lauantai 20. kesäkuuta 2015

Katastrofin ainekset ja stressikäyrän loputon nousu

Hengissä ollaan. Vielä. Tämä viikko on ollut yksi rankimmista viikoista elämässäni. En muista koska olisin stressannut näin paljon. Tottakai ähkyily alkoi silloin kun myös sesonkityöni alkoi, joten pahimmillaan olen joutunut olemaan huolesta murskana töissä kun eläinlääkäri käsittelee Selmaa tallilla ja koittanut siinä onnistua työtehtävistäni parhaalla mahdollisella tavalla. Voin kertoa, että koomaa muistuttavia päikkäreitä ja itkua milloin mistäkin asiasta on riittänyt.

Juhannusaattona jo hymyilyttää.
Viikon tapahtumaketju edellisen postauksen jälkeen oli kutakuinkin seuraava:

Sunnuntai 16.6.
Illalla Selma aloitti mahansa takomisen karsinassa. Päivystys oli tietenkin Lieksassa ja homma venyikin mukavasti puolen yön tietämille ennen kuin oli ohi. Selma sai piikillä kipulääkettä ja mietimme hiekkaähkyn mahdollisuutta (johon itse vahvasti uskon). Eläinlääkäri mietti uskaltaako nyt letkuttaa magnesiumsulfa-psyliumliuosta vai sittenkin suolavettä. Ensimmäinen toimii kuin Kodin putkimies ja "räjäyttää" tukoksen pois (käytetään myös hiekanpoistoon 3-5 peräkkäisenä päivänä nenämahaletkutuksella). Klinikalla joku potilas oli korissut aamusta pitkälle iltapäivään karsinan lattialla vahvoissa kipulääkkeissä ennen kuin tukko lähti ja se selvisi. Mutta oli kuulemma ollut karseaa ja kivuliasta. Niinpä päädyimme suolaveteen, jota laitettiin noin 8 l. Selmalla ratkesi pintasuoni oikeasta sieraimesta josta letkutus tehtiin ja minulla oli mielenkiintoinen homma keskellä yötä pestä tätä "teurastamoa" jota pakkokarsinaksi sanotaan... Selma jäi karsinaan yöksi ilman ruokaa.

Laskussa luki seuraava lausunto:

"E.V. Selina:
Hevonen ähkyillyt eilen, välissä parempi, mutta nyt illalla taas kipuilee ja piehtaroi. Hevonen mahdollisesti syönyt hiekkaa/maata. Syke 48, hengittää normaalisti, melko rauhallinen. Suolistoäänet hiljaiset vasemmalla, vatsan alla ja umpisuolen alueella enemmän ääniä. Umpisuolen alueella kaasuääniä. Rektaalisesti ei tunnettavissa ummetusmassoja tai suoliston virheasentoja. Suositellaan hiekkaröntgenkuvan ottamista."

Maanantai 15.6.
Selma oli virkeän ja ihan ok:n oloinen, se kakki tosin vasta tarhaan aamulla. Se popsi puoli kiloa psylliumia hyvällä ruokahalulla (taisi oikeasti olla jo nälkä). Psylliumia olisi syötettävä 1 g per elopainokilo, eli Selman tapauksessa 500 g tai vähän päälle. Siis hiekanpoistoon. Ajattelin että koska tamma kakkii ja juo (3 kertaa 15 l melassivettä kolmen tunnin sisään) voisin liikuttaa sitä. Käytiin Mustin kanssa lenkillä. Ajattelin väärin. Se oli kyllä kivuton ja oma kuumuvainen itsensä koko lenkin ajan, mutta kun tultiin tallin pihaan se aloitti taas takomisen. Soitin omalle eläinlääkärillemme ja mietittiin, että koska hevonen juo, syö ja kakkii, kokeillaan mennä pelkällä kipulääkkeellä aina kun mahan pieksäminen alkaa. Kävin siis Metacamin apteekista ja ruuttasin sitä. Yön Selma vietti tarhassa Mustin kanssa.

Tiistai 16.6.
Päivä tuntui jo paremmalta. Selma joi hyvin, eikä potkinut itseään. Ajattelin että homma olisi jo ohi ja uskaliaasti vein laitumeen yöksi. Virhe.

Keskiviikko 17.6.
Aamutallin aikaan sain puhelun tallin omistajalta että Selma on sotkeutunut loimeensa niin pahasti, että helma on tullut pään yli ja se on hortoilut laitumelta sokkona lankojen läpi peltotielle. Mistä on 400 m Kajaanintielle jossa on 100 km/h rajoitukset... Luojan kiitos muut hevoset eivät olleet vauhkoontuneet ja karanneet, Mustikin oli pysynyt rikkonaisessa lohkossa! Ihmettelin kovin miten loimeen sotkeutuminen oli mahdollista, mutta seuraavassa puhelussa joka tuli heti perään kävi ilmi, että se potkii taas. Olisiko kenkä jäänyt loimeen kiinni, tai olisiko pyrkinyt myös piehtaroimaan... Kivut olivat taas jonkinlaiset. Hikeä sille ei ole näissä kohtauksissa pukannut, eli aivan silmittömät eivät tuskat ole. Tallinomistaja antoi Metacamia. Minä olin töissä ja voi sitä itsesyyttelyn ja ahdistuksen määrää. Tässä vaiheessa tajusin täydellisen tallimme ainoan, mutta aika massiivisen huonon puolen: kukaan meistä ei asu tallilla, eikä edes sen läheisyydessä. Selma siirtyi talliin, mutta kukaan ei päässyt sitä tarkkailemaan. Tässä vaiheessa minulla alkoi huumori loppua. Soitin Animagiin klinikkaeläinlääkärille. Hän totesi, ettei kyseinen ähky kuulosta vielä pahalta eikä sille klinikalla tehdä mitään mitä kunnallisessa ei voisi tehdä: nesteytetään ja letkutetaan. Juhannukseksi Laukaalle ei olla ottamassa edes hoidettavia sisään, joten osoite olisi Hyvinkää, mikäli tilanne muuttuu radikaalisti pahempaa. Mikäpä sen mukavampaa olisikaan sitten, kuin suolikierteeseen äityneen, "todella pahaksi" menneen ähkyhevosen kuljettaminen 500 km.

Soitin puhelusta viisastuneena omalle lääkärillemme ja hänen mielestään nesteytystippa on vähän liioiteltua tapauksessa jossa eläin juo eikä ole kipushokissa. Mutta lupasi tulla tekemään mitä klinikalla käskettiin. Ja parin tunnin päästä hän soitti olevansa matkalla. Ja minä töissä. Onneksi Mira pääsi paikalle, vaikka hänelläkin oli menoja. Selma joutui siis tiputukseen ja letkulla laitettiin tällä kertaa suolavettä sekä parafiiniöljyä. Toisesta sieraimesta (vasen) ei tullut verta ollenkaan ja Selma oli aivan yhtä kiltti hoidettava kuin tähänkin asti. Eläinlääkäri tykästyi. Tipassa nestettä meni 15 l, klinikalla suosittelivat 20-30 l. Mutta Selma edelleenkin oli juonut koko ajan. Se jäi karsinaan siihen asti että minä pääsin töistä. Kanyyli jäi kaulaan siltä varalta että haluan laittaa itse nestettä lisää (Miran kanssa, koska hänelle oli homma opetettu). Lääkärin laittama teippi ei kestänyt sen päällä kauhean hyvin, joten kävin ostamassa kinesioteippiä, kun en hätäpäissään muutakaan keksinyt. Se olikin hyvä ratkaisu, koska se tarttui kiinni ja on joustavaa.

Kanyyli suojassa teipin alla.
Selmalle pukkasi stressireaktio kaikesta tästä kipuilusta, ruuatta jättämisestä ja yksin olemisesta, tai mistä minä tiedän mistä, mutta se on hangannut turpaansa ja silmänympäryksiään kaikki nämä hetket kun on ollut karsinassa.



Aiemmin en huomannut, mutta sillä on myös päitsien kohdalle ilmestynyt hankaumat. Luultavasti loimeensotkeutumisepisodin aikaan, koska sillä oli päitset päässään silloin.



Vein sen yksin tarhaan, jonka rajasin puoliksi niin, ettei se pääse heinähäkille eikä hankaamaan itseään (kanyyliään) puihin. Musti liittyi seuraan yöksi. Heinämäärät olivat 2 kg päivällä ja sama illalla. Josta voikin kehitellä itselleen huolen vatsahaavasta.

Torstai 18.6.
Selma vietti koko päivän tarhassa yksin, syöden heinää 2-2-2. Ja juoden vettä ja melassivettä joka välissä. Se kakki ISOJA läjiä, joten öljy auttoi. Potkimista ei ollut havaittavissa kuin ehkä satunnaisia yksittäisiä potkuja, joista ei ollut varma hätistikö se ötököitä vai...

Perjantai 19.6.
Aamulla olin itse tekemässä aamutallia ja oli tarkoitus hakea Musti laitumeen ja jättää Selma edelleen tarhaan, mutta rouva päätti toisin. Se karkaa tarhasta todella harvoin, mutta kun se karkaa sillä on siihen omasta mielestään maailman pätevin syy, eikä sitä onnistu pakottaa. Niinpä se oli saanut tarpeekseen yksinolosta ja tuli portista Mustin ja minun perässä talliin laukalla. Heti karsinaan päästyään se alkoi hieroa turpaansa taas juomakuppiin. Mietin huonojen vaihtoehtojen välillä: karsinaan hankaamaan itseään ja kanyylia yksin ja onnettomana vai laitumeen tyytyväisenä ja rentona, mutta mahdollisesti taas kipeytyen...? Tulin jälkimmäisen kannalle. Pelotti aivan vietävästi koko päivän. Iltapäivällä haimme pariskunnan tarhaan ja kaikki näytti ihan normaalilta. Selma joi, teki pari potkua, mutta alkoi mussuttaa heiniä ihan normaalisti. Mira otti kanyylin pois, koska tulimme siihen tulokseen että jos jotain toimenpidettä täytyy vielä tehdä, se ei ole nesteytys vaan öljyä lisää letkuttaen. Edelleen ne ovat Mustin kanssa eri lohkoilla, jotta Musti saa syödä vapaasti heinää ja Selma rajoitetusti. 2-3 kg ovat olleet annokset.

Menetyksenpelko on ollut viikon teema.


Tänään Alma kävi tekemässä aamutallin ja minä vein iltapäivällä pariskunnan laitumelle. Ja Mira haki illaksi taas tarhaan. Tähän mennessä tilanne on ok.

Tunnemyrsky on ollut aivan kauhea. Sen lisäksi että kokoajan pelkään menettäväni rakkaani, syytän itseäni virheistä, en kylläkään aina edes kovin realistisesti. Kaikki hokevat minulle, että en voi tehdä enempää. Sille ei voi mitään enää kukaan jos tilanne äityy pahaksi. Sehän on aivan fakta että täältä ei pahassa jamassa minnekään Hyvinkäälle selvitä, enkä aio muutenkaan Selmaa ähkyleikkauttaa koskaan. Enkä mitään muutakaan hevostani. Se on sitten menoa, korvasi vakuutus tai ei. Sekä matka että leikkaus menevät sen verran rääkkäyksen puolelle omassa mielessäni, että jätän väliin. Ymmärrän ne ratkaisut kyllä jos kyseessä on arvokas ravihevonen tai vastaava. Joka kerta kun vien sen laitumeen, ahdistun siitä että tuotan nyt itse sen kuoleman. Ja kun laitan karsinaan ja näen sen hankaavan naamaansa, minua alkaa turhauttaa valtavasti. En halua sitä ollenkaan sinne talliin. Ja kaiken huipuksi meillä vaihtui kuivike turpeesta olkipellettiin ja arvatkaa kuudesti kuka keksi syödä niitä pellettejä. Mukava tuupata ähkyoireinen sinne sitten. Vaihtoehtoina aivan todella vähän turvekuivitusta tai sitten ne herkkupelletit vedettynä napaan. Kai jatkossa on tehtävä niin, että kierrätän pelletit toisen hevosen karsinan kautta ja tuon Selmalle vasta muhjuna.

Noh, valoa epätoivon alhoon toi upeat juhannuskuvat Seposta joita Jutta oli ladannut facebookiin. Tässä yksi niistä:

Seppo Juhannusksena 2015 Kuva: Jutta Makkonen
Ori on niiin upea. Toivotaan että Selmasta saadaan vielä lisää näitä ihania jälkeläisiä. Että terveys tulisi takaisin ja tämä olisi vain jokin vanha painajainen.

10 kommenttia:

  1. Huh huh, toivottavasti vastoinkäymiset helpottaa!! Luuletko, että ähkyily johtuu hiekasta? Oletko viemässä sitä sinne hiekkakuviin? Mikä muuten on teidän lähin klinikka? Pakko taas yrittää muistaa olla iloinen siitä, että täällä etelässä on kaikki lähellä, klinikatkin.
    Tsemppiä ja jaksamista, täällä on ainakin peukut pystyssä teidän puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa varmaks sanoa tietenkään, syksyllä se veti savea tarhassa, mutta ei ähkyillyt. SIlloin syötin kyllä psylliumia pari kuuria. On se hiekkakuva otettava tässä jollain aikaa kunhan tilanne rauhoittuu. Kuopion klinikka on lähin, sinne on 122 km, Joensuun klinikalle 130 km ja Kiuruveden (Ylä-Savon) klinikalle 125 km. Kiuruveden klinikalla on liikkuva klinikka-auto, joka puolestaan ajelee täälläkin päin, hyvällä tuurilla on mahdollista saada hiekkakuvaus kotitallissa tai esim Sotkamo/Vuokatti -akselilla (n. 85 km) tai jossain lähempänä. :) Kiitos tsempistä! Koitan jaksaa.

      Poista
  2. Voi hemmetti. Aivan järkyttävä tilanne. Ja kuinka nopeasti ja kuinka lujaa se elämä sitten meneekin sekaisin. Voimia teille molemmille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Tuntuu että tämän eläinlajin kanssa tasapainoillaan elämän ja kuoleman terällä joka sekunti. Täysin terve, huippukuntoinen hevonen voi kuolla kun jalka katkeaa tai suoli kiertyy tai mitä vain. Ja sitten kun huono tuuri on, niin saa elää pelossa jatkuvasti kun koko ajan on vähän jotain. :/ Selman kanssa on tämään 8 vuoden kavioliiton aikana päästy todella vähällä murheella. Mutta nyt sitten senkin edestä. Kiitos, voimia on tarvittu! <3

      Poista
  3. Kaamea viikko! Ja tietysti juuri sesonkitöiden (sekä juhannuksen) aikaan. Miten ne aina osaavatkin valita huonoimman mahdollisen hetken sairastua? Pidän kovasti peukkuja pystyssä, että selätätte tilanteen.

    Ja kyllä sitä tosiaan täällä etelässä asuessa meinaa välillä unohtaa, miten onnekasta on kun on päivystäviä klinikoita lähellä. Olen kyllä aivan samoilla linjoilla, että pahasti ähkyisen raahaaminen 500 kilometrin päähän klinikalle ei ole paras ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina se on joku pitkä pyhä tai vähintään sunnuntaiyö. Tuli sillekin suolavedelle hintaa 330 e.. Kyllä siellä varmasti tulee herkemmin klinikalle lähdettyä, täällä kokeillaan viimeiseen asti pärjäillä muuten. :/ Kiitos tsempistä! Taas pari päivää näyttänyt ihan hyvältä. Mutta en uskalla huokaista.

      Poista
  4. Voi ei mikä viikko teillä on ollut :(. Hevoset eivät kyllä valitse ihan parhaita ajankohtia sairastumiseen.

    Meillä oli kerran vähän vastaavanlainen ähkyepisodi Neten kanssa, ja olin myös päättänyt että en sitä leikkaukseen vie, vaikka meiltä on "vain" n. 200 km leikkauksia tekeville klinikoille. Sille oli varattu jo pyssymies pihaan ja kaivinkonekin hommattu, kun se koki ihmeparantumisen ja sen koommin eli ole ähkyjä näkynyt. Toivottavasti Selmankin kohdalla tämä ähky jäi ainokaiseksi! Mutta kyllä niistä semmoinen kammo jää pitkäksi aikaa että sydän hyppää kurkkuun joka kerta kun näkee hevosen piehtaroivan tai oudosti potkaisevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivon todella että olisi samanlainen tapaus kuin Netellä! Nyt on vielä juuri mukavan traumaattinen vuodenaika, kun potkii rintaansa myös ötököitten takia... Tottakai se on ihan erilaista potkintaa kuin kipupotku, mutta mukavasti sydän muljahtaa ja täytyy tuijottaa hevosta minuutti putkeen ennen kuin uskoo että se oli kärpäslätkä eikä ähky... Tuntuu banaanijalka aika pikkujutulta nyt.

      Poista
  5. no voi hitto... Hevosilla taitaa olla joku sisäinen oma kalenteri, että jos sairastutaan, niin sitten sairastunaan pyhänä, aattona tai omistajan etelänreissun aikana. Toivottavasti ähkyilyt oli nyt tässä... Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin! :D Muistan eräänkin Joulupäivän illan kun ruunavainaa viilsi puoli naamaansa irti pellin reunaan. Onneksi on ell (lasteni) suvussa, niin tuli paikkailemaan sen ja pelasti meidän Joulun. :) Kiitos tsempistä, alkaa jo näyttää normaalilta. Tosin nyt kun sen sanon niin...

      Poista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)