Tässä kun myötäelää kahden vasta-alkajan (Ainon ja Pasin) ratsastusuraa, on löytänyt itsensä analysoimasta hevoseläinten sielunmaisemaa monet kerrat. Mitä opettaa esimerkiksi lapselle hevonen, joka toimii pienen pienillä avuilla, herkästi painolla, vakaaseen tuntumaan nopeasti vastaten? Hevonen, jonka kanssa ei koskaan tarvitse neuvotella, siltä pyydetään ja se vastaa. Tai vaihtoehtoisesti tekee turvallisemman ratkaisun. No, sellainen hevonen opettaa kyllä mitä on pohkeenväistö tai oikeaoppinen siirtymä, mutta ei se opeta mitä tehdä sitten kun joku muu yksilö ei tottelekaan ollenkaan. Tai pukittelee usein.
 |
| 31.12.2016 |
 |
| <3 31.12.2016 |
 |
| Hiljainen on kylätie... 31.12.2016 |
Tai vaihtoehtoisesti millaista on opetella keventämään hevosella, joka ei ilman jatkuvaa käskemistä ylläpidä ravia tai ravaa pienen pientä mummoravia minimitehoilla? Tai nykii ohjan kädestä aina kun hyvä tuntuma hetkellisesti löytyy?
Kaikilla hevosilla on hyvät puolensa ja myös huonot puolensa. Ja vaikka onkin kauhean kiva mennä aina hevosella joka on kauhean kiva ja helppo ja kevyt, niin siinä kohtaa elämäntaivalta kun vasta opetellaan, olisi pirun hyvä joutua kaikenlaisten vänkyröidenkin selkään hyvän opettajan silmän alla. Vänkyröiden ja höyräköiden kanssa tulee aina vastaan ongelma poikineen. Ja jokainen ratkaistu ongelma on uusi työkalu siihen pakkiin jollainen kaikilla ratsastajilla pitää korvien välissä olla. Ja mitä enemmän työkaluja siellä pakissa on, sitä parempi ratsastaja.
 |
| 1.1.2017 |
 |
| Mira!! 1.1.2017 |
Meillä on tällä hetkellä aikalailla monipuolinen kattaus opetusmateriaalia näissä kolmessa karvakorvassa. Selma on se, jolla on selkeät askellajit, jos ratsastaja ei tiedä mitä tehdä, Selma ravaa reippaasti ja tasaisesti kentällä miten sattuu, riippuen muistaako kuski ohjata vai ei. Mutta siinä voi keventämistä huoleti treenata, ei se kentältä poistu vaikka portti olisi auki. :D Selma on myös pisimmälle koulutettu ja sen taidot löytyvät hyvin nopeasti kun hallitsee kehonsa ja joku neuvoo mitä tehdä. Se olisi todennäköisesti ratsastuskoulun suosikki kiltin ja helpon luonteensa, sekä ratsastettavuudensa takia. Ongelmat joita sen kanssa oppii ratkaisemaan ovat lähinnä ratsastajan epätasainen käsi, passiiviset jalat, hevosen kiireisyys ja ulkopuolisiin asioihin huomion kiinnittäminen. No joo, vinouden korjaamista ja takajalkojen aktivointia oppii myös, kun tarpeeksi pitkälle etenee.
 |
| Mira ja Sempula 1.1.2017 |
 |
| Riimi ja Pasi |
Riimi puolestaan on juuri sitä mitä entiseltä tuntsarilta odottaa voi. Se on oppinut menemään säästöliekillä aina kuin mahdollista. Ja alottelijoiden kanssahan se on lähes aina mahdollista. Sen kanssa oppii napakkuutta, apujen oikeaa ajoitusta, periksiantamattomuutta ja myös tasaista kättä, sillä Riimi on hyvin tarkka tuntumasta. Pidemmälle edenneelle ratsastajalle se opettaa väärän muodon korjaamista. Riimi reagoi kovaan tai epävakaaseen käteen nostamalla pään ylös (ja myös nostavaan ohjasotteeseen) ja tasaiseen käteen painamalla turvan lähelle ryntäitä. Se osaa myös lyhentää kaulansa wc-ankka -henkisesti niin, että alakaula pullahtaa ulos ja kaula on lyhyellä kaarella. Tapoja ne on nekin vältellä kuolaintuntumaa.
Minusta on todella hyvä, kun hevonen protestoi epätasaista tuntumaa. Sillä vaikka en mitään muuta pystyisi aloittelijalle opettamaan, niin sen, että sieltä suusta ei vedetä, nypitä eikä ohjija myöskään hukata kokoajan. Se on vaikeaa aluksi, ihan jo se, että ohjat valuu huomaamatta otteesta ja jatkuvasti joutuu niitä keräilemään. Saati se, että tasapaino pitäisi pystyä saavuttamaan ilman käsillä otettavaa tukea! Siksi meilläkin on käytössä satulassa oleva kauhukahva ja kevennystä harjoitellaan vaikka löysällä ohjallla niin kauan, ettei käsien tukea ylösnousemukseen enää tarvita. Liian vaistonavaraisesti käy meillä kädellisillä se, että tuki otetaan siitä mikä on käpälässä. Vaikkapa ohjasta. Ja jankkaan alusta asti, että teidän on tarjottava hevoselle tasainen käsi, johon se sitten voi tarttua luottavaisesti. Se, että ohja käy tuntumalla ja löystyy, kiristyy ja löystyy taas, ei ole sellainen johon tekee mieli suullansa luottaa. Meillä toisin sanoen istutaan satulassa ongella ja tunnustellaan ahvenia molemmilla käsillä. Kalat pitää olla kummassakin ongessa, koko ajan. :D
 |
| Turpa tötteröllä. |
 |
| Mira käy keskustelua Riimin kanssa aiheesta "kuinka liikkua eteen ja samalla kantaa itseään ylälinjasta". Riimi ei tajuuuu. |
 |
| Alakaulapullautus-ratkaisu. Eeeei käy! |
 |
| Parempi, mutta vielä hitunen pitäisi kaulaan saada pituutta ja kurotusta kohti tuntumaa. Ei siis missään nimessä turpaa tästä alaspäin vaan kaulaa pidemmäksi eteen. Ravi löytyi jo! |
 |
| Tämä on se, mihin Riimi mieluiten pakenee tuntumalle haettaessa. |
 |
| Riimi oli ihan ymmyrkäisenä, kun kumarrus ei kelvannutkaan. Mitä miun pittää tehä??? |
 |
| Hetkittäin oikea suunta löytyi, Miran sinnikkyyden avulla. |
Näillä kahdella ratsulla pystyy kyllä trenaamaan vuoron perään helposti jo aika taitavaksi ratsastajaksi. Ainolla on vielä kana kynimättä ja suuri savotta Ponnyn kanssa. Elämä on välillä kuin suoraan Polle -sarjakuvasta, tosin sillä erotuksella, ettei Ainon päättäväisyys vieläkään aivan vedä vertoja Emmalle, mutta on se jo paljon vahvistunut ponin tulon myötä. Kun Aino kokeili Riimiä kentällä, sai kuin saikin tyttö pidettyä laiskottelevan ruunan ravilla olemalla yllättävän napakka! Siitä se, hiljalleen. Pasikin on alkanut päästä kevennyksen saloihin kiinni ja ohjastuntuma pysyy tasaisena jo pidempiä hetkiä kerrallaan. Olen lohdutellut miestä, että kaikilla 15 vuotta ratsastaneillakaan ei ole tasainen käsi (vaikka kyllähän se pitäisi olla), mutta sitä kohti on vain tehtävä työtä. Käsi hiljaa ja jalalla ja muulla kropalla työ. Helppoa kuin heinän teko sadekesänä!
Asian ytimessä jälleen. Ne on tosiaan ihan muut kuin puoliautomaatit, jotka opettaa. Nyt, kun minulla on kaksi hevosta, täysautomaatti ja Vipsu - eh, risa manuaali - niin eron huomaa erityisen selvästi. Vaikka olen minä tuota kaakkirakasta muistanut aina kiittää niistä lukuisista oppitunneista, joita olen siltä saanut =)
VastaaPoistaKiitollinen olen myös sille yhdelle ratsastuksenopettajalle, joka ei pitänyt srl koulua vaan, jonka kanssa sain oppia ylitse tarpeen elämästä ja hevosista. Siltäkin tallilta löytyi automaatit, mutta kaikkien kanssa piti pärjätä.
Vipsusta ja tästä tätistä huolimatta taidot on ruosteessa enkä oikeasti varmaan osaa mitään, mutta välillä vaikeissa tilanteissa huomaa, että niistä selviää, kun takaraivosta tuli jotain. Luulen, että ne on ne opit..
Siellä ne on! Hyvät ja ne huonotkin opit, mukavasti selkärangassa. :D Ja miun selkäranka on nyt sitä mieltä ettei tarvi ratsastaa ollenkaan, niin koitan sitten toimia opettavaisena päältäkatsojana. :P
PoistaKiva postaus! näinhän se on, etä jokainen hevonen opettaa jotain ja sitä pitää arvostaa ja ottaa opiksi. Meilläkin on noi kauhukahvat käytössä, mahtava apuväline tasapainon tavoitteluun ja reilu hevoselle.
VastaaPoistaKiitos! Kyllä näin on, että jokaiselta jotain oppii. :) Sekin on hyvä jos on mahdollisuus mennä paljon erilaisilla hevosilla. Jos sen itselle työlään kanssa pelkästään tahkoaa, voi pian motivaatio mennä. :D
PoistaMeillä kanssa on alusta asti ponityttö käyttänyt kauhukahvaa juurikin siksi, ettei vahingossakaan vedetä ohjista tai haeta niistä tukea esim just kevennystä harjoitellessa ja laukannostoja, kun kädet saattoi vahingossa lähteä nousemaan. Ja tietty ponin mojovien pukkien takia on ihan hyvä, että vähintään toisella kädellä pidetään kiinni jostain kiinteästä :)
VastaaPoistaSe on hyvä olla joku ripa mistä napata. :D
PoistaSiellä ratsastuskoulussa jossa nyt opetan, on pari sellaista ponia jotka ottavat kaiken riemun irti siitä kun ratsastaja ei osaa. Siis oikein sellaisia ratsastuskouluponin kuvatuksia, pää kääntyy mutta jalat seuraavat edellämenevää hevosta, pysähdytään kun huvittaa ja pyöritään jotain napakäännöstä kentän keskellä. Ja lapsparat antaa ponipohkeita ja yrittää selviytyä ja mä mietin että ei herramunjee kun pitäis antaa piiskaa tuollekin elukalle :D Mutta sitten muistan, millaisilla vänkyröillä itsekin aikanaan aloitin. Edesmennyt Miku-ponini ainakin oli tällainen shettishirvitys, pisti pötkölleen kun sitä ei huvittanut. Lapset itki kun sen nimi luki tuntilistassa omalla kohdalla. Ai että!
VastaaPoistaTavallaan mietin, kuuluuko tuollaiset hevoset opetuskäyttöön. Mutta niin vaan minäkin lopulta hyppäsin sillä maneesissa pötköttelijällä esteratoja tallikisoissa ja esiinnyin jossain kinkereissä. Ja ostinpa vielä omaksenikin :D Ehkä ratsastuksen opettelulta häviää todellisuuspohja jos kaikki on aina pelkkää henkimistä ja ajatuksen voimalla ratsastamista. Kun paikkansa on sille napakalle raipankäytöllekin, joskus, tosielämässä. Vaikka ei hevosta saa lyödä ja raippa on vain merkinantoväline ja niin edelleen.
Just näin! Ajattele kun olisi yksin pitänyt ladon takana opetella sen ponin kanssa. Olis saattanu loppua into. :D Kauhun tasapainona on välillä hyväks mennä sillä henkäyshevosella ja välillä vänkyrällä ja jos joku löytyy siltä väliltäkin niin aina parempi! :D
PoistaMutta muistan kyllä itsekin itkua tihruttaneeni kun sain sen kaikkein laiskimman pataluhan alleni ja siitä piti maksaakin vielä. :P
Minusta kannattaisi miettiä, miksi jotkut ponit/hevoset käyttäytyvät tuolla tai vastaavalla tavalla. Eivät hevoseläimet tee mitään huvikseen, niiden toiminnalle on aina jokin syy. Itse veikkaisin, että esim. ratsastuskouluhevosten ja no hyvin usein myös muiden hevosten monenlainen "huono käytös" johtuu ihmisen monenlaisesta epäselvyydestä.
PoistaMillaisissa tilanteissa esimerkiksi "napakalle raipankäytölle" on mielestäsi paikkansa?
Tottakai se on opittua käytöstä. Ja hevosillakin on persoonallisuuseroja. Osa on syntymästään asti sellaisia, että ne mieluiten olisivat vain syömässä ja osa taas rakastaa touhuta ihmisen kanssa. Erilaisissa ympäristöissä ja eri tilanteissa niistä kuoriutuu sitten mitä tahansa. Jotkut hevoset säilyvät positiivisina luonteina ratsastuskoulussakin ja osa muuttuu vihamieliseksi alle 4 kk, olen nähnyt molempia tapauksia. Kaikkille se ympäristö ei vaan sovi. Opettajan vastuulla tietysti on se miten paljon virheitä ratsastettaessa tehdään, toisin sanoen mistä palkitaan ja mistä rangaistaan. Luulen Sannan tarkoittaneen raipalla tuossa ihan vain rangaistusta tilanteessa kun mikään muu ei auta ja käytös on todella epätoivottua tai vaarallista. On myös hevosyksilöitä jotka eivät tee mitään kunnolla ennen sitä raippaa. Vaikka kuinka yrität joka kerta aloittaa pienillä avuilla. Minullakin on ollut sellainen ja käsittelin ja koulutin sen aivan samoin kuin Selman. Selmalla ei tarvitse raippaa juuri koskaan muuhun kuin aktivoimaan pienellä merkillä takajalkoja. Ei ne ponit/hevoset ole tehdasasetuksilla jotka käyttäjä sitten sotkee pilalle. :P Tottakai valtaosa ongelmista on väärin opittuja asioita/sopimattomia varusteita/kipeitä paikkoja/ruokintavirheitä, mutta kyllä kaikkeen vaikuttaa myös niin hevosen kuin ratsastajankin geeniperimä ja sitä kautta perusluonne. :) Joittenkin kanssa vaan joutuu elämään ja keksimään keinot.
PoistaTottakai kaikki hevoset ovat erilaisia, aivan kuten ihmisetkin. Siihen, kuinka mieluusti hevonen lähtee ihmisen kanssa touhuamaan, taitaa kuitenkin ennenkaikkea vaikuttaa hevosen kokemukset siitä, millaista ihmisten kanssa oleminen ja tekeminen on.
PoistaKaikki hevoset valitsevat mielummin syömisen ja hevoskavereiden, lauman luokse jäämisen, kuin ravinnon ja laumansa jättämisen ja toista lajia olevan eläimen, ihmisen mukaan lähtemisen, ellei hevonen koe, että tämä on hänelle erityisen hyödyllistä/palkitsevaa.
"On myös hevosyksilöitä, jotka eivät tee mitään kunnolla ennen sitä raippaa."
Eikä ole. Tuollainenkin käytös on ihmisen aiheuttamaa. Aivan varmasti tekee, jos hevosta motivoidaan yksilölle oikealla tavalla ja jos hevonen kokee toiminnan (sitä kautta) hyödyllisenä/palkitsevana.
Tämä nyt menee vähän ohi aiheen, mutta minkäänlainen väkivallan käyttö ei ole hevosten kanssa lähes koskaan hyväksi ja toimivaa, koska väkivalta aiheuttaa lähes aina hevosessa pelkoa ja pelokas hevonen ei opi. Esimerkiksi kun keskustellaan ihmisen omasta tilasta, jota hevosen tulisi kunnioittaa, monet "ratkaisevat" sellaiset tilanteet, joissa hevonen ei ihmisen tilaa niin sanotusti kunnioita sillä, että mätkäisevät heppaa esim. narulla ja kokevat tämän olevan ihan ok tapa selviytyä tälläistä tilanteista. Yleensä kuitenkin se, että hevonen ei ihmisen tilaa kunnioita, johtuu vain siitä, ettei hevoselle ole opetettu, että ihmisellä, kuten myös hevosella, kummallakin, on oma, henkilökohtainen tila ja kummallakin on mukavampaa, jos kumpikin pysyttelee omassa tilassaan ja kunnioittaa toisen tilaa. Usein myös tilanteissa, joissa hevonen ei huomioi ihmisen tilaa, hevonen on jännittynyt, pelokas, ja kun ihmisen tehtävä tälläisissä tilanteissa olisi kertoa hevoselle, että "sinun ei tarvitse pelätä, koska vakuutan sinulle, ettei ole pelättävää, voit luottaa minuun", ihminen käyttääkin väkivaltaa, ja kuten aiemminkin jo kirjoitin, se vain lisää hevosen pelkoa, jännittyneisyyttä, hermostuneisuutta, eikä ainakaan lisää hevosen luottamusta ihmiseen! Toimivampaa on harjoitella hevosen kanssa kummankin oman tilan merkitystä silloin, kun molemmilla on rento ja hyvä mieli. Näin kiperissä tilanteissakin riittää tarvittaessa vain pieni, rauhallinen muistutus, selkeä ohjeistus, "muistatko tämän miellyttävän harjoituksen jota teimme, harjoitellaampa sitä taas hieman", ja hevonen muistaa ja hän muistaa tähän harjoitukseen liittyvän rennon tunnetilan ja tadaa, hevonen rauhoittuu ja kiperästä tilanteestaa selviydyttiin vaivattomasti.
Tälläisiä ajatuksia tuli mieleen.
Siitähän tässä olikin kyse, että erilaisista hevosista ja niiden erilaisista suhtautumisista eri tilanteisiin on mahdollisuus oppia paljon monipuolisia tapoja toimia. Kun on hyvä mentori paikalla. :)
Poista