Uusi hevonen

Hektinen elämä on jatkunut edellisen kirjoitukseni jälkeen joulua lähestyttäessä kahta vilkkaampana. Aiempi työpaikkani supisti toimintaansa ja täytyi etsiä uutta duunia. Jonka sitten sainkin ja vaihto tapahtui aika nopeasti. Olin edellisellä viikolla töissä ma-su lukuunottamatta lauantaita, joka oli vapaa. Ja sitten maanantaina uuteen duuniin ihmettelemään (se on Ärrä jossa sattuu olemaan posti, veikkaus ja totopelit ihan sen normaalin kiskatoiminnan lisäksi. Ja ei, en ole koskaan ollut kaupassa, postissa tai kiskalla töissä...) Ja tottakai se ainoa vapaa päivä, kun ei olisi tarvinnut herätä viideltä ehtiäkseen töihin, heräsin ukon kanssa viideltä ehtiäksemme hakea uuden hevosen suhteellisen kaukaa!

Ja se onkin vähän hassu tarina, miten tässä näin kävi. Mutta aloitan kertomuksen toteamalla, että meillä asuu nyt Savelan Hemulin velipoika samasta emästä. Hahaa, kuinka vitsikästä! Sen isä nimitäin on arabi... Olen toisella silmällä vilkuillut pienikokoista hevosta tai isoa ponia ylläpitoon, sillä Ponny on tosiaan pieni ja alun alkaen on ollut puheena, että se olisi meillä 1-2 vuotta, koska Aino kasvaa kovaa kyytiä. Ja toisekseen olisi mahdollista kahden aikuisen käydä myös yhtäaikaa ratsastamassa kun olisi oikean kokoinen hevonen. Ostoa en ole suunnitellut, koska tarkoitus oli lisätä omistushevosten määrää Selman hännän alta.

Jotenkin sitten osui silmääni myynti-ilmoitus tästä 22-vuotiaaksi kääntyvästä entisestä tuntsarista, joka vaikutti kaikin puolin juuri sellaiselta opetusmestarilta jota Aino ja Pasi tarvitsisivat. Pasille jäi kipinä ratsastuksesta Selmalla vaikkei ole sittemmin päässyt ratsaille (tässäkin se toinenkin aikuisen ratsastettava hevonen oli tarpeen). Ilmoituksessa mainittiin myös ylläpitomahdollisuus ja innokkaana otin yhteyttä myyjään. Hän halusi ruunan mieluiten myydä ja teki sitten sellaisen tarjouksen, että saunaistunnon jälkeen Pasi käski ilmoittaa, että hevonen haetaan lauantaina. Ja näin Riimistä (Ein Finn Gream) tuli Pasin ensihevonen. Vaikka se nyt väärän rotuinen puoliksi onkin, niin hyväksyttäköön joukkoon iloiseen. Jos sitä laittaisi Selman Hemulilla, niin kuin olen vuosia haaveillut, niin sitten olisi setämies ihan samassa laumassa. :D

17.12. hermosavuilla jossain Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon välimaastossa. Liekö itku tullut jo uudelle omistajalle kun lakkasi olematon huoleton hevoseton poika? ;)

Matka meni muuten hyvin, mutta heinä ei maistunut kuin pysäkeillä.

Hokkiaikahan onkin tunnetusti se paras hetki lykätä uusi hevonen entisten sekaan. Ja ylipäänsä on hirvittävän mukavaa lykätä uusi hevonen entisten sekaan. Jotenkin jouhevammin menee kun syntyy sinne laumaan tai laitetaan kaksi toisilleen tuntematonta kummallekin vieraaseen ympäristöön. Mutta koska hyvät visiot eivät kysele aikaa, niin hokkikengillä pilkkopimeässä mentiin.

Lähinnä minua pelotti Ponnyn ja Riimin yhteenotto. Riimi on ollut johtohahmo entisen tarhakaverinsa suhteen ja Ponny nyt on sellainen pikkuhitleri, että laumassa syödään, juodaan ja hengitetään silloin kun herra sattuu sen sallimaan... En niinkään pelännyt Riimin puolesta, sillä Ponnyhän on kengätön, mutta sitäkin enemmän ponipojan puolesta, koska Riimi ei ole. Niinpä ajattelin, että kun illalla päästään kotiin, laitetaan Riimi ja Selma ensin tutustumaan kentälle ja sitten poni sekaan (koska kenttä on ehkä selkeämpi rajoiltaan ja laajempi kuin kujamainen tarha). Se meni melkein hyvin. Riimiä ei olisi voinut vähempää koko Selma kiinnostaa, vaan se kuljeskeli vanhana tuntsarina ympäri kenttää uraa pitkin. Mutta Selmalla levisi pakka aivan tosissaan. Se ilmeisesti kuvitteli, että on suljettuna kentälle vähintään jonkun myskihärän kanssa ja häntä tötteröllä laukkasi portista läpi. Ping vaan! Ja ponin luo puuskuttamaan. Onneksi saatiin rauhallinen Riimi napattua kiinni. Hirveästi ei jäänyt vaihtoehtoja siinä, joten lykättiin ne sitten kaikki samaan.

23.12.

Tappelua ei ole vielä syntynyt, sillä Riimi alistui kaikille. Palikat ovat vaihtaneet paikkaa tässä ajan myötä moneen kertaan. Onpa nähty sekin, kun Selma ajaa Ponnyn pois jne. Kesän lopulla on varmaan lopullinen arvojärjestys selvä. Alkuun kaksikko ei laskenut uutta tulokasta ollenkaan heinille. vaan Riimille piti viedä muutaman päivän ajan heinää omaan kasaan. Juomassa se kuitenkin kävi ja jo ensimmäisenä iltana pissimässä pihatossa. Viikon verran pidettiin iltaruuilla kaikki kiinni sidottuna, tällä hetkellä kiinni on pojat, Selma irti. Tosin jos Selma päättää sitten lähteä ulos syönnin päätteeksi, menee pojilla pasmat sekaisin ja Riimiltä jää evästä kuppiin. Nykyään Riimi saa myös syödä jo paalista. Ja se uhkailee jo poniakin välillä. Kai se nujakkakin vielä tulee jonain päivänä. Alkuun Riimille ei maistunut iltaruuat hirvittävän hyvin, mutta päivä päivältä se on syönyt paremmin, kun on alkanut pikkuhiljaa kotiutua. Se on aika pitkä aika, ennen kuin hevonen uuteen paikkaan tottuu. Voi mennä puolikin vuotta kevyesti ennen kuin alkaa olla oma itsensä. Riippuen tietysti persoonasta ja elämänasenteesta. Ja ennen kaikkea iästä. Nuoret mukautuu aina helpommin kuin vanhat. Riimin mielenrauhaa voi edistää se, että se on entisessä elämässään ollut kesät leiriratsuna ja talvet ylläpidossa milloin missäkin. Ja vaikka Riimi on asustellut meillä nyt 9 päivää, on se edelleenkin vähän kolmas pyörä. Vaikkakin välimatkat pienenee koko ajan ja tiiviissä possujunassa kuljetaan kyllä paalilta pihattoon ja takaisin.

23.12.

Ratsastusta siirsimme tietoisesti vasta siihen päivään, kun kenenkään silmät eivät enää olleet kuin teevadit ja samalta paalilta syönti onnistui. Tottakai sekin lisää kahnauksia kun virtaa on, mutta aika laimeaa on nujakointi ollut. Lähinnä toisen ajamista pois lyhyesti. Mutta jouluaattoaamuna lähdettiin Ainon ja Pasin kanssa rauhalliselle käynti-ravimaastolle. Kaikesta huolimatta porukka oli hitsaantunut jo sen verran yhteen, että Selma kärjessä, Riimi keskellä ja Ponny perässä homma sujui helposti ja kukaan ei edes luimistellut kenellekään koko lenkin aikana. Joulupäinä käytiin Pasin kanssa kaksin ja kokeiltiin laukkakin (Pasin kolmas kerta hevosen selässä ikinä... toim.huom.). Selma nostaa käynnistä laukan, niin on helppo kokeilla miten perässä tuleva lähtee laukalle. Ja vaikka Pasilla oli laukka-avut vielä hukassa, niin Rimi nosti heti nätin laukan Selman vanavedessä ja homma saatiin käyntiin ilman pompsuravia. Riimi on siis jo aloittanut työnsä opetusmestarina, niin kuin pitikin. Pasi oppi jo keventämään ja laukkakin tuntui olevan kivaa. Esteitä pitäisi kuulemma päästä kokeilemaan seuraavaksi.

25.12. Tuiskussa ja tuiverruksessa. Ei ollut Aino perässä mukana sanomassa, että polkase satulaa oikeelle. 

On tässä aavistuksen ryhdistäydytty Selmankin suhteen. Sillä kävi jopa ratsuttaja, Tuorilaisen Outi. Valon määrä oli vaan niin minimaalinen, että en edes yrittänyt kuvata tapahtumaa. Mutta jatkoa seuraa. Ja tarkoitus olisi myös mennä Outin opetuksessa koko kööri. Kunhan nyt saadaan Pasille perusvaihteet haltuun.

Pihaton käytöstä väliaikatietona, että tiettävästi yhtään yötä ei ole kukaan siellä viettänyt. Siellä käydään ahkerasti juomassa ja pissillä, heinäpaali levitetään kolmessa päivässä aivan levälleen ja jos tulee tarve pötköttää, niin sitten maataan siellä heinissä pihalla. Ilmeisesti kelit suosii liian hyvin. Alkuun pihatossa käytiin jännittyneenä hätäisesti hotkimassa eväät ja singottiin samantien ulos. Nyt siellä voi pönöttää ja mutustella olkia. Huonoimmilla keleillä ollaan loimitettu kaikki joten sekin vaikuttaa siihen, ettei säänsuojaa käytetä. Siinäpähän tekevät, mikä hyvältä tuntuu! Olen minä aina sen tiennyt, ettei Selma karsinassa viihdy, mutta aikamoinen villi mustangi siitä kuoriutui näin pihatto-oloissa. :D

Sellainen joulunseutu täällä on ollut. Tänään on tarkoitus ajeluttaa Tapanin kunniaksi reellä lähisukulaiset Ainon ja Pasin ollessa ratsain mukana. Kivaa!