Uusi hevonen

Hektinen elämä on jatkunut edellisen kirjoitukseni jälkeen joulua lähestyttäessä kahta vilkkaampana. Aiempi työpaikkani supisti toimintaansa ja täytyi etsiä uutta duunia. Jonka sitten sainkin ja vaihto tapahtui aika nopeasti. Olin edellisellä viikolla töissä ma-su lukuunottamatta lauantaita, joka oli vapaa. Ja sitten maanantaina uuteen duuniin ihmettelemään (se on Ärrä jossa sattuu olemaan posti, veikkaus ja totopelit ihan sen normaalin kiskatoiminnan lisäksi. Ja ei, en ole koskaan ollut kaupassa, postissa tai kiskalla töissä...) Ja tottakai se ainoa vapaa päivä, kun ei olisi tarvinnut herätä viideltä ehtiäkseen töihin, heräsin ukon kanssa viideltä ehtiäksemme hakea uuden hevosen suhteellisen kaukaa!

Ja se onkin vähän hassu tarina, miten tässä näin kävi. Mutta aloitan kertomuksen toteamalla, että meillä asuu nyt Savelan Hemulin velipoika samasta emästä. Hahaa, kuinka vitsikästä! Sen isä nimitäin on arabi... Olen toisella silmällä vilkuillut pienikokoista hevosta tai isoa ponia ylläpitoon, sillä Ponny on tosiaan pieni ja alun alkaen on ollut puheena, että se olisi meillä 1-2 vuotta, koska Aino kasvaa kovaa kyytiä. Ja toisekseen olisi mahdollista kahden aikuisen käydä myös yhtäaikaa ratsastamassa kun olisi oikean kokoinen hevonen. Ostoa en ole suunnitellut, koska tarkoitus oli lisätä omistushevosten määrää Selman hännän alta.

Jotenkin sitten osui silmääni myynti-ilmoitus tästä 22-vuotiaaksi kääntyvästä entisestä tuntsarista, joka vaikutti kaikin puolin juuri sellaiselta opetusmestarilta jota Aino ja Pasi tarvitsisivat. Pasille jäi kipinä ratsastuksesta Selmalla vaikkei ole sittemmin päässyt ratsaille (tässäkin se toinenkin aikuisen ratsastettava hevonen oli tarpeen). Ilmoituksessa mainittiin myös ylläpitomahdollisuus ja innokkaana otin yhteyttä myyjään. Hän halusi ruunan mieluiten myydä ja teki sitten sellaisen tarjouksen, että saunaistunnon jälkeen Pasi käski ilmoittaa, että hevonen haetaan lauantaina. Ja näin Riimistä (Ein Finn Gream) tuli Pasin ensihevonen. Vaikka se nyt väärän rotuinen puoliksi onkin, niin hyväksyttäköön joukkoon iloiseen. Jos sitä laittaisi Selman Hemulilla, niin kuin olen vuosia haaveillut, niin sitten olisi setämies ihan samassa laumassa. :D

17.12. hermosavuilla jossain Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon välimaastossa. Liekö itku tullut jo uudelle omistajalle kun lakkasi olematon huoleton hevoseton poika? ;)

Matka meni muuten hyvin, mutta heinä ei maistunut kuin pysäkeillä.

Hokkiaikahan onkin tunnetusti se paras hetki lykätä uusi hevonen entisten sekaan. Ja ylipäänsä on hirvittävän mukavaa lykätä uusi hevonen entisten sekaan. Jotenkin jouhevammin menee kun syntyy sinne laumaan tai laitetaan kaksi toisilleen tuntematonta kummallekin vieraaseen ympäristöön. Mutta koska hyvät visiot eivät kysele aikaa, niin hokkikengillä pilkkopimeässä mentiin.

Lähinnä minua pelotti Ponnyn ja Riimin yhteenotto. Riimi on ollut johtohahmo entisen tarhakaverinsa suhteen ja Ponny nyt on sellainen pikkuhitleri, että laumassa syödään, juodaan ja hengitetään silloin kun herra sattuu sen sallimaan... En niinkään pelännyt Riimin puolesta, sillä Ponnyhän on kengätön, mutta sitäkin enemmän ponipojan puolesta, koska Riimi ei ole. Niinpä ajattelin, että kun illalla päästään kotiin, laitetaan Riimi ja Selma ensin tutustumaan kentälle ja sitten poni sekaan (koska kenttä on ehkä selkeämpi rajoiltaan ja laajempi kuin kujamainen tarha). Se meni melkein hyvin. Riimiä ei olisi voinut vähempää koko Selma kiinnostaa, vaan se kuljeskeli vanhana tuntsarina ympäri kenttää uraa pitkin. Mutta Selmalla levisi pakka aivan tosissaan. Se ilmeisesti kuvitteli, että on suljettuna kentälle vähintään jonkun myskihärän kanssa ja häntä tötteröllä laukkasi portista läpi. Ping vaan! Ja ponin luo puuskuttamaan. Onneksi saatiin rauhallinen Riimi napattua kiinni. Hirveästi ei jäänyt vaihtoehtoja siinä, joten lykättiin ne sitten kaikki samaan.

23.12.

Tappelua ei ole vielä syntynyt, sillä Riimi alistui kaikille. Palikat ovat vaihtaneet paikkaa tässä ajan myötä moneen kertaan. Onpa nähty sekin, kun Selma ajaa Ponnyn pois jne. Kesän lopulla on varmaan lopullinen arvojärjestys selvä. Alkuun kaksikko ei laskenut uutta tulokasta ollenkaan heinille. vaan Riimille piti viedä muutaman päivän ajan heinää omaan kasaan. Juomassa se kuitenkin kävi ja jo ensimmäisenä iltana pissimässä pihatossa. Viikon verran pidettiin iltaruuilla kaikki kiinni sidottuna, tällä hetkellä kiinni on pojat, Selma irti. Tosin jos Selma päättää sitten lähteä ulos syönnin päätteeksi, menee pojilla pasmat sekaisin ja Riimiltä jää evästä kuppiin. Nykyään Riimi saa myös syödä jo paalista. Ja se uhkailee jo poniakin välillä. Kai se nujakkakin vielä tulee jonain päivänä. Alkuun Riimille ei maistunut iltaruuat hirvittävän hyvin, mutta päivä päivältä se on syönyt paremmin, kun on alkanut pikkuhiljaa kotiutua. Se on aika pitkä aika, ennen kuin hevonen uuteen paikkaan tottuu. Voi mennä puolikin vuotta kevyesti ennen kuin alkaa olla oma itsensä. Riippuen tietysti persoonasta ja elämänasenteesta. Ja ennen kaikkea iästä. Nuoret mukautuu aina helpommin kuin vanhat. Riimin mielenrauhaa voi edistää se, että se on entisessä elämässään ollut kesät leiriratsuna ja talvet ylläpidossa milloin missäkin. Ja vaikka Riimi on asustellut meillä nyt 9 päivää, on se edelleenkin vähän kolmas pyörä. Vaikkakin välimatkat pienenee koko ajan ja tiiviissä possujunassa kuljetaan kyllä paalilta pihattoon ja takaisin.

23.12.

Ratsastusta siirsimme tietoisesti vasta siihen päivään, kun kenenkään silmät eivät enää olleet kuin teevadit ja samalta paalilta syönti onnistui. Tottakai sekin lisää kahnauksia kun virtaa on, mutta aika laimeaa on nujakointi ollut. Lähinnä toisen ajamista pois lyhyesti. Mutta jouluaattoaamuna lähdettiin Ainon ja Pasin kanssa rauhalliselle käynti-ravimaastolle. Kaikesta huolimatta porukka oli hitsaantunut jo sen verran yhteen, että Selma kärjessä, Riimi keskellä ja Ponny perässä homma sujui helposti ja kukaan ei edes luimistellut kenellekään koko lenkin aikana. Joulupäinä käytiin Pasin kanssa kaksin ja kokeiltiin laukkakin (Pasin kolmas kerta hevosen selässä ikinä... toim.huom.). Selma nostaa käynnistä laukan, niin on helppo kokeilla miten perässä tuleva lähtee laukalle. Ja vaikka Pasilla oli laukka-avut vielä hukassa, niin Rimi nosti heti nätin laukan Selman vanavedessä ja homma saatiin käyntiin ilman pompsuravia. Riimi on siis jo aloittanut työnsä opetusmestarina, niin kuin pitikin. Pasi oppi jo keventämään ja laukkakin tuntui olevan kivaa. Esteitä pitäisi kuulemma päästä kokeilemaan seuraavaksi.

25.12. Tuiskussa ja tuiverruksessa. Ei ollut Aino perässä mukana sanomassa, että polkase satulaa oikeelle. 

On tässä aavistuksen ryhdistäydytty Selmankin suhteen. Sillä kävi jopa ratsuttaja, Tuorilaisen Outi. Valon määrä oli vaan niin minimaalinen, että en edes yrittänyt kuvata tapahtumaa. Mutta jatkoa seuraa. Ja tarkoitus olisi myös mennä Outin opetuksessa koko kööri. Kunhan nyt saadaan Pasille perusvaihteet haltuun.

Pihaton käytöstä väliaikatietona, että tiettävästi yhtään yötä ei ole kukaan siellä viettänyt. Siellä käydään ahkerasti juomassa ja pissillä, heinäpaali levitetään kolmessa päivässä aivan levälleen ja jos tulee tarve pötköttää, niin sitten maataan siellä heinissä pihalla. Ilmeisesti kelit suosii liian hyvin. Alkuun pihatossa käytiin jännittyneenä hätäisesti hotkimassa eväät ja singottiin samantien ulos. Nyt siellä voi pönöttää ja mutustella olkia. Huonoimmilla keleillä ollaan loimitettu kaikki joten sekin vaikuttaa siihen, ettei säänsuojaa käytetä. Siinäpähän tekevät, mikä hyvältä tuntuu! Olen minä aina sen tiennyt, ettei Selma karsinassa viihdy, mutta aikamoinen villi mustangi siitä kuoriutui näin pihatto-oloissa. :D

Sellainen joulunseutu täällä on ollut. Tänään on tarkoitus ajeluttaa Tapanin kunniaksi reellä lähisukulaiset Ainon ja Pasin ollessa ratsain mukana. Kivaa!

Siellä ne ovat ja kuinka sinne päästiin

Pihatto saatiin avattua hevosille 4.12. Tarkoitus oli että tähän tilanteeseen oltaisiin päästy alunperin lokakuun loppuun mennessä, mutta marraskuun puolen välin jälkeen alkoi olla selvää, että aikataulussa ei aivan pysytty. Mikä toki on aivan ymmärrettävää kun kaikki tehtiin omin käsin ja työaikaa jäi about 3,5 h per päivä OIKEIDEN töiden jälkeen. Ja lähinnä appiukko siellä ahkeroi. Vaikka allekirjoittanut stressasi, niin syksy oli kuitenkin niin suotuisa kelien puolesta, että ei hevosilla mitään hätää ollut. Oikeastaan oli vain kaksi vuorokautta jolloin harmitti, ettei polleilla ollut mahdollisuutta päästä katon alle ja seinien suojaan. Ja näinä päivinä satoi märkää vaakana. Onneksi on toppaloimia ja muita fyllinkejä.

Ensimmäiset hetket hieman pöyristyneessä tilassa. Kuva: Pasi

Kaiken ähräämisen ja stressin jälkeen oli sitten aika surkuhupaisaa seurata, kuinka pelottava paikka tuollainen pehmeäksi kuivitettu makuuhalli on villihevosille. Kun sieltä ei näe preeriaa ollenkaan ja jos kuuluu outo ääni, on pakko singota samantien pakoon ulos. Ponny vanhana agilitykonkarina oli lähinnä tohkeissaan uudesta leikkipaikasta, mutta Selmalla oli stressikäyrä tapissa ja hätäkakka tuli välittömästi. Ah tätä suomenhevosen tyyntä ja järkkymätöntä mieltä! Tuo olisi sodassa kuollut sydänkohtaukseen ensimmäisen hävittäjän kohdalla. Iltapuurot käytiin vetämässä mahaan pikavauhtia ja samantien kansanvaellus heinäpaalille yönviettoon. Ajattelin, että aamuyöstä alkava räntäsade houkuttelisi koplan takaisin sisään, mutta ei. Päätetiin seurailla viikko tilannetta ja jemmailla leipiä ruokakuppeihin silloin tällöin jotta oppisivat paikan mukavana. Ja jos ei tehoa, niin teljetään sitten muutamaksi yöksi sisään, että leimaantuvat.

Nyt pieni kuvakollaasi mitä me ollaan tehty nämä blogihiljaiset viikot (tähän voi lisätä sitten raskaat päivä- tai vaihtoehtoisesti iltaduunit jotka on välillä vieneet mehut aika totaalisesti, myös viikonloppuna).

Käytävä näytti hyvin lupaavalta jo 22.10. :D

Siis luulitte että se valmistuis lokakuunloppuun?? 30.10.

Onneksi Selma on lenkkeillyt kuitenkin säännöllisesti. Nykyään ei tarvitse enää pihalla varustaa!

5.11. on aivan hyvä päivä alkaa pystyttämään aitaa. Testissä oli Puuilosta löytyvä tolppakaira.

Toimii! Kuminuijalla sai naputeltua nämä kätevänoloiset muovitolpat maahan. Hankkijalta ostettiin ja tykästyttiin kyllä.

Sähköä kuljettaa mustavalkea Olli-sähkököysi, joka on 8 mm paksua. Reijät noissa tolpissa on 10 mm, joten hyvin mahtui. Kun vähän leikki MacGyveria.

Laitumet ja järvi lepotilassa.

12.11. käytiin rekiretkellä ennen kuin lumet sitten suli.

Ja Ponny tietysti messissä.

"Tekeeköhän ne tota aitaa meille?? Kato, siellä on vielä pitkää ruohoo lumen alla!"

20.11. kasvoi oviaukolle katos.

Ja samana päivänä pollet pääsi testaamaan uutta aktiivitarhaansa. Tässä vaiheessa aloitettiin totuttaminen siihen, että heinät tarjoillaan postilaatikon kupeella ja vesi tallin oviaukon luona (pääsy talliin oli tietysti vielä estetty).

Kelien puolesta voitiin lykätä paali kokonaisuudessaan tarhaan.  4.12.

Loppusiivous 4.12. Väliaikana rakennuskuvia ei juurikaan tullut otettua. Mutta siellä on villaa ja tuulensuojalevyä ja muovia jne. Tikkaiden takana näkyvään vaaleaan kohtaan tulee pieni kulkuovi ihmisille.

Pehkutettu. Alimpana kumimattoa, sitten yksi suurpaali turvetta (sitä ei laitettu ihan koko alueelle, puoleen halliin ehkäpä), joka oli muuten kivasti jäässä. Sen jälkeen avattiin yksi olkipaali, joka riitti mainiosti. 

Seuraavaksi opastettu kierros heinäpaalilta makuuhalliin, olkaa hyvät.

6.12. -23 pakkasta, eikä haittaa yhtään. Tässä seiskoskellaan heinäpaalin tuntumassa.

Huippumaisemoijien suunnittelema kulkuväylä.

"Tästä lähetään ja päätepaikka on tuolla noin. Siellä ukko vislaa."

"Ootteko vielä kelkassa?"

"Sit tästä tiukka oikee. Tänne siis."

"Eiks ollu helppo reitti? Nyt mennään sisälle."

"Tämmönen tää ny on sitte."

Ja koska kyyläily on aina mukavaa, asennettiin kämppään valvontakamera. Josta saa riittävän hyvää kuvaa kännykkään koko päivän, mutta aika kökkölaatua näin verkkojulkaisuun.

Pusi pusi mammaa.

Eristetty vesiastia on nyt siis pihaton sisällä ja se toivottavasti motivoi kaveruksia hengailemaan siellä enemmän. Eilen ja tänään ollaan houkuteltu ne päivällä sinne juomaan lämmintä vettä ja etsimään leipiä kipoista. Suolakivi on siellä myös. Eilen iltapuurojen jälkeen kun pariskunta taapersi paalille takaisin, jemmasin testiksi leipää kippoihin. Aamulla kun Pasi kävi tsekkaamassa vesitilanteen, niin sitä oli käyty juomassa ja myös leivät  oli kadonneet. Joten yöllä on käyty sisällä. Tänään Selman silmän ilme oli jo aivan toisen näköinen kuin toissapäivänä. Kuten tuosta ylläolevastakin huomaa, niin hyvin levollinen oli jo. Ponny on pissannut olkiin jo kahdesti ja juuri sinne päätyyn minne suunnittelinkin ja minne turve laitettiin. Jee! Kamera on siis siinä päädyssä missä on vesi, suola ja ruokakipot. Tuolle seinälle mikä Selman kaulan yläpuolella näkyy, ruuvataan vielä kiinnitysrenksut varustamista varten. Tämän talven varustehuoneena toimii rehuhuoneen viereinen tila josta tulee tulevaisuudessa se loimien kuivatushuone. Siellä on nyt patteri jotta varusteet ja rehut säilyvät sulana. Remppa jatkuu siis sitten keväällä ja nyt huilataan tämän suhteen.

Työssäkäyvän hevonen omassa pihassa

Otsikkoon voisi vielä lisätä "rempan keskellä". Tuo mukavan pikku mausteen kaikkeen. Tässä siis minun muovaamani selviytymisstrategia asian tiimoilta.

Hevosten hoitorutiinit

Koska kello 04:00 herätykset eivät ole koskaan kiehtoneet minua, halusin elämääni pihaton. Ja myös siitä syystä, että karsinassa töröttäminen ei ole koskaan kiehtonut Selmaa. Ja paljon muita hyviä syitä. Herätykseenhän valinta vaikuttaa niin, että minun ei tarvitse aamulla lähteä vapauttamaan hevosia ulos ja huonoina aamuina loimittamaan. Ne ulkoistavat itsensä ihan omin neuvoin. Siis sitten kun pihatto on valmis ja hevoset majailevat sen sisällä. Ja sitten kun kelit suo pitää heinäpaalia taivasalla, myös aamuheinien nakkaaminen jää pois. 

Tällä hetkellä tilanne on se, että aamulla Pasi nakkaa valmiina kasseissa olevat heinät hevosille siinä 05:00 aikaan ja lähtee töihin. Minä lähden töihin 06:30 ja katson auton ikkunasta kun kavioeläimet syövät heinää. Se heinänkantokykyinen ihminen, joka tulee ensimmäisenä kotiin (yleensä Aino) antaa päivä heinät. Viikonloppuna tai vapaapäivänä minä annan. Joko minä, tai Aino tekee valoisan aikaan iltapöperöt valmiiksi (koska talliin ei tule vielä valoa), ne laitetaan turpoamaan autotallista saatuun lämpimään veteen yleensä kuuden aikaan. Samalla valoisalla pakkaan neljä kassia heinää, noin 5 kg per kassi. Siinä on yö- ja aamuheinät. Pimeän tullen, otsalampun valossa käydään kahdeksan aikaan antamassa pöperöt, yöheinät ja täyttämässä iso saavi lämpimällä vedellä (sieltä autotallin vesipisteestä, letkulla). Mikäli päivällä on liikutettu ja loimitettu, kokeillaan onko karva kuiva ja jos on, loimet riisutaan pois. Tämä kaikki tapahtuu toistaiseksi siis taivasalla.

Tarhan siivous tapahtuu silloin kun on virtaa ja ei ole satanut liikaa. Mutta tapahtuu.

Liikunnasta huolehtiminen

Olen ottanut viime viikot suhteellisen rennosti hevosten liikuttamisen osalta. Niillä on pieni syysloma, kesään verrattuna. Ihan vain siksi, että kun on töissä 8-15.30 tai 7-15.00, juossut siellä koko päivän jalkansa helläksi ja selkänsä kivuliaaksi, ei oikein ole jaksuja. Tiedättehän. Koitan niiden vähäisten jaksujen jämillä hoitaa kodin niin että siellä voi elää (en todellakaan puunaa ja aina en kerkeä tehdä niitä vähäisiäkään ennen kuin supermieheni tekee nekin), hevoset ja lapset niin että ne voivat hyvin ja parisuhteen niin, että se voi loistavasti. Täytyy sanoa, että en muista milloin olen viimeksi käynyt ajamassa. Saati ratsastanut. Mutta koska olen vastuullinen hevosenomistaja, olen jatkuvasti haravoinut alueelta innokkaita hevosenkaipuisia ihmisiä. Minähän tunnetusti tykkään sponssata toisten harrastusta. Ihan oikeasti, tämä ei ole edes sarkasmia.

Pohjois-Savon kattavalle fb kirppikselle tekemäni hakuilmoitus poiki yhden vastauksen, mutta kun sitten oivalsin hyödyntää ihan tämän pienen kylän omaa face-ryhmää niin johan niitä innokkaita naisihmisiä ilmaantui kolme kappaletta! Joten ei huolta, sekä Ponny, että Selma ovat kyllä retkeilleet, vaikka mamma on keskittynyt syömään särkylääkkeitä yliannostuksella ja neulomaan sukkia.

Uusi liikuttajahenkilö on siinä mielessä hassu otus, että alkuun hänen perehdyttämiseensä joutuu tuhraamaan omaa aikaa ja energiaa enemmän kuin jos olisi ihan vain itse käynyt lenkin humpsauttamassa. Mutta mitä suurempi aarre liikuttaja on, sitä nopeammin hän pärjää omillaan. Ja senhän näkee jo heti ensimmäisellä kerralla. Syy siihen miksi en ole itse ollut kärreillä tai satulassa viime viikkoina, on myös siinä, että olensen sijaan ollut fillarin päällä mukana maastoilemassa. Kerran kaikkien kolmen mukana ja sitten ne ovatkin jo porskutelleet itsekseen, niin ei ole tarvinnut mennä mukaankaan enää. Huipputyyppejä!

Perehdyttäminen onkin sitten tässä sirkuksessa oma juttunsa...

"Meillä on tää paimen täällä autotallin nurkalla, se pitäis muistaa laittaa päälle sit kans." (Eli piilossa kaikkein kauimpana hevosista.)

"Tää tarha on tuleva kenttä ja jossain vaiheessa tässä, kun saadaan tehtyä, niin tarha on sitten tuolta tonne menevä...silleen hevosenkengän mallisesti.. Ja heinät tulee olemaan sitten tuolla postilaatikolla." (Todella kaukana tallista)

"Tähän tulee satulahuone. Mutta nyt ne kamat on sitten tässä. Paitsi nuo, mitkä on tuolla. Tähän on tarkoitus ottaa patteri, että saadaan väliaikaisesti satulat lämpimään. Ennen kuin siis saadaan se oikee satulahuone. Mutta nyt ne satulat on kuitenkin tuossa. Huomenna ehkä saan siirrettyä ne kaikki kamat tähän tilaan..ööö..."

"Loimia on tässä, paitsi jos ei ole, niin ne on sitten tuolla talon pannuhuoneessa kuivamassa. Siellä autotallin vieressä. Ja huovat, pintelit ja suojat voi olla siellä kans. Ja valjaat."

"Hevoset laitetaan tähän talon nurkkaan kiinni. Sitten kannattaa vislailla jos tulee mistä tahansa suunnasta, koska ne säikähtää kun kulman takaa tulee. Ja Selma säikkyy noita remppaääniä. Ja pieniä lintuja. Ja kaikkea kädestä putoavaa tavaraa. Ja omaa heijastinloimeaan. Ja.."

Jossain vaiheessa itseltäkin usko loppuu kun kuuntelee omia sepotuksiaan! Pasikin jo hyvin valoisasti tuumasi, että tällä menolla on ehkä kuukauden kuluttua hevoset pihatossa. Noo, pessimisti ei pety.

Mutta koska vakaasti uskon siihen, että Oikean Tarhan valmistuttua siivoan kentän pohjan lunta odottamaan (jollei sitten ole jo lunta...) ja sitten tulee lunta ja sitten siinä pystyy kivasti ratsastelemaan ja valonkin saa vajan päätyyn... Pianhan sitä humputellaan joka ilta pimeästä huolimatta. Khöh.

Loppuvuosi on töissä aivan hurjaa tahtia, joten ihan suosiolla höllään sitä pakko-liikuttaa-hulluna-hevosia -pipoani. Tässä iässä ja näillä vaivoilla on jo oppinut olemaan itselleenkin armollinen.

Parasta

Mikä on parasta kaikessa tässä omassa pihassa seikkaillessa?

1. Saan toteuttaa vainoharhaista kyttäilyäni ja tarkkailla joka välissä Selman naaman ilmettä, mahan pinkeyttä, hännän asentoa, nivelien paksuutta, heinän syöntiä, kakan laatua, juomisen määrää ja kaikkea muuta jota on kiva seurailla ja mistä repiä pahimmillaan stressiä. Mutta jotenkin se vaan on niin, että pienempi stressi ja paniikki jos toteaa itse, että sillä on jalassa haava tai nivelessä turvotusta kuin saada puhelu tallinpitäjältä samasta aiheesta. Mukavampi kuulla itse yskähdys kun kuulla, että "Selma aamulla yskäsi". Vaikka tapahtuuhan sitä tässäkin perheessä, että joku muu ennättää toteamaan ensin. Esimerkiksi Aino.

2. Asiat tehdään just niin kuin minä sanon. Ja haluan. Koska olenhan paras kaikista ja tiedän miten ne hommat kuuluu oikeasti tehdä. Minulla on koulutus ja kaikkea. Eikä heinistä, kuivikkeista tai vedestä säästellä.

3. Lapset (ja mies) saavat mahdollisuuden oppia lukemaan hevosia seuratessaan niiden laumaelämää ja jokapäiväisiä toilailuja. Aino oppii myös vastuullisuutta ja oikeasti pitämään huolta hevosista. Hyvässä vauhdissa on myös äitiltä peritty hevosen fyysisten muutosten kyttäily.

Lattian valu

Syksy on ollut meille armollinen. Kelit ovat olleet hyvät hevosten olla ulkona 24/7 ilman muuta suojaa kuin loimet. Itseasiassa loimiakaan ei ole kelien vuoksi tarvinnut ennen kuin tällä viikolla, kun sateet tulivat pariksi päiväksi. Selma ei ole kasvattanut vielä merkittävää talvikarvaa, niin kuin se ei koskaan tee. Kesäkarvaa se on kyllä pudottanut niin, että silmät ja suu ovat täynnä niitä ajolenkillä.

Selma on hauska, kun se joka risteyksessä aina kohteliaasti kysyy kumpaanko suuntaan mennään. :D 20.9.2016

Kärrin kyydistä saa hirmu onnistuineita kuvia perässä pöksyttäjistä. :D Mutta ilo ja tunnelma käy ilmi kuitenkin.

Viimeaikoina olen istunut pääasiassa kärreillä. Kävi nimittäin viime ratsastuskerralla niin, että selästä johtuva pakara- ja jalkaan heijastuva hermokipu yltyi ihan jumalattomaksi. Ensimmäistä kertaa jouduin sanomaan, että en pysty. Keskellä korpea piti tulla alas. Eikä se kävelykään kyllä asiaa auta, kun sama kiputilanne on siinäkin. Mutta sentään pystyin kontrolloimaan joka nytkäyksen ja rytkäyksen itse, toisin kuin Selman selässä. Kyllä syö naista. Joo, pitäisi mennä fyssarille. Sitten kun joskus kerkeäisi. Vaikka kynnys lähteä sinne madaltui noin 10 metriä. Jos ei voi ratsastaa, niin tilanne on paha. Istuminen, seisominen ja kävely nyt saa tuottaa kipua, mutta jumalvita jos ei pysty ratsastaa...!!

Tällä viikolla tuuli on ollut ympäri vuorokauden niin kova, että polttiaiset eivät ole olleet vaivaksi. Selma on siis saanut nakuilla pitkästä aikaa. Mukava, kun on taas hevosen näköinen hevonen pihassa.

Taustalla kaunis pihattorakennus. ;)

Toistaiseksi "vapaa heinä" on ollut kantomallia, sillä paalia ei voi näillä keleillä laittaa taivasalle. Toivottavasti jonain vuonna saadaan katettu paaliteline, niin jää heinän kantaminen pois plussakeleillä. Siispä odottelen kovasti jo pikkupakkasia, jotta paalin voisi jättää vapaasti syötäväksi.

Talvitarha tulee olemaan hevosenkenkää muistuttava. Yllä olevasta kuvasta selitettynä jos kuvitellaan kuvan vasemmassa reunassa näkyvän vihreän alueen yläreunaan aita (joka siellä siis onkin, mutta ei näy), niin se on "kentän" takapääty. Hevoset tarhaavat siis tällä hetkellä tällä talvikentällä. Ruokinta piste tulee olemaan kuvaajasta katsoen vasemmalla ihan lähellä, kuvan ulkopuolella. Näin ollen hevoset joutuvat kulkemaan pihatosta (jossa vesipiste sitten on) koko matkan kentän ympäri päästäkseen syömään paalille. Ihan vaan siksi, että tulee liikettä. Ponnyä ajatellen.

Pihaton takaosa, eli hevosten näkökulmasta etupiha on nyt raivattu, kaiveltu ja tasoiteltu. Siihen ajetaan todennäköisesti lisää hiekkaa, ainakin sisäänkäynnille. Ja sisäänkäynnille tulee myös katos.

Kentän puolen päätykulmalta järvelle päin

Katettu lantala, varustehuoneen ikkuna (jonka edestä on hävitetty pari seinässä kiinni kasvanutta koivua) ja makuuhallin sisäänkäynti.

Kentän suuntaan. Kentän aita kulkee puiden jonoa myötäillen ja aika lailla sähkötolpan kohdalla on kulma.

Pihaton oviaukolta. Kuja paalille lähtee vihreää reittiä pitkin ensin oikealle ja sitten kaartaen kentän taakse. Tien ja kentän välistä.

Makuuhallin sisällä hommat ovat jatkuneet mukavasti. Lattian tasaamiseen, hiekan ajoon ja jyräämiseen meni paljon aikaa, mutta lopputulos oli kyllä tasaistakin tasaisempi. Ainakin minun mielestä.

Väliseinää kannattelevat betonipylväät kaivettiin ylös ja korvattiin lecaharkoilla. Ne saa valamisen jälkeen helposti hakattua pois, sitten kun väliseinä voidaan purkaa.

Yksi iso kivi on juuri makuuhallin sisäänkäynnin edessä. Se jäi paikoilleen, koska ei nyt dynamiittia viitsitty käyttää. 

Sitten alkoi eristys- ja raudoitusvaihe.

Makuuhalli valmiina valuun.

Tilan koon vuoksi laskimme, että järkevin vaihtoehto on tilata pumppuauto, joka truuttaa kuusi kuutiota betonia kerralla. Se mihin se ei riittäisi, niin valettaisiin sitten myllyllä käsin. Ja sinnehän sitä mönjää sitten ilmestyi. Valun paksuus on 8 cm ja kuorma riitti sekä makuuhalliin, että melkein koko käytävään. Tämä pääty käytävästä jäi käsin valettavaksi.

23.9. 2016

Valmista tuli!

Heti kun pääsin töistä vaadin, että ne kengät, joilla Selma tepasteli tälle tontille, pitää saada upotettua lattiaan. Ja sinne ne meni.

<3

Nyt tilanne on se, että tukirakenteita aletaan vahvistaa ja saada romahtaneet seinät nostettua paikoilleen. Samaana aikaan talvitarhan teko alkaisi olla ajankohtaista. Mistä sitä aikaa ja tekeviä käsiä saisi...

Pakko kertoa loppuun vielä se, kun Pasi ratsasti Selmalla ensimmäistä kertaa kunnolla. Lähdin pyörällä mukaan ja koitin opettaa keventämistä. No, mies päätti istua alas vaan ravissa ja sai tuntuman ja istuntansa heti sellaiseksi, että Selma haki muotoon! Paino kun vähän huojahti, niin Selma luuli että pitää mennä sulkutaivutusta. Muodossa. Joillakin se vaan käy luonnostaan. Ei sillä, että mitenkään katkera olisin, kun 20 vuoden ratsastuksen jälkeen täytyy ratsastaa 40 minuuttia, että saan Selman avuillle ja muotoon. Ja sitten yksi menee sinne silleen että "miten tätä ajetaan?" ja istuu siellä heti täydellisesti. :D No, onneksi edes joku tästä perheestä osaa ratsastaa. Ainakin vahingossa.