Työssäkäyvän hevonen omassa pihassa

Otsikkoon voisi vielä lisätä "rempan keskellä". Tuo mukavan pikku mausteen kaikkeen. Tässä siis minun muovaamani selviytymisstrategia asian tiimoilta.

Hevosten hoitorutiinit

Koska kello 04:00 herätykset eivät ole koskaan kiehtoneet minua, halusin elämääni pihaton. Ja myös siitä syystä, että karsinassa töröttäminen ei ole koskaan kiehtonut Selmaa. Ja paljon muita hyviä syitä. Herätykseenhän valinta vaikuttaa niin, että minun ei tarvitse aamulla lähteä vapauttamaan hevosia ulos ja huonoina aamuina loimittamaan. Ne ulkoistavat itsensä ihan omin neuvoin. Siis sitten kun pihatto on valmis ja hevoset majailevat sen sisällä. Ja sitten kun kelit suo pitää heinäpaalia taivasalla, myös aamuheinien nakkaaminen jää pois. 

Tällä hetkellä tilanne on se, että aamulla Pasi nakkaa valmiina kasseissa olevat heinät hevosille siinä 05:00 aikaan ja lähtee töihin. Minä lähden töihin 06:30 ja katson auton ikkunasta kun kavioeläimet syövät heinää. Se heinänkantokykyinen ihminen, joka tulee ensimmäisenä kotiin (yleensä Aino) antaa päivä heinät. Viikonloppuna tai vapaapäivänä minä annan. Joko minä, tai Aino tekee valoisan aikaan iltapöperöt valmiiksi (koska talliin ei tule vielä valoa), ne laitetaan turpoamaan autotallista saatuun lämpimään veteen yleensä kuuden aikaan. Samalla valoisalla pakkaan neljä kassia heinää, noin 5 kg per kassi. Siinä on yö- ja aamuheinät. Pimeän tullen, otsalampun valossa käydään kahdeksan aikaan antamassa pöperöt, yöheinät ja täyttämässä iso saavi lämpimällä vedellä (sieltä autotallin vesipisteestä, letkulla). Mikäli päivällä on liikutettu ja loimitettu, kokeillaan onko karva kuiva ja jos on, loimet riisutaan pois. Tämä kaikki tapahtuu toistaiseksi siis taivasalla.

Tarhan siivous tapahtuu silloin kun on virtaa ja ei ole satanut liikaa. Mutta tapahtuu.

Liikunnasta huolehtiminen

Olen ottanut viime viikot suhteellisen rennosti hevosten liikuttamisen osalta. Niillä on pieni syysloma, kesään verrattuna. Ihan vain siksi, että kun on töissä 8-15.30 tai 7-15.00, juossut siellä koko päivän jalkansa helläksi ja selkänsä kivuliaaksi, ei oikein ole jaksuja. Tiedättehän. Koitan niiden vähäisten jaksujen jämillä hoitaa kodin niin että siellä voi elää (en todellakaan puunaa ja aina en kerkeä tehdä niitä vähäisiäkään ennen kuin supermieheni tekee nekin), hevoset ja lapset niin että ne voivat hyvin ja parisuhteen niin, että se voi loistavasti. Täytyy sanoa, että en muista milloin olen viimeksi käynyt ajamassa. Saati ratsastanut. Mutta koska olen vastuullinen hevosenomistaja, olen jatkuvasti haravoinut alueelta innokkaita hevosenkaipuisia ihmisiä. Minähän tunnetusti tykkään sponssata toisten harrastusta. Ihan oikeasti, tämä ei ole edes sarkasmia.

Pohjois-Savon kattavalle fb kirppikselle tekemäni hakuilmoitus poiki yhden vastauksen, mutta kun sitten oivalsin hyödyntää ihan tämän pienen kylän omaa face-ryhmää niin johan niitä innokkaita naisihmisiä ilmaantui kolme kappaletta! Joten ei huolta, sekä Ponny, että Selma ovat kyllä retkeilleet, vaikka mamma on keskittynyt syömään särkylääkkeitä yliannostuksella ja neulomaan sukkia.

Uusi liikuttajahenkilö on siinä mielessä hassu otus, että alkuun hänen perehdyttämiseensä joutuu tuhraamaan omaa aikaa ja energiaa enemmän kuin jos olisi ihan vain itse käynyt lenkin humpsauttamassa. Mutta mitä suurempi aarre liikuttaja on, sitä nopeammin hän pärjää omillaan. Ja senhän näkee jo heti ensimmäisellä kerralla. Syy siihen miksi en ole itse ollut kärreillä tai satulassa viime viikkoina, on myös siinä, että olensen sijaan ollut fillarin päällä mukana maastoilemassa. Kerran kaikkien kolmen mukana ja sitten ne ovatkin jo porskutelleet itsekseen, niin ei ole tarvinnut mennä mukaankaan enää. Huipputyyppejä!

Perehdyttäminen onkin sitten tässä sirkuksessa oma juttunsa...

"Meillä on tää paimen täällä autotallin nurkalla, se pitäis muistaa laittaa päälle sit kans." (Eli piilossa kaikkein kauimpana hevosista.)

"Tää tarha on tuleva kenttä ja jossain vaiheessa tässä, kun saadaan tehtyä, niin tarha on sitten tuolta tonne menevä...silleen hevosenkengän mallisesti.. Ja heinät tulee olemaan sitten tuolla postilaatikolla." (Todella kaukana tallista)

"Tähän tulee satulahuone. Mutta nyt ne kamat on sitten tässä. Paitsi nuo, mitkä on tuolla. Tähän on tarkoitus ottaa patteri, että saadaan väliaikaisesti satulat lämpimään. Ennen kuin siis saadaan se oikee satulahuone. Mutta nyt ne satulat on kuitenkin tuossa. Huomenna ehkä saan siirrettyä ne kaikki kamat tähän tilaan..ööö..."

"Loimia on tässä, paitsi jos ei ole, niin ne on sitten tuolla talon pannuhuoneessa kuivamassa. Siellä autotallin vieressä. Ja huovat, pintelit ja suojat voi olla siellä kans. Ja valjaat."

"Hevoset laitetaan tähän talon nurkkaan kiinni. Sitten kannattaa vislailla jos tulee mistä tahansa suunnasta, koska ne säikähtää kun kulman takaa tulee. Ja Selma säikkyy noita remppaääniä. Ja pieniä lintuja. Ja kaikkea kädestä putoavaa tavaraa. Ja omaa heijastinloimeaan. Ja.."

Jossain vaiheessa itseltäkin usko loppuu kun kuuntelee omia sepotuksiaan! Pasikin jo hyvin valoisasti tuumasi, että tällä menolla on ehkä kuukauden kuluttua hevoset pihatossa. Noo, pessimisti ei pety.

Mutta koska vakaasti uskon siihen, että Oikean Tarhan valmistuttua siivoan kentän pohjan lunta odottamaan (jollei sitten ole jo lunta...) ja sitten tulee lunta ja sitten siinä pystyy kivasti ratsastelemaan ja valonkin saa vajan päätyyn... Pianhan sitä humputellaan joka ilta pimeästä huolimatta. Khöh.

Loppuvuosi on töissä aivan hurjaa tahtia, joten ihan suosiolla höllään sitä pakko-liikuttaa-hulluna-hevosia -pipoani. Tässä iässä ja näillä vaivoilla on jo oppinut olemaan itselleenkin armollinen.

Parasta

Mikä on parasta kaikessa tässä omassa pihassa seikkaillessa?

1. Saan toteuttaa vainoharhaista kyttäilyäni ja tarkkailla joka välissä Selman naaman ilmettä, mahan pinkeyttä, hännän asentoa, nivelien paksuutta, heinän syöntiä, kakan laatua, juomisen määrää ja kaikkea muuta jota on kiva seurailla ja mistä repiä pahimmillaan stressiä. Mutta jotenkin se vaan on niin, että pienempi stressi ja paniikki jos toteaa itse, että sillä on jalassa haava tai nivelessä turvotusta kuin saada puhelu tallinpitäjältä samasta aiheesta. Mukavampi kuulla itse yskähdys kun kuulla, että "Selma aamulla yskäsi". Vaikka tapahtuuhan sitä tässäkin perheessä, että joku muu ennättää toteamaan ensin. Esimerkiksi Aino.

2. Asiat tehdään just niin kuin minä sanon. Ja haluan. Koska olenhan paras kaikista ja tiedän miten ne hommat kuuluu oikeasti tehdä. Minulla on koulutus ja kaikkea. Eikä heinistä, kuivikkeista tai vedestä säästellä.

3. Lapset (ja mies) saavat mahdollisuuden oppia lukemaan hevosia seuratessaan niiden laumaelämää ja jokapäiväisiä toilailuja. Aino oppii myös vastuullisuutta ja oikeasti pitämään huolta hevosista. Hyvässä vauhdissa on myös äitiltä peritty hevosen fyysisten muutosten kyttäily.

Lattian valu

Syksy on ollut meille armollinen. Kelit ovat olleet hyvät hevosten olla ulkona 24/7 ilman muuta suojaa kuin loimet. Itseasiassa loimiakaan ei ole kelien vuoksi tarvinnut ennen kuin tällä viikolla, kun sateet tulivat pariksi päiväksi. Selma ei ole kasvattanut vielä merkittävää talvikarvaa, niin kuin se ei koskaan tee. Kesäkarvaa se on kyllä pudottanut niin, että silmät ja suu ovat täynnä niitä ajolenkillä.

Selma on hauska, kun se joka risteyksessä aina kohteliaasti kysyy kumpaanko suuntaan mennään. :D 20.9.2016

Kärrin kyydistä saa hirmu onnistuineita kuvia perässä pöksyttäjistä. :D Mutta ilo ja tunnelma käy ilmi kuitenkin.

Viimeaikoina olen istunut pääasiassa kärreillä. Kävi nimittäin viime ratsastuskerralla niin, että selästä johtuva pakara- ja jalkaan heijastuva hermokipu yltyi ihan jumalattomaksi. Ensimmäistä kertaa jouduin sanomaan, että en pysty. Keskellä korpea piti tulla alas. Eikä se kävelykään kyllä asiaa auta, kun sama kiputilanne on siinäkin. Mutta sentään pystyin kontrolloimaan joka nytkäyksen ja rytkäyksen itse, toisin kuin Selman selässä. Kyllä syö naista. Joo, pitäisi mennä fyssarille. Sitten kun joskus kerkeäisi. Vaikka kynnys lähteä sinne madaltui noin 10 metriä. Jos ei voi ratsastaa, niin tilanne on paha. Istuminen, seisominen ja kävely nyt saa tuottaa kipua, mutta jumalvita jos ei pysty ratsastaa...!!

Tällä viikolla tuuli on ollut ympäri vuorokauden niin kova, että polttiaiset eivät ole olleet vaivaksi. Selma on siis saanut nakuilla pitkästä aikaa. Mukava, kun on taas hevosen näköinen hevonen pihassa.

Taustalla kaunis pihattorakennus. ;)

Toistaiseksi "vapaa heinä" on ollut kantomallia, sillä paalia ei voi näillä keleillä laittaa taivasalle. Toivottavasti jonain vuonna saadaan katettu paaliteline, niin jää heinän kantaminen pois plussakeleillä. Siispä odottelen kovasti jo pikkupakkasia, jotta paalin voisi jättää vapaasti syötäväksi.

Talvitarha tulee olemaan hevosenkenkää muistuttava. Yllä olevasta kuvasta selitettynä jos kuvitellaan kuvan vasemmassa reunassa näkyvän vihreän alueen yläreunaan aita (joka siellä siis onkin, mutta ei näy), niin se on "kentän" takapääty. Hevoset tarhaavat siis tällä hetkellä tällä talvikentällä. Ruokinta piste tulee olemaan kuvaajasta katsoen vasemmalla ihan lähellä, kuvan ulkopuolella. Näin ollen hevoset joutuvat kulkemaan pihatosta (jossa vesipiste sitten on) koko matkan kentän ympäri päästäkseen syömään paalille. Ihan vaan siksi, että tulee liikettä. Ponnyä ajatellen.

Pihaton takaosa, eli hevosten näkökulmasta etupiha on nyt raivattu, kaiveltu ja tasoiteltu. Siihen ajetaan todennäköisesti lisää hiekkaa, ainakin sisäänkäynnille. Ja sisäänkäynnille tulee myös katos.

Kentän puolen päätykulmalta järvelle päin

Katettu lantala, varustehuoneen ikkuna (jonka edestä on hävitetty pari seinässä kiinni kasvanutta koivua) ja makuuhallin sisäänkäynti.

Kentän suuntaan. Kentän aita kulkee puiden jonoa myötäillen ja aika lailla sähkötolpan kohdalla on kulma.

Pihaton oviaukolta. Kuja paalille lähtee vihreää reittiä pitkin ensin oikealle ja sitten kaartaen kentän taakse. Tien ja kentän välistä.

Makuuhallin sisällä hommat ovat jatkuneet mukavasti. Lattian tasaamiseen, hiekan ajoon ja jyräämiseen meni paljon aikaa, mutta lopputulos oli kyllä tasaistakin tasaisempi. Ainakin minun mielestä.

Väliseinää kannattelevat betonipylväät kaivettiin ylös ja korvattiin lecaharkoilla. Ne saa valamisen jälkeen helposti hakattua pois, sitten kun väliseinä voidaan purkaa.

Yksi iso kivi on juuri makuuhallin sisäänkäynnin edessä. Se jäi paikoilleen, koska ei nyt dynamiittia viitsitty käyttää. 

Sitten alkoi eristys- ja raudoitusvaihe.

Makuuhalli valmiina valuun.

Tilan koon vuoksi laskimme, että järkevin vaihtoehto on tilata pumppuauto, joka truuttaa kuusi kuutiota betonia kerralla. Se mihin se ei riittäisi, niin valettaisiin sitten myllyllä käsin. Ja sinnehän sitä mönjää sitten ilmestyi. Valun paksuus on 8 cm ja kuorma riitti sekä makuuhalliin, että melkein koko käytävään. Tämä pääty käytävästä jäi käsin valettavaksi.

23.9. 2016

Valmista tuli!

Heti kun pääsin töistä vaadin, että ne kengät, joilla Selma tepasteli tälle tontille, pitää saada upotettua lattiaan. Ja sinne ne meni.

<3

Nyt tilanne on se, että tukirakenteita aletaan vahvistaa ja saada romahtaneet seinät nostettua paikoilleen. Samaana aikaan talvitarhan teko alkaisi olla ajankohtaista. Mistä sitä aikaa ja tekeviä käsiä saisi...

Pakko kertoa loppuun vielä se, kun Pasi ratsasti Selmalla ensimmäistä kertaa kunnolla. Lähdin pyörällä mukaan ja koitin opettaa keventämistä. No, mies päätti istua alas vaan ravissa ja sai tuntuman ja istuntansa heti sellaiseksi, että Selma haki muotoon! Paino kun vähän huojahti, niin Selma luuli että pitää mennä sulkutaivutusta. Muodossa. Joillakin se vaan käy luonnostaan. Ei sillä, että mitenkään katkera olisin, kun 20 vuoden ratsastuksen jälkeen täytyy ratsastaa 40 minuuttia, että saan Selman avuillle ja muotoon. Ja sitten yksi menee sinne silleen että "miten tätä ajetaan?" ja istuu siellä heti täydellisesti. :D No, onneksi edes joku tästä perheestä osaa ratsastaa. Ainakin vahingossa.