Maneesittomat treenaa taas (Video)

Koska on syksy ja trendinä tuntuu olevan kaikenlaiset räkätaudit ja virukset, ajattelin liittyä joukkoon iloiseen. Ajankohdaksi valitsin viikon jolloin töihin kävi kutsu, tottakai. Onneksi tämä lenssu käsittää lähinnä käheän kurkun, ärtyneen nielun, vuotavan nenän ja lämmön nousun vain yhtenä päivänä. Joten ei hätää, töissä ja firman muissa riennoissa sain riennettyä aivan kelvollisesti. Mutta siihen se energia sitten riittikin. Positiivisenä ajattelijana totesin, että onpa hyvä jotta Selma sairasti viruksen. Voin nyt jälkitautien pelossa hyvällä omalla tunnolla jättää sen liikuttamatta ja kaivautua itse viltin alle. Mutta koska kohtalottaret taisivat kuulla ajatukseni siitä ettei Selman sykkeitä tarvitsisi nostaa, lähtivät hevoset omille teilleen 23. pv hetkellä kun kukaan meistä ei ollut maisemissa. Kun minut hälyytettiin hätiin, oli hevoset jo lassottu talliin ohikulkumatkalla olleen laseroija-Miian toimesta. Kiitokset hänelle! Tallissa odottikin sitten loimiensa alla vaahdossa olevia kaviokkaita. Että sykkeet oli tosiaankin vedetty anaerobiselle tasolle. Prkl. Noh, ilahdutti huomata, että Selma oli kaikkein vähiten hiessä, vaikka sillä on paksuin karva ja 100 g toppasadeloimi (muilla oli fleecevuoriset sadeloimet). Ilmeisesti tällä hetkellä tallin kovakuntoisin kanttura. ;)

Tällä viikolla Mirakin on päässyt tuuppaamaan koulua melkolailla normaaliin malliin. Viime aikojen teemana on ollut siirtymät (lähinnä käynti-seis-käynti, ravi-seis-ravi ja laukka-seis-laukka). Kelit ei suosi. Pohja on ollut ja tulee olemaan huono kunnes oikea talvi tulee. Mira ratsasti ilman minun valvovaa (hehhee) katsetta keskiviikkona ja Selma oli ollut aivan kamala. Lähinnä ei kuulolla ollenkaan. Odotukset eivät tälle päivälle olleet sitten kovin kummoiset. Valokin on suhteellinen käsite tähän aikaan vuodesta, mutta silläkin uhalla päätin kuvata pitkästä aikaa treenejä.

Pohja on huikea. Pehmeää liettyvää hiekkaa, jonka päällä 15 cm nuoskalunta.

Mira meni enimmäkseen isoa kahdeksikkoa, jonka keskellä tuli pysähdys. Pyrkimyksenä oli kokoajan terävöittää Selmaa niin, että se reagoisi enemmän ja enemmän istunnalla pidättämiseen ja ohjaa ei tarvitsisi juuri käyttää. Tavoite täyttyi hienosti. Pysähdykset olivat kyllä hieman etupainoisia, mutta se reagoi säpäkästi ja lopulta ei todellakaan ohjaa tarvinnut käyttää juuri lainkaan. Ilo oli seurata puhtaasti ja innoissaan liikkuvaa hevosta, joka ei ollut vino. Pohjasta se on kyllä tarkka ja alkaa helposti tahdittamaan möykkyläisimmissä kohdissa, mutta täytyy ottaa ilo irti nyt kun se ei ole mistään kipeä (urheilijan lihasjumeja ei lasketa tässä kohtaa).

Jumpaamista alkuraveissa avoa tapaillen.

Saikun aikaan voima ja tasapaino ovat taas rupsahtaneet. Se on jännä jotenkin näiden kanssa, että rakennat saikkujen välissä aina uudestaan nollasta voimaa ja parannat tasapainoa ja juuri kun hevonen alkaa päästä kuosiin, tulee uusi saikku. Ja taas aloitat nollasta. Kerrassaan hieno harrastus. Etenkin ratsuhevosen kohdalla kun rahakkaista palkinnoista voi vain haaveilla. Harmi vain kun on niin vajaa päästään että jatkaa tätä eikä siirry vaikkapa pitsin nypläykseen.

Keskellä seis. 

Nooh, näillä pohjilla kun treenaa niin kohta on voimaa ja tasapainoa! Yllättävän hyvin Selma puksutti reippaasti loppuun asti, vaikka varmasti oli raskas alusta. Ja voi pojat, sitten kun kisoissa pääsee maneesiin, niin sitähän lähtee hevonen varmaan lentoon!

Selma kuulolla. Hei, hänen korkeudelleen on kasvamassa otsatukka takaisin! :D 

Laukka pyöri onneksi taas molempiin suuntiin normaalisti. Mira pystyi jopa treenaamaan laukan lyhentämistä ja sain sitä videollekin talteen. Muutama askel kerrallaan, aivan tarpeeksi rankkaa jo tuo harjoituslaukkakin nyt.

VIDEO jossa ravia ja laukkaa.

Välikäynti.

Se on kyllä hieno homma, että juuri silloin kun odotukset treenistä ovat todella huonot, hevonen yllättääkin täysin. Selma oli koko ajan kuulolla, ei vängännyt vastaan, liikkui kivasti. Toki se kuumui laukasta, niin kuin aina ja sen jälkeen ravin tahti saattoi olla hukassa sen odottaessa uutta laukkakäskyä ja tällaista perusvouhotusta oli ilmassa, mikä nyt vain kuuluu pakettiin. Ilahduttava valonpilkahdus muuten niin pysähtyneessä treenitilanteessa. Ei oikein osaa suunnitella tai laittaa tähtäintä minnekään tällä hetkellä. Ei voi tietää millainen kenttä on seuraavalla kerralla jne. Maastossa nyt voi jotakin treenata, mutta jos kisoihin vielä haaveilee lähtevänsä, olisi ihan kiva saada rata harjoiteltua myös... Niinpä sitä vain ollaan ja möllötetään, päivä kerrallaan.

Ennen omaa sairastumistani ennätin ajaa reellä pari kertaa. Saa nähdä riittääkö lumet huomenna käydä kokeilemassa vielä. Sitten ne taitaa sulaa pois.

Selma ja taikaviitta 19.11.