tiistai 12. huhtikuuta 2016

Ennätysten pauketta Vuokatissa (Kisavideoita)

Erinäisten vastoinkäymisten jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin sunnuntaina Vuokattiin kisaamaan. Kisapaikkana tämä oli meille molemmille uusi (muuten ollaan kyllä kumpikin tahoillamme siellä käyty) ja Selmalle aivan ventovieras. Onneksi mukana oli Uljas Ritari, joka toi Selman sielunelämään paljon rauhaa. Mira starttasi molemmissa luokissa viimeisenä, sillä ilmoittautuminen ei ollut mennyt määräaikaan perille Miran puhelimen temppuilun takia ja ratsukko otettiin mukaan sitten jälki-ilmoittautuneena. Tallilla on FilmMe -kamerasysteemi maneesissa ja rannekkeen sai vuokrata myös kisakäyttöön edulliseen hintaan. Minä tietysti innostuin tästä, koska kännykällä filmaaminen maneesissa on ihan hanurista. Mira tuumasi jo matkalla, että faktahan on se, että hän joko muistaa radan ja unohtaa aktivoida rannekkeen tai muistaa aktivoida ja unohtaa radan. Päätin siis kaiken varalta videoida kuitenkin myös luurilla.

Verkkaa. Kuva: Jutta Makkonen
Paikalla oli Jonna kera kamerallisen siskonsa Jutan, joten sain keskittyä vain jännäämään ja videoimaan. Selma oli koko päivän aamusta asti ollut yllättävän rento ja ookoo, vaikka se oivalsikin että jotain rutiineista poikkeavaa on tapahtumassa. Se oli myös kisapaikalla varsin jees ja verkassakaan ei tullut ilmi mitään kamalaa pinkeyttä. Helppo B oli jaettu suuren osallistujamäärän vuoksi kahteen ryhmään ja Selman ryhmä hengaili maneesin päädyssä sen kisasuorituksen ajan, mikä toimii tämän tamman kanssa todella rauhoittavana lääkkeenä kisajännitykseen. Se on todellakin Laumasielu isolla L:llä.

Istuin itse katsomossa ja tuomari oli yläpuolellani muutaman metrin päässä. Kuulin kaikki kommentit ja numerot siihen varsin selkeästi. Heti kun Selma tuli radalle, kuulin lauseen "Onpa kiva suokki!". Se lämmitti kovasti tädin sydäntä. Samoin kuin pisteet mitä alkoi ropista. Olemme osuneet viimeaikoina kisoihin joissa tuomari on ollut melko tiukka ja nyt kontrasti tuntui käsittämättömältä. Tosin onhan ratsukko kehittynytkin.

Kuva: Jutta Makkonen



Hyvin menneen radan jälkeen kysyin Miralta oliko ranneke ollut aktivoitu. No ei ollut ei. Mutta onneksi olin skarppina:

VIDEO HeB

Tuomari tuli radan jälkeen meidän luoksemme ja paijaamaan Selmaa. Hän oli kovin ihastunut Selmaan (mitä minä en tietenkään ihmettele yhtään.. ;) ) ja kehui myös Miran ratsastusta oikein siistiksi. Seuraavaksi tapamme mukaan aloimme siinä miettiä hevosen viltittämistä, ratsastajan kahvittamista ja minun pissittämistä, joita radan jälkeen ennen seuraavan verkkaa olemme tottuneet tekemään. Mira tuli alas ja minä läksi etsimään autosta kolikoita kahvia varten. Kuulutuksia ei ollut sellaisia että ne ulos olisivat kuuluneet. Pian kuitenkin Jonna huusi täysin palkein meitä palaamaan heti-just-nyt-äkkiä maneesiin. Hetken epäuskoinen tuijotus toisiimme ja äkkiä kampeamaan eukko takaisin kyytiin. Jonna kuiski että Selma voitti, mutta se nyt ei tuntunut mitenkään realistisimmalta vaihtoehdolta, olin kuitenkin katsonut kisasuorituksia, ja muutama puoliverinen teki ratsastajineet kivat suoritukset. Selma määrättiin seisomaan vasempaan reunaan ja mietin josko se kolmanneksi tuli sitten. Hassussa järjestyksessä vain... Mutta pakko se oli uskoa sitten lopulta todeksi. Olen kaksi pullaa velkaa.

No voitti se, perhana! :D Puolen pisteen erolla. Kuva: Jutta Makkonen

Snif. :') Kuva: Jutta Makkonen
Tämä oli ensimmäinen sijoitus helpossa B:ssä ja suurimmat prosentit ever, joten tuntui kyllä aivan todella huikealta!



Ennen heA luokkaa emme ennättäneet juuri kissaa sanoa, sillä sen verkka oli heti palkintojenjaon perään ja meillä oli suitset vaihdettavana. Jotka oli tietysti tallissa. Sinne siis ja sitten takaisin. Verkkaa oli vain hetki jäljellä ja sitten muut ratsukot (Mira ja Selma mukaanlukien) passitettiin pihalle. Minä jäin maneesiin. Ensimmäisen suorituksen kohdalla havahduin, että aivan kuin se olisi yhdessä kohdassa ratsastettu eri tavalla kuin me olimme radan opetelleet. Hyi kauhistus. Pakko oli katsoa vielä seuraava... Kyllä. Olimme opetelleet väärin lisätystä käynnistä eteenpäin (paperissa lukee lisätyn käynnin jälkeen arvosteluperusteet keskikäynnille ja on lueteltu kirjaimet missä sitä mentiin, me blondit ymmärrettiin se niin, että lisätyn jälkeen mennään keskikäyntiä vielä luetellut kirjaimet, vaikka täytyi siirtyä raviin ja laukkaan)! Yksi ratsukko ennen Miraa! APUA. Poistuin pihalle samalla ovenavauksella kuin juuri lopettanut ratsukko ja kiiruhdin kertomaan tilannemuutoksen Miralle. Onneksi täytyi vain unohtaa yksi juttu välistä, ei opetella jotain kohtaa aivan eritavalla.

Kun Miran vuoro tuli, muistutin rannekkeen aktivoinnista. Mutta päätin silti hiljaa mielessäni videoida...

Kuva: Jutta Makkonen



Kuva: Jutta Makkonen

Ja niinhän siinä kävi niin kuin Mira ennusti. Kun ranneketta paineli, niin sitten kesken radan löi aivan tyhjää. Siitä tuli takkiin kaksi miinuspistettä, mutta ei se mitään haitannut. Ja vaikka koitin asiaa edesauttaa, ei FilmMe-kuvaa tällä kertaa saatu sitten mitenkään. Mira ei painanut sitä ratkaisevaa viimeistä painallusta. No, jospa sitten ensi kerralla. Minä aktivoin sen itse omin pikku kätösin!! :D

VIDEO heA

Helppon A:n prosenttiennätys tuli myös tehtyä. Ilman unohdusta se olisi ollut 59 ja rapiat, nyt se oli 58,913%. Osallistujia oli 4, yksi hylättiin ja meillä prosentit riitti 3.sijaan. Eli viimeiseksi. ;) Kaksi palkittiin. Tuloksia ei ole tätä kirjoittaessa tullut, joten en tiedä paljon voittajalla oli. Päivitän tiedon joskus Kilpailuhistoriaan.




Tuomari kävi vielä uudestaan paijaamassa Selmaa ja kerroin, että Selmalla on ratsastusikäinen poika paikkakunnalla. Mira oli myös saanut vastailla kiinnostuneiden kysymyksiin Selmasta ja oli kertoillut että löytyy tamma- ja orijälkeläinen paikkakunnalta. Tuomari pyysi meitä tulemaan toistekin kisaamaan kun on niin kiva tamma. :D Tottakai kun noin kauniisti pyydetään.

Ensi sunnuntaina olisi vastaavat karkelot Kajaanissa. Ehkäpä ehkäpä...

Voee ku se on nätti. Pääsi viikoksi Selman nimikylttiin roikkumaan. 

Osansa kilpailumenestyksestä toi varmasti tämä onnenkoru, jota pidin ensimmäistä kertaa ranteessa kisareissulla. Sen on tehnyt minulle nuorempi tyttäreni Hilla. :)


9 kommenttia:

  1. Huikeeta!!! Onnea!!!! Niin hieno Selma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tämmöinen taas motivoi kummasti. :D

      Poista
  2. Onnittelut! Ihana onnenkoru sulla, nyt toi pitää muistaa sitten aina ottaa mukaan, ettei onni käänny.
    Jos olisin rikas, niin ostaisin kotitallille tuon FilmMe:n, vois aina katella omaa kohellusta videolta :) Tosin sen verran olen varsinkin estesuorituksia katsonut tuolla videoituna, että se ei aina kerkiä ratsukon mukaan, jos se menee lujaa. Joissain videoissa se tosiaan kuvailee pitkin seiniä ja yhtäkkiä saa kiinni ratsastajasta ja siitä vaan vilahtaa pätkiä. Mutta uskoisin, että kouluratsastuksessa sitä ratsukkoa on helpompi seurata ja suurin osa niistä videoinneista on ollut ihan onnistuneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täytyy yrittää pitää koru visusti mukana! :D Kyllä se kouluratsastuksessa pysyy hyvin, ainakin tuo kamera pysyi. Näin todistusaineistoa. :) Se riippuu myös varmaan siitä kuinka paljob niitä vastaanottimia (vai mitä lätkiä onkaan) on ripusteltu ympäri maneesia. Kai se sitä paremmin seuraa mitä tiheämpään niitä on. :)

      Poista
  3. Huikea suoritus! Siis koko kokonaisuus. Ja kyllä on muuten Selma tosi hyvän näköinen. On toki aina ollut, mutta siihen on tullut tiettyä ryhtiä lisää. Hyvä te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, se on vuoden sisään hokassut mitä kokoaminen tarkoittaa. Siis että se ei tatkoita vauhdin lisäämistä vaan energiaa voi ohjata myös ylöspäin. :D Pitkät on piuhat, mutta valo syttyi kuitenkin.

      Poista
  4. Onnea onnea - en päässyt katsomaan kun oli vieraita mutta huikeata kun Huldan isä ja äiti paukuttaa tuloksia kouluradoilta ja tuleva ratsastaja ( minä) paukutin tänään kylmiltään HeA kenttäkilpailuohjelman pistetasolla 6 ja 7 ( valkussa treenattiin) 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksii! Te voitatteki Huldan kanssa ensin 6-vuotiatten kasvattajakilpailun ja sitten suokkien koulumestaruuden. :D Ei mitään paineita...

      Poista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)