Vuosikatsaus (VLOG)

Vuosi 2015 

VLOGI-POSTAUS ON TÄSSÄ LINKISSÄ. :)

Ja tässä:

Hyvää joulua kaikille!

Mitä meille kuuluu? (Videoita)

Joulunalus alkaa olla kiireistä aikaa. Niin työ-, koti- kuin maalausrintamallakin. Siinä pitäisi sitten ennättää hevosta liikuttaa ja mielellään myös itseään. Eikä puhuta edes mistään lasten kanssa joulupuuhailuista. Huhhei. No, meille kuuluu kuitenkin tällä hetkellä oikein hyvää.

Mäkitreenistä palaamassa 14.12. Pakko oli itsekin kävellä loppukäyntien ajan, etten jäädy. Hyrrrr.

Olen ajanut tai ratsastanut Selmalla taas voimatreeniä. Lähinnä reellä menty käyntiä mäkisessä maastossa tai sitten olen ratsastanut mäkivetoja. Viimeisimmäksi (yllä olevan kuvan hetkellä) ratsastin hölkällä vaaran rinnettä ylös kolmesti ja alas kävellen. Muuten koko matka tallilta vaaralle ja takaisin mentiin myös hölkkää (toki alku- ja loppukäynnit siihen sisältyi). Kotiin päin annoin Selman ravata pätkiä oikein rivakastikin, niin mäessä kertyneet maitohapot lähti vähemmäksi lihaksista.

Vaara-Karjalaa ja outo valoilmiö.

Päivän "pituus" (lyhyys) on niin naurettava, että valo ei meinaa riittää mitenkään kuvaamiseen. Siksipä Miran treenejä en ole hirveästi viitsinyt edes yrittää kuvata (ja ei ne räntälämpäreetkään helpota kuvan onnistumista). Mutta siis koulua on tuuppailtu ahkerasti ja kentän pohjan on ollut ihan kelvollinen. Mira on myös keskittynyt voimatreeniin, eli saamaan Selmaa siirtämään painoa takaosalle. Toimiva kuuri oli muutaman kerran peräkkäisinä treenipäivinä toteutettu laukkakahdeksikko, jonka keskellä otettiin seis ja uusi laukka toiseen suuntaan siitä paikaltaan. Alkuun siirtymät olivat hyvinkin mielenkiintoisen näköistä röllähtelyä, mutta topakan ratsastajan ansiosta homma alkoi pian saada terävyyttä (pysähdykset olivat välillä niin säpäköitä, että kuski meinasi tulla kaulalle ja nauru on raikanut kenttää ympäröivän metsän latvassa saakka) ja nostoissa Selma todellakin siirsi painon taakse! Mutta niin kuin aina, huippuhetket tapahtuu aina silloin kun kamera on taskussa. Jotain olen sentään videoinut, kuten seuraavan pätkän jossa mennään ravitreeniä:

RAVIA 9.12.

Viimepäivinä Mira on tehnyt kokoamistreeniä. Selmalla meni välisaikkujen takia voimat sen verran vähiin takapäästä, että ei olla kokoamisessa ihan edistytty niin kuin oli suunnitelma. Mutta onneksi se nyt näkyy taas saavan itseään ryhdistettyä ja takaosaansa alle pieniä pätkiä. Joita on jo aika usein ja ne kestää jo vähän kauemmin kerrallaan. Välillä meinaa dippailla nokkansa liian alas, mutta valtaosin muoto säilyy ihan hyvänä.

17.9. 2015

Selman arki on kyllä ollut vähän myllerryksessä, sillä Musti muutti pois. On sillä kuitenkin tarhanaapurit edelleen siinä turvan ulottuvilla, mutta tilanteita, joissa se jää yksin on tapahtunut nyt tietenkin useammin. Harmillisia mahahaavaherkälle tällaiset, mutta eipä näille mitään voi.

Selmalla on ollut välillä ristiselkä huonona ja välillä lapa tai niska. Laserhoito auttoi jo yhdestä kerrasta ristiin ja Mira on saanut ratsastamalla jumpattua lavan ja niskan liikkeelle. Selman oikea takajalka on vieläkin lihaksistoltaan heikompi ja samoin koko oikea puoli. Sanon vieläkin, koska kaikki palaa kesällä 2013 oikeaan nivuseen uponneeseen keppiin. Oikea puoli on takaa hitaampi ja tekee lihasjumia nälkäkuopan taakse. Jumipäivänä laukka on vasempaan kierrokseen hyvin kulmikasta, kun oikean takasen täytyisi tehdä kaarevalla uralla laajempaa liikerataa kuin sisäjalkana.

Keskiravia

Raviratojen menetetty kiintotähti! :D Osaa se pidentääkin.

Kuvasin tänään vähän pidemmän pätkän videota, joka alkaa muutamasta keskiravikokeilusta (pitkästä aikaa), sitten tulee näistä kuumuneen tamman laukanodotusta ja lopulta se laukkakin. Pitkät pätkät kokoamisharjoitusta ja käyntiä hieman. Pahoittelen vasemmassa reunassa ajoittain näkyvää lapasta.

VIDEO tässä

Seuraava postaus on tarkoitus olla vlogi-muodossa. :) Siihen kokoan kuluneen vuoden ja muuta jännää.

Ostaisinko suokkivarsan?

Suomenhevosella ei mene kovin hyvin. Vuonna 2014 suomenhevosia oli Hippoksen tilastoinnin mukaan 19 400 kpl joka oli 26% koko Suomen hevos- ja ponipopulaatiosta (74 600 kpl). Sama lähde kertoo että suokkivarsoja syntyi viime vuonna 1003 yksilöä. On sanottu, että rodun säilymiseen tarvittaisiin 2000 varsaa vuosittain. Nuo viime vuoden syntyneet olivat pääosin seuraavien oriiden jälkeläisiä (vuonna 2013 20 tai yli tammaa saaneet):

A.T. Eko (i. Suikun Ero, ei. Vokker) 26 tammaa
Apassi (i. Vokkerilla, ei. Nils Aslak) 44 tammaa
Camri (i. Cameron, ei. Vokker) 22 tammaa
Franko (i. Turo, ei. Patrik) 48 tammaa
Hepori (i. Sipori, ei. Vekseli) 30 tammaa
Huiman Pyste (i. Pysteri, ei. Hulina) 34 tammaa
Humeeti (i. Hovi-Ari, ei. Kihin-Muisto) 20 tammaa
I.P. Lento (i. Vistari, ei. Suikku) 82 tammaa
I.P. Vektori (i. Turo, ei. Luonnos) 22 tammaa
Knuutilan Veikko (i. Pellervo, ei. Mallipoika) 26 tammaa Huom! Ainoa ratsuori tässä joukossa!
Lars (i. Liising, ei. Viesker) 36 tammaa
Liising (i. Patrik, ei. Vekkuli) 150 tammaa
Patrikin Muisto (i. Patrik, ei. Vokker) 36 tammaa
Sipori (i. Suikku, ei. Jaska) 63 tammaa
Tuisku-Topi (i. Turo, ei. Patrik) 20 tammaa
Tuokkolan Touho (i. Liising, ei. Vispok) 21 tammaa
Turon Into (i. Turo, ei. Poika-Luonnos) 35 tammaa
Viesker (i. Vokker, ei. Jaska) 67 tammaa
Villihotti (i. Aatami, ei. Ruutu-Poika) 25 tammaa

Yhdeksälletoista oriille meni siis 807 tammaa kaikista 1501 tammasta. Se tekee melkein 54% astutetuista, Varsoja ei toki tullut noista 1501 yrityksestä kuin se aiemmin mainittu 1003. Ja silmä sanoo jo noilla sukutiedoilla, että keskenään sukua ollaan vahvasti (Turo ja Hovi-Ari ovat Suikun poikia, Cameronin isä on Suikun Ero ja Aatamin isä on Vokker).

Seppo kesällä 2012. Sepon iii. on Jaska, joka on mm. Vieskerin emänisä. Pienet on piirit.

Raviurheilu on suomenhevosta kannatteleva luonnonvoima. Mutta nyt ravikasvattajatkin ovat alkaneet jättää tammojaan tyhjiksi. Samaan aikaan kun huoli suomenhevosten geenien sumppuuntumisesta kasvaa, ei kaupaksi mene edes myyvimpien valtasukuisten isäoriiden jälkeläiset, jollei emän puoli ole täyttä timanttia. Tallit täyttyy varsoista ja kasvamaan jääneistä. Ongelma on, ja sen syytä pallotellaan vilkkaasti sylistä syliin. Miksi valtio ei tue? Miksi ei käytetä erisukuisia oriita? Miksi ei osteta erisukuisia varsoja? Miksi ei ylipäätään osteta varsoja? Miksi käytetään kirjaamattomia oriita?

Samaan aikaan kun jo syntyneet suomenhevosvarsat odottavat ostajaa vieden tilaa uusilta maailmaantulijoilta, tuodaan Suomeen ratsuja ja poneja yli 1000 yksilöä vuosittain. Kaikkia suomalaisia hevosharrastajia ei voi saada rakastamaan suomenhevosta. Mikä on aika perseestä. Sehän pelastaisi suomenhevosen välittömästi jos kaikki harrastajat saisi aivopestyä kansallisrotumme ääreen. Mutta kun ei niin ei. On väläytetty sitäkin ideaa, että tuontihevosille laitettaisiin samanlainen tuontivero kuin autoillekin. Siitähän saataisiinkin kätevästi se valtion tuki alkuperäisrodun kasvatukseen. ;)

Seppo. Kuva: Sari Kuure

Jotenkin varsat pitäisi saada liikkeelle. Harrastajamäärä ratsupuolella kasvaa kokoajan samoin hevosenomistajien määrä. Mutta miksi ratsuihmistä pelottaa ostaa varsa? Tietysti on olemassa ihmisiä, jotka haluavat valmiilla hevosella kilparadoille. Mutta on myös olemassa suuri joukko ihmisiä, joille se hevosen kanssa oleminen, ystävyys, kumppanuus, kokemukset ovat tärkeinta ja koko homman ydin. Olisiko tässä joukkiossa potentiaali pelastamaan kasvattajat ahdingosta?

Hulda kesällä 2014

Eikö kilpailumenestys tuntuisi maatajärisyttävän hienolta, kun matka olisi tehty hevosen kanssa alusta asti yhdessä? Että sinä olisit ollut se, joka opetti hevoselle kaiken? Tai ainakin apujoukkojen kanssa. Minulle varsojen ja nuorten kanssa toimiminen oli aivan luonnollista ravitaustani takia. Siksi ensimmäinen oma oli juuri kääntynyt 4 vuotiaaksi kun sen sain, seuraava tuli 5-vuotiaana, sitä seuraava (Selma) 2-vuotiaana ja viimeinen 1-vuotiaana. Sitten onkin syntynyt kaksi vauvelia. Enkä olisi koskaan voinut kuvitellakaan ostavani jo valmiiksi "vanhan" hevosen. Nuorten kouluttaminen opettaa aivan valtavasti asioita, Ja vaikka kannustankin myös ex-ravureiden ostamista (kun se on suokki, olenhan suomenhevosen asialla), niin onhan se nyt huomattavasti helpompaa tehdä ratsukoulutus niin sanotusti puhtaalle paperille, eli 3-vuotiaalle jolle ei ole vielä muodostunut minkäänlaisia toimintamalleja. Ja sitten on näitä ihania tätejä kuten Anna, joka opettaa varsansa rinnatusten niin ravi- kuin ratsumaailman saloihin. Ei se tämän rodun kanssa ole ollenkaan kummallista.

Mitä niiden kanssa sitten voi tehdä? Mitä järkeä maksaa 500 e maneesitallivuokraa kolme vuotta ennen kuin pääsee edes selkään?

6 -12 kk ikäinen ostos

Juuri vieroitetulle ostokselle kannattaa katsoa paikka jostakin ravipainotteisesta pihatosta läheltä itseäsi. Näin karkeasti sanottuna. Jos ei pihattoa löydy, niin ravitalli sitten. Tämän ikäistä varsaa voi ruveta totuttelemaan jo valjaisiin ja ajo-opetusta voi aloitella. Ravitalli on tässä paras paikka, mutta nykyäänhän alkaa olla jo valjakkotallejakin sekä työhevostalleja (tai ainakin -ihmisiä). Itse olen opettanut niin Selman kuin Humpan ensimmäisenä rekeen ja sitten vasta kärreihin. Tämän ikäinen osaa kulkea talutuksessa, nostaa jalat ja osa jo seistä käytävällä kahden puolin kiinni, riippuu mitä kasvattaja on ennättänyt tehdä. Sinä voit totutella sen suojiin, loimiin, kaikenlaisiin härpäkkeisiin ja vuosikkaalla voi jo ajaa. Ja Hippoksen näyttelyyn voi tietenkin lähteä ostoksensa kanssa 1-vuotiaana ensimmäisen kerran. Myös Suomenratsujen näyttelyt kannattaa käydä.

N. 9 kk vanha Seppomies. Kuva: Virva Hakala

Hulda n. 10 kk iässä. Kuva: Tiina Kuittinen

Seppo Hinkulan raviopiskelijoiden opetuksessa. Kuva: Yläsavon Ammattiopisto, Hingunniemi

Seppo n. 8-9 kk ikäisenä tutustumassa maapuomeihin liinan päässä. Tämän ikäistä varsaa ei todellakaan juoksuteta liinassa. Mutta liina on hyvä talutusnaru tilantessa joissa varsalle on hyvä antaa liikkumatilaa. Kuolaimet on suussa, mutta liina kiinnittyy päitsiin.

1,5 - 2-vuotias ostos

Tämän ikäisellä voi jo ajaa säännöllisesti pari kertaa viikossa vuoden mittaan lenkkejä pidennellen ja tahtia tihentäen. Isojen hevosten mukana voi tehdä paljon kaikenlaista. Tässä vaiheessa karsinatallikin voi alkaa tuntua toimivalta ratkaisulta. Edelleen pitäisin edullisella, mutta pätevällä ravitallilla. Sellaisella, että ajomaastoja löytyy. Hippoksen näyttelyyn mennään taas 2-vuotiaana katsomaan paljonko on kasvettu edellisvuoden mittauksista ja joko nyt onnistuu mennä käynti käyntinä ja ravi ravina. ;) Samoin SuoRan näyttelyyn taas.

2-vuotias Ahon Humu kesällä 2010.

Seppo irtohypytyksessä kesällä 2014, 2-vuotiaana. Kuva: Jutta Makkonen

Sepon ohjasajotreeniä. Kuva: Jutta Makkonen

Varsan kanssa voi myös saada kimallusta ja elämystä. Seppo SuoRan Match Showssa 2014. Kuva: Jutta Makkonen

Hyvällä varsalla on ilo ajella! Jonna ja Seppo. Kuva: Jutta Makkonen

3-vuotias ostos

Kolmivuotiaan kanssa käydään viimeistä kertaa näyttelykehissä, sillä 4-vuotias on jo kantakirjausikäinen eikä sitä lasketa enää varsaksi. Tämän ikäisen kanssa en vieläkään etsisi kentällistä tallia pakonomaisesti. Edelleen liikutus tapahtuu pääosin ajaen ja kun selkääntotutuksen aika koittaa, on tutut ajomaastot siinä paras ja tehokkain ympäristö. Suoria uria ja mäkiä on tämän ikäisen ratsastuksen resepti. Kentällä keritään kyllä pyöriä vielä 20 vuotta. Selma meni kentälle ensimmäistä kertaa 4-vuotiaana ja silloinkin se tapahtui vain 2-3 kertaa. Säännöllisesti sillä alettiin ratsastaa kentällä 5-vuotiaana ja ihan hyvä siitä tuli. En juoksuttaisi liinassakaan vielä tämän ikäistä. Enkä nelivuotiastakaan kuin aivan satunnaisesti. Monella nuorella suokilla on tässä vaiheessa kasvurajoja luutumatta ja takapolvet löysät (monilla löysyyttä on vielä 5- ja 6-vuotiainakin, mikäli säkäkorkeutta tulee huimasti). Selkäytyminen tapahtuu ajetulla varsalla yleensä aivan kivuttomasti. Se osaa jo ohjasotteet ja ääniavut, vain pohkeet täytyy opettaa ja nekin yleensä hoksataan noin 2 minuutissa muutamalla seis-liikkeelle-seis -toistolla alustavasti. Suomenratsujen järjestämät Laatuarvostelut alkavat 3-vuotiaista, joten irtohyppyä kehiin ja karsintoihin väläyttelemään lahjoja (tai lahjattomuutta). :)

Selma 3-vuotisnäyttelyssä. Blondi. :D

Ahon Humu savottakurssilla opetushevosena 3-vuotiaana. Vaikka varsinaisesti taisi Humppa olla opetuksessa. ;)

Samalla kurssilla. Pari puuta Humpankin kuormaan. Etualalla lastataan Selman rekeä.

Ensimmäisiä ratsastuskertoja 3-vee Humpalla. Maastoiltiin vuosi ennen kuin nähtiin kenttä ensimmäistä kertaa.

Varsan voi laittaa jo 2-vuotiaana näin parivaljakkoon vanhemman ja kokeneen hevosen kanssa. Tässä kuvassa Selma on jo 4-vuotias ja Kaurahattu 14, mutta ensimmäistä kertaa Selma oli 3-vuotiaana parissa. Silloin taluttaja kulki toisella puolella.

Vai sittenkin sika säkissä?

Kasvattajalle parhaat kaupat tehdään tietysti jo tamman sisään. Tilausvarsa alkaa olla jo aika suosittu tapa hommata itselleen varsa, mikäli kaupan olevista ei löydy juuri sitä sukuyhdistelmää minkä haluaisi. Tai jos tiedossa on aivan huipputamma josta tykkää. Selmalla näitä on tehty jo kaksi. Toki sukupuolta ei voi valita paitsi Selman kanssa, se tekee mittatilausvarsoja. Mutta jos ei ole niin väliksi haluaako tamman vai ruunan (ja tokihan voi oriinakin pitää jos siltä tuntuu), niin sekään ei tahtia haittaa. Plussana tässä on joulunomainen odotus milloin käärö kuoriutuu, hevoslapsen kasvun seuraaminen aivan alusta asti, värin jännittäminen ja se, että se olet sinä joka opettaa sen talutukseen, kavioiden nostamiseen ja aivan mihin tahansa. Tilausvarsan teko ratsuharrastajalle mahdollistaa myös oriin valinnan niin, että varsa olisi mahdollisimman erisukuinen.

Hulda. Kuva: Riitta Turunen

Hulda. Kuva: Riitta Turunen

Voiko enää keksiä syitä miksei ajelisi jonkun kasvattajan luo ja hakisi itselleen omaa ihanaa suokkivarsaa? :D

Kuva: Sari Mannermaa-Huotari

Kuva: Riitta Turunen

Paskanjauhamisen ABC

Säännöllisin väliajoin joku purkaa sieluaan sosiaalisessa mediassa kun "taas kylillä tiedetään meidän asiat paremmin" ja sitten saadaan tilattua laumalohdutusta hengessä "No, sinä tiedät itse kuinka asia todellisuudessa on, älä välitä". Jep.

Faktahan on se, että ihmiset (myös sinä siellä ja minä täällä) puhuvat toisista ihmisistä. Aina. Niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan. Ehkä kiinnostus elämänpiirissä oleviin ihmisiin on edesauttanut heimojen, klaanien ja lopulta kylien syntymistä. Toisista puhuminen on hyvin, hyvin inhimillistä. Se, että aina kun kaksi ihmistä keskustelee kolmannesta olisi automaattisesti paskanpuhumista seläntakana, on minusta vahvaa ylireagointia. Joka kerta kun kuulet, että ihmiset ovat asioitasi pohdiskelleet, ei ole minusta aihetta purkautua facebookissa tai itkeä itseään uneen. Joo, tottakai se tuntuu siltä, että sinua kytätään, jokaista tekemistäsi analysoidaan, ratkaisujasi puntaroidaan jne. Mutta. Itsekin varmasti ajoittain pohdiskelet ääneen ystävällesi (tai jollekin) että "Niin se oli Liisakin nyt sitten vaihtanut hevosta, miksiköhän.." ja silti et kyttää Liisaa kuin pahin stalkkeri. Se, joka on sinun ratkaisuasi pohdiskellut ääneen jollekin, tuskin kyttää sinua yhtään sen enempää.

Kaikki tällainen leimataan usein selän takana paskanpuhumiseksi, mikä on mielestäni ensinnäkin liian laaja ilmaisu ja myös hyvin tuomitseva. Selän takanahan voi puhua hyvin monella erilaisella sävyllä. Onko se esimerkiksi kumppanistasi selän takana paskanpuhumista, kun avaudut parhaalle ystävällesi saunassa kuinka miehesi/naisesi teki tai sanoi toissapäivänä sitä tai tätä? Tai kuinka ärsyttävä tapa hänellä on suhtautua siihen kun lähdet kaveriporukalla jonnekin? Harvemmin sitä ajatellaan, että olette eroamassa kun puhut tuollaisia. Kaikki yleensä ymmärtävät että pitkässä parisuhteessa on tarve joskus purkaa tällaisia asioita jollekin, jotta ei tarvitse tehdä siitä turhaa riitaa sen kumppanin kanssa. Tai vaikka asiasta olisikin riidelty monesti. Tämä selän takana purkaminen koskee mielestäni koko lähipiiriä, jossa on pitkiä suhteita. Samalla tavalla voit purkaa pieniä ja merkityksettömiä harmituksia parhaasta ystävästäsi, tallinpitäjästä, vuokraajasta, lapsestasi jne. Se ei ole paskanpuhumista tai merkki siitä, että ystävyyssuhde on loppunut.. Tai merkki siitä että kohde on sinusta maailman ärsyttävin. Ennemminkin se on merkki, että välität kohteesta niin paljon, ettet halua näillä pikkuasioilla heiluttaa turhaa tasapainoa vaan koitat hakea ratkaisua asiaan sitä ääneen analysoimalla. Ehkä tämä on myös luonnekysymys. Toiset tykkää riidellä pikkuasiatkin puhki pahki ja voi kokea loukkaavana että asioista mutistaan pienesti selän takana. Rajansa tietysti kaikella. Jos mutistava asia on oikeasti iso ja tärkeä kokonaisuuden kannalta, se pitää käydä läpi. Niin tallilla, lapsen kanssa, kumppanin kanssa kuin sen ystävänkin kanssa. Mutta tarkoitan tässä nyt ihan oikeasti pikkuharmituksia, joita kaikilla meillä on lähimmäisistä.

Tottakai voi myös käydä läpi jonkun ei-niin-läheisen viimeaikaista käytöstä (esimerkiksi tallilla), sekin on minusta hyvin inhimillistä. Näistäkin tietysti herkkäsielut voivat saada paskanjauhamista jos vaikkapa kerrot ettei Kerttuli tervehtinyt sinua viimeksi tallilla, vaikka tosiasiassa Kerttuli nyökkäsi sinulle juuri silloin kun katsoit Pollen vasenta etujalkaa.

Sitten se lausahdus joka näihin yleensä liitetään: ne ei tiedä asioiden todellista laitaa. Ei niin. Kukaan ei tiedä toisen ihmisen asioiden todellista laitaa 100%:sti edes parisuhteessa saati sitten jonkun kolmannen käden tuttavapiiriin kuuluvan Kaisulin. Silti Kaisulin yksittäinen ratkaisu voi kiinnostaa sen verran, että siitä voi ääneen puhua. Ja etenkin jos Kaisuli on ratkaisunsa vaikkapa sosiaaliseen mediaan laittanut. Jos kolmannesta osapuolesta saisi avata keskustelun vain kun tiedät 90%:sti tilanteeseen johtaneiden syiden ja seurausten mutkat kohti nykyhetkeä, olisi meillä aika hiljaista niin kotona kuin tallilla. Mutta toisaalta, jos kaikki tietäisi toisten asiat niin perin juurin, ehkä niistä ei tarvitsisikaan kahvipöydissä keskustella...

Keskittyisivät vain omaan elämäänsä -lause on siinä mielessä virheellinen, että kaikkihan keskittyy omaan elämäänsä. Keskustelut jostakin kolmannesta osapuolesta alkaa tyypillisesti sitten kun bestiksen kanssa on omat ja bestiksen koti-, työ-, hevos- ja parisuhdeasiat käyty läpi.

Jonnekin tänne tuttavapiirin muodostamaan seittiin kätkeytyy se mystinen muljahdus joka luo koko selän takana -kulttuurin. Ja sen kiukun mikä saa aikuisen ihmisen itkemään somessa kun hänestä puhutaan. Kuinka Maire, Kerttuli, Irmeli, Kaisuli tai Liisa on saanut tietää että hänestä on keskusteltu? Niin. Tässä aletaan pikkuhiljaa päästä siihenkin kohtaan johon minun mielestä hyvän ja pahan raja vedetään. Alkuun on todettava, että luottamuksella kerrottu asia voi lähteä lentoon vahingossakin, jos vastakeskustelija on sammakkosuu tai sosiaalinen dementikko. Sammakkosuu on se, joka on tyypillisesti hyvin puhelias ihminen, hänellä on paljon tuttavia, hän on luotettava ja hänelle uskoudutaan helposti. Mutta vahinkoja sattuu, kun asiat tulevat suusta ennen kuin aivot kerkeävät perään ja näin paha mieli on kuulijalle taattu ja moni soppa valmis. Sosiaalinen dementikko ei muista, että asia oli luottamuksellinen ja kertoo sen puheen kohteelle ajatellen jollain tapaa auttavansa "ratkaisemaan erimielisyyksiä". Yleensä ne eivät ratkea tällä metodilla.

Ja nyt tullaan siihen kastiin, jonka toiminta on minusta todellakin tuomittavaa ja sitä oikeaa paskanjauhamista. Tavoitteena on vain ja ainoastaan aiheuttaa kohteelle mahdollisimman suurta mielipahaa. Tähän sarjaa kuuluu mm. valehtelija, lietejauhaja ja tahallaan hämmentäjä. Se, onko näiden toimintatapojen takana kateus, katkeruus vai tylsä elämä, on varmaankin tapauskohtaista. Valehtelijan tekosia minun ei varmasti tarvitse tässä enempää avata, päätoimintamuoto on keksiä tuulesta juttuja joita sitten levittää eteenpäin viihdearvollisista syistä.

Lietejauhaja on ihmistyyppi joka hyödyntää nykyteknologiaa perinteisen jauhannan lisänä ja tavoite on levittää paskaa voimalla ja vauhdilla mahdollisimman laajalle alueelle. Tällä ihmistyypillä on alunperin ajatuksena, että hän on nyt kokenut jotakin vääryyttää Irmeliltä. Irmelin kanssa asia on riidelty, selvitetty ja sovittu, mutta lietejauhaja ei lopeta. Hän kertoo Hupulle, Tupulle, Lupulle ja Iinekselle (plus vielä 20:lle muulle) Irmelin hirmuteoista, lypsää kaikilta jotakin huonoa sanottavaa Irmelistä ja tekee tehokkaan puhelinringin saadakseen aikaan kunnon joukkueen jolla Irmeli voidaan kukistaa. Lisäksi hän aloittaa foorumille topicin Irmelin kamaluudesta niin tarkoilla yksityiskohdilla, että kaikki kylänmiehet ja -naiset tunnistavat varmasti Irmelin ja hakee näin itselleen ja omille toimilleen...ööö...jotain? En ole keksinyt vielä mitä. Jokatapauksessa hän saa lukuisia vastauksia niin puolesta kuin vastaan. Jos joukkeessa ilmenee joku takinkääntäjä, saa tämäkin tuta saman kohtalon Irmelin kanssa. Sodassa ei kaihdeta myöskään aiheettomia eläin- tai lastensuojeluilmoituksia, vaan kaikki mahdolliset keinot aiheuttaa Irmelille harmia käytetään varmasti. Itse Irmelille käyttäydytään tänä aikana asiallisesti eikä Irmeli osaa aavistaakaan mitä on menneillään.

Tahallaan hämmentäjä on se, joka järjestää keskustelukumppanilleen katiskan avautumalla itse vaikkapa Mairesta. Kun toveri avautuu myös Mairesta (sammakkosuut ja sosiaaliset dementikot ovat tässä riskialtteimmillaan), saa hämmentäjä itselleen hyvää materiaalia. Toistettuaan kaavan usean ihmisen kanssa hän lopulta pääsee pudottamaan tämän kylällä puhutaan -pommin Mairen jalkojen juureen. Samaan kastiin kuuluu ne, jotka tietoisesti tuohoavat esimerkiksi talli-ilmapiiriä, kokoavat pieniä joukkioita yhtä vastaan, suunnittelevat ja toteuttavat joukkomuuttoja tallista jne. Hyvin tuttuja toimintatapoja yläasteen (nyk. yläkoulu) pihalta. Joillekin ne vain jäävät päälle ja vielä viiskymppistenkin on nähty puuhastelevan tähän tapaan.

Johtopäätös on siis se, että sosiaalinen vatkaaminen jakautuu karkeasti kahteen osaan: harmittomaan ja  vahingolliseen toisista puhumiseen. Koska toisista puhumista ei kaiken kaikkiaan joka tapauksessa koskaan lopeteta, on jokaisen kohdaltaan mietittävä että muistaa pitää suunsa kiinni, eikä puhu asioita eteenpäin. Ja mikäli yksittäiselle ihmiselle tai yritykselle aiheutetaan tahallisesti vahinkoa levittelemällä totuuden peräisiä tai perättömiä juttuja, siihen on puututtava. Jokaisesta harmittomasta jauhamisesta ei minusta ole tarve kirjottaa somessa ja hakea myötätuntoa. Myötätunnonhakija on varmasti kuluneella viikolla itsekin tehnyt samaa, puheet eivät vain ole kantautuneet kohteen korviin. Kannattaa myös kiinnittää huomiota mitä tulee jakaneeksi somessa jos haluaa minimoida "kylillä puhumisen". Joskus herkkyys sille, että pienetkin puheet kolahtavat sieluun voi johtua siitä, että on epävarma omissa ratkaisuissaan, vaikkapa nyt hevosensa hoidossa. Silloin kaikki koetaan arvosteluna, uhkana tai hyökkäyksenä ja on puolustauduttava. Mutta ulospäin se näyttää helposti myrskyltä vesilasissa.

Se, että saadaan nimellä kuulla kuka on puhunut ja kenestä auttaa mielensäpahoittajaa kuitenkin jäsentämään arvostelun oikeutus. Jos puhuja on vähäisemmällä kokemuksella varustettu, tai muuten aihepiirin sisällä heikommin menestynyt, on helpompi olla lotkauttamatta korvaansa. Netissä anonyymisti arvioijat ovat sitten vaikeampi koukku niellä, koska neiti Anonyymin kokemuksesta ei ole takuuta, etenkään jos keskustelu käydään ilman perusteluja.

"Näitkö facessa sen kuvan ku Selma oli ihan hikinen?" "Joo! Miks ne ei vaan klippaa sitä?" Vahingollista vai harmitonta jauhamista? ;)