Ponilaukkaa kohti unelmia

Muistan vielä sen tunteen, kun menin ensimmäistä kertaa laukkaa kunnolla. Se oli luultavasti jollakin ratsastusleirillä, todennäköisesti jollain ponilla. Laukka on siitä asti ollut lempiaskellajini. Ponny on hoitanut opetusponin virkaansa erittäin ansioituneesti. Alku oli meidät kaikki yllättäen todella tahmea, ihan vain siksi että Selma on ollut Ainolle aivan liian kiltti ja tunnollinen. Eikä se ole koskaan kyseenalaistanut mitään Ainon toivetta. Jos tytön tasapaino on hivenenkään horjahtanut, Selma on hidastanut, tai tarvittaessa pysähtynyt. Se ei voinut edes liinan päässä nostaa laukkaa, koska oli aivan varma, että Aino tipahtaa. Ja sehän nyt olisi kamalaa. Voisi sattua ja kaikkea. Siispä Aino osasi mennä pohkeenväistöä, voltteja, pitää tasaisen ja kevyen ohjastuntuman, keventää niin ettei nypi suusta ja muuta sellaista, mitä pikku-kouluratsastajan kuuluukin. Sitten tuli ponin paljas selkä ja kaikki olikin aivan toisin. Mitään tasapainoa ei ollut muodostunut Selman selässä, sillä Selma ei koskaan koetellut tasapainoa. Ilman satulaa tipahtamiseen riitti se, että poni otti muutaman normaalin raviaskeleen. Rumps, hirveä itku ja siitä se alamäki alkoi. Ainolle olisi riittänyt 10 min käyntikierros talutettuna. Noin kerran kuussa. Poissa oli se into ja palo. Onni ja iloisuus. Minua tietenkin lievästi ilmaistuna turhautti kun mikä tahansa meni sen edelle, että pääsisi ratsastamaan. Vuosien ponin kinuamisen jälkeen meitä lykästi. Tuli tilaisuus ja tuli poni, mutta nyt sen kanssa touhuaminen oli täyttä tervanjuontia.

20.7.2016

No, koska olen Vuoden Äiti -palkintoehdokas nro 1, pakotin tytön selkään, laitoin ponin kärriin kiinni ja lähdin ajamaan Selmalla käyntilenkin. Kun poni koetti pysytellä Selman reippaassa käynnissä, se ravasi sitä kiinni. Koko ajan. Sellaista pientä ja sievää poninravia, jolla saa kävelevän hevosen hyvin kiinni. Ja niin alkupaniikin jälkeen Aino alkoi taas puhua, hengittää ja pelätä vähemmän. Valumista ja horjahtelua tapahtui jatkuvasti, mutta selitin, että se on ainut tapa saada hyvä tasapaino, että melkein tippuu monta kertaa. Silloin kehittää itselleen lihakset, joilla taistella tippumista vastaan. Valitettavasti noita lihaksia ei oikein missään muualla pysty niin täydellisesti kehittämään kun siellä ponin paljaassa selässä.

Seuraava askel oli se, että irrotin ponin kärristä. Uusi paniikki ja hätä. Mutta julma äiti ei antanut mitään lievennyksiä asiaan. Monesti päässäni mietin, onko mitään pointtia pakottaa pelkäävä lapsi ratsastamaan. Mutta syy ei ollut se klassinen "sinunkin täytyy harrastaa tätä, koska äiti tykkää tästä ja hommasin sinulle poninkin". Syy oli se Ainon pohjaton rakkaus lajiin, joka on ollut ilmiselvää siitä asti kun katse alkoi tarkentua ja jalat kantaa. Se riemu, ilo ja hellyys. Ainon todellinen heppaminä oli nyt hävinnyt kylmän pelkomörön pyllyn alle. Ja niin se vain ratsastus onnistui irtikin. Ja onnistui ravata Selmaa kiinni. Kauheasta marinasta ja kiljumisesta huolimatta. Ponny oli herrasmies, ehkä vähän toisen heikoutta hyväksi käyttävä, mutta kuitenkin uskollinen Ponny. Siellä se tepasteli, vakaasti. Piti pelkäävän rimppakintun kyydissä. Ja kärrin kyytiin pääsi tyttö kun alkoi uuvuttaa.

Sitten ilmoitin, että tänään ratsastetaan kahdestaan. Minä Selman selässä. "Ei, apua, kai sinä pidät vaikka narusta kiinni??". No en. Todellakaan. Käyntimaasto äiti-tytär-laatuaikaa. Toinen kalpeana pelosta, raahusti poninhakuun kuin hirttosilmukalle. Ja niin vain kaunis kesäinen metsä ja mitä mainioin Ponny tekivät taikojaan. Ainon oma iloinen ja pulppuileva minä alkoi työntää mörön pyllyä päältään. "Tämä on aivan ihanaa!" Keskustelimme siitä, miten hyvä on ollut kun äiti on pakottanut. Ja miten hyvä Ponny on. Se opettaa hyväksi ratsastajaksi.

Ja kohtakos sitä tuumasin, että mennän raviakin. Pikku pätkiä. Ja sitten se laukka. Paljon helpompihan se on kuin ravi. Käynti-laukka-ravi on se litannia helpoimmasta päästä. Ravihan pompottaa ja menet sitä noin hyvin, laukka vaan keinuu. Jostain kumman syystä tyttö myöntyi, Selmalla laukka käynnistä ja ihana Ponny nostaa laukan. Kiljuntaa ja "hidasta hidasta hidasta!!" -huutoa. Siellä se taas puoliksi kyljellä roikkuu ja itku tulee. Ja äitiä turhauttaa. Kaksi yritystä, sama lopputulos molemmilla.

Onneksi olin tehnyt nettikirppislöytöjä ja pian saatiin ratsastusvyö. Se ei toiminut ilman jalustimia hirvittävän hyvin, koska ravi pomputteli tytön päin vyötä. Auts. Seuravana päivänä tuli jalustimet hihnoineen ja johan alkoi lyyti kirjoittaa. Pääsi keventämään! Ja julma äiti pakotti laukallekin. Ensilaukka oli vielä vähän jännä. Mutta kehoitin katsomaan horisonttiin, kuvittelemaan että otat jonkun siellä kiinni, tai että joku paha jahtaa. Tai että ajat mopolla. Tai polkupyörällä alamäkeä. Seuraava pätkä meni jo niin hyvin, että tytön naama oli kuin se Naantalin aurinko. "Laukkaaminen on ihanaa! Miten mie oon voinu pelätä sitä? Tai ravaamista?" Mestari Ponny. Hän opetti Ainon laukkaamaan.

Nyt on takana muutama normaali maastolenkki kahdella ratsulla. Tänään viimeksi käytiin aivan kunnollinen tunnin lenkki, laukkasuoria oli jo useampia, Aino meni joko edellä tai perässä. Tuo aivan valloittava poni nostaa laukan niin helposti, että Ainon ei tarvitse harjoitusravissakaan pitkään pompotella. Ja kun uskalsi ottaa sormet pois Ponnyn tukasta, alkoi ohjaus ja jarrutkin toimia. Hieno, herkkä pieni mies.

Sellainen tarina on ollut tuon parivaljakon alkutaival. Nyt päästään kunnolla starttaamaan. Ensi kesänä on varmasti tytöllä jo aivan toinen meininki.

Selman kutinaan sitten seuraavaksi. Lopultakin uskon löytäneeni parhaan yhdistelmän. Olisi vaan pitänyt kuunnella vanhoja viisauksiani eikä testailla uusia tuotteita. Relaxant hoitoseerumi (400 ml) toimii kuin junan vessa ja lopetti kutinan jo kolmessa päivässä, Solheds ei tehnyt sitä kolmessa viikossakaan. Loimi on myös korjattu ja käytössä. Hallamaan rakeet menee kuureittain ja munkinpippuri on ruokinnassa koko ajan 2 rkl annoksella. Siinä resepti, joka tepsii. Harmi kun älysin sen tässä kohtaa kesää. Mutta jospa se nyt olisi jakelussa niin hyvin, että ensi keväänä älyän aloittaa heti Relaxantilla enkä enää koskaan hairahdu!

Pihatto on edennyt sen verran, että väliseinän pintalaudat lähti ja tyhjennystyötä ollaan tehty. Otin hupsuja panoraamoja, josta tuleva tila käy paremmin  ilmi.

Tämä on otettu oikealla näkyvän ulosmenoaukon vastapäätä (läpiajettava talli). Väliseinä siirtyy melko lähelle aukon reunaaa.

Tämä puolestaan on otettu tulevan makuuhallin nurkasta. Tähän jää kulkuovi. Kivipuolella näkyvä ovi lähellä uloskulkuaukkoa on varustehuoneen ovi.

Varustehuoneen kalkitsin. Kalkkimaali loppui ennen kuin sain katon tehtyä ja seinätkin on vain kertaalleen. Mutta raikastui se kuitenkin.

Peräseinä

Sisäänkäynti

Satulaseinä. Kalkitsin vain yläreunan, sillä alaosa peitetään lankuilla joihin telineet kiinnitetäään.

Ikkunan edessä on tilaa myös vaikka harjapakeille.

Sellaista täällä.

Ei vapaa-ajan ongelmia

Kuten joku on ehkä huomannut, ei ole hirveästi viime viikkoihin ilmestynyt päiviä jolloin olisin ennättänyt kirjoittaa. En minä nytkään oikeasti joutaisi, mutta koska on vapaapäivä oikeista töistä, hyödynnän sen mm. näin. Plus sataan muuhunkin asiaan. Viime postauksen jälkeen homma on edennyt hitaasti, mutta varmasti. Ystäviä rakkaita on käynyt kylässä ja heppoja on liikuteltu muutaman kerran viikossa. Silloin kun tyttäret ovat olleet reissuissa, ollaan Pasin kanssa hoidettu myös Ponnyn lenkitys, edelleen tiuhtina Selman kärrin perässä. Hyvin kulkee. Ruunan kunto on kasvanut siihen luokkaan, että Selman vauhdit tuntuu siitä hitaalle!

Korvaton mutantti.

Ötököitä on riittänyt ihan kiitettävästi. Selman ötöloimi on korjattavana, yritän senkin ehtiä tässä jossain välissä fiksailla, niin saa helpotusta paarmoilta ja muilta inhotuksilta. 29. kesäkuuta Mira tuli riemastuttamaan meitä ja sai Selmakin pitkästä aikaa tehdä kunnolla töitä, eikä vain humputella. Tosin kyllä se metsittyminen vaan tekee hyvää, tuntui Miralle kuulemma erittäin pehmeänä ja yritteliäänä ratsuna.

Miran johdolla Aino ja Ponny.

Tuupata voi myös maastossa. Pohkeenväistö menossa. :)

Meillä on myös kenttäprojekti. Tosin ei vielä mikään dramaattinen hässäkkä, ihan vaan aidattu alue pellossa, joka toimii talven kenttänä. Ja tulevaisuus tällä aidatulla alueella tulee olemaan jossain vaiheessa hiekkainen. Mutta yllättävän haasteellista oli saada viriteltyä symmetrinen 25 m x 65 m alue 180 cm pitkään horsmikkoon! Ja siis ilman mitään teknisiä vempaimia.

Tässä minulla ei ole kädessä varrastikku vaan lanka, jolla mitataan kentän halkaisjamitta. Pasi on vastakkaisella kulmatolpalla pöheikön tuolla puolen.

Pihatien ja kentän päädyn välinen pöheikkö niitetty. Hevoiset saavat hoitaan aitojen sisäpuolen.

Kenttä vastakkaisen päädyn suunnasta kuvattuna. Hyvin uppoaa tuollainen 160 cm tammuska kasvillisuuteen.

Se mitä maisemoijakaksikolta jää koskematta, kaadetaan viikatteella. Ennen lumentuloa todennäköisesti tasataan kaivurilla pahimmat montut ja muut pois, jotta voi lumen aikaan huoletta humputella. Ei se todellakaan vaaterissa ole tämä kenttä, mutta eipä se meidän harrastelua tässä vaiheessa haittaa yhtään.

Kivat ajomaisemat on kyllä. :)

Peränpitäjä. Joka koittaa puskea ohi aina kun mahdollista.

Paremmalla edelle? :D Loppukäynnit täytyy yleensä mennä taluttaen Ponnyn kanssa, koska Selman askel on aika matkaavoittavaa ja menee hipsutusraviksi ruunalla kun yrittää perässä pysyä. Kärri näyttää turjakkeelta siksi, että se sitä on plus selkänoja on teddypäällysteinen ja ulkosäilytyksen johdosta aika märkä. Pähkinän sadeloimi on siinä suojana, tuo sininen. :)

Pihattoprojekti on tällä hetkellä tuskastuttavan hitaassa raivausvaiheessa ennen kuin päästään edes purkamaan hävitettäviä rakenteita. Timpuri-isäni kävi tarkastamassa tilanteen ja työjärjestys on kutakuinkin se, että kun vintti ja maalattia on saatu pahimmista tyhjennettyä ja siivottua, puretaan välikatto, sen jälkeen puretaan väärässä paikassa oleva väliseinä. Tämän jälkeen vuokraamme (ilmeisesti) pienen härvelin joka mahtuu sisään pihaton puolelle ja sillä kaivetaan maalattiasta kaikki muhju ja jäte pois, tasataan ja valmistellaan valua varten. Tällä hetkellä puurunkoinen rakenne seisoo betonipylväiden päällä ja pihan puolelta seinä on pudonnutkin näiden pylväiden päältä osittain ja maata vasten jäänyt alin parru on lahonnut. Hätä ei ole tämän näköinen, vaan pihattoon tehdään kivijalka lecaharkoista, seinä tunkataan ylös, alin parru vaihdetaan ja voilá! Perustukset ovat taas kunnossa. Sitten ajetaan pohjaan hiekkaa, laitetaan eristys, verkot ja iso kuorma-autollinen betonia. Sitten kun lattiavalu on kunnossa, päästään tekemään väliseinä niin, että makuuhalli on n. 40 neliötä ja lisäksi tulee n. 3,5 m leveä käytävä jota pitkin mennään makuuhallista ulos tarhaan ja joka toimii myös harjauspaikkana. Mitat tarkentuvat myöhemmin. Sitten on edessä vielä makuuhallin eristäminen ja vanerointi, ovien tekemistä, kuivaushuoneen fiksaamista ja mitä kaikkea... Kunhan nyt pääsisi edes siihen purkuvaiheeseen. Arkena tunnit ovat todella vähissä töiden jälkeen, energiasta puhumattakaan. Mutta nyt on sentään pihassa jo jätelava ja metallinkeräyskärri, niin homma pääsi vauhtiin.

Varustehuoneen seiniä aloitin myös kalkitsemaan. Sitä taidan tänään jatkaa. Kaiken muun ohella. :)

Työleirin idylliä

On niin paljon kaikkea mistä kertoa, että aloittamisen vaikeus meinaa iskeä. Ensimmäisenä täytyy kertoa, että löysin vihdoin ja viimein väkirehun jota Selma vetää kuin hullu puuroa! Vaikka olenkin vastustanut Racing rehuja viime vuodet (Selma sai riviä ja hilsettä Mineral Plussasta ja Racing Mineralista ja oli myös kohu Greenlinen sisältämästä hiekasta), mutta yksi hyvä rehu tältä merkiltä on syntynyt maailmaan. Racing Mash. Se sisältää vain vehnälesettä, melassileikettä, seosmelassia, pellavansiemenpuristetta, suolaa ja kasviöljyä. Eli ei mitään tärkkelyspitoista viljaa, mikä on ideaalia. Seosmelassi on se salaisuus miksi Selma sitä imuttaa siihen tahtiin, että saan työntää sekaan jäkälät ja kaikki. Siis AIVAN kaikki menee mahaan asti, mitä tuonne sekaan heittää! Selma syö sitä kuivana mitattuna puoli litraa päivässä, yhdellä kertaa (ruokin vain iltaisin) ja Ponny saa kourallisen, jotta kivennäiset menee. Voi pojat, että tuntuu ihanalle kun Selma taas kuukausien nirsoilun jälkeen syö kivennäiset, yrtit, öljyt ja kaikki kiltisti niin kuin kuuluu. Selman annos on nyt siis tällainen:

0,5 l mashia
2 mtt Black Horsen Zn (sis. sinkkiä, kuparia ja rautaa)
2 rkl merisuolaa
2 rkl munkinpippuria (kiiman oireiden tasoittamiseen ja hyönteiskarkoitteena)
2 rkl islanninjäkälää (mahan ja suoliston suojaamiseen ja merilevää vastaavana kivennäislisänä)
vajaa 1 dl rypsiöljyä (energialisänä ja ihon+karvapeitteen hoitoon)

Pollet ovat olleet ahkeria maisemanhoidollisessa työssä. Liikuntaa on tullut joka toinen päivä suurin piirtein ja aina hikeen asti. Käytiin Pasin kanssa ajamassa tuossa yksi päivä niin, että minulla oli Ponny tiuhtina narun päässä. Noin 10 km hölkkälenkki tuli ja ruuna tikutti menemään Selman vauhtia niin että ohikin meinasi puskea! Selvää raviponiainesta. Harmi vain, että ei taida rotunsa puolesta olla käypänen siihen hommaan. Hyvin on jätkälläkin lähtenyt kunto nousuun, kun alkuun sai raahata sitä kärrin perässä kuin pulkkaa. Nyt pysyy naru löyhänä ja oikein napakasti puksutetaan. Aino ei ole vielä uskaltautunut kokeilemaan laukkaa ja nyt ovatkin olleet viikon sukuloimassa. Onneksi lähellä mökkeilee ratsastava äiti-tytär yhdistelmä Pohjoisesta ja on Ponnykin päässyt laukkailemaan Selman kanssa. Myös Hanne, Selman vuokraaja parin vuoden takaa kävi ratsastamassa piiiitkästä aikaa ja edelleen taisi kemiat kohdata. Jatkoa toivottavasti seuraa samoissa merkeissä! :)

Mitäs minä olen tehnyt sitten? Noo, vähän sitä sun tätä. Talossa meillä on menneillään nyt edelleen kylppäri/saunaremppa ja olohuone myös on ollut työn alla. Onneksi jo loppusuoralla molemmat. Minähän en näihin ole ollut osallisena muuten kuin maalien, pinnotteiden, laminaattien ja kaakeleiden valinnoissa. Sisustukseen olen myös hiukan panostanut ja orjuuttanut ukko-parkaa hevosasioissa.

Olen minä yhden kärrillisen kakkaa lapannut laitumelta! Hirmu ahkerana. Kuva: Pasi Ihalainen

Pahin orjuutuksen kohde on ollut navetan/pihaton putsaamisen aloittaminen. Itse koitin ryhtyä toimeen, mutta totesin heti alkumetreillä, että ei onnistu tällä selällä ja pitkävartisella talikkolapiolla. Niinpä Pasi joutui lapiointihommiin ja koitin auttaa parhaani mukaan. Montaa neliötä ei kunto kestänyt meillä rehkiä, mutta arkeologisia kerroksia oli oikeasti aika perkuleesti. Kuvissa näkyvä kiviseinä on varustehuoneen ulkoseinää. Kuvaajan selän taakse jää tuleva makuuhalli. Pieni ovikäytävä vie siis varustehuoneen ohi kivinavetan puolelle, minne on tulossa ainakin kuivaushuone ja ehkä kengityshalli. Alemmassa kuvassa näkyy päässä kuivaushuoneen ovi, jossa tällä hetkellä roikkuu suitset. Tällä hetkellä varusteet ovat siis väliaikaisesti lähemmän oven takana.

Ennen tämän kaatopaikan päällä piti kävellä kun mieli päästä hakemaan vaikkapa satulaa...

Siivottu! 

Tiiliä löytyi 90-luvun karkkipussien ohella.

Tuon kuvissa näkyvän lahon lautaseinän takana on harkoista tehty ehjä rehusiilo. Siitä tulee lapsille leikkipaikka.

Lisäksi olen ennättänyt vähän leikkiä raivaussahalla hävittäen laitumelta angervoa ja lupiineja. Tosin saha sanoi siinä kohtaa työsopimuksen irti. Kyllä se nyt taas toimii, niin voin jatkaa myöhemmin. Viikatekin on tulossa lainaan. Töitä oli viime viikolla joka päivä, sittemmin vähän harvakseltaan, niin on kerennyt puuhailemaan enemmän kotona.

Olen minä kerennyt myös nauttia. Nauttia kesästä, inspiroivasta miljööstä ja Selmasta.

Sadepäivän ratsastuksella voi kokea Disney-hetken...

Pikku-Bambi päikkäreillä!

Miiru takapihalla.

Kuva: Pasi 

Polkuja laitumella. Kuva: Pasi

Kuva: Pasi 

Kuva: Pasi

Kuva: Pasi

Jospa sitä tässä pian pääsee tallin kimppuun enemmänkin. Kaiken sen moskan tyhjentäminen ja vanhojen rakenteiden purku vie aikaa kaikkein eniten. Kyllähän sitä täti-ihminen miettii yön pimeinä tunteina, että saadaanko makuuhalli valmiiksi ennen lokakuun alkua. Jostainhan se stressi on aina revittävä.

Ja on meillä harrastettu myös tätä... Seerumi on auttanut silloin kun kuuri on menneillään. Solheds:in seerumivoidetta olen laittanut päivittäin ja tilanne on aika sama kuin menneinäkin kesinä. Ei pahempi eikä parempi. Tosin otsatukka on toistaiseksi tallessa.

Savolaistuminen

Viikko takana elämää uudessa kodissa. Viime lauantaina siis elettiin hyvin kiireinen päivä, johon sisältyi kevätjuhla, ponin haku, Selman haku ja matka kahdella autolla peräkkäin Pielavedelle.

Siellä ne menee...

Matka meni hyvin ja Selma oli aika rentokin jopa, söi ja kaikkea siellä trailerissa. Ehkä rennolla Ponnyllä oli osuutta asiaan. Ensimmäinen lohko oli saatu miesvoimin valmiiksi ja päästiin heti testaamaan kestääkö kaverit langoissa. Ja hyvin ovat kestäneet. Selma tosin oli aluksi niin järkyttynyt kaikesta muutoksesta, että se pari ensimmäistä päivää seisoi portilla tuijotellen minuun kuin kysyen että joko lähdetään pian kotiin. No, söi se välillä. ;)

Ensitöikseni päätin käydä tulevan varustehuoneen kimppuun. Se näytti alkuun tältä:

Tila on siis ollut hevosen karsina, lampola ja ilmeisesti myös yleinen kaatopaikka.

Tyylikkäänä töihin!

Pari tuntia yhden naisen hartiavoimia ja huone on pesua vaille puhdas:

Huone on noin vajaa 5 m x 5 m, tarkkaa mittaa en nyt muista, mutta ihan tilava se on.

Selma on sittemmin rauhoittunut ja silmään on tullut niin levollinen ilme, etten muista edes milloin olen sen sellaisena nähnyt! Aika ihanaa. Se ei edes säiky mitään samaan tahtiin kuin vierastalleissa asuessaan. Vaikuttava muutos, vaikka viikko vain takana. Liikuttaminen on tapahtunut ajamalla ja niin, että Ponny on aina mukana. Koska meillä on vain yksi kypärä tällä hetkellä taloudessa. Mutta koska ajamisesta onkin ollut taukoa, ei se haittaa yhtään. Selma on lähtenyt hyvin iloisena kärrilenkille.

Väliaikaista varustamispaikkaa toimittaa hylätty vanha päätalo.

Kohta ollaan kotona.

Ponnyllä ei ole vielä satulaa, joten Ainolla on ollut alkuun haasteita pysyä kyydissä huonon tasapainonsa kanssa. Olen joutunut olemaan välillä aika julma äiti, että tyttö on suostunut jatkamaan hommaa, mutta nyt alkaa jo sujua ja sieltä se tasapainokin löytyä. Vika ei siis ole ponissa, tasapainon horjuttamiseen on riittänyt pikku pätkä ravia suoraan eteenpäin... Poni on mainio tapaus. Kiltti, mutta osaa kyllä käyttää hyväkseen pahaa aavistamatonta pikkutyttöä. :D Viime reissulla Selman kanssa oltiin jo pitkällä menossa pihasta pois, kun ruuna päätti että "En tiijä, mie taijan jäähä kottiin..." ja teki U-käännöksen kipittäen takaisin laitumelle. Siinä pienen juupas-eipäs-juupas -väännön ja yhden putoamisen jälkeen sai kuin saikin Aino tahtonsa perille ja poni lähti seuraamaan Selmaa niin kuin pitää.

Tallia ei olla päästy aloittamaankaan, koska meillä on nyt suihku- ja saunaosasto täysrempassa. Ei siis viitsi työmiehiä ottaa tänne ilman peseytymismahdollisuutta rehkimään. Jatketaan Ainon kanssa tasapainoharjoituksia ja maastoreittien tutkimista. Ja koitan tallin puolta raivailla tyhjäksi remppaa varten. Tunnit tiukassa vuorokausissa, kun pitää töissäkin käydä. ;)