Eletään kuin pellossa

Tämä osissa muuttaminen on vinkeää puuhaa. Kun viime viikonloppuna lähti huonekalut, niin tämä viikko ollaan eletty hyvin japanilaishenkisesti lattialla. Voin kertoa, että olen nukkunut viimeiset kolme yötä 2 tunnin pätkissä ja alkaa ottaa jo hermoon. Ei nimittäin ole paras mahdollinen peti kaksin kerroin käännetty sijauspatja ihmiselle jolla on selkä paskana ja pakaran syövereissä elää joku piriformis syndrooma (ihan itse diagnosoin sen tänään netistä vuoden tuskan jälkeen). Töissä tietysti käyty ja hevosen liikutus laiminlyöty. Muutto-kipu-väsy-ketutus-stressi sai lisää vettä myllyynsä, kun eilen havaitsin Selman kutinan menneen uusille ulottuvuuksille. Polttiaisia ei voi nyt aiheesta syyttää, koska täällä on ollut tuulista monta viikkoa ja Selma aloitti kutinan noin 1,5 viikkoa sitten ennen ötököitä, heti kun vihreän maistelu alkoi. Aloitin silloin seerumin antamisen. Ilmeisesti se vastaa siihen paremmin kuin hyvin, sillä monien hevosten kohdalla seerumi voi alkuun pahentaa oireita. Ja näin todella on tapahtunut. Eilen oli ilmeisesti huippukohta, sillä tänään se oli jo aivan eri hevonen. Eilen se siis loikki ympäriinsä kutisevana ja oli aiemmin istunut häntänsä päällä rapsuttaankseen sitä maahan. Tänään se oli aivan normaali kesähevonen joka heilutti häntäänsä ja välillä kopsautti etusellaan rintaan. Toissapäivänä kun pesin sen ja käytin harjaan ja häntään Relaxantin rauhoittavaa shamppoota, tuntui häntäruodon iho aivan hohkavan kuumana. Tänään se oli viileämpi, sellainen normaali. Mielenkiintoista. Seerumia kuuluu antaa oireiden ilmaannuttua ensin kaksi viikkoa päivittäin, sitten viikko taukoa ja sitten taas yksi viikko seerumia. Ja jos oireita ilmenee uudestaan, annetaan taas kaksi viikkoa. Meillä siis kohta tuo ensimmäinen 2 viikkoa täynnä.

En ole ihottumaloimea laittanut vielä. En kokenut siitä viime kesänä hirveää hyötyä, voi olla että tulevana kesänä laitan sen tarvittaessa yöksi ja annan päivisin olla ilman. Katsotaan nyt. Tänään Selma joka tapauksessa aloitti laidunkauden ja se yhdistettiin karsinanaapurinsa ja vastapäätä asuneen tamman kanssa samaan. Toivotaan, että se nyt kestää ilman kolhuja sen viikon mikä on jäljellä ennen Pielavedelle muuttoa. Koitan hirvittävän kovasti olla stressaamatta nyt yhtään ylimääräistä mistään (aika täydellisesti epäonnistuen).

On se Selma jotain sentään tehnytkin. Viime viikolla Mira hyppäsi sillä pientä sarjaa.

Selma hyppäsi ihan mukavasti, ei liiemmin kiellellyt, kuumui kyllä. Minä ja Aino ollaan puolestaan harrastettu käyntilönköttelyä mäkisellä pellolla.

On se Aino vaan vielä niin pieni. <3

Pöndellä hommat etenivät viime viikonloppuna siihen malliin, että mahdolliset tulevat heinät oli kylvetty ja pellot jyräämistä vaille valmiit. Kiviä oli noussut kyntämisen ja äestyksen jälkeen sen verran, että pidettiin talkoot ja tuli Pasin sukuun siinä samassa tutustuttua entistä paremmin. ;) Haikeudella muistelin kippikärrejä joita työhevoskursseilla käytettiin samaan hommaan. Pitäisi semmoiset työkärrit hommata. Kyllä se Selmallakin onnistuu, tosin ehkä pumpulit korvissa. Aitatolpat ensimmäisille kahdelle lohkolle oli myös teroitusta ja kuorintaa vaille valmiina.

Ja sitten sain nauttia elämäni ensimmäisen kerran oikeaa luksusta, kun paikalle saapui metallinpaljastimen kanssa alan harrastaja käymään läpi niin tulevat ensimmäiset laidunlohkot kuin myös navetan takaa sen alueen mihin tulee aitausta! Aivan huikeaa! Selvisi, ettei aivan rantaan pysty talon takana aitaa tekemään, sillä härveli oli piipannut siellä aivan koko ajan. Tultiinkin siihen tulokseen, että syksyllä sen alueen voisi kyntää ja keväällä kylvää laidunsiementä. Ehkä ne jätteet nousee samalla pintaan sieltä. Eipä tuotakaan olisi päältä päin arvannut, joten ei voi kuin kiitollisena olla kun jollain riittää intoa ja mielenkiintoa kyseiseen hommaan!

Tulevana viikonloppuna on vuorossa aitatalkoot ja kaksi ensimmäistä lohkoa saadaan (toivottavasti) valmiiksi. Kaksi muuta lohkoa askarrellaan sitten hiukan myöhemmin. Ehkä tämä stressi hellittää edes hetkeksi sitten kun Selma ja poni on saatu onnellisesti paikan päälle ja tietysti kaikki loputkin omat kamat uuteen kotiin. Huhheijaa...

Lapsityövoimaa

Ei varmaan yllätä ketään jos totean tähän alkuun, että viime viikot ovat olleet pahvilaatikontäytteisiä. Sitä ei uskoisi kuinka paljon neljän vuoden aikana saa kamaa kerättyä, niin hevoselle kuin ihan itselleen ja lapsillekin. Aika suurella kouralla ja kylmäsydämisesti olen mättänyt tavaraa kirpparille ja roskiin (tosin hevoskamoista en raski luopua, koskaanhan ei tiedä milloin tarve tulee..) ja silti sitä vaan sikiää ja sikiää. No, ensi lauantaina lähtee kämpästä kaikki huonekalut ja valtaosa tavaroista. Nukutaan tyttöjen kanssa patjoilla ja eletään käsintiskaten viikko, ennen kuin pääsemme majatalon kotoisaan lämpöön vielä viimeiseksi viikoksi ennen muuttoa.

Savon päässä tilanne on se, että hinasin sinne viime perjantaina reen, kärrit, kakkula-aisat ja takakontillisen varastossa olleita varusteita. Niin ja paimenen. Enää puuttuu paimenlanka ja eristimet sekä tolpat (jotka toivottasti ovat jo hyvällä alulla).

Kaikesta tästä johtuen, Selma on viettänyt aika kevyttä viikkoa. Se on jo yöt ulkona muiden hevosten kanssa (omassa tarhassaan kylläkin) ja Aino on käynyt joka päivä harjaamassa sitä ja syöttelemässä sille ruohoa. Välillä tyttö on siivonnut karsinankin ja siitä joku tuohtunut täti-ihminen oli ulvonut ääneen kuinka tallilla käytetään lapsityövoimaa. Joo, pois tallinpitäjästä kaikki paha, kyllä se olen minä, julma äiti, joka orjuuttaa lastaan tallilla. Ja hevosenkin pilaa siinä sivussa (jos ei kankijumpalla niin jollain muulla kuitenkin).

Eilen siirryimme kesäaikaan myös kengityksessä ja tänään kesäpopot testattiin hyviksi Miran treenien myötä. Hevonen liikkui puhtaasti, mitä aina jännään kengityksen jälkeen. En siksi, että epäilisin kyseistä kengittäjää, vaan siksi että kaikki on aina mahdollista ja sitä rataa. Shit happens.

Selman harja on hauskan värinen, kun se on tyvestä ja tuolta alta melkein valkea ja päällä on tummempaa. :D

Kovasti olen prosessoinut tulevaa talliremppaa ja myös pohdiskellut itseäni. Lähinnä sitä, kuinka erilailla minä nyt olen talliani rakentamassa kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Parikymppisenä oli hyvin pinttyneet ja muutosvastaiset käsitykset asioista. On joutunut iän myötä välillä pakkaamaan omat henkiset pahvilaatikkonsa ja kärräämään sieltäkin turhat roskiin. Mutta paneudun tähän tallirempan fyysiseen ja henkiseen puoleen heti kun mahdollista.

Koulutreenit vaihtelevassa säässä

Tänään Mira ratsasti kankitreenit auringonpaisteessa, raekuurossa, sateessa ja auringon paisteessa. Minä olin hannari ja kävin pahimman sateen ja viiman istumassa tallituvassa ja tulin kameroineni pihalle vasta kun aurinko taas paistoi. Kjäh kjäh. Ohjelmassa oli jummisen tamman jumppaa. Oikean puolen lapa oli juminen ja ristiselän näki jo harjatessa silmällä, että on kireä. Si-nivelen kohdalla oli monttu ja sitä edeltävät nikamat koholla. Laukkaa lääkkeeksi. Tuo jumi on seurausta pitkästä kiimasta (=jatkuvasta kuseksimisesta). Selman kiimahan oli jo ohi, kun naapurikarsinaan muutti uusi tamma. Niillä oli sitten jotain tyttökivaa siihen malliin, että uusi tulokas istui umpikiimassa vasten Selman seinää ja Selma lirutteli vastaukseksi toisella puolella. Ja tätä on jatkunut ja jatkunut ja jatkunut...

Noh, jokatapauksessa jumpalla lähdettiin liikkeelle.

Etupäätä sisään...

Ja ympyrällä takapäätä sisään...

Ja toiseen suuntaan.

Käännös takaosan ympäri, jumiröhkinällä säestettynä.

Sitten oli vuorossa raviverkkaa ennen laukkatyöskentelyä.

Vähän lyhempänä...

Ja pidempänä.

Myös ravissa takaosaa uran sisäpuolelle ympyrällä.

Takaosa alas ja etuosa ylös. :D

Laukka pyöri yllättävän hyvin ristin pinkeyteen nähden. Ilmeisesti se oli sitten vain pintajumia.

Lyhennys- ja ryhdistyspyyntö tulee komentosillalta ja tamma koittaa laittaa hiiltä uuniin.

Lyhenee...

Lyhenee lyhenee...

Vähän pidennystä väliin.

Vielä pikkuisen pakettiin.

Ja sitten palkaksi hanaaaa!

Välikäyntiin siirtymä.

Humppatukka! :'D

Sitten tulee rakeita. Brrrrr...

...Ja vettä.

Tässä kohtaa minä menin suojaan ja palasin sitten kun ikkunasta näytti kivalta. :P

Pyöristyy se rivitaloa muistuttava mäyräkoirakin kun oikein yrittää. 

Nokka karkaa liian taakse, mutta takajalat on sentään muualla kuin tallissa. :)

Hapottavan kaulan venytys ja loppuravien alku.

Huomasin tuumailevani, että onpas kivaa kun hevonen liikkuu puhtaasti. En olekaan muistanut pitkään aikaan siitä iloita. Suojista iloitseminen oli sitten liian aikaista, nuo Zadonat hankaavat kuin hankaavatkin. Eri paikasta vain kuin tavallisesti. Ne osuu ruununrajaan aina kun Selma koukistaa kavion (Selmalla on melko lyhyet vuohiset) ja ihan on verinahkalla nyt sitten siitä. Voi plääh. Mitä kalliimmat suojat, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä ne ei sovi näköjään. Halvat ei vaan valitettavasti kestä vuotta kauempaa. Noh, jatkan etsintää.

Nyt pitää vain iloita kauniista ratsukosta. :)