Henkisillä äärirajoilla (Kisavideoita)

Pari asiaa tuli opittua eilisellä kisareissulla. Muunmuassa se, että Miran muistikapasiteetti ja Selman stressinsietokyky vetelevät äärirajoillaan mikäli kisataan kaksi luokkaa viikon välein. Viime kisojen jälkeen Selmalla meni taas ruokahalu, ei tosin yhtä pahasti kuin edellisellä kerralla, mutta meni kumminkin. Ja nyt kisa-aamuna oli taas hyytelövaihe käsillä ja pahasti. Noh, lähdettyä tuli, nyt jäädään pienelle kisatauolle. Toinen opittu asia oli se, että jos meidät marraskuussa hylättiin pipon käytöstä maneesissa, niin nyt se on aivan sallittua ja saa laittaa vaikka pumpulitkin sinne alle. Jahas. No kiva. Oltiin muodin edelläkävijöitä eikä meitä vaan ymmärretty vielä tuolloin.

Korviin satoi vettä ja pipo oli jätetty kotiin. Onneksi mamman tumput tuli mukaan.

Tutina ja vapina hellitti entiseen tapaan melko pian kun trailerista oli ulostauduttu ja hieman liikuskeltu. Verkassa tamma oli jo oma hörhö itsensä. Kiimahan on taas päällänsä, mutta ei vielä pahin vaihe, Nyt on se vaihe kun on ns "yleisv*tutus" ja kaikki muut kaviokkaat on joko tiellä, edessä, liian lähellä, haiseevat pahalle tai muuten vaan ovat ärsyttäviä. Hengittävät. Ihmiset eivät ärsytä. Paitsi jos kehtaa tulla harjaamaan mahaa taikka kupeita. Silloinkin huomautus tapahtuu korvat hörössä nostamalla kyseisen puolen takasta merkitsevästi. Ratsastettavuus ei ole paras mahdollinen tässä tilassa ja se saatiin huomata kyllä. "Kyllä minä tiedän, ole sinä hiljaa"-asenne on kouluratsulla joskus hieman pisteitä pudottava. Mutta kyllä Selma tietää milloin on laukkalävistäjä ja milloin keskiravilävistäjä. Aivan turha Miran piipittää siellä kyydissä mitään että muka ravia pitäisi tässä kohtaa mennä. Ihme apina sekin kun ei ÄLYÄ, että tässä on nyt suomitamman viisaus ja muisti pelissä ja tässä ohjelmassa on laukkalävistäjä nyt. Piste. Sillai meni se HeA, joka ratsastettiin teknisistä syistä ennen heB:tä.

Viisastenkiven haltija.

Hätsyyggeli mikä sieltä tulee??!

A meni siis ihan semihyvin, olisi mennyt paljon paremminkin jos rouva hevonen olisi kuunnellut sitä tyyppiä sielä ohjaamossa. Mutta ihan tyytyväisiä ollaan prosentteihin, joita tuli 56,250%. Voittaja sai 61,979%, totuttuun tapaan linja oli taas aika tiukka siis.

Kommentit eivät yllättäneet:

Tuomari C: "Hevonen saisi olla irtonaisempi ja taipuisampi. Hyviä osioita mukana!"

Tuomari H: "Vielä määrätietoisempi ote. Nyt suoritus ailahteleva."

Ailahteleva onkin aika osuva sana kuvaamaan Selman mielenliikkeitä tässä vaiheessa kuukautta... xD Hienosti Mira sai laukkakiemuratkin menemään niin ettei vaihtoa tullut. Eikä myöskään rikkoa, joka viime marraskuussa samassa ohjelmassa valitettavasti tuli.

VIDEO heA

Helpossa B:ssä osallistujia oli huimat 22 (joo, se on todellakin huima luku täällä Pohjoisperäpersiissä) ja sijoittuneita oli näin olle peräti kuusi. Kotitreeneissä Selma veti koko ohjelman keskiaskellajeissa joita ei tietenkään kyseisessä ohjelmassa ole kuin keskikäynti. Niinpä vähän jäntskätti että millaista kyytiä se porskuttaa menemään pidätteistä huolimatta. Tuumailtiin, että ehkä se olikin ihan hyvä, että A oli ensin, niin pahimmat höyryt meni siellä. Noh, töitä sai nainen tehdä sitä tahtia ettei tarvitse salille lähtöä heti suunnitella. Sen verran oli Selmalla ollut menohaluja. Ulospäin se näytti kuitenkin aivan balanssissa olevalta suoritukselta (meidän mittakaavassa siis). Kuudenkympin kerhoon päästiin ja sitten vaan venailemaan ollaanko kuuden parhaan joukossa vai ei.

Tuomari oli yllättävän postiivisella mielellä vaikka A meni miten meni: "Melko letkeää menoa! Vielä lisää irtonaisuutta ja elastisuutta takaa eteen kaipaisin." Sitä odotellessa. Nytkin kotona todettiin, että lavat on taas aivan tukossa vaikka vasta hierottiin. Laserilla voisi ampua sinne.

VIDEO heB

No, hyvinhän siinä kävi, 62,308% riitti 5. sijalle ja keltainen ruusuke tuli kotiinviemisiksi. Voittoprosentit oli 64,615%, melko tasaista oli kärki.

Hanipööt.

Koulukisoihin treenataan hyppäämällä

Sunnuntaina on taas 1 tason koulukisat, tällä kertaa Kajaanissa. Mira on ilmoittautunut heB:hen ja heA:han, joten muistirajoitteisten jännäpäivä taas tiedossa. Koska lahjattomat harjoittelee, niin tämän viikon ohjelma on Selmalla sisältänyt yhden läpiratsin, yhden maaston, pari vaparia ja estevalkan. Huomenna olisi tarkoitus kokeilla mennä radat läpi. Halleluja. Lisäjännitystä tähän kaikkeen tuo se, että edellisestä kiimasta alkaa olla kulunut se kolmisen viikkoa ja Selma vaikuttaa jo lupaavan jäykältä eikä ruokakaan enää maistu samaan tahtiin kuin viime viikolla. Lisäksi Selman kaulan oikeassa tyvessä ollut jumi paheni kisareissun aikana, koska Uljas Ritari rakasti Selmaa sekä meno- että paluumatkan näykkien hellästi sitä kaulan toiselle (eli vasemmalle) puolelle. Ja rouva on varmasti matkustanut sitten pää kenossa tai ainakin väistellyt tiiviiseen tahtiin lemmenkipeää ruunaa. Todistusaineistona oli kuolatahrat kaulalla.

Mutta tänään oli siis Sallan estevalkka. Päättelimme, että se tekee hönöhännälle ihan hyvää tähän väliin.

Mistä tuo tuohon tipahti?? Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Tänään oli mörköjä, menninkäisiä ja möhköfantteja kentällä siellä täällä ja kieltoja tuli paljon enemmän kuin viimeksi. Aurinkoinen (eli varjoisa) keli varmasti edesauttoi asiaa. Mutta lopulta kaikki esteet mentiin ihan sujuvasti ja lopulta ratanakin. Vaaleanpunainen este oli kaikkein kammottavin tänään.

"Herrajumala, ihka oikee möhköfantti!" Kuva: Anni Karjalainen

"En ollu menossa..." Kuva: Anni Karjalainen

"En todellakaan ollu menossa!" Kuva: Anni Karjalainen

"Äbyäääää!" Kuva: Anni Karjalainen

Vähintään hernepussi nenässä. Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

VIDEO hyppelöistä. Akku loppui juuri oikeassa kohdassa...

Nyt pitäisi minun varmaan hivenen tutustua sunnuntain ratoihin, jotta osaa huudella sitten Miralle oikeat vastaukset kun treenataan huomenna ja pallo menee hukkaan.

Kiitos Annille kuvista!

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Ennätysten pauketta Vuokatissa (Kisavideoita)

Erinäisten vastoinkäymisten jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin sunnuntaina Vuokattiin kisaamaan. Kisapaikkana tämä oli meille molemmille uusi (muuten ollaan kyllä kumpikin tahoillamme siellä käyty) ja Selmalle aivan ventovieras. Onneksi mukana oli Uljas Ritari, joka toi Selman sielunelämään paljon rauhaa. Mira starttasi molemmissa luokissa viimeisenä, sillä ilmoittautuminen ei ollut mennyt määräaikaan perille Miran puhelimen temppuilun takia ja ratsukko otettiin mukaan sitten jälki-ilmoittautuneena. Tallilla on FilmMe -kamerasysteemi maneesissa ja rannekkeen sai vuokrata myös kisakäyttöön edulliseen hintaan. Minä tietysti innostuin tästä, koska kännykällä filmaaminen maneesissa on ihan hanurista. Mira tuumasi jo matkalla, että faktahan on se, että hän joko muistaa radan ja unohtaa aktivoida rannekkeen tai muistaa aktivoida ja unohtaa radan. Päätin siis kaiken varalta videoida kuitenkin myös luurilla.

Verkkaa. Kuva: Jutta Makkonen

Paikalla oli Jonna kera kamerallisen siskonsa Jutan, joten sain keskittyä vain jännäämään ja videoimaan. Selma oli koko päivän aamusta asti ollut yllättävän rento ja ookoo, vaikka se oivalsikin että jotain rutiineista poikkeavaa on tapahtumassa. Se oli myös kisapaikalla varsin jees ja verkassakaan ei tullut ilmi mitään kamalaa pinkeyttä. Helppo B oli jaettu suuren osallistujamäärän vuoksi kahteen ryhmään ja Selman ryhmä hengaili maneesin päädyssä sen kisasuorituksen ajan, mikä toimii tämän tamman kanssa todella rauhoittavana lääkkeenä kisajännitykseen. Se on todellakin Laumasielu isolla L:llä.

Istuin itse katsomossa ja tuomari oli yläpuolellani muutaman metrin päässä. Kuulin kaikki kommentit ja numerot siihen varsin selkeästi. Heti kun Selma tuli radalle, kuulin lauseen "Onpa kiva suokki!". Se lämmitti kovasti tädin sydäntä. Samoin kuin pisteet mitä alkoi ropista. Olemme osuneet viimeaikoina kisoihin joissa tuomari on ollut melko tiukka ja nyt kontrasti tuntui käsittämättömältä. Tosin onhan ratsukko kehittynytkin.

Kuva: Jutta Makkonen

Hyvin menneen radan jälkeen kysyin Miralta oliko ranneke ollut aktivoitu. No ei ollut ei. Mutta onneksi olin skarppina:

VIDEO HeB

Tuomari tuli radan jälkeen meidän luoksemme ja paijaamaan Selmaa. Hän oli kovin ihastunut Selmaan (mitä minä en tietenkään ihmettele yhtään.. ;) ) ja kehui myös Miran ratsastusta oikein siistiksi. Seuraavaksi tapamme mukaan aloimme siinä miettiä hevosen viltittämistä, ratsastajan kahvittamista ja minun pissittämistä, joita radan jälkeen ennen seuraavan verkkaa olemme tottuneet tekemään. Mira tuli alas ja minä läksi etsimään autosta kolikoita kahvia varten. Kuulutuksia ei ollut sellaisia että ne ulos olisivat kuuluneet. Pian kuitenkin Jonna huusi täysin palkein meitä palaamaan heti-just-nyt-äkkiä maneesiin. Hetken epäuskoinen tuijotus toisiimme ja äkkiä kampeamaan eukko takaisin kyytiin. Jonna kuiski että Selma voitti, mutta se nyt ei tuntunut mitenkään realistisimmalta vaihtoehdolta, olin kuitenkin katsonut kisasuorituksia, ja muutama puoliverinen teki ratsastajineet kivat suoritukset. Selma määrättiin seisomaan vasempaan reunaan ja mietin josko se kolmanneksi tuli sitten. Hassussa järjestyksessä vain... Mutta pakko se oli uskoa sitten lopulta todeksi. Olen kaksi pullaa velkaa.

No voitti se, perhana! :D Puolen pisteen erolla. Kuva: Jutta Makkonen

Snif. :') Kuva: Jutta Makkonen

Tämä oli ensimmäinen sijoitus helpossa B:ssä ja suurimmat prosentit ever, joten tuntui kyllä aivan todella huikealta!

Ennen heA luokkaa emme ennättäneet juuri kissaa sanoa, sillä sen verkka oli heti palkintojenjaon perään ja meillä oli suitset vaihdettavana. Jotka oli tietysti tallissa. Sinne siis ja sitten takaisin. Verkkaa oli vain hetki jäljellä ja sitten muut ratsukot (Mira ja Selma mukaanlukien) passitettiin pihalle. Minä jäin maneesiin. Ensimmäisen suorituksen kohdalla havahduin, että aivan kuin se olisi yhdessä kohdassa ratsastettu eri tavalla kuin me olimme radan opetelleet. Hyi kauhistus. Pakko oli katsoa vielä seuraava... Kyllä. Olimme opetelleet väärin lisätystä käynnistä eteenpäin (paperissa lukee lisätyn käynnin jälkeen arvosteluperusteet keskikäynnille ja on lueteltu kirjaimet missä sitä mentiin, me blondit ymmärrettiin se niin, että lisätyn jälkeen mennään keskikäyntiä vielä luetellut kirjaimet, vaikka täytyi siirtyä raviin ja laukkaan)! Yksi ratsukko ennen Miraa! APUA. Poistuin pihalle samalla ovenavauksella kuin juuri lopettanut ratsukko ja kiiruhdin kertomaan tilannemuutoksen Miralle. Onneksi täytyi vain unohtaa yksi juttu välistä, ei opetella jotain kohtaa aivan eritavalla.

Kun Miran vuoro tuli, muistutin rannekkeen aktivoinnista. Mutta päätin silti hiljaa mielessäni videoida...

Kuva: Jutta Makkonen

Kuva: Jutta Makkonen

Ja niinhän siinä kävi niin kuin Mira ennusti. Kun ranneketta paineli, niin sitten kesken radan löi aivan tyhjää. Siitä tuli takkiin kaksi miinuspistettä, mutta ei se mitään haitannut. Ja vaikka koitin asiaa edesauttaa, ei FilmMe-kuvaa tällä kertaa saatu sitten mitenkään. Mira ei painanut sitä ratkaisevaa viimeistä painallusta. No, jospa sitten ensi kerralla. Minä aktivoin sen itse omin pikku kätösin!! :D

VIDEO heA

Helppon A:n prosenttiennätys tuli myös tehtyä. Ilman unohdusta se olisi ollut 59 ja rapiat, nyt se oli 58,913%. Osallistujia oli 4, yksi hylättiin ja meillä prosentit riitti 3.sijaan. Eli viimeiseksi. ;) Kaksi palkittiin. Tuloksia ei ole tätä kirjoittaessa tullut, joten en tiedä paljon voittajalla oli. Päivitän tiedon joskus Kilpailuhistoriaan.

Tuomari kävi vielä uudestaan paijaamassa Selmaa ja kerroin, että Selmalla on ratsastusikäinen poika paikkakunnalla. Mira oli myös saanut vastailla kiinnostuneiden kysymyksiin Selmasta ja oli kertoillut että löytyy tamma- ja orijälkeläinen paikkakunnalta. Tuomari pyysi meitä tulemaan toistekin kisaamaan kun on niin kiva tamma. :D Tottakai kun noin kauniisti pyydetään.

Ensi sunnuntaina olisi vastaavat karkelot Kajaanissa. Ehkäpä ehkäpä...

Voee ku se on nätti. Pääsi viikoksi Selman nimikylttiin roikkumaan. 

Osansa kilpailumenestyksestä toi varmasti tämä onnenkoru, jota pidin ensimmäistä kertaa ranteessa kisareissulla. Sen on tehnyt minulle nuorempi tyttäreni Hilla. :)

Kohti kisoja (Video)

Nämä kolme kuvaa ovat oikeasti loppuravit ja loppuseisoskelut, mutta Blogger halusi heittää ne tänne ja olen liian väsynyt puljaamaan. Olkoot. Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Viimehetken hionnat on tehty, karvaläjää (jota Selmaksi voi hyvänä päivänä kutsua) on siivottu kamat on puunattu ja ilmoittautimisen kanssa takkuiltu. Joten hyvin menee! Perjantaiset treenit opettajan piiskauksessa toivat sopivasti intoa ja uskoa. Selmasta alkoi irrota hienoa keskiravia ja jopa ne käynnit paranivat. Ja mikä parasta, kerrankin kuvien laatu on tarkkaa! Kiitos Annin joka sadetta uhmaten jaksoi seistä kentän laidalla kamera tulilla.

Mammat palaveeraa. Nämä on näitä harvinaisia yhteiskuvia meistä. Kuva: Anni Karjalainen

Keskiravia irtoaa! Kuva: Anni Karjalainen

Taas palaverin paikka. ;) Eihän me oikeesti muuta tehdä kuin juorutaan. Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen 

Kuva: Anni Karjalainen

Keskilaukkaa. Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Kuva: Anni Karjalainen

Lopuksi video harjoituksesta jossa haettiin keskiraviin tahtia ja muotoa ja harjoitusraviin aktiivisuutta. Kulmiin tehtiin voltit harjoitusravissa ja suorat sivut mentiin keskiravia. Lopputulokseen olin enemmän kuin tyytyväinen. 

VIDEO ravista.

Nyt painun unille. Kello on 0:37 kisapäivän aamuyönä. Pakko oli tämä kuitenkin ulos purkaa ennen kisafiiliksiä. :D Silmät ristissä. Pahoittelen jos on paljon kirjoituserheitä.

Lämminhenkiset uimakoulutreenit ja eka maasto

Toissapäivänä totesimme Miran kanssa hyvin hämmentävän seikan. Ulkona tarkeni pusero päällä! Hertsyygeli, oikeastiko se kevättä meinaa tehdä. Ihan tuli hiki kun fleece päällä kakkoja siivoilin tarhasta. Päivittelyn lisäksi vuorossa oli rataharjoitukset ja hierontaa. Harjatessa huomasin, että oikea etujalka oli aavistuksen lämmin vanhan vamman kohdalta, mutta ei mitään maailmaa mullistavaa. Pohjat ovat olleet pehmeät, niin ei mikään ihme. Olen itseasiassa odotellut jotain lämpöä jännetupissa tai edes nestettä, mutta koivet ovat olleet kuivat kuin varsalla koko talven läpeensä. Pintelit vaan kunnolla koipiin ja menoksi.

Syy miksi kuvasarja alkaa laukkaamisella on se, että olin alkukäyntien ajan siivoamassa niitä kakkoja tarhassa. Tulin paikalle kun verkka oli edennyt laukkaamiseen. Itse ratojen ratsimisesta en ottanut kuvia, koska olin valmiina lunttaamaan lapuista missä mennään. Mutta ei minun tarvinnutkaan, koska olin opiskellut radat hetkeä aikaisemmin kotona. Kuinka kätevää!

Selmalle oli kova paikka kun piti uhmata krokotiilejä ja piraijoita menemällä sieltäkin missä oli lammikoita. Mutta kiltisti se meni radatkin oikeita reittejä pitkin. Vain kentällä ollut yksinäinen maapuomi aiheutti silmien pudottelua ja kurvailuja. Hänhän ei siis ole koskaan nähnyt maapuomia.

Suuria kompastuskiviä ei kummassakaan radassa ole. Siis sellaisia mitä pitäisi hinkata ja hinkata. Ainahan on kiviä joihin kompastua, se nyt on varma. Mutta ihan hyvillä mielin tässä kohtaa voi olla. Treenipäiviäkin on vielä jäljellä (to ja pe) ja toinen niistä ihan ohjattunakin.

Pikku-Putte. <3

Akku loppu. Onneksi on aurinkokennot, pikku hetki vain...

Tämän toimituksen jälkeen oli Selmalla vuorossa parin tunnin hellintää ja hoivaa Miialta. Lihaksistossa ei ollut mitään isompaa, pieniä nestekertymiä ja selkä tällä kertaa oikealta puolelta. Jännästi vaihtelee, kun viimeksi se oli vasen puoli. Tai niin me ainakin muistelimme. Vasenhan se on se puoli jossa roikkuu kaksi heikkoa jalkaa, seivästetty takajalka ja kenoon kasvanut etujalka. Jos se puoli on jumissa, niin ketään ei yllätä. Enemmin yllättää tällainen, että jumeja ei ole (merkittävästi) ja se mikä on, onkin oikealla puolella. No, hyvä näin. Lisäksi Selma sai laseria siihen alussa mainittuun etujalkaan. Miia sanoi, että vapaa päiviä olisi hyvä nyt pitää, ettei käsitellyt lihakset joudu kovaan työhön.

Seuraava päivä oli käyntimaastopäivä, joka siis oli versio vapaapäivästä. Ja Ainon ensimmäinen maastopäivä. Aika jännää. Laseroitu jalka oli kuiva ja viileä. Minä hyödynsin lenkkeilyn kannalta homman ja laitoin kännykkään ajastimen soimaan 20 minuutin päästä. Silloin käännyttiin kotiin. Selma oli varsin mallikas oppihevonen. Oppitunnin aiheet olivat a) möllistelevän hevosen pitäminen jalkakäytävällä/tien reunassa ja b) kotiin kiirehtivän hössön käynnin rauhoittaminen. Hyvin meni tytölle jakeluun molemmat.

Perässähiihtäjällä oli työ ja tuska paluumatkalla saada ratsukkoa kiinni. Mutta koska joka tapauksessa Selman kiiruhtelu piti saada loppumaan, annoin tehtäväksi treenata täsmällisiä pysähdyksiä ja puolipidätteitä. Ja salakavalasti näin pysyin kintereillä itsekin.

Jokaisen aurakepin kohdalla piti pysähtyä ikään kuin se olisi kouluradan kirjain. Ja niin vain parin harjoituspysähdyksen jälkeen alkoi homma luistamaan ja Aino sai zoomattua pysähdykset tarkasti kohdalleen. Tyttöhän haaveilee suuresti kisaamisesta ja leikilläni talvella tuumasin, että sitten voi mennä Selmalla jonkun raviohjelman kun voltit ei muistuta enää porkkanaa, perunaa tai lanttua ja pysähdykset tulee pisteessä. Hitsi. No, onneksi voltit on vielä kaukana ympyrästä. :P

Mutta täytyy kyllä ihmetellä tuota hevosta. Yksin maastossa ja kotimatkalla se kuuntelee kun tuollainen keijukainen tekee pienen pieniä puolipidätteitä. Sanoinkin Ainolle, että ajattele miten kiltti se on. Ei kaikki hevoset käyttäydy näin. Helposti pitää tällaisia asioita itsestäänselvyytenä jos ei ole muunlaisista hevosista tai poneista kokemusta. Vaikka on Ainolla jotain kokemuksia muistakin, mutta niistä kun on pari kolme vuotta aikaa, niin ei ole enää  mielessä kirkkaana.