Jotain vanhaa, jotain lainattua ja prosentit yllättää

Otimme tietoisen tappion tämän vuoden seuranmestaruksissa. Päätimme jo aiemin kesällä, että 1 tason kilpailuissa stratataan heA ja 2 tasolla voi mennä heB. Toisin sanoen meitä ei heC luokissa enää näy. Meillä ei periaatteena ole tavoitella varmaa sijoitusta vaan parantaa edellisiä suorituksia, pyrkiä kehittymään ja etenemään. Tämän päivän kisat olivat siinä mielessä erikoiset, että oli kaksi kisaa samana päivänä, samassa paikassa. Ensin 1 tason kisat joissa nuo seuranmestaruudet ratkottiin tasoilla heC, heB ja heA ja lisäksi seniori ja juniori palkittiin erikseen joka luokassa. 2 tasolla luokkia oli vain kaksi, heB ja heA.

Kisaa edeltävän illan näkymä makkarin lattialla. Jotenkin kotoisaa alkaa nukkua tallintuoksussa.

1 tason luokat olivat huomattavasti vaikeammat kuin 2 tason. HeA oli FEI World Dressage Challenge Test B 2001 päiv. jossa on avot, vastalaukkaa pitkät pätkät (myös kaarevalla uralla), laukannostot ja vaihdot käynnin kautta, käännökset takaosan ympäri ynnä muuta jännää. Ajattelin että kiva jos tulee 50% ja superhuippua jos 55%. Lisättyä käyntiähän tuosta hevosesta ei irtoa mitenkään päin! HeB puolestaan oli meille "vanha" ohjelma, koska se on kisattu aiemminkin. siitä ajattelin realistiseksi tavoitteeksi 2 tasolla 60%. Kyseessä oleva tuomari on aika tiukka (tai muut ovat höveleitä), joten odotukset eivät todellakaan olleet korkealla.

Valmistumassa heB:hen.

Yllätys oli melkoinen kun kävi ilmi, että meidän lisäksi heA:ta oli 1 tasolla starttaamassa vain kaksi ratsukkoa. Näistä kolmesta osallistujasta 2 oli suomenhevosia ja yksi puoliverinen. Sijoituksia ei tarvinnut hirveästi meidän kohdalla miettiä etukäteen.

Hevosen puunaus tuotti ymmärrettävästi tuollaisen tukkahirviön kanssa meillekin harmaita jouhia. Muutaman yrityksen jälkeen tulimme golfpallojen kannalle. Jatkoimme myös perinteitä ja jotain oleellista piti jättää kotiin. Kuten kypärä. Onneksi jälleen kerran järjestävä taho pelasti ja Mira sai painella ratansa varsin näyttävässä kypärässä.

Helppo A. Kuva: Taina Ruotsalainen

Kuva: Taina Ruotsalainen

Kuva: Taina Ruotsalainen

Kuva: Taina Ruotsalainen

Kuva: Taina Ruotsalainen

Rata meni sinänsä hyvin, Mira jopa muisti kaiken (mikä oli oikeasti ihan hitonmoinen suoritus!). Selma piti vastalaukkansa niinkuin piti ja vaihtoi laukat tällä kertaa oikeasti käynnin kautta, mutta parit raviaskeleet vaihtojen yhteydessä pienensi numeroita. Rivi oli melko puhdas 6-rivi seassa jokunen 5 ja yksi 6,5. Mira ei ollut rataan ollenkaan tyytyväinen. Selma oli ollut todella tahmea, roikkunut kädellä ja sitä joutui potkimaan liikkeelle. Verkassa se oli ihan hyvä. Kouluaitojen sisällä tapahtuu usein tällainen "jäätyminen", mikä on todella harmillista. Minusta homma meni kuitenkin varsin mallikkaasti, eikä se näyttänyt laisinkaan niin kamalalta kuin Mira antoi ymmärtää. Silti hämmennys oli taas totaalinen kun kuulutukset kertoivat, että prosentteja tuli 58,8! Aivan uskomatonta. Ja se lisätty käyntikin oli 6, mikä nyt jaksoi huvittaa vielä kotimatkallakin. Sija oli odotetusti 3./3 voittajan saadessa 66%.

VIDEO heA 1 taso

HeB:ssä Selma tuntui Mirasta paremmalle ja se liikkui vähän paremmin eteen. Pitkänähän se meni eikä takapää ollut alla niin kuin ei A:ssakaan. Jännittynyt ja vino. Tämä rata oli kiinnostava lähinnä tulevaa kantakirjausta ajatellen, koska se oli tasoltaan melko sama ja olosuhteet ovat sillä lailla samat, että Selman täytyy suorittaa vieraassa paikassa. Toki se tapahtuu maneesissa ja paikassa jossa Selma ei ole koskaan käynyt. Rentoudesta ja kokoamisesta ei varmasti tarvitse sielläkään haaveilla. Tai haaveilenhan minä. Prosentteja tuli mukavat 62,955. Sillä irtoaisi kantakirjauksessa jo II palkinto. Sija ei yllättäen ollutkaan Pohjimmainen Peränpitäjä vaan 7./9 voittajan saadessa 70,68% ja viimeisen 60,45%. Selma oli ainoa suokki puoliveristen leppoisassa joukossa...

Pitkä kuin nälkävuosi eikä lainkaan kanna. 

VIDEO heB 2 taso

Kuva: Taina Ruotsalainen

Kuva: Taina Ruotsalainen

Kuva: Taina Ruotsalainen

Yhtään ei pure kiinni... Kuva: Taina Ruotsalainen

Kuva: Taina Ruotsalainen

Rivi oli nyt selkeästi parempi, seitsemässä kohdassa 6, kahdeksassa kohdassa 6,5 ja yhdessä peräti 7 (keskikäynti!!). Taipumisesta tuli kehuja, mutta aktiivisuutta ja pyöreyttä kaivattiin monessa kohdassa.

Askellajit 6,5 "Käynti lyhyttä"
Lennokkuus 6 "Ratsasta aktiivisemmaksi takaosaltaan, selän läpi, ajatus ylämäkeen"
Kuuliaisuus 6
Ratsastaja 6,5 "Siistiä, tasaista ratsastusta"

Tässä ei varsinaisesti tullut mitään uutta. Kisatilanteessa Selma todellakin huonona stressinsietäjänä menettää herkkyyttään ja keskittymistään. Mirakin tietenkin menettää keskittymistään, koska joutuu todella paljon tekemään ajatustyötä muistaakseen radan (me ollaan molemmat ihan aikuisten oikeasti todella lahopäistä porukkaa ja ajatukset häviää päästä kuin vesi hanhen selästä), jolloin ratsastuksen tehokkuus kärsii. Kantakirjausrata on onneksi sen verran simppeli ja Mira on sitä jo konkreettisesti treenannut (jopa poissa kotikentältä), että joku teoreettinen mahdollisuus voisi olla Miran kyetä keskittymään enemmän itse ratsastukseen.

Viikko sitten raviradalla treenattu kantakirjausrata on tallennettu. Se ei ole todellakaan paras suoritus, joten siitä petraamaan. Loppuaika täytyy tasapainoilla radan hinkkaamisen ja Selman pään tuulettamisen välillä.

Laatuarvosteluohjelma, TREENIVIDEO

Tämän päivän perusteella voin suht luottavaisin mielin lähteä kantakirjaukseen toiveella että II palkinto tulisi. Jos Selma näyttäisi kokoamiskykynsä ja olisi aidosti kuulolla (niinkuin se ihanasti kototreeneissä on), olisi mahdollisuudet I palkintoon. Mutta koska liikkuvia osia on niin paljon, pysyn realistisesa tavoitteessa. Senhän saa toki universumi ylittää jos siltä tuntuu. ;)

Kohti kantakirjausta

Nyt on tullut se hetki, että uskon Selman olevan valmis tarjottavaksi ratsukantakirjaan koulu- ja estekokeilla. Itseasiassa olen sen jo ilmoittanutkin Joensuun tamma- ja varsanäyttelyyn 10.10. Aika hurjaa. Hurjaa se on siksi, että kun haaveilin tammavarsasta ja selailin myytäviä, tiesin jo, että aion tarjota tulevan tammani ensin työkantakirjaan ja myöhemmin ratsukantakirjaan. Ja molempiin täysillä kokeilla (ei siis ajettavuudella työkirjoihin ja ratsastettavuudella ratsukirjoihin...). Selma on täyttänyt kaikki toiveeni tähän saakka ja paljon päällekin. Jotenkin tämä on minulle hyvin liikuttava ja historiallinen hetki, sillä mikäli kaikki menisi edes tämän kerran niinkuin olen ajatellut, minulla on pian kahden suunnan tamma. Vielä vuosi sitten en olisi osannut toivoakaan, että Selma olisi nyt tässä pisteessä. Kaikki kunnia ja kiitos siitä Miralle, joka vuodessa on saanut väännettyä Selman vahva heC/ haparoiva heB -tasolta vahva heB ja haparoiva heA -tasolle. Merkittävää tässä on sekin, että Selma kantakirjattiin T-puolelle sen ollessa 5 -vuotias, eli vuonna 2010. Siitä on viisi vuotta, nyt se on 10-vuotias. Vasta reilu vuosi sitten tuumailin, että viimeistään 15-vuotiaana sinne R-ktk...

13.9.2015

Koska vuosi on ollut kaikkea muuta kuin helppo, en tietenkään osaa vielä luottaa 100% siihen, että 10.10. aamulla hevonen on valmiina koitokseen. Treenikin on ollut normaaliin nähden talvesta asti melko puolivillaista saikkuilun ja varovaisen treenailun yhdistelmää. Ensin oli tammikuussa pitkä epäpuhtausjakso, sitten kevättä varjostanut jänneongelma, kesäkuussa ähkyiltiin ja lopulta elokuussa oireili suolisto muutenkin hiekan ja mahahaavan takia. Että suoranainen ihmehän se on, jotta nyt ollaan tässä pisteessä! Mahahaavasta ja hiekasta sen verran, että kolmen viikon GastroGard -kuuri syötiin (ei, vakuutus ei korvannut sitä...) ja psylliumia ennätettiin syödä vain viikko kun kontrollissa kävi ilmi, että hiekka oli hävinnyt kokonaan ja verestävät haavat olivat enää hieman punertavat ja pienet haavat olivat hävinneet täysin. Siksipä treeniä onkin nyt sitten uskallettu jatkaa aikalailla täysiä. Ja onneksi heikko jalkakin on pysynyt menossa mukana. Se ei ole enää turvotellut ollenkaan ja aina treenin jälkeen kylmään sen kylmäyspatjalla ja laitan saven. Estetreenien tai mäkitreenien jälkeen teen saman molempiin etujalkoihin. Tästäkin syystä tuntuu, että nyt jos koskaan kantakirjaukseen. En voi tietää kuinka kauan hyppytreeniä tuo etujalka kestää. Toisaalta mistä sen tietää kauanko koko elukka elää, ei lupaavalta näytä. :P

Selma alkaa olla tasapainoltaan siinä pisteessä, että se kantaa itsensä kaikissa askellajeissa, pysyy tasaisesti tuntumalla sekä kykenee pidentämään ja lyhentämään askellajin sisällä. Sikäli mikäli on hyvä päivä, lihaksista ei kiristä, ötökät ei mene korvaan ja kavaletit ei hypi puskista eteen. Mutta noin niinkuin ideaalioloissa.

Mira on ratsastanut kantakirjauksessa mentävän kouluohjelman nyt muutaman kerran läpi. Sehän on aika simppeli tammoilla. Lävistäjillä temponlisäykset ravissa, jotka saa keventää, kolmikaarinen kiemuraura, sitten lävistäjä käynnissä vapain ohjin, jonka jälkeen ravin kautta päädyssä laukka, laukkaympyrä päätyyn, uraa pitkin toiseen päätyyn josta lävistäjällä temponlisäys laukassa, ravi ja uusi nosto toiseen suuntaan samalla kaavalla. Sitten käynnissä tehdään kulmikas siksak uralta toiselle ja lopputervehdykseen. 65 prosentilla irtoaisi I palkinto, 60 prosentilla II.

Selma työskentelee nyt todella innokkaasti ja on ihanasti "messissä" kaikessa. Käyntiosuudet eivät edelleenkään ole sen mielestä kivoja, laukkaa ja ravia ja kaikenlaisia vaihtelevia tehtäviä saisi olla koko ajan. Nyt se on alkanut loistaa pysähdyksissä. Ne tulevat säntillisesti, paino takasilla ja jalat tasan. Ja mikä parhainta, nenä ei nouse ylös!

Mira siis esittää Selman koulukokeessa. Estekokeessakin taisi nyt käydä niin, että Miran siitä on selvittävä. Hyppytreenit on aloitettu myös ja sehän sujuu oikein hienost. Miralla on jo niin vahva perstuntuma Selmasta ja tamma luottaa häneen niin paljon, ettei kyttäilyä ja kieltelyä ole ollut treeneissä juurikaan mukana. Eva Julkunen käy jeesimässä hyppäämällä Selmalla kotona. Yhdesti on Eva jo käynyt ja silloin pomppivat erittäin hienosti 80-rataa. Kerta ennätetään vielä ennen h-hetkeä ja silloin olisi tarkoitus hypätä kantakirjausrata sellaisenaan kun se on. Ratahan ei kummoinen loppujen lopuksi ole. Tai siis on, muttei pitkä ainakaan. Ensimmäisenä on yksinäinen okseri pitkällä sivulla, joka on edestä 85 cm, takaa 90 cm ja pituutta 100 cm. Tämän jälkeen kurvataan lävistäjän suuntaisesti oleva 90 cm pysty, josta toisella pitkällä sivulla oleva sarja, jonka ensimmäinen osa on maapuomilla varustettu 85 cm pysty ja hevosesta riippuen 6,5-7 m päästä samanlainen okseri kuin ensimmäinen. Verkata saa minimissään 60 cm korkeana pystyllä ja okserilla. Sarjalle pitää mennä sitten "kylmiltään".


Lisäksi kantakirjauksessa on tietysti ratsastettavuuskoe, jossa lautakunnan jäsen kipuaa Selman satulaan ja tarkistaa kuuliaisuuden, liikkeiden tasapainon, taipuisuuden ja kantavuuden. Selmalta kyllä löytyy vaaditut kolme puhdasta askellajia ja niissä on vieläpä säännöllinen tahti niinkuin pitääkin. Sama koeratsastaja tekee myös luonneanalyysin, ja luulisin että Selma kyllä handlaa sen olemalla yhteistyöhaluinen, eteenpäinpyrkivä, herkkä ja kiltti, niinkuin täyden kympin tamman kuuluukin. Paitsi jos Merkurius ja Uranus eivät ole otollisilla paikoillaan.

Nyt ollaan tarkoituksella pidetty "kankikuuria", vaikka kantakirjaus suoritetaankin nivelsuitsituksella. Seuraava kerta menee todennäköisesti nivelellä. Koulurataa pitäisi käydä taas treenaamassa myös sillä pitkällä radalla (eli raviradan kentällä), koska oma kenttä on lyhyt. Nyt ollaan menty sellaista töpöversiota siitä. :D

Mutta sellaista tähän hetkeen.

Hankurille apu omasta verestä?

Kesäihottuma, tuo nykyajan rutto ja lepra yhdessä, puhututtaa. Jokaisessa suomenhevoskeskustelussa päädytään aina jotenkin kesäihottumaan. Jos hevosella on pystyharja, sillä on kesäihottuma. Jos sen häntäjouhet tököttää pahimpaan polttiaisaikaan pystyssä, sillä on aivan selvästi kesäihottuma. Jos se hankaa takamustaan pitkin maata tuskaisena kun puita ei laitumella ole, lapsikin näkee että sillä on kesäihottuma. Kaikki nämä pitäisi tappaa ja jos tällaisen omistaja erehtyy teettämään jälkikasvua (ja näin siirtämään ruttoa tuleville polville), voisi sen omistajankin oikeastaan tappaa. Etenkin oriinomistajan! Ja pahinta alakastia ovat ne, jotka kehtaavat hoitaa näitä kapisia kantturoitaan (etenkin oriita ja tammoja), kisata niillä ja lisätä määrää. Kun elukka voi päältä päin näyttää terveeltä, mutta ei se ole! Pirkko näki sen hankaavan häntäänsä yksissä kisoissa! Yrittävät huijata tarkkasilmäisiä ihottumapoliiseja! Pitäisivät hoitamattomana, niin näkyisi varoittavat merkit jo kaukaa!

Tervetuloa 2010-luvulle. Allergiat ovat niin ihmisillä, kissoilla, koirilla ja hevosilla lisääntyneet räjähdysmäisesti. Teorioita siitä miksi näin on, on lukuisia. Nykyaikainen teollisten ruokien (ja rehujen) syönti, lääkkeet, ilmastonmuutos... Kesäihottuma on jo terminä ihan typerä. Osa allergisista hankaa talvellakin. Mutta sillä on tietysti helppo niputtaa rehuaineallergiat, polttiaisallergiat ja kaikki yliherkkyydet saman lenssun alle. Hankuri sana on vanha suomenkielen sana ja mielestäni se kuvaa parhaiten näitä eri allergioista kärsiviä hevosia jos ne halutaan niputtaa. Kaikki hankaa. Ja hankureita syntyy niin terveistä kuin hankaavista vanhemmista. Tutkimusten mukaan yleisin sairastumisikä on 6-8 vuoden seutuvilla. Osalle allergia voi puhjeta jo pikkuvarsana, osalle vanhoilla päivillään. Mitään takeita mistään nykypäivänä elävästä suomenhevosesta ei ole. Ja rotukaan ei enää suojele, hankureita alkaa olla myös puoliverisissä ja lämminverisissä. Sinällään siis suokkien myynti-ilmoituksissa maininnat "Ei kesäihottumaa" pitäisi täydentää sanalla 'vielä'.

Olen tottakai sitä mieltä, että jos eläimen elämä allergiansa kanssa on sen lajityypillistä käytöstä häiritsevää, on se parempi lopettaa. Jos se ei kykene laitumella tai tarhassa tekemään loimensa alla mitään muuta kuin hankaamaan, piehtaroimaan, istumaan kutisevan häntänsä päällä, on vaihtoehdot loppu. Mutta jos hankuri elää levollisesti ja hankaa jouhiaan katki satunnasesti vaikkin säännöllisesti, ei se vielä ole lakannut toimimasta lajityypillisesti. Esteettisesti se on todella ikävää kun tukka lähtee. Se, voiko lievästi allergisia käyttää siitokseen... No, mielestäni voi. Suomenhevonen on niin pieni rotu geenipooliltaan ja allergiset yksilöt lisääntyvät koko ajan todellakin jopa niistä terveistä vanhemmista. Jos hevonen on suorittaja ja allergia lievää, en näe siinä ehdotonta STOP-kylttiä. Tietenkään en yhdistäisi kahta hankuria tai jos hevosella ei ole jalostukseen mitään annettavaa. Mutta onhan se nyt selvä, että suomenhevonen kuolee sukupuuttoon jos aletaan kaikki hyvärakenteiset ja hienosti liikkuvat periyttäjät rajata pois siksi että ne hankaa. Sairaalloisesti hankaavat tietysti asia erikseen. Eihän tämä mitenkään päin ole mustavalkoinen asia. Tottakai jo kun Hulda laitettiin alulle, informoin tilaajaa Selman hankaamisesta. Se on jokaisen vain päätettävä missä raja menee. Ja kun otetaan riski, tiedostetaan, että jos tauti pahenee, on tehtävä raskas päätös. Mutta sitä se on näiden hevosten kanssa aina. Jännevamma, kaviorustonluutuma, kinnerpatti, ahtaat polvikanavat... Harmi kun nämä eivät ole täydellisiä barbihevosia.

Selma on tullut minulle siis 2-vuotislokakuussa. Hippoksessa omistajanvaihdos näkyy myöhempänä ajankohtana, mutta hevonen tuli konkreettisesti minulle silloin. Sen tukka oli paksu, mutta ei kovin pitkä ja jouhi hyvin hentoa ja kuin kreppiraudalla kiharrettua.

Kolmivuotisnäyttelyssä 13.10.2008 Valtimolla. Oli tukkaa.

Minulla siis oli terve hevonen vuodesta 2007 vuoteen 2012 asti. Vuonna 2011 laitoimme terveen tamman kantavaksi Jaapelista ja kun orivarsa syntyi.. Pam! Selma alkoi hankaamaan. Se oli koko kesän ilman lointa tai minkäänlaisia tököttejä. Satunnaisesti jotain myrkkyä sai nahkaansa..

Pikku-Seppo ja häntää hangannut äiskä. Kuva: Sari Kuure

Hieman aiemmin otettu kuva, mutta häntä... 

Joulukuu 2012.

Kutinan kanssa on nyt siis eletty kesä 2012, 2013, 2014 ja 2015. Näistä vain viimeisin on eletty loimitettuna. Lopputulos:

3.8.2013. Ei loimitettu, vain myrkytetty Dr. Repelillä. Metsälaitumessa.

16.9.2013 (Olin leikannut ratsunharjan hiukan kuvaa aiemmin, mutta jouhia on katki ja ne ovat harvat sään etupuolelta, häntä oli myös kärsinyt. Selma tarhasi metsätarhassa ilman loimea.

24.8.2014. Laitumella ei puita, hoitona Relaxantin hoitoseerumi ja shampoo. Rapsutteli omalla takakaviollaan harjan tähän kuntoon.

10.9. Hännässä joitain jouhia katkottu, parempi kuin edellisenä kesänä. Ihottumaloimi käyttöön syyskuussa ja tarhassa puita.

Häntä nyt 7.9.2015. Paremmassa kunnossa vuosiin. Laitumella ei puita, mutta jouduimme ottamaan hevoset pois vihreältä jo elokuun puolivälissä. Tarhassa puita Loimitettu keväästä asti. 2-3 kertaa pesty Relaxant shampoolla, ei hyönteismyrkkyä.

Loimesta huolimatta taas keskikaulan kohdalta jouhia nyrhitty. Lisäksi loimetkin hankaavat hentoa jouhta katki. 

Naamamaski hankasi etutukan ja nykyinen korvien yli tuleva loimi hankaa myös. Tämä on isoin menetys.

Olen siis taistellut kaljuuntumista vastaan, Selma pärjäisi kyllä omasta mielestään paremmin ilman huppuja ja loimia. Hupusta luovuinkin, koska se teki hentoihin jouhiin syvän jakauksen ja hiersi nahkaan asti. Loimia särkyy aika mukavaa tahtia... Kolme tänä kesänä.

Tästä syystä päädyin kokeilemaan "Hallamaan rakeita" eli hevosen omasta verestä tehtyä seerumia. Sille tuli hintaa vain vajaa 50 e ja putki kestää kaksi kesää. Ja koska klinikka säilöö seerumia kaksi vuotta, saan postimaksuilla sitten vielä kolmanneksi ja neljänneksikin kesäksi seeurumia.

Homma toimii siis niin, että pahimpaan kutina-aikaan (Selmalla otin elokuussa, mutta voi toki ottaa keväälläkin kun oireita on ollut kaksi viikkoa) hevoselta otetaan putki verta ja se lähetetään Nummelan Eläinlääkäreille hevosen ja omistajan tietojen kera. Seuraavana päivänä saapui valmis seerumi. Sitä annetaan 10-20 raetta kahden viikon ajan, sitten viikko taukoa ja rakeita annetaan taas yksi viikko. Sitten aina kun oireita ilmenee, annetaan parin viikon ajan. Rakeet pitäisi onnistua kaatamaan hevosen alahuulen sisäpinnalle.

Hienon sokerin kokoisia kiteitä.

Siinäpä yrität annostella 10-20 kidettä... Tuossa on varmaan 60 ja takaisin ei saa tuubiin kaataa. Joten kaikki sinne turpavärkkiin vain.

Selma on nyt saanut rakeita kaksi viikkoa ja on menossa se väliviikko. Ohjeessa luki, että oireet saattavat hetkellisesti jopa pahentua noiden ensimmäisten kahden viikon aikana, mutta sitä ei onneksi tapahtunut. Selma kyllä hankailee tarhassa olevaan puuhun ja illalla karsinaan otettaessa, mutta se on nyt sellaista hieman hajamielistä, viipyilevää hieromista jota olen nähnyt. Ei niin kovia otteita mitä aiemmin. Polttiaisia on kyllä aivan jumalattomasti juuri nyt.

Kyseisen seerumin kehittäjä Raija Hallamaa on siis tehnyt seerumia jo 90-luvulla ja silloin sen vaikutuksista on tehty tutkimus, johon puolestaan viitataan useissa lähteissä. Kaikki hevoset eivät vastaa hoitoon, mutta suurimmalla osalla oireet helpottavat merkittävästi. Selma näyttäisi onneksi osuvan tuohon porukkaan. Seerumi lasketaan homeopaattiseksi tuotteeksi, joten tiedän että osa kansalaisista tuhahtaa sille. Ja saa tuhahtaa minun puolestani. Jos niin monet hevoset ovat saaneet siitä apua ja kokeilu ei todellakaan ole kallis, niin tottakai me testaamme sen!

Seerumista on ollut juttua Hevoset ja Ratsastus -lehdessä, Satu Marttilan laajassa lopputyössä ihottumasta (sivu 29 alkaa seerumiosio), Raijan omissa julkaisuissa (jos jaksaa kirjautua pääsee lukemaan kaikki) ja mm. Yle Uutisissa, joissa tosin virheellisesti mainitaan ettei seerumin toimivuudesta ole tehty virallisia tutkimuksia. Koska se siis on tutkittu, ihan virallisesti.

Itse lähdin liikkeelle metsästämällä netin syövereistä Raijan sähköpostiosoitteen ja sitten eläinlääkäristä hain verikokeenottovälineet ja paketin jossa verta saa lähettää. Mira on onneksi sairaanhoitaja, niin näpsäkästi sujui verenotto. Ja tosiaan maanantaina laitettiin postiin ja tiistaina tuli valmis seerumi.

Jäämme siis seuraamaan onko Selmalle tästä enemmänkin hyötyä. Tähän mennessä näyttää lupaavalta.