maanantai 24. helmikuuta 2014

Ratsun tukkaa ja kavioita

Nyt kun olen jalkapuoli, minulla on aikaa mietiskellä enemmän asioita. Katselin Selman harjaa kun kaverini sitä eilen harjasi ja huomasin ilokseni, että se on kasvanut jo aika kivasti. Kaikki suomenhevoset joita omassa tallissani on pyörinyt ovat olleet sellaisia pumpulitukkaisia ja harjat ovat olleet melko normaalin pituiset; ei ylety kaulan alalinjan alapuolelle. En ole niiltä aiemmin leikannut kuin pienen siilin korvien taakse ja hännän olen tasannut 1,5 nyrkin mitan korkeudelle maasta. Olen sellainen puunaaja ja jouhenselvittelijä ja minulle on kunnia-asia, että hevoseni (tai hevosteni) jouhet ovat puhtaat ja selvät. Siksi olen kauheassa ahdingossa märillä ja kuraisilla keleillä! Koukutuin syksyllä 2007 jouhenselvityssuihkeisiin, kun testasin sitä takkuiseen Selma-varsaan ennen ensimmäisiä 2 v. näyttelyitä. Ai että mikä ihana tuote! Ei tarvitse kuin näyttää sukaa hännälle ja se on kiiltävä ja selvä! Kuulun koulukuntaan jossa piikkisualla (sillä muovisella) saa harjata hevosta ja jouhia. Yksi tukkajumala minulla oli vuoden lainassa ja sen harja oli valehtelematta metrin pituinen, paksu ja aina takussa. Selvitin sen aamuin-illoin ja letitin ratsastukseen. Kiva sellainen tukka on katsella, mutta en kyllä omalle kontolleni ole sitä selvitystyötä ikävöinyt! ;)

Karvanlähtöaikaan syötän kuurina pellavaa helmikuusta toukokuun loppuun (kesäkarva tulee lyhemmäksi ruunillakin) ja käytän karvan irrotukseen nystyräsukaa, hikiviilan hammastettua reunaa ja piikkisukaa. Selma on jo aloittanut karvan irrotuksen, varsinkin läsistään. Harjaa en ole normioloissa koskaan nyppinyt. Mistä päästäänkin kauheaan dilemmaan, josta olen vuoden kärsinyt. Selman harjaan.

Selman tukka luonnontilassa 13.2.2011

Ongelmat alkoivat kesällä 2012, kun varsa Seliseli Kuupeli (aka Seppo) syntyi ja Selma sai elämänsä ensimmäistä kertaa valkuaisrehua. Polttiaisia oli myös paljon. Selma alkoi hangata häntäänsä ja harjaansa. Kun se tuli lokakuussa 2012 minulle takaisin, oli harja aikalailla kulunut, katkeillut ja lyhentynyt. Selman harjamarto on muutenkin sen mallinen, että tukkaa on paksulti korvien takaa kaulan puoliväliin (harjamarto on niskassa n. 4,5 cm levyinen) ja ohenee säkää kohti. Sään päältä harjamarto on enää vajaan sentin paksuinen.

Tällainen tukka oli 4.12.2012

Ajattelin, että tasaan harjan niin, että se siistiytyy ja lähtee kasvamaan taas nätisti. Se oli vaikea päätös ja vastoin "suokit luomuna" -periaatteitani. Mutta tein sen silti, omaksi järkytyksekseni. ;)

Juuri leikattu. Apua.
28.2.2013

14.4.2013. Silmä alkoi jo tottua...

Mutta sitten kesäkuun puolivälissä kun Selma joutui jäämään saikulle, alkoi yks kaks taas kutittaa. Syynä saattoi olla vahva puna-apilainen laidun yhdistettynä vähäiseen liikuntaan, polttiaiset... En osaa varmaksi sanoa. Mutta pääsyyllinen harjan äkilliseen ohentumiseen oli laidunkaveri Peikko, joka ystävällisesti rapsutteli Selman kutiavaa harjamartoa ja repi samalla uskomattomat määrät jouhia irti!

3.8.2013. Selma ohensi harjaa itse korvien takaa ja Peikko tuosta puolestavälistä säkää kohti. :(
Syyllinen.

Ja niin taas tasasin harjan raskain mielin. Elokuun 18. pv oli tulossa ne aluekoulukisat, niin pakko oli jotakin tehdä.


Eihän se kaunis ollut...

18.8.2013 Aika pienet sykeröt jäi noista lopuista.
Ensi kesä on sitten kolmas kesä kun jännitän miten harjan käy. Nyt valkuaisen kanssa ollaan tarkkana ja laidunkin on ihan ruohoa eikä apilaa ole kuin yksittäisenä siellä täällä. Laidun on myös avara ja tuulinen, sekä kuivaa aluetta joten polttiaisiakaan ei pitäisi olla niin hirveästi. Selmalla ei ole käytetty ötökkäloimea missään vaiheessa.

Nyt tukka näyttää tältä. En ole kajonnut siihen saksilla tuon yllä olevan viimeisen leikkuun jälkeen.

Jouhista voikin kätevästi kopistella aasinsiltaa pitkin kavioiden huoltoon. Olen sellainen kaviovääpeli, että en voi sietää liian pitkiä kengitys- tai vuoluvälejä. Minulla on ollut hevonen joka tarvitsi 5 viikon välein vuolun ja toinen jolle riitti 9 viikkoa. Selmalla väli on 6 viikkoa. Kirjoitan treenikseen aina milloin on kengitetty ja lasken eteenpäin viisi viikkoa jonka kohtaan kirjoitan "tilaa kengitys!". Kengittäjämme on toistaiseksi päässyt tulemaan 2-6 päivän varoitusajalla, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Seuraavassa kuvat etu- ja takakavioista kun on 6 viikkoa kulunut edellisestä kengityksestä.

Takakaviot, 6 viikkoa edellisestä kengityksestä

Etukaviot, 6 viikkoa edellisestä kengityksestä
Talvella kavioista ei hirvittävän paljoa lähde tällä 6 viikon välillä ja kesällä lähtee joistain kohdista alle sentti, enimmillään. Selmalla on kesäisin tavalliset ratsun kengät, joita käytetään yleensä kaksi kengitysväliä. Selmalla kuluu kengät melko tasaisesti kesällä. Sillä on etujalat hivenen suppuasentoiset ja oikea etujalka meloo aavistuksen. Talvella tilsakumit ovat jo heti ensimmäisestä hokkikengityksestä lähtien olipa maassa lunta tai ei, sillä inhoan tilsojen tuomia liukasteuja ja vuohisniveleen tulevia pahoja liikeratoja. Talvella käytössä ovat ravikengät kuudella hokilla. Ravikengät ovat sirommat ja kevyemmät ja koska olen todennut jo vuosia sitten, että neljä hokkia ei estä etuviistoon tulevia luisumisia, haluan että hokkeja on neljä kärjellä ja kaksi kannoilla. Siksi olen yleensä ainoa joka laukkaa kentällä silloinkin kun se toisten mielestä on liian liukas muuhun kuin varovaiseen ravailuun. ;) Hokinpolkemia ei ole ollut sen enempää kuin neljänkään hokin kanssa. Selmalla ei muistaakseni koskaan.

Seuraavan kengityksen aikaan otetaankin sitten kengät pois, koska varsominen alkaa lähestyä. Riippuen tietysti onko huhtikuussa maassa hiekkaa, lunta vai jäätä... Saan kyllä itsekin kengät irti tarvittaessa, mutta vuolla en vielä osaa. Onneksi tallimestarin erikoisammattitutkintoon kuuluu peruskengitys, joten sen puutteen saan vuoden sisään korjattua! :) Olisi todella kiva kun voisi lyödä irtokengät kiinni ihan itse. Olen kiinnostunut kengityksestä ja olen koittanut opiskella asiaa itsekseni jo vuosia jotta osaisin erottaa hyvän ja huonon kengitysjäljen. Minulla on vanha painos legendaarisesta J.L. Fabritiuksen Kengitysopin käsikirjasta jota pänttään säännöllisesti. Lisäksi olen kaikilta kengittäjiltä kysellyt asioita jotka askarruttavat ja olen päässyt osallistumaan kolmesti kengitysseppä Jussi Räihälän teurasjalkaluennolle, jossa avataan jalkoja ja opiskellaan jalan ja kavion anatomiaa. Äärimmäisen kiinnostavaa! Koulussakin ensimmäisellä lähijaksolla syvennyttiin kavion anatomiaan ja kengityksen historiaan. Jos joku asia minua kiinnostaa, luen siitä kaiken mahdollisen. Ja ne tuppaa olemaan kaikki asiat mitkä hevosiin liittyy aina kuolaimista takajalan asentovirheisiin! :D Jopa lukiessani Hipposta tai Hevoset ja Ratsastus -lehteä katselen kaikki GP-tason kisakuvatkin ja tutkin mitä hevosilla on suussa ja jaloissa ja päällä samoin kuin ratsastajien varusteet, istunnan... Hevoshullu on varmaan edelleen täydellinen sana kuvaamaan minua.

Ehkäpä pian saan Selmasta tuoreita ratsastuskuvia jos joku apuun rientänyt liikuttaja suostuu kuvattavaksi. ;) Ja toiveet ovat korkealla, että raamikkaampi puoliskoni lähtisi kanssani hakemaan reen edellisestä tallipaikasta ja pääsisin ajamaan Selmalla könkkäjalkani kanssa. Voi toki olla, että pikku maitovalaani ei enää mahdukaan aisojen väliin! Voisin jossain vaiheessa tehdä rekivaljastuspostauksen vaikkapa videomuodossa jos saan jonkun filmaamaan. :)


3 kommenttia:

  1. Mitä jouhienselvitysainetta olet käyttänyt? Tai mikä on mielestäsi parasta? Pitäisi ostaa jotain, mutta niitäkin on niin montaa merkkiä, että ei tiedä mihin kannattaa rahansa laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamaa merkkiä olen kerennyt kokeilla ja oileastaan yksi oli vain todella huonoa. En tosin muista mikä se oli! :D Mutta takuuvarmasti hyvä on Carr&Day&Martin:n Canter Main & Tail. En onnistu luurilla linkkaamaan sitä, mutta Joensuun Ratsastusvarusteesta ostin sitä joskus ja pitäisi ostaa lisää. Saa netistä ainakin Viljarshopista. :) Selman hännässä kestää vaikutus viikon tuolla aineella.

      Poista
    2. No nyt on linkkikin: http://www.cavalloproshop.fi/CarrDayMartin-Canter-ManeTai-Conditioner-500ml Saapi monesta paikasta. :) Ja on paljon muitakin hyviä aineita!

      Poista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)