljon paremman tuntuiset käteen ja vinouttakin oli lonkissa jäljellä enää sormen mitta. Hyvin suoranoloinen se on kyllä ollutkin. Huippua! :)