Empiirisen tutkimukseni mukaan jos saat siipan mukaan tallille ja pikkuhiljaa ratsaille, venähtää naama viimeistään siinä kohtaa kun aletaan miettiä mitkä pöksyt olisi ratsastukseen sopivat. Sillä heteromieshän ei sukkahousuja jalkaansa laita ja kouluratsastus on homojen hommaa ja elokuvissakaan ne ei ikinä laita tiukkoja ratsareita koipiinsa. Sitten jos mies sattuu olemaan lisäksi omasta tyylistään tietoinen ja rock-henkinen, tiukkojen perusratsastushousujen tarjoaminen (ja varsinkaan saappaiden kanssa) on tuhoon tuomittu yritys. Kuitenkin ne sukukalleudet ovat niin paljon paremmassa suojassa lajiin tarkoitetuissa housuissa kuin Disturbedin collegeissa ja kokopaikan pito aloittavan ratsastajan tasapainoa huomattavasti enemmän tukevaa... Houston, we have a problem.
Armottoman metsästyksen ja googlailun jälkeen löytyi yksi (1) malli, joka miellytti silmää. Ensi vilkaisulta kyseistä pöksyä sai lähimmiltään Saksasta.
Kyseessä on USG:n Jack -malli, joka on vedenpitävä ja jossa on miljoona taskua sekä heijastavia yksityiskohtia. Housut laitettiin tilaukseen Saksasta about 6 kk sitten, eikä liikkeestä ole sen koomin kuulunut housuja tai yhteydenottoa. Laitoimme perään kyselyä sekä englanniksi, että saksaksi, mutta ilmeisesti firmalla on niin paljon rahavirtaa, etteivät kaivanneet meidän perheeltä lisää. Tarkemmin tilannetta tutkittuani, bongasin että Suomessa tuotetta myy
Horsepro. Olen sieltä aiemmin tilannut itselleni kahdet saappaat, kypärän ja Selmalle suojia. Joskus tavara tulee nopeasti, joskus joutuu perään kyselemään, mutta on ne sieltä sentään aina tulleet. Näiden housujen kohdalla koitettiin tehdä tilausta, mutta nettisivu kertoi, että tuote on väliaikaisesti loppunut. Nämä housut kun olivat myynnissä "Tilaustuotteena", soitin liikkeeseen. Sieltä vastattiin, että ne oli ilmeisesti loppuneet keskusvarastosta ja myyjä tarkisti siinä puhelun aikana tilanteen koneelta. Juuri oli tullut lisää ja hän alkoi päivittää nettisivua samantien jotta saatiin tilattua pöksyt kotiin. Loistavaa toimintaa! Paketti tuli suht nopsasti ja housuhelvetti oli onnellisesti ohitse.
|
Aika sporttiset reisitaskuhousut. :) Sääressä olevaan taskuun on kätevä laittaa puhelin. Kun istuu satulassa, käsi yltää hyvin napata luurin siitä. |
Asiakas on ollut tyytyväinen hankintaansa ja kyllä nuo tosi kivannäköiset on ihan minunkin mielestäni. Voisi pitää kylilläkin! :D
Sinällään miesten kärsimystä aiheesta kuvaa esimerkiksi se, että edellämainulla Horsepro:lla on tarjolla ratsastushousuja naisille tällä hetkellä 228 erilaista ja miehille huimat 29. Horzella miehille on tarjolla 32 erilaista housua ja Hööksillä 9 kpl. Jee. Kaikki harrastajat eivät välttämättä aio kisata, joten tällaisille katu-uskottaville, kisoihin sopimattomille housuille voisi olla enemmänkin kysyntää. Ehkä osa miehistä karsastaa lajia myös tällaisesta syystä? :D
Onpa hienot housut! Ei niitä ensin meinaa edes tunnistaa ratsastushousuiksi, kun nuo paikat on tuolla tavalla hämäävästi piilotettu erilaisiin saumoihin ja taskuihin. Ihan varmasti kehtaa kulkea missä vaan, jos ei halua "normaaleissa" ratsastushousuissa kylillä liikkua!
VastaaPoistaNäissä on kyllä nerokas malli! Itekin haluaisin enemmän taskuja varsinkin pitkille maastoretkille. Kännykän kanssa aina hirmu virittelyt että saa sen lämpimälläkin kelillä mukaan! :D
PoistaOn kyllä hienot pökät! Onkohan naisille reisitaskuratsastushousuja? Olisi kätevää etenkin kesäisin, jos vaikka jossain vaiheessa tulisi sellaiset säät, että voisi ratsastaa t-paidassa.
VastaaPoistaVähintään kännykkä pitäisi saada johonkin mukaan, mutta monissa ratsastushousuissa on niin surkeat taskut, että puhelin sieltä putoaa. Sellainen koitui edellisen puhelimeni kohtaloksi (vaikka olikin vanhanmallinen nokialainen niin hevosen kavion alle jääminen oli sille liikaa).
Muutama vuosi sitten oli ehkä Horzella tai Hööksillä semmoset oliivinvihreet joissa oli reisitaskut. Mutta en muista oliko ne polvi- vai kokopaikkaset. Jostain syystä en ostanu niitä sillon. Luulen että paikka oli syy. :D Tai sitten rahapula.
PoistaOn kylla hienot housut!
VastaaPoistaMulla on vyölaukku mukana kesän ratsastuksilla, jos taskuja ei ole.
Mie oikein asiakseen ostin semmosen vyötärölle tulevan kännykkälaukun viime kesänä ja sillon jo ihmettelin kun oli niin lyhyt hihna että just ja just sain ympäri. No, en saa enää! :D Ehkä joku kilo tullu lisää, prkl. Ainolle se käy kyllä. Ehkä pitää etsii isommilla säädöillä oleva, koska oikeesti se on ainut mahollisuus jollei oo noin käteviä pöksyjä. :)
PoistaNo Wau!!! Haluun tuollaiset!!! Taskuja ei ole ikinä liikaa, varsinkaan kesällä.
VastaaPoistaNo niinpä! Kivan olonen materiaali on vielä, lähtee pölyt pyyhkäsemällä. :)
PoistaHienot housut, ja todella miehekkään oloiset kyllä. Toisaalta olen myös erimieltä siitä, ettei heteromies laita sukkahousuja jalkaansa. Jos ne sukkahousut on parhaat johonkin lajiin, niin miksei niitä mieskin voisi käyttää?
VastaaPoistaHaha! Maailmaan mahtuu monenlaista pukeutujaa kaikissa seksuaalisissa suuntautumisissa. Kyllähän kaikki kilpaa ratsastavat heteromiehetkin pukee kiltisti normaalit pöksyt jalkaan ja olen kuullut sellaisistakin miehistä jotka kovan luokan matkaratsastuskisoissa (yli 100 km matkalla) paljastivat oikeasti pukevansa naisten sukkahousut sinne ratsipöksyjen alle, jotta sukukalleudet kestää koetuksen. :) Mutta kuten sanoin, niin nämä tokaisut ei ole minun mielipiteitäni vaan elämän varrella korvaan tulleita lausumia heteromiehiltä jotka ovat menossa ensimmäistä tai kolmatta kertaa hevosen selkään. ;)
PoistaNo on kyllä hienot pökät :D Näky olevan myös naisille oma malli samaisista ;)
VastaaPoistahttps://www.horsepro.fi/ratsastajalle/ratsastushousut/ratsastushousut-naisille/usg-ratsastushousut-jacki-jodhpur
Eikun ostoksille! :D Tosin mie pystyn ostaa itelle kamaa varmaan 2030-luvulla. Että pakko pärjätä nykysillä eikä enää lihoo yhtään. xD
PoistaHienot pökät! Hinta on vaan turhan suolainen että itse voisi hankkia noita vielä pitkään aikaan. Tuntuu että naisratsastajille löytyy vaikka millaisia housuja ja halpojakin, mutta miehille pökät ovat tylsän värisiä ja vielä hintavia :///
VastaaPoistaTotta turiset! :/ Tosin kyllä ne halvat usein aktiivisessa käytössä joutuu uusimaan vuoden sisään.. :D Niinhän ne väittää että köyhän ei kannata ostaa halpaa. Se ero on myös sukupuolien välillä, että naisena onnistuu melko helposti löytämään kalliita merkkejä halvalla vähän käytettynä nettikirppiksiltä. Miehillä ei varmasti se onnistu, en muista yksiäkään miesten ratsareita nähneeni myynnissä markkinoilla. :O
Poista