Varusteiden korjausopissa

Vuoden viimeinen postaus sitten edessä. Jotenkin ei nyt tullut inspistä tehdä mitään kollaasia vuoden huippuhetkistä. Niitä oli paljon ja uusi pieni hevonenkin saatettiin onnistuneesti maailmaan. Sen sijaan kerron tallimestarin opintoihin kuuluvasta varusteiden korjauksesta. Mikä onkin aika näppärä ja taloudellinen taito.

Alunperin minun oli tarkoitus vaihtaa korjaustunneilla Selman siloihin jyrkempi kaari, mutta varhaisdementiasta kärsivänä unohdin sitten silat tallille ja täytyi kotoa kaivaa jotakin vanhaa ja hajonnutta. Jota löytyy muuten yllättävän paljon. Näppeihin osui ysäriltä peräisin oleva lyhyt rintaremmi, jota olen käyttänyt lähinnä hiihtoratsastuksessa. Selmalla kyseistä lajia ei kyllä olla (vielä) harrastettu.

Tässä erittäin epähavainnoliistavassa kuvassa on korjauskohde eli toisen puolen remmi oli katennut reikien kohdalta ja se täytyi vaihtaa. Jouduin siis purkamaan ommelta ensin käsin tuosta soljesta oikealle niin pitkälle että remmi irtosi.

Koska minua tytötti ja opettaja esitteli meille bling blingejä, niin  päätin laittaa kaulan yli tulevaan kapeaan remmiin kolme pinkkiä timangia molemmille puolille.

Reijät timangeille.

Jouduin ompelemaan uuden remmin siis käsin ja pitkällisen purkamisen jälkeen oli vuorossa uuden nahkaremmin työstäminen. Se piti leikata sopivan levyiseksi, reunat piti pyöristää ja tehdä kaiken laisia uria ja leikkauspinnat maalata mustalla maalilla ja kiillottaa... Kaikkea kivaa. Sitten pääsin ompelemaan. Se tapahtuu kahdella neulalla ja on aika vinkeää touhua. Tai siis helppoa jos saa neulat mukavasti läpi eikä työnnä myöskään toista neulaa toisen neulan langan läpi ja saa itseään jumiin. Vanhana pukuompelijana en kovinkaan paljoa reijittänyt itseäni.

Ja tulihan siitä valmistakin sitten lopulta. Vanhan rensselin kiiltävin ja uusin osa.

Ihan ite ommeltua tikkiä.

Vanha katkennut remmi uuden ja korjatun rinnalla.

Vielä olisi korjattavaa noissa jonkun aiemman omistajan korjauksissa, jotka näkyvät vaalealla paksulla langalla tehtynä tuossa keskellä. Rintaremi on puettu "ponille" joka on valjastöiden paras apulainen. Siinä istutaan ja polkimella saa tiukennettua noita leukoja jotka muodostavat ponin kaulan,

Säästäisihän se todella paljon rahaa kun itse korjailisi kaikki tuollaiset pienet hommelit. Eikä muutenkaan varastossa lojuisi kasoittain "korjuutan tuon sitten joskus" -tavaraa. On varmaankin hommattava ainakin neulat ja lankaa. Ja jostain kun tuollaisen ponin vielä saisi, niin hirmu kiva olisi.

Kiitos kaikille teille kiinnostuksestanne jotka olette seuranneet touhujamme! Kiitoksia myös kaikille jotka ovat jakaneet ajatuksiaan, kokemuksiaan ja huoliaan kanssani blogin kautta tai muilla kanavilla. On ihanaa kun on saanut tutustua teihin samanhenkisiin suokkien rakastajiin! Me jatkamme ensivuonna samalla meiningillä ja toivotaan että Mira ja Selma pääsevät starttaamaan heA:ta.

Hyvää Uutta Vuotta ja onnea sekä menestystä kaikille!

Loimitus tuo elämään sisältöä?

Joulu meni angiinaa sairastaessa ja vieläkin puolikuntoisena olen liikutellut hevosia aika vähän. Lisäksi pakkastakin alkoi tulla kiitettävästi. Sanon "hevosia" siksi, että Mira on reissussa ja Mustin liikuttelu jäi minun vastuulleni pariksi viikoksi. Siksi olikin hirmu kätevää tempaista itsensä kuumeseen ja maata kolme päivää sängyn pohjalla. Ja nyt kun jotakuinkin kykenisin ehkä pitelemään energisen starttihevosen ohjia, on pakkasherra toista mieltä.

Josta päästäänkin aiheeseen joka tuntuu puhuttavan ihmisiä syksystä kevääseen saakka joka ikinen vuosi. Loimitus.

Suurimmaksi osaksi loimitus perustuu ihmisyksilön käsitykseen siitä, mikä hänen hevosestaan on miellyttävää ja myös osaksi tämän yksilön mukavuuden haluun. Hevosen oma mielipide asiasta jää varmasti ikuiseksi mysteeriksi vaikka sitäkin on yritetty tutkia.

Faktatietoa on se, että ulkoeläinten turkki ja jokaisen lajin yksilöllinen karvan koostumus on kehittynyt juuri sen eläimen elämään sopivaksi. Iho, pohjavilla, peitinkarva ja karvaa peittävä rasva on nerokas systeemi myös hevosella ja mikään loimi ei pysty mallintamaan tuota itsepuhdistuvaa, kosteutta siirtävää ja lämpöä varastoivaa pörhistyvää ja läsähtävää, paksuuntuvaa ja ohentuvaa turkkia. Se toimii aina optimaalisesti, kunhan tuuli ei puhalla sitä piloille. Suomessa suomenhevosen maatiaisesi-isät ovat asuneet luultavasti tuhansia vuosia ja tästä syystä suomenhevosten turkki on erityisesti kehittynyt juuri meidän kummalliseen ilmastoomme missä lämpötilat heittelee -40 ja +40 välillä ja taivaalta voi sataa mitä tahansa rakeista luutturätteihin.

Tutkimustietoa löytyy myös paljon hevosen lämmönsäätelystä ja yleisestä tarkenemisesta. Hevosen lämmönsäätelyn perusteet, erirotuisten hevosten kylmänsietotutkimus, säätekijöiden merkitys ja klippaamisen perusajatus on hyvä lukea. Kuten vaikka koko Hevostietokeskuksen sivusto. Mutta vaikka kirjatietoutta on, niin loimitus on silti aina hyvin herkkää ja petollista maaperää. Edelleenkin, omistettuani suomenhevosia taukoamatta pian 16 vuotta, mietin aamulla loimitanko vai en ja treenin jälkeen arvon mitä laittaisin sille päälle. Saati sitten kun vastuulla on muiden hevosten loimittamisia.

-22 C ja lämppäreillä toppaloimet, Selma nakuilee.

Silloin kun olen hevoskasvatukseni saanut reippaana tallityttönä, ei hevosille ollut hirveästi loimia. Kaulakappaleita ei ollut oikeastaan kuin raveista saatavissa voittoloimissa (jotka oli mallia teltta). Jos loimea piti ulos laittaa klipatuille ravihevosille, niin se oli villavuorinen enstexloimi joka siis oli kaulakappaleeton. Hikilenkin jälkeen hevosia kuivateltiin tunti tallissa ja sitten lykättiin pihalle ehkä villaloimi päällä. Kun ostin oman hevoseni, sillä oli telttamallinen 80-luvuta peräisin oleva raveista voitettu (sain sen kaverilta) ohut villaloimi ja tuulipukukangasta oleva yksinkertainen jonkun tee-se-itse loimi. Niillä mentiin kaksi talvea. Sitten ostin ensimmäisen fleecevuorisen markiisiloimen, jossa ei ollut kaulakappaletta.

Olen nähnyt loimituksen kaikki ääripäät, luulen. Tai ehkä jotakin on vielä näkemättä... Noh, tähänastisista silmiäavaavimmat kokemukset 1 ja 2 ovat seuraavat:

1. Mammuttikarvaiset issikat liikutetaan hikeen -20 C pakkasella ja niille vedetään lenkin päätteeksi fleecekankaasta leikatut neliöt päälle jotka on solmittu ryntäiden ja hännän kohdalta solmulla "loimeksi". Sitten ne viedään ulos jossa viettävät yönsä kylmässä pihatossa (eli käytännössä hangessa koska turrikoita ei huvittanut olla hallissa). Ja mitä tekee issikka? Ensitöikseen piehtaroi fleeceensä kivan lumikuorrutuksen, menee tyytyväisenä syömään heinää ja on neljän tunnin kuluttua jo kuiva. Öööh...

2. Klipattu puoliverinen pitää tallitoppaloimeaan päällään aina paitsi ratsastuksen aikana. Ja tämän päälle sitten joko paksu tai paksumpi fullneck toppaloimi. Kun sille oli puettu paksuin toppaloimi, se juuri ja juuri pystyi kävelemään, muttei kyennyt näkemään taakseen (kaulakappale muodosti sille hupun joka peitti näkymän) tai kääntämään kaulaansa kunnolla, koska loimi oli niin paksu. Muistutti jotenkin vauvaa joka on topattu meritähden näköiseksi. Tuo hevonen oli herkkä ja eloisa, mutta tuossa loimessaan se seisoi päivän paikallaan ja syöminenkin näytti vähän työläältä.

Minulle on henkilökohtaisesti aivan sama miten kukakin loimittaa hevosensa, mutta moraalisesti minulle tuotti tuskaa loimittaa toppaloimella suokkia jolla oli pidempi talvikarva kuin Selmalla ja sen muuten aina ystävällinen naama muuttui kiukkuiseksi kun loimen kanssa lähestyin sitä aamuisin. Kokemukseni ja järkeni sanoi minulle ettei se tarvitse toppaloimea, hevonen sanoi minulle ettei se tahdo loimea ja minun se oli vain sille puettava koska "äiskä" tahtoo niin.

Tykkään että loimet ovat hieman reiluja, jotta ne peittää kunnolla takaosan ja jalkojen väliin muodostuu pieni lämmin mikroilmasto. Tässä Selman villaloimi,

Minulla on hevonen jonka moni varmasti klippaisi, koska se hikoaa paljon ja usein. Jonkun toisen mielestä hevoselle on epämiellyttävää seistä kosteiden loimien alla hikisenä kuivatuksen ajan ja jonkun toisen mielestä hevoselle on epämiellyttävää olla 24/7 loimi päällä sänkeä vasten. Mikä lie sitten hevosen oma mielipide. Minä kuitenkin tunnen tammani sen verran hyvin, että tiedän sen tykkäävän olla ilman loimea aina kun se on mahdollista. Niinpä en klippaa sitä. Näin ollen jos sillä on vaikka 2 vapaapäivää peräkkäin ja keli on hyvä, se saa piehtaroida hangessa kaikkine karvoinensa ja liikkua vapaasti ilman hinkuttavia saumoja ja remmejä. Treenipäivinäkin haluan sen menevän nakuna aamulla tarhaan jos vain sää sallii, koska se tarhailee sitten loimet niskassa loppupäivän.

Loimitan Selmaa siis säätä vastaan ja pitääkseni sen treenin jälkeen lämpimänä. Pakkasesta se ei ole koskaan palellut, joten se saa tyynellä kelillä olla nakuna vaikka -35 asteessa. Sillä on kuitenkin suurpaali heinää nenän edessä ja yleensä muut haluaavat hevosensa sisälle sitten aikaisemmin, joten ulkoilu aika on lyhyempi. Tamma on aivan tyytyväisenä turpa kuurassa ja korvat tötteröllä. Räntää, vesisadetta ja hyytävää tuulta vastaan Selmaa suojelee ohuen ohut vuoriton fullneck-sadeloimi eli tämä tässä:

Kuvassa sadeloimen alla on villaloimi.

Sillä pärjätään koko tarhailukausi. Siis säätä vastaan. Oma taiteenlajinsa on sitten täyskarvaisen hevosen loimitus kun se viedään treenin jälkeen ulos. Joku voi tietysti nyt kysyä, että miksi en kuivata sitä karsinassa ja vie sitten nakuna ulos. Siksi, että lihaksille on parempi että se kävelee tarhassa. Sielulle on parempi että se pääsee takaisin kavereitten luo laumaan ja ulos syömään (Selmaa ahdistaa aina tallissa muulloin kuin iltaisin ja öisin). Ja minulle on parempi ettei tarvitse ajella tallin ja kodin välillä yhtään enempää kuin teen jo nyt.

Syksyllä ja keväällä loimitan hikisen Selman siis niin, että tuo fullneck villaloimi alle ja tämä musta kuoriloimi päälle.

Mustassa loimessa on liukas vuori kuten tästä näkyy,

Pylly on suojassa.

Tällä mennään siis jonnekin -6 asteen hujakoille (aika pitkälti intuitiolla mennään, en niinkään katso mittaria). Siitä kylmempään mentäessä villaloimen päälle tulee fleecevuorinen sadeloimi. Jos oikein huolissani olen mamman tarkenemisesta, niin laitan villaloimen ja tämän paksumman sadeloimen väliin fullneck fleecen. Minun logiikallani villa alimmaisena imee itseensä kosteutta ja lämmittää hevosta. Sen päälle tuleva fleece siirtää kosteutta yläpinnalleen ja koska nykyiset ulkoloimet ovat hengittäviä, ne haihduttavat kosteuden sitten pois. Jos olen käynyt aamupäivällä liikuttamassa Selman hikeävaluvaksi, on se iltaisin kuiva, mutta villaloimen helma takaa on kostea ja sadeloimi on myös kostea. Joten luulen ettei logiikkani ole kauhean kaukana totuudesta.

Silloin kun Selma asui kotipihassani, kävin huvikseni eräänä päivänä pari kertaa tunnin välein kokeilemassa pakkasessa tällä loimituksella miltä loimien alla tuntui. Noin lavan kohdalta ja kainalosta. Ja lämpimältä siellä tuntui. Selma myös on hyvin rauhallinen ja tyytyväisen oloinen. Se piehtaroi aina ensimmäisenä kun pääsee tarhaan ja menee sitten syömään. Ainoa milloin sitä sää kiukuttaa, on kun sataa jotakin märkää ja jos se vielä sataa poikittain. Menee korvaan. Aargh,

Selmalla on siis loimia vain muutama.

1. Vohveliloimi, jonka laitan tarvittaessa syksyllä ja kevääällä pesun jälkeen hetkeksi tai jätän tuon ohuen mustan sadeloimen alle.

2. Tallifleece, joka on siis tavallinen fleeceloimi ilman kaulaosaa. Jos Selma ei ole täysin kuiva illalla talliin otettaessa sille laitetaan joko tämä tai..

3. Fullneckfleece. Aika harvoin käytän muualla kuin tallissa.

4. Fullneckvillaloimi.

5. Ohut sadeloimi, joka on ainoa mitä mahdollisesti aamulla niskaan nakataan.

6. Fleecevuorinen sadeloimi

7. Kisafleece.

Siinäpä ne. Ei yhtään toppaloimea ole siunaantunut.

Tuo fullneckvillaloimi on kyllä kullankallis. Maailman ihanin kapistus. Kaulasta kuitenkin haihtuu niin paljon lämpöä, että jos se vieläpä on hikinen, niin villa on todellakin tarpeeseen. Ja se siinä on se paras piirre, että vaikka Selma ei ennättäisi kuivua ulkona, niin se pitää lihakset lämpimänä siitä huolimatta että karva olisikin kostea.

Loimituksessa on se jännä puoli, että vaikka tapoja on yhtä monta kuin tekijää, niin yhtä ainoaa oikeaa ei ole. Tärkeintä on minusta että tuntee hevosensa ja osaa lukea sen elekielestä milloin sillä on tukala tai ikävä olo. Muulla ei ole merkitystä.

Meidän loimihylly ei ole kauhean täynnä. :P

Hankitreeniä

Kelit ovat vaihdelleet jäätyneestä lumettomasta maasta pieneen hankeen. Selma vietti melkein viikon mittaisen "luisteluloman" kun hokit olivat kuluneet loppuun kengistä lumettomilla ajoteillä ja sitten tupsahti lunta ja jäätä. Kun kengittäjä kerkesi pelastaa tilanteen ja laittaa kaikkiin kavioihin tilsakumit sekä kuusi kunnollista hokkia, pääsi treenit taas vauhtiin. Takapään kengitys on ollut nyt kaksi viimeistä kertaa jostakin syystä aivan tautisen hankalaa. Tällä kertaa kengittäjä halusi etusten kengityksen jälkeen käyttää Selmaan rauhoittavaa geeliä. Sitä ei ole tarvinnut tehdä koskaan ennen näiden 7 vuoden aikana kun Selma on minulla ollut. Suostuin toki, sillä en halunnut samanlaista tappelua jalkojen kanssa kuin edellisellä kerralla (Selma kieltäytyi lopulta edes nostamasta takasiaan). Aine ei hirvittävästi Selmaan vaikuttanut ja se koitti tempoa jalkojaan irti kengittäjän otteesta, mutta ehkä huumaus vei pahimman terän tältä yritykseltä ja pian se "alistui kohtaloonsa" ja antoi aivan kiltisti kengittää myös takaset.

Lumettomalta ajalta on video Miran ja Selman ravista. Kenttä ei todellakaan ollut kovin hyvässä kunnossa marraskuun lopulla..

VIDEO 27.11.

Selman ohjelmaan on sen jälkeen kuulunut mäkitreeniä ajaen (vaaran päälle hidasta hölkkää neljästi ja käynnillä aina alas), perähevosena menoa, rekiajelua ja ratsastusta. Minä itse jopa jouduin sillä ratsastamaan kun Miralle tuli pahempi flunssa. Iiks. Menin maastossa toisen kerran ja toisen jopa yksikseni väänsin kentällä. Ja se jopa meni aivan hyvin. Silloin kun kukaan ei ollut näkemässä.

Nyt on parin päivän sisään tullut lunta niin mukavasti, että Mira pääsi treenaamaan hankeen.

Selman hännälle on tapahtunut jotakin mystistä tällä viikolla. En keksi mitään muuta, kuin että Musti on alkanut järsiä sitä tarhassa. Siitä on katkennut PALJON jouhia, noin 20 cm matkalta latvasta kuin saksilla leikaten.

Hankin Selmalle tuollaiset korkeat hivutussuojat jotta jalkojen talvikarva ei hankautuisi niin kuin käy matalien suojien kanssa. Siis hivutussuojat sillä täytyy olla koska takajalat ovat rakentuneet ahtaanlaisesti ja se hivuttaa. Putsit on oltava näköjään hokkien aikaan, sillä Selma takoo etukavioilla takasten ruununrajaan.

Kohta Selma jää koulutuuppailuista Joululomalle ja liikuttelen sitä muilla tavoin. Katsotaan josko esteetkin voisi pian ottaa taas mukaan kuvioihin kun kentälle on jo tullut kivasti lunta.

Jee, 2 cm lunta! -> REKI!!

Eilen tuli vihdoin taas hitusen verran lunta ja päästiin Selman ja Miran kanssa ajamaan pellolle reellä. Hiki tuli pintaan jo reilun puolentunnin kävelyllä ja hölkällä joten tehokasta treeniä oli. Kaikki kuvat siis Mira Tolvanen.

"Over the hills and far away.."

Valo on niin vähissä, ettei kännykkä halua olla yhteistyössä sitäkään vähää mitä normaalisti. Koulutreeneistäkin otetut kuvat ovat sellaista huttua ettei niillä tee mitään. Videoita olen ottanut pari, mutta niittenkin kanssa tuntuu olevan tietotekniikalla vaikeuksia, koska koneelle lataaminen ja youtubeen laitto kestää aivan uskomattoman kauan, vaikka kyse on 3 minuutin pätkästä.. Meinaa hermo mennä. Mutta en ota siitä isompaa stressiä. :)

Selman haava on parantunut hyvin, eikä se oli enää kilahdellut aisojen välissä. Ei vaikka laitoin sille heijastinloimen päälle viime kärrilenkille ja se liehui ja lepatteli. Korviaan kyllä käänteli ja pahimpien liehumishetkien kohdalla veti häntänsä koipien väliin, mutta juttelulla siitä selvittiin. Taisi se itsekkin tajuta ettei ollut ihan hyvää käytöstä se kärrin potkiminen aiemmin. Muistaa varmaan taas pari vuotta. ;)

Haaste: mitä, miksi ja kuinka

Blogitallin viikkohaasteella minua heitti Takaisin lähtöruutuun -blogin M. Kiitos siitä!

 

Tarkoituksena on analysoida omaa hevosharrastustaan. Joskus sitä tosiaan tulee kysyttyä itseltään miksi hitossa tätä touhua tekee, koska tässä ei ole kyllä kertakaikkiaan mitään järkeä! Mutta järki taisi minulla jäädä jo 7-vuotiaana tyttösenä kesällä 1990 jonnekin orilaitumen sisäpuolelle kun kohtasin Rudolfin. ;)

Mitä harrastan

Harrastan äärimmäisen monimutkaisesti rakentuneen ja monellatasolla toimivan yksikön eli hevosen opiskelua. Itsenäistä opiskelua arjessa oman hevosen kanssa (ja menneiden omien hevosten kanssa) sekä tiedonhakua ja lopulta täytyi luovuttaa ja mennä heppakouluihin mistä olen aina haaveillut. Tiedonjanoni tuntuu olevan loputon. Mitä enemmän opin, sitä enemmän tahdon tietää lisää. Kaikki hevosessa kiinnostaa. Suolinkaisista jouhenkiilotussuihkeisiin, länkivalmistajista koulutuomareihin. Käytännössä harrastan siis hevosen omistamista. Hevosen, jolle olen pesonal trainer, lastentarhan täti, äiti, ystävä, ravintoterapeutti, fysioterapeutti, muuten vaan terapeutti, varusteassistentti, joulupukki ja kakkalinko.

Miksi harrastan 

Kun tili on tyhjä hierontojen, kengitysten, tallivuokrien, valmennusten, kisareissujen ja varustehankintojen jälkeen, mietin tätä kysymystä hetken. Toisaalta, miksipä minä tarvitsisinkaan uusia vaatteita, kenkiä, hierontoja tai lomareissuja? Minullahan on tässä kaikki mitä tarvitsen ja lapsetkin saan pidettyä ruuassa, vaatteissa ja harrastuksissa. :) Perimmäinen syy tähän itseaiheutettuun köyhyyteen on näissä silmissä:

 

Se hellyyttävä "huoli", joka Selmalla (ja aika monella suomenhevosella) tuntuu aina olevan rauhalliseen ja hyvään käytökseen yhdistettynä. Lisäksi aina vain jaksaa kiehtoa se, miten saaliseläin - pakoeläin -  voi kiintyä ihmiseen (petoon), toimia hänen kanssaan pienin elein kommunikoimalla ja osoittaa tunteensa voimakkaasti. En pysty sen paremmin selittämään. Minusta vaan on huikeaa, että valtava eläin joka pystyisi tappamaan minut sekunnissa, päästää hellimmän hörinän minulle...luottaa minuun vaikka pelottaa...antaa kaikkensa... Se on vain niin upeaa.

Ja sitten on tällaiset pienen pienet lisämausteet jotka eivät ainakaan vähennä syitä harrastaa:

Ja sitten on sekin perspektiivi, että kun ei omat taidot riitä saamaan hienoa eläintään leijailemaan ja tanssimaan, niin voi nauttia siitäkin näystä kun saa puhuttua taitavammat tekemään sen puolestaan. ;)

Kaikki on vaan NIIN SIISTIÄ tämän tamman kanssa. ;)

Sitäpaitsi karsinan ja tarhan siivous on aika terapeuttista. Näkee kättensä jäljen ja tulee hyvälle mielelle.

Eikä omien kasvattien loistohetketkään motivaatiota vähennä:

Seliseli Kuupeli, Selman ensimmäinen varsa.

Kuinka harrastan

Hevoset ovat olleet omassa pihassani ensipollesta lähtien (kesällä 1999 sain Kaurahatun) talveen 2011-12 josta lähtien hevoseni on ollut vuokratallissa. Molemmissa on puolensa. Nykyinen talli on kyllä niin mahtava paikka, että en vaihda jossei ole pakko. Se on hieno kombinaatio omasta ja ylläpitotallista eli se on kimppatalli. Tallin omistaja jakaa käsitykseni hevosten kuivikkeen, heinän ja veden määrästä kanssani prikulleen ja saan toisin sanoen ruokkia, kuivittaa ja juottaa hevostani aivan niin paljon kuin haluan (mikä on aika paljon). Lisäksi valmennusmahdollisuudet ovat aivan uskomattomat: suuri valaistu ja hyväpohjainen kenttä, estekalusto, ravirata lähellä, uittomahdollisuus, maastoreittejä loputtomiin, harjuja kiipeilyyn joko ratsain tai kärreiltä, mahdollista pitää Selmaa ravureiden perähevosena (hyvää treeniä, mutta saa juosta "nakuna")... Seura on mitä parhainta ja aina on tietotaitoa jos haluaa jostakin itseään askarruttavasta keskustella. Ihan parasta. Uskallan väittää, että harrastan parhaassa mahdollisessa paikassa, vaikka meillä ei ole maneesia, kävelykonetta, solariumia eikä lämpölamppuja. Tottakai sekin on tärkeää, että Selma saa olla vapaalla heinällä talvikauden ja laitumella kesäkauden. Ja aina on mahdollista ottaa talliin yöksi jos tarve vaatii. Hoito on huippuluokkaa (vaikken itse pääsisikään paikalle).

Se puitteista. Sitten se, mitä itse teen... Harrastusmuotoani olen käsitellyt melko syväluotaavasti tekstissäni Miksi en ratsasta sitä itse? . Siihen minulla ei ole enää lisättävää. Minä siis olen ehkä pohjimmiltani treenari ja samoilija. Ja nämä molemmat tapahtuu maastossa. Ajan paljon: kärreillä, reellä, lanalla. Nykyään jos ratsastan, ratsastan kiipeilemällä harjua ylös ja alas tai hölkkälenkkiä ravureiden perässä. Koulutuuppailun olen jättänyt Miralle joka saa keskittyä Selman edistämiseen. Minä pidän huolen että tamman lihaksisto ja pääkoppa ovat tarvittavassa kuosissa. Ja näin minä olen äärimmäisen onnellinen ja tyytyväinen. :) Selma on lisäksi paljon tyytyväisempi kun sitä ratsastetaan "kunnolla" 1-3 krt/viikko ja muut liikutukset (5-3 krt) tapahtuu muilla tavoin. Se siis liikkuu n. 6 päivänä viikossa.

Siinäpä sitä syytä ja seurausta. Haastan Suomitäykkärin matkassa -blogin Lissun, Selityksen makua -blogin Jonnan ja Capital & Co -blogin Niinan.

Hevosen valmentaminen

Tallimestarin opintoihin kuuluu myös hevosen valmennusfysiologia. Aihe on minulle hyvin rakas ja yksi mielenkiintoisimpia.

Hevosen valmennuksen tarkoitus on hyödyntää hevosen perimässä olevat mahdollisuudet ja hioa sen elimistö huippukuntoon. Valmennukella parannetaan hevosen koordinaatiota, kestävyyttä, hyvää energiantuotantokykyä ja lihasvoimaa. Hevosen perinnöllisesti heikoin ominaisuus määrää kuinka hyväksi suorittajaksi se tulee ja tätä heikointa ominaisuutta on erityisesti kehitettävä.

Valmennuksessa olennaista on säännöllisyys ja nousujohteisuus. Elimistön on kehittyäkseen saatava säännöllisesti vaihtelevaa ärsykettä. Harjoituksen rasittavuutta sekä määrää on asteittan lisättävä.
Valmennuskaudet jaetaan peruskuntokauteen, kilpailuun valmistavaan kauteen ja kilpailukauteen.

Peruskuntokausi

Peruskuntokaudella kehitetään hevosen perusvalmiuksia, aineenvaihduntaa sekä lihaksiston ja hermoston suorituskykyä. Se vahvistaa tuki- ja liikuntaelimistöä ja on erityisen tärkeä nuorille hevosille. Hevosen peruskestävyyttä ja perusvoimaa kehitetään ja kauden lopussa mukaan otetaan kullekin lajille tyypilliset harjoitukset. Täytyy muistaa, että lihaksisto voi kehittyä nopeammin kuin jänteet, siteet tai nivelet ja tästä voi seurata jalkaongelmia mikäli asiaa ei tiedosteta.

Kestävyysharjoittelulla luodaan pohjakunto. Harjoitusta tehdään vähintään 15 min/työjakso ja työjaksoja voi olla useita. Kestävyysharjoituksessa syke nousee selvästi yli leposykkeen mutta pysytään anaerobisen rajan alapuolella eli aerobisella alueella (hevonen poistaa maitohappoa enemmän kuin sitä muodostuu). Peruskestävyysharjoituksessa syke on 140-170 kertaa minuutissa (leposyke hevosella on n. 24-40 krt/min). Aerobinen tehoalue on 160-180 krt/min.

Intervalliharjoitus on jaksottaista harjoittelua jossa syke kohoaa jopa maksimiin (n. 230-250 krt/min). Vetojen välillä on osittainen tai täydellinen palautuminen joissa syke laskee anaerobisen puolelle. Harjoitukset ovat nopeus- tai voimaharjoituksia. Näiden harjoitusten tarkoitus on nostaa hevosen anaerobista kynnystä eli se pystyisi poistamaan maitohappoa yhä suuremmilla sykkeillä. Anaerobinen kynnys vaihtelee yksilöittäin 180-210 lyöntiä minuutissa. Kun tämä raja ylittyy, lihassoluissa muodostuu enemmän maitohappoa kuin sieltä pystyy poistumaan ja hevonen alkaa väsymään.

Voimaharjoitus

Nopeusharjoitus

Kilpailuun valmistava kausi

Kilpailuun valmistavalla kaudella kehitetään lajivalmiuksia. Ravihevosella aloitetaan hiitit, estehevosella rataharjoitukset jne. Kokonaisrasitus on harjoituksissa korkea. Oikea levon ja rasituksen suhde on tärkeä, sillä levon aikana treenin tulos kehittyy.

Kilpailukausi

Kilpailukaudella ylläpidetään saavutettua kuntoa ja huippukunto ajoitetaan toisaalta juuri kilpailukaudelle. Rasituksesta palautuminen on tärkeää ja hevosen psyykkisiä ominaisuuksia pyritään kehittämään.

Kestävyysvalmennus

Kestävyysvalmennus koostuu useasta osa-alueesta ja jokainen niistä parantaa hevosen puskurikapasiteettia. Mitä parempi puskurikapasiteetti hevosella on, sitä vähemmän sama maitohappomäärä laskee lihaksen pH:ta.

Eniten harjoitetaan peruskestävyyttä ja vauhtikestävyyttä jotka tapahtuvat anaerobisen kynnyksen alapuolisilla sykkeillä. Kovemmilla sykkeillä harjoitetaan maksimikestävyyttä ja nopeuskestävyyttä.

Peruskestävyysharjoitus on pitkäkestoinen, 2-4 x 10-30 min, syke on n. 120-150 krt/min ja käytössä ovat hitaat lihassolut. Tämä tarkoittaa käytännössä siis rauhallista ravia ja kävelyä vaihtelevissa maastoissa 3-4 kertaa viikossa (kunnonkohotuskaudella) tai 2-3 kertaa viikossa (ylläpito). Tämä on turvallisin tapa laihduttaa hevosta ja lisäksi se kehittää notkeutta, voimaa, ketteryyttä ja tarkkaavaisuutta. Peruskestävyysharjoittelu myös kasvattaa sydämen iskutilavuutta ja lisää kudosten hapen sekä energian saantia avaamalla lihasten hiussuonistoa.

Vauhtikestävyysharjoitus on aerobinen tehoharjoite jossa työhön osallistuu hitaiden lihassolujen lisäksi myös nopeita soluja. Syke on 130-180 krt/min. Harjoitukset tehdään intervallityyppisesti 5-15 minuutin vedoilla palauttaen vetojen välillä. Palautus kestää yhtä kauan kuin veto. Esimerkiksi 3 minuuttia laukkaa - 3 minuuttia käyntiä/hidasta ravia = yksi veto ja yksi palautus. Intervallien sisällä on hyvä tehdä temponvaihteluita ja rasitustasoa (vetojen määrää tai pituutta tai molempia) on nostettava pikkuhiljaa. Vauhtikestävyysharjoittelu vahvistaa tukikudoksia, kehittää verenkiertoelimistöä (hiussuonitus lihassolujen ympärillä paranee ja verisuonten koko ja veren kokonaismäärä kasvaa), vahvistaa sydänlihasta ja hitaiden lihassolujen lisäksi nopeita lihassoluja.

Maksimaaliset- ja nopeuskestävyysharjoitukset koskevat lähinnä ravihevosia, laukkaratsuja sekä kenttähevosia. En paneudu niihin nyt sen tarkemmin.

Voimaharjoitukset

Voimaharjoittelu on lähellä kestävyysharjoittelua. Voimaa tarvitaan kaikissa urheilusuorituksissa. Hevoselle ei tehdä maksimivoimaharjoitteita ja voiman ylläpitoharjoituksetkin tehdään vain kerran viikossa. Voimaharjoitukset kasvattavat lihassolujen kokoa, niiden määrä ei lisäänny.

Yleisvoimaharjoitus on aerobinen työskentelyä. Jo peruskuntoharjoitukset sisältävät usein yleisvoimaharjoituksia.

Kestovoimaharjoituksilla parannetaan hevosen lihasten verenkiertoa ja hiussuonistoa. Lihasten motoriikka kehittyy, mutta maitohappoa ei vielä synny. Kestovoimaharjoitus ylämäkeen ilman vastusta: mäen kaltevuus 5%, hidasta ravia 5 x 500 m, palautus vetojen välissä 3-5 min. Syke vedon lopussa n. 210 krt/min.

Nopeusvoimaa kehitetään lyhyemmällä kestolla ja suuremmalla vastuksella.

Yleisvoimaharjoittelua peruskuntokaudella.

Kestävyysvoimaharjoittelua.

Nopeusvoimaharjoittelua jyrkkään mäkeen käynnissä.

Mistä voimaa?

- vastuskärryt
- mäkiset maastot
- hangessa kahlaaminen
- pehmeä ja upottava pohja (esim. hiekka)
- reki
- erilaiset lisäpainot
- laukkapyrähdykset
- sarjaesteet
- matalat hypyt sarjoina
- maapuomit/kavaletit
- työajo

Selkeitä voimaharjoitteita tehdään voimankasvatusvaiheessa max 2 kertaa viikossa. Liiallinen voimaharjoittelu heikentää lihasten kestävyysominaisuuksia. Maaston kuormittavuutta ei kannata aliarvioida, sykkeet nousevat hyvinkin nopeasti ylämäissä. Huolellinen verryttely ja jälkiverryttely täytyy muistaa aina ja harjoitusten tehoja on nostettava asteittain. Nuorella hevosella voimaharjoittelu on aloitettava erityisen varovasti. Myös ruokinta on oltava kunnossa, jotta paukkuja riittää. Hevosen rakenne voi myös olla esteenä voimaharjoittelulle: käyrät kintereet ja jänispatit kipeytyvät herkästi.

Ratsastus voimaharjoituksena

Ratsuhevosen vatsalihakset ja pitkät syvät lihakset tuovat takapään alle. Kokoamalla saadaan staattinen rasitus. Jumppasarjoilla dynaaminen rasitus. Kouluratsastusliikkeiden toistojen määrää lisäämällä rasitus kasvaa.

Kokoamisen harjoittelua. Staattista voimaa.

Verryttely ja suorituksesta palautuminen

Verryttelyn tarkoitus on valmistella hevosen elimistö tulevaan suoritukseen. Hevosen ruumiinlämmön nousu 39-40 asteeseen parantaa lihasten toimintaa sekä lisää jänteiden ja nivelsiteiden notkeutta. Verryttely alkaa käynnillä, jatkuu ravilla ja lopussa voi olla nopeita spurtteja. Kesto ja tempo riippuu ilman lämpötilasta ja hevosen ominaisuuksista. Lämpimällä säällä lyhyempi verkka, pakkasella pidempi, kuumalla hevosella lyhyempi ja rauhallisempi ja laiskalla pidempi sekä spurttailevampi jne. Verryttelyssä aineenvaihdunta ja verenkierto vilkastuvat, lihasten ja elimistön lämpötila kohoaa, lihasten yhteistyö paranee (koordinaatio), vammautumisalttius vähenee ja hevosen psyyke virittyy suoritukseen.

Loppuverryttely on erittäin tärkeä. Tarkoituksena on palauttaa elimistö ja lihaksisto mahdollisimman lähelle lepotilaa. Liike edistää maitohapon poistumista elimistöstä, joten ravaamalla rauhallista hölkkää palautuminen nopeutuu verrattuna pelkkään kävelyyn heti rasituksen jälkeen. Kovasta rasituksesta palauttelu kestää vähintään 30 minuuttia josta noin 15 min hölkkää ja 15 min käyntiä. Heti raskaan suorituksen jälkeen ei hierontaa eikä venyttelyä. Juottaa sen sijaan voi piankin, kunhan vesi on vähintään 15 asteista.

Hikoilu ja elektrolyytit

Hevonen hikoilee 5 litraa päivässä, rasituksessa 8-12 litraa. Hevosen hiki sisältää runsaasti suoloja ja kivennäisaineita eli elektrolyyttejä. Jos nestehukka korvataan pelkällä vedellä, solun ulkoisen nesteen suolapitoisuus laskee joka aiheuttaa lihaskramppeja. Hevoselle voi juottaa elektrolyyttijauheista tehtyä juomaa tai tehdä itse halvempaa versiota:

Vajaa 1 dl melassisiirappia
Vajaa 1 dl Pansuolaa (sis. mineraaleja ja on "laimeampaa" kuin tavallinen suola)
10-15 l lämmintä vettä
 Sekoita ja valmista!

Suolaan kannattaa totuttaa vähän kerrallaan, jos hevonen ei ole tottunut sitä melassiveteensä saamaan. Suolaa voi muutenkin huoletta lisätä hevosen ruokintaan, sillä ne eivät kärsi verenpainesairauksista tai vastaavista. Harrasteratsulle voi syöttää merisuolaa 2 rkl/pv.

Selma hikoillee erittäin helposti ja runsaasti. Aineenvaihdunta ainakin pelaa. ;) Ja koska omistaja vastustaa klippausta, niin sitten loimitellaan.