Muuttopuuhia

Selma on saanut muuttaa jo useamman kerran elämässään ja sen lisäksi reissunnut näyttelyt, kisareissut ja muutamia 'muuten vaan' vieraassa paikassa oleilut. Niinpä tämän kertainen muutto ei tuonut suuria tunteita pintaan; tapansa mukaan se halusi haistella ja tutkia lastaussillan huolellisesti, ja sen vankaksi todettuaan, tuli kiltisti kyytiin perässäni. Sille ei ole koskaan sattunut mitään sillalla, enkä tiedä miksi se on sellaisen tavan kehittänyt, mutta eipä tuosta suurta haittaa ole. Selma on sellainen piilojännittäjä, että vieraassa paikassa se on ihan rauhallinen ja syö hyvin, mutta sitten maha on hetken aivan kuralla...

Selman viimeaikaiset muutot ovat menneet niin, että omasta pihasta se lähti varsomaan tuttavan talliin kevättalvella 2012 josta syksyllä muutti Seppo-varsan kanssa tammapihattoon. Siellä eivät kerenneet muutamaa kuukautta pidempään olla, kun muuttivat ystäväni neljän hevosen talliin vuokralle loppuvuodesta. Siellä päästiin ensimmäistä kertaa treenaamaan kentällä ja osallistumaan valmennuksiin. Nyt tilanne muuttui, kun pääsin opiskelemaan tallimestarin erikoisammattitutkintoa Ylä-Savon Ammattiopistoon. Täytyi hankkiutua harjoitteluun ja ykkösvaihtoehtona oli hiukan lähempänä kotiani oleva yksityistalli, jossa sillä hetkellä oli neljä vuokralaista (puoliverisiä ja yksi suokki) sekä omistajan omat lämminveriset ravurit. Ajattelin, että paikka olisi täydellinen harjoitteluun juuri monipuolisuuden takia. Ja koska olen ravitallien 90-luvulla kasvattama, olen nauttinut täysin rinnoin päästessäni vuosien tauon jälkeen ravihevosen ohjaksiin! Sielläpä on tamma-mamma nyt eilisestä asti siis asustellut ja lisännyt asukasmäärää yhdellä (ja puolella).

Vuokratalliin muuttaessa täytyy miettiä monia eri asioita. Miksi minulla on näin paljon tavaraa? Onko turhia varusteita? Mitä kirjoitan loimitusohjeiksi? Entä onko ruokintani kyseenalaista? Tavaraa meillä toden totta on paljon: estesatula (ja koulusatula, josta Selma kasvoi syksyllä ulos), valjaat kärriajoon ja rekivaljaat. Ja toki kärrit ja reki aisoineen. Lisäksi tietysti kisasuitset, -huovat ja -loimi. Arkiloimia meillä ei ole montaa, koska Selma ulkoilee nakuna aina kun keli ei kastele karvaa. Pahinta on räntäsade tai hyvin viileän kelin vesisateet yhdistettynä viimaan. Ja niitä kelejä varten käytössä on ohut polyesterivuorinen fullneck sadeloimi. Selma ei kasvata kovin pitkää talvikarvaa, mutta sitäkin tiheämmän ja sille tulee helposti kuuma sekä kurarupea kainaloihin jos hautuu loimien alla. Pakkasilla loimitetaan sitten liikunnan jälkeen ja viedään ulos. Koska Selma liikkuu lähes joka päivä, haluan että se saa nakuilla edes osan päivää ja piehtaroida ilman loimia. Tässä suhteessa olemme hieman outo lintu tässä uudessa porukassa, sillä muut asukit loimitetaan ulos joka aamu sade- tai toppaloimin. Ja tiedän olevani ainoa joka ratsastaa tai ajaa hevosensa hikeen vaikka pakkasta olisi liki -30 C. ;)

Loimia Selmalla on kuivatukseen kolme: fullneck villaloimi (joka on alla kun liikutuksen jälkeen viedään pihalle), fullneck fleeceloimi (tallissa tarvittaessa esikuivatukseen) ja kaulakappaleeton fleeceloimi jätettäväksi talliin yöksi, jos liikutus on tapahtunut illemmalla. Mieleni tekisi vaihtaa tuo viimeinen puuvillaiseen vohveliloimeen... Ehkäpä jossain vaiheessa. Ulkoloimia on kaksi: aiemmin mainittu ohut sadeoimi sekä fleecevuorinen fullneck sadeloimi, joka laitetaan villaloimen päälle kovemmilla pakkasilla liikutuksen jälkeen.

Ruokintaa olen miettinyt hyvin paljon. Selma tuntuisi olevan herkkä valkuaiselle, mutta tämä "tutkimus" on vielä kesken. Heinästä haluan aina analyysin johon tulee kivennäiset mukaan. Riviä on aiheuttanut Racing Mineral ja kivennäisanalyyseja tutkailtuani 12 kg jokapäiväisen heinäannoksen jälkeen puutetta on jäänyt lähinnä sinkistä ja kuparista. Energiat tulee tappiin jo ihan tuolla pelkällä heinällä (olen laskenut Selman tarpeet kevyen ja keskiraskaan käytön keskiarvoilla) samoin kuin rauta. Kauraa en ole syöttänyt kohta vuoteen, koska sille ei oikeastaan ole mitään tarvetta. Valkuaisköyhää heinää puolestaan on ollut kaikki mitä tarjolla on ollut, niinpä ruoka on koostunut treenissä Racing  Proteinista ja Racing Greenlinesta, litra kumpaakin. Selma on avorunkoinen eikä se ole erityisen hyvä rehunkäyttäjä, joten yleisempi riski on sen laihtuminen kuin lihominen. Tykkään pitää sen kuitenkin läskittömänä ja koittaa kasvatella lihaksia liikunnalla ja riittävällä valkuaisella. Lisäksi Selma syö normaalisti rypsiöljyä 0,5 dl päivässä, mutta nyt loppuajan tiineydessä syö 2 dl/pv, koska luin jostain suomalaistutkimuksesta, että se lisäisi ternimaidon määrää. Eikä siitä haittaakaan tämän kuikelon kanssa ole.

Ruokintaa joutuu tottakai pikkuhiljaa muuttamaan tiineyden edetessä siihen suuntaan, että valkuaista on lisättävä ja Greenline jää pois jossain vaiheessa. Selma ei oikein tykkää siitä muutenkaan, vaikka se hyvää tekeekin. Laskettuaika on Selmalla jotakin 26-28.4. välillä ja silloin ei ole laidunruohoa saatavilla, joten ruokinta on aika hurjaa valkuiasrehujen osalta kunhan maidontuotanto lähtee käyntiin. Laitumelle päästessä jätän ylimääräisen valkuaisen kyllä sitten pois ja keskityn siihen, että kalkkia saa riittävästi ja energiaa. Selma reagoi kutisemalla nyt kahtena viime kesänä. Ensimmäinen oli kun Seppo syntyi ja se sai tammarehua laidunruohon lisäksi ja viime kesänä se laidunsi apilalaitumella (ei ollut vaihtoehtoja, kun luomutila kyseessä) ja kesti sitä melko hyvin kovassa treenissä. Mutta kun joutui jäämään sairaslomalle nivusiin tulleen pistohaavan takia ja pariviikkoa sen jälkeen tästä johtuneen etujalan jännetupin tulehduksen takia, se alkoi hangata häntäänsä ja harjaansa. Siis kesäkuun lopulla. Ensi kesä näyttää olenko oikeassa, että juuri liika valkuainen sen aiheuttaa. Laidun tulee ainakin olemaan ihan tavallista laidunruohoa, eikä apilapeltoa.

Mutta ensi kesää odotellessa täytyy vain tarpoa nyt pakkasissa. Huomenna Selma saa nakuilla koko päivän, kun on vapaa. Pakkasta näyttää tulevan -26 C ja todennäköisesti hevoset otetaan vähän aiemmin sisään. Hyvin se pörriäinen siellä tarkenee.

Meistä ei montaa ratsastuskuvaa ole, kun ei ole paparazzeja paikalla.

Oltiin ratsastustunnilla -26 C ja voin kertoa, että minullakin oli hiki!

Akvarelleillä maalamani nimikyltti.

Varsamaha 21.10.2013, 5 kk takana

Jumppapallo-vaihe varsamahan kanssa. ;)

Viime päivinä olen myös miettinyt, että voiko hevoseen rakastua. Jotenkin mikään muu hevonen ei ole koskaan aiheuttanut minulle samanlaisia tunteita kuin Selma. Sen näkeminen aiheuttaa sykähdyksen sydämessä, en voi koskaan lakata ihailemasta sen kauneutta ja olen ikionnellinen kun se hörisee minulle! Nautin sen seurassa joka ikinen sekunti, koska se on aina minulle ystävällinen ja kiltti. Ja niin haluan minäkin olla sille. Onneksi tiemme kohtasivat seitsemän vuotta sitten!

Rakkaudesta Selinaan

Jostain syystä olen pitkään miettinyt blogin perustamista. Pidän kirjoittamisesta ja pohdiskelusta, minulla on erityinen hevonen ja blogi olisi hyvä paikka pitää itselle päiväkirjaa tapahtumista ja kehityksestä. Ehkäpä joku ulkopuolinen voisi saada kirjoituksistani viihdykettä, uusia ajatuksia, vertaistukea... Noh, kokeillaan miten aika antaa periksi.

Tämän blogin tähti on v. 2005 syntynyt suomenhevostamma E.V. Selina eli Selma. Tamma tuli minulle vuonna 2007 lokakuussa ja opetin sen ajolle ja sisäänratsastin. Selma on vetänyt perässään koppakärrejä, erilaisia työkärrejä, kirkkorekeä, erilaisia metsätyörekiä, pellonmuokkauslaitteita yksin ja parissa jne. Se on myös ollut minun terapiaratsuni maastolenkeillä ja nyt ollaan paneuduttu enemmän ratsupuoleen viimeisen vuoden aikana. Selma on ennättänyt startata koulua kaudella 2013 seuratasolla (heC+heB) pari kertaa, kerran aluetasolla (heB) ja esteitä kaksi luokkaa seuratasolla (re60 + 70). Tamma on kantakirjattu työpuolelle 5-vuotiaana ja se on tehnyt yhden tilausvarsan Jaapelista vuonna 2012 (ori Seliseli Kuupeli) ja nyt odotellaan toista tilausvarsaa syntyväksi huhtikuun lopulla Herkko Hurmauksesta. Tavoitteena on saada Selma kantakirjattua R-puolelle lähivuosina ja koitamme saada kisatuloksia alle ennen sitä.

Minä olen harrastanut hevosia 6-vuotiaasta saakka (nyt olen kolmikymppinen...) ja satuloita kuluttanut siitä asti, mutta en ole lainkaan kilpailuhenkinen joten ratsastukseni taso on ollut kautta aikain heB vahvalla perstuntumalla (eli pysyn yleensä kyydissä tilanteessa kuin tilanteessa ja tunnen hevosen liikkeen muutokset satulaan). Nyt vasta viimeiset kaksi vuotta olen pitänyt hevosiani kentällisellä tallilla ja alkanut kehittää tietoisesti omaa ratsastustaitoani myös valmentautuen. Edelleen kisoihin hommaan lainakuskit ja itse jännitän kentän laidalla...

Ensimmäinen oma hevoseni oli ruuna Kaurahattu, joka oli minulla 13 vuotta, kunnes saattelin sen viimeiselle matkalleen. "Haksu" oli huono rakenteeltaan, köyrylanteinen, takajalkojen kintereet aivan suorat ja vuohiset vennot, sen liikkeet olivat hyvin matalat ja se oli rakenteellisesti todella etupainoinen. Se kuitenkin eli 16-vuotiaaksi yllättävän hyväkuntoisena, toki kevyellä käytöllä.

Huru-Villen ostin Haksun kaveriksi 5-vuotiaana ja sisäänratsastin sen. Siitä tuli kelpo maasto- ja ajohevonen, mutta se meni minulla vähän hukkaan, ollen hieno liikkeiltään ja ratsunmallinen. Arka ja säikky se oli kyllä ja nopea kiihtymään. Möin sen neljän yhteisen vuoden jälkeen voidakseni ostaa tamman. Ja silloin ostin Selman.

Ahon Humu oli viimeinen ostokseni, se tuli minulle v. 2009 syksyllä 1-vuotiaana oripoikana. Se täytyi ruunata pian, koska Humun emänisä oli Hilto joka on Selman isä. Humun opetin myös ajolle ja sisäänratsastin. Sekin ennätti vetää pieniä rankakuormia metsästä. Möin sen 4-vuotiaana ratsuksi ja nyt minulla on vain Selma.

Selman treenaamisessa hyödynnän paljon ajamista kärreillä tai reellä, se hyppää kerran viikossa ja maastoilee myös. Selmalla on kaksi vuokraajaa ja välillä sitä läpiratsastaa ammattilaiset kotitallilla. Nyt tiineenä tietenkin hypyt on jätetty pois ja liikuntaa en järjestä niin orjallisesti 6 krt/vko kuin normaalisti. Mutta ei jätetä ihan mammalomallekaan niin kauan kuin Selma itse haluaa liikkua.

Selma on luonteeltaan äärimmäisen kiltti. Hoitaessa se on "pystyyn kuollut" ja sen saa valjastaa ulkona reen tai kärrin eteen aivan irti. Se ei myöskään satulaan noustessa koskaan häviä alta. Kun sitten liikkeelle lähdetään, se on hyvin reipas. Käynti on matkaavoittavaa ja Selmalla tuntuu olevan aina kiire. Vielä ei ole 7 vuoden aikana selvinnyt, että minne! Ravi on tahdikasta ja melko rauhallista, laukka hyvin kevyttä ja keijukaismaista. Selma rakastaa hyppäämistä, mutta on hyvin epäluuloinen kaikkia erikoisemman näköisiä esteitä kohtaan. Sillä on toistaiseksi todella vähän rutiinia esteisiin. Muutoinkin se on ympäristöään tarkkaileva ja aina se näkee jotain mörköjä kentänlaidalla tai maastossa. Kuitenkaan se ei häviä paikalta vaan urheana jatkaa tehtävää, tekee ehkä mutkan mörön kohdalla tai mutkauttaa nenänsä ulospäin vaikka on muuten asettunut sisäänpäin. Mikä onkin äärimmäisen kummallinen taito! Selman lempinimi on näistä piirteistä johtuen Hönö. Koska sellainen se on: hyväntahtoinen höpsö. Se rakastaa ihmislapsia aivan suunnattomasti ja muutenkin viihtyy ihmisen seurassa. Vaikka ujona tammana se ei ole tulossa portille tai karsinan ovelle koskaan vastaan. Ja varsinkin uuden ihmisen tullessa, se saattaa jopa kääntää päänsä pois kun riimua koittaa pukea.

Noh, ehkäpä tässä oli riittävästi pohjustukseksi. En vielä osaa käyttää tätä blogisysteemiä millään tavalla, mutta ehkäpä ajan kanssa opin senkin! Ja koitan parantaa kuvien tasoa jatkossa. En omista muuta kameraa tällä hetkellä, kuin kännykän.

Itsenäisyyspäivän rekiretki 2013

Selman vauvamahasta otettu kuva joulukuun lopulla 2013

Seliseli Kuupeli eli Seppo ja minä tammikuussa 2014