torstai 17. joulukuuta 2015

Mitä meille kuuluu? (Videoita)

Joulunalus alkaa olla kiireistä aikaa. Niin työ-, koti- kuin maalausrintamallakin. Siinä pitäisi sitten ennättää hevosta liikuttaa ja mielellään myös itseään. Eikä puhuta edes mistään lasten kanssa joulupuuhailuista. Huhhei. No, meille kuuluu kuitenkin tällä hetkellä oikein hyvää.

Mäkitreenistä palaamassa 14.12. Pakko oli itsekin kävellä loppukäyntien ajan, etten jäädy. Hyrrrr.
Olen ajanut tai ratsastanut Selmalla taas voimatreeniä. Lähinnä reellä menty käyntiä mäkisessä maastossa tai sitten olen ratsastanut mäkivetoja. Viimeisimmäksi (yllä olevan kuvan hetkellä) ratsastin hölkällä vaaran rinnettä ylös kolmesti ja alas kävellen. Muuten koko matka tallilta vaaralle ja takaisin mentiin myös hölkkää (toki alku- ja loppukäynnit siihen sisältyi). Kotiin päin annoin Selman ravata pätkiä oikein rivakastikin, niin mäessä kertyneet maitohapot lähti vähemmäksi lihaksista.

Vaara-Karjalaa ja outo valoilmiö.
Päivän "pituus" (lyhyys) on niin naurettava, että valo ei meinaa riittää mitenkään kuvaamiseen. Siksipä Miran treenejä en ole hirveästi viitsinyt edes yrittää kuvata (ja ei ne räntälämpäreetkään helpota kuvan onnistumista). Mutta siis koulua on tuuppailtu ahkerasti ja kentän pohjan on ollut ihan kelvollinen. Mira on myös keskittynyt voimatreeniin, eli saamaan Selmaa siirtämään painoa takaosalle. Toimiva kuuri oli muutaman kerran peräkkäisinä treenipäivinä toteutettu laukkakahdeksikko, jonka keskellä otettiin seis ja uusi laukka toiseen suuntaan siitä paikaltaan. Alkuun siirtymät olivat hyvinkin mielenkiintoisen näköistä röllähtelyä, mutta topakan ratsastajan ansiosta homma alkoi pian saada terävyyttä (pysähdykset olivat välillä niin säpäköitä, että kuski meinasi tulla kaulalle ja nauru on raikanut kenttää ympäröivän metsän latvassa saakka) ja nostoissa Selma todellakin siirsi painon taakse! Mutta niin kuin aina, huippuhetket tapahtuu aina silloin kun kamera on taskussa. Jotain olen sentään videoinut, kuten seuraavan pätkän jossa mennään ravitreeniä:

RAVIA 9.12.

Viimepäivinä Mira on tehnyt kokoamistreeniä. Selmalla meni välisaikkujen takia voimat sen verran vähiin takapäästä, että ei olla kokoamisessa ihan edistytty niin kuin oli suunnitelma. Mutta onneksi se nyt näkyy taas saavan itseään ryhdistettyä ja takaosaansa alle pieniä pätkiä. Joita on jo aika usein ja ne kestää jo vähän kauemmin kerrallaan. Välillä meinaa dippailla nokkansa liian alas, mutta valtaosin muoto säilyy ihan hyvänä.

17.9. 2015



Selman arki on kyllä ollut vähän myllerryksessä, sillä Musti muutti pois. On sillä kuitenkin tarhanaapurit edelleen siinä turvan ulottuvilla, mutta tilanteita, joissa se jää yksin on tapahtunut nyt tietenkin useammin. Harmillisia mahahaavaherkälle tällaiset, mutta eipä näille mitään voi.




Selmalla on ollut välillä ristiselkä huonona ja välillä lapa tai niska. Laserhoito auttoi jo yhdestä kerrasta ristiin ja Mira on saanut ratsastamalla jumpattua lavan ja niskan liikkeelle. Selman oikea takajalka on vieläkin lihaksistoltaan heikompi ja samoin koko oikea puoli. Sanon vieläkin, koska kaikki palaa kesällä 2013 oikeaan nivuseen uponneeseen keppiin. Oikea puoli on takaa hitaampi ja tekee lihasjumia nälkäkuopan taakse. Jumipäivänä laukka on vasempaan kierrokseen hyvin kulmikasta, kun oikean takasen täytyisi tehdä kaarevalla uralla laajempaa liikerataa kuin sisäjalkana.


Keskiravia


Raviratojen menetetty kiintotähti! :D Osaa se pidentääkin.

Kuvasin tänään vähän pidemmän pätkän videota, joka alkaa muutamasta keskiravikokeilusta (pitkästä aikaa), sitten tulee näistä kuumuneen tamman laukanodotusta ja lopulta se laukkakin. Pitkät pätkät kokoamisharjoitusta ja käyntiä hieman. Pahoittelen vasemmassa reunassa ajoittain näkyvää lapasta.

VIDEO tässä




Seuraava postaus on tarkoitus olla vlogi-muodossa. :) Siihen kokoan kuluneen vuoden ja muuta jännää.

8 kommenttia:

  1. Selma edistyy kyllä hienosti! Olen myös erittäin kateellinen siitä, että teillä on talvi. Täällä sataa vain vettä. Pimeys on sitten sitäkin pimeämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei oikein uskalla iloita edes kun hevonen on hetken terve ja vahvistuu (vaikka pakko siitä oikeastaan on iloita, surkutusta riittää sitten kuitenkin jossain kohtaa). :D Kuulee vielä joku karmanhenki ja sitten ollaan taas saikulla. Talvi kyllä vähän lähti. Ei reellä pääse ajamaan jollei tupsauta pikkusen lisää lunta. Tai siis voi sillä ajaa, mutta matka ei voi olla pitkä kun saattaa raskaaksi käydä puolihiekalla kiskoa. ;) Eikös ne lunta luvanneet jouluksi koko Suomeen? :) Kohta se Ruusakin pölistelee hangessa. ^.^

      Poista
  2. No jopas, etenkin tuolla jälkimmäisellä videolla Selma on n. kilometrin lyhyempi kuin aiemmin! :) Hienolta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hele, mie repesin! xD Sniisk! :'D Kiitokset! Kyllä se rivitaloki näköjään pystyy vähän menemään läjään.

      Poista
    2. Hyvä ettet pahastunut, hetken mietin uskallanko kirjoittaa sen mitä ekana mieleen tuli :) Mutta onhan Selma nyt rakenteeltaan ihan superpitkä(selkäinen) ja uskon että sen kokoamisen kanssa saa todella tehdä hommia!

      Poista
    3. Haha! En toki. Tiedossa on kyllä että se on pitkä kuin nälkävuosi. :D Selkä sillä loppupeleissä ei ole pitkä, vaan mittaa tulee pitiän lanteen kohdalta, mikä myös tekee sen avorunkoisuuden. Ainoa positiivinen kommentti asiasta tuli hieroja Timo Quickiltä, joka sanoi sen tuovan liikkeeseen vipuvartta. Mene ja tiedä. Mutta jostain luin, että suomitammat ovat aika yleisesti 10-12 cm pidempiä kuin säkäkorkeutensa. Selma on sentään VAIN 9 cm.. xD

      Poista
  3. Moi! Menee tämän aiheen ohi mutta lueskelin sun vanhempia blogeja jossa Selmalla oli mahavaivoja. Miten ilmeni hiekka ja vatsahaavavaivat sen olemuksessa? Menikö esim. ruokahalu vai oliko ähkyoireita? Mun hevosella ollut nirsoilua heinien suhteen vaikka on ahne syömään, nyt menossa vahva psyllium kuuri (ellin suosituksesta) ja katotaan sitten mennäänkö kuviin tai tähystykseen. Tosin sen olemus ei ole yhtään kipeä, lanta normaalia, ruokahalu vaan vähentynyt, hampaat ja suu katottu. Kiitos jos viitsit vastata! Kiitos muutenkin mielenkiintoisesta ja mukavasta blogista. Hyvää Joulua teille molemmille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Selma alkoi potkia mahaansa etujalalla. Hyvin neuroottisennäköisesti. Ja saattoi piehtaroida toistuvasi, sekä puri kylkiään. Söi ja kakkasi ihan normaalisti, outona ähkynä hoidettiin. Parafiiniöljy ja psyllium auttoi hetken. Klinikalla kun sitten todettiin sekä hiekka että mahahaava, ei voitu sanoa kummasta oireilu johtui vai molemmista. Itse epäilen mahahaavaa joka kipuoireet toi. Hiekkaa on varmasti ollut ennenkin koska vuosi sitten kesällä oli savihuulipunat harva se päivä, mutta ei oireillut mitenkään. Psylliumia olen syöttänyt aiemmin niin että on antanut geeliytyä ensin. Mutta klinikkaohjeiden mukaan sitten juottamalla ilman geeliyttämistä lähti hiekat.

      Toivottavasti teillä lähtee homma parempaan päin. :) Ja oikein rauhaisaa joulua sinnekin!

      Poista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)