Suomenhevosen ratsukoulutus, jatkokurssi Kiuruvesi 8.-9.8.

Kuva: Krista Heikkilä

Tädit pääsivät ihan vallan ratsastusleiritunnelmiin kaksipäiväisessä tehosessiossa Hingunniemessä Suomenhevosliitto r.y.:n järjestämässä Suomenhevosen kouluttaminen ratsuksi -luentosarjan jatko-osassa. Olipas pitkä lause. Mutta kuitenkin. Miran kanssa saimme jopa majoittua aivan kaksistaan vanhan päärakennuksen yläkerrassa koska kengitysseppien vuorokautta aiempi kaksipäiväinen setti oli sotkenut majoitusvastaavan pään ja oli myyty eioota muille kuin meille (joita oli luultu puolestaan kengityssepiksi). Ja koska Miralla oli synttäritkin 8. päivä, niin meillä oli kakkua ja kaikkea. Ja synttäreiden kunniaksi käytiin hakemassa minulle penisiliinikuuri Iisalmesta. Emme siis eksyneet Kiuruveden yöelämään ja hirrrrrveen pirteänä olimme sitten sunnuntaiaamuna luennolle lähdössä.

Harvinaisia yhteispotretteja Sempulasta ja mammasta. Kuva: Mira

Päivät oli rytmitetty niin, että ne alkoivat heti aamusta (8.30) luennolla josta sitten siirryttiin ensimmäiseen demoon maneesille, sitten lounas, luento ja kaksi viimeistä demoa peräkkäin. Päiville tuli pituutta ja joka hetki oli intensiivinen. Välillä olisi tehnyt mieli lyödä itseä naamaan jollain, kun äärimmäisen kiinnostavalla luennolla alkoi kroppa olla vailla päikkäreitä, silmät luppasivat ja suu haukotteli. Tätä tapahtui erityisesti lounaan jälkeisellä luennolla... Mutta kuten sanottu, Anna on todella ihana luennoija ja inspiroiva opettaja. En kirjoita nyt sanantarkkaa artikkelia kaikesta mitä kurssilla käytiin läpi, mutta edelleen kulmakivet olivat

1. Hevosen ymmärtäminen
 - Onko se koulutustilanteessa rento ja rauhallinen = kykenee oppimaan
 - Täytyy välillä tarkistaa yksinkertaistetusti onko hevonen oikeasti ymmärtänyt sille opetetut avut
 - Sen asian ymmärtäminen, että kyetäkseen kantamaan ratsastajaa kipeytymättä on hevosen käytettävä tukilihaksiaan aina takaosasta vatsan kautta niskaan asti. Tällöin selkä pyöristyy ja kaula täyttyy ylälinjastaan. (Edelleen siinä on ero painatko itsekin leukasi rintaan (väärä tapa hevosen olla "muodossa") vai ojennatko niskaasi pidemmäksi jolloin leuka painuu lähemmäs rintaa (se oikea tapa).

Hevonen on koulutustilanteessa jännittynyt ja rauhallinen. Meneekö oppi kaaliin? Onneksi oppia kaadettiin enemmän Miran kaaliin kuin Selman... Kuva: Krista Heikkilä

2. Istunta
Kaikki menee hyvin herkästi pieleen, mikäli tämä osa niin sanotusti mättää. Ja sehän mättää. Lähes aina. Lähes kaikilla. Tai ehkä voisi sanoa aina ja kaikilla. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Mutta täytyisi pyrkiä siihen mahdollisimman vähään. Annan opetusajatuksena on että käsillä haetaan vain tuntuma ja määritetään "raamit" joissa hevonen liikkuu ja kaikki muu tehdään istunnalla. Ja hienosäätö pohkeilla. Anna puhuu usein siitä kuinka me ihmiset olemme niin kovin kädellisiä, että aivan tiedostamattaankin sitä mielellään räplää käsillä ja varsinkin kun joku ei suju, niin kädet ovat ensimmäisenä paikalla korjaamassa tilannetta. Vaikka todellinen syy on se torso siellä satulassa. Annahan on aivan velho näkemään kaikki minimaalisetkin istuntavirheet. Ja aina on luksusta päästä hänen katseensa alle (ja myös aika infernaalisen rankkaa, Mira voi kertoa... :D ).

Rakastan Annan tapaa olla jatkuvasti oppilaansa rinnalla. Hän vaikka kävelee vierellä ja usein ohjaa oikeaan asentoon aivan kirjaimellisesti kädestä pitäen. Voi elämä jos tällaisille tunneille pääsisi kerran viikossa... Että hieman jos olen kateellinen teille oululaisille kun on tuollainen aarre teillä siellä. ;)  Kuva: Krista Heikkilä

Miraa laitettiin ihan uuteen järjestykseen. Anna kehui Miran kykyä ylläpitää harjoitusta ja kehon muutosta myös niinä itsenäisinä hetkinä kun opetusta sai toinen demoratsukko.  Kuva: Krista Heikkilä

3. Tuntuma
Tuntuman on oltava tasainen (siis ihan todella aikuisten oikeasti tasainen. Kokoajan.) ja mahdollisimman kevyt. Tuntumaa ei koskaan etsitä vetämällä käsiä itseään kohti vaan se tehdään jämäkäksi ensin ryhdistämällä vatsalihaksilla se oma torso, sitten pullistamalla selkä leveäksi ja hengittämällä "alas kylkiin", jämäköittämällä ojentajat ja kurottamalla sitten nyrkit kohti hevosen suuta. Ja sitten odotellaan että hevonen kurottaa kohti ratsastajan tarjoamaa raamia, ja kun nämä kaksi kurottajaa kohtaavat...PAM! Meillä on täydellinen tuntuma, jossa sekä hevonen että ratsastaja käyttävät vatsalihaksiaan ja lisäksi hevonen pääseen liikuttamaan etujalkojaan vapaasti sekä isosti ja olemaan terveessä muodossa aktiivinen. Ihan helppo juttu, eikö!

Anna halusi sinisen kuminauhan avulla antaa oppilaille tunteen missä oikea tuntuma kuuluisi tuntua. Selkä painuu kevyesti kuminauhaa vastaan (vaikka se painaa selkään) ja ojentajat ovat kovasti töissä napakoituneena. Kuva: Krista Heikkilä

Painotusta tuli myös siihen asiaan, että sekin on oikeasti otettava vakavasti, että reitti kyynerpäästä kuolaimeen on oltava suorassa linjassa. Niin kuin Miralla tässä on. Käsien korkeus riippuu siis siitä missä hevosen pää on. Tätähän on hoettu meille jo kauan, mutta yllättävän hyvät maneerit ovat kehittyneet yhdelle jos toiselle (aikalailla kaikille)...  Kuva: Krista Heikkilä

Selmakin onnistui kurottelemaan kohti Miraa ja Mira Selmaa aina välillä. Enemmän jälkimmäisenä päivänä kun pahin stressi oli stressattu,

Mira kurottaa jämäkästi ja Selma kurottaa myös. Se ei ole koottu tässä, eikä ollut tilanteen tarkoituskaan, mutta se vastasi Miran muuttuneisiin apuihin erittäin toivotusti. Kaulan ylälinja alkaa pyöristyä ja täyttyä sään etupuolelta, mistä kaikki lähtee. Tosin tässä mennään luotiviivan alla mikä on AINA väärin. Myös kouluratsastussäännöissä, mutta jostain syystä siitä ei hirveästi nykyään sakoteta. Liikettä se syö jokatapauksessa.  Kuva: Krista Heikkilä

Nokka nousee halutulle alueelle. Kuva: Krista Heikkilä

Kuva: Krista Heikkilä

Kumpikin hakee jo hyvin mukavasti oikeaan suuntaan. Kuva: Krista Heikkilä

Kuva: Krista Heikkilä

No, miten meillä meni? Ihmisillä ihan hyvin, hevosella ei niinkään. Ensimmäisenä päivänä kun saavuttiin paikalle, purettiin Selma pikaisesti trailerista ja tuuppasin sen tarhaan jossa oli polveen asti tuoretta ruohoa. Se hirnui ja sille vastattiin, kavereita oli ympärillä ja se oli ollut samassa tarhassa keväällä ilman ongelmaa. Tumppasin sille ötökkäloimen päälle ja lähdettiin luennolle. Joka välissä käytiin katsomassa että se on vielä paikallaan. Se käveli joka kerta johonkin suuntaan kun ajoimme ohi tai muuten kurkkasimme nurkan takaa.

Kun sitten hain sen varustettavaksi demoon, Selma oli loimen alla aivan hikimärkä ja tarhassa oli aikamoinen kavioura. Selma oli myös pinkeä jännityksestä. Mira verkkasi sen ulkokentällä ja pian piti mennä maneesiin. Jossa se jatkoi pinkeilyä. Urheana ja nöyränä se kuitenkin suoritti annetut tehtävät parhaan kykynsä mukaan, mutta Miraa häiritsi se, ettei tamma ollut oma itsensä. Koko viikonlopun mäellä kävi onneksi navakka tuuli, joten päätin pitää Selman ilman loimea.

Myöhemmin kun palloilimme kaupoilla sain puhelun, että Selma oli tullut tarhasta läpi ja se oli laitettu toiseen tarhaan. Ja kun palasimme Iisalmen keikalta, oli Selma jo laitettu talliin. Ensin olin kauhuissani kun ajattelin kuinka se on varmasti jo aloittanut hinkkaamaan itseään, mutta yllätyksekseni se seisoi karsinassaan aivan rauhassa ja rentona syöden heinää. Niinpä jätin sen yöksi sinne.

Kakkospäivän demoon valmistautumassa.

Aamulla tallissa odotti edelleen rauhallinen tamma, eikä hankaamista ollut tapahtunut juuri yhtään. Hieman kaulan puolesta välistä oli jouhet mutkalla. Mutta kun laitoin sen ensimmäisten joukossa tarhaan, se hätääntyi taas ja alkoi tutista. Se pingisti mahansakin tiukalle ja tärisi kauttaaltaan. Ei se hionnut sentään, tuijotti vain kaukana näkyviä nukkuvia hevosia ja tutisi. Se ei ole viimeaikoina enää tutissut kuljetuksissa eikä mitään. En edes muista milloin viimeksi. Jäin seuraamaan sen tilaa ja vartin päästä sydän jätti pari lyöntiä väliin. Se potki taas mahaansa. Juuri samalla ilmeellä kuin ähkyn aikaan. Pari-kolme potkua etusella rintaan. Kuitenkin se oli syönyt, juonut ja kakannut ja söi, joi ja kakkasi edelleen. Päättelin, että se oli tutinakrampillaan saanut mahansakin kramppiin. Tutina alkoi pikkuhiljaa kuitenkin hellittää kun tarhakaverit aidan takana alkoivat rennosti rouskuttaa heiniään. Ja pian Selmakin söi suht normaalin näköisenä. Lähdin huolesta surkeana asunnolle jossa kerroin nämä asiat Miralle.

Päivän edetessä kävin katselemassa Selmaa tietenkin hartaammin ja se oli jo ihan iloinen itsensä kun kaverit vetivät siestaa ja relasivat muuten vain siinä vieressä. Heinääkin meni kivasti ja kun hain varustettavaksi se joi melkein 15 l vettä. Ämpäri oli kyllä tarjolla tarhan sisäpuolellakin, mutta ilmeisesti jano iski vasta juuri sitten... Verkassa se tuntui Mirasta todella hyvältä.

Oli aika hulppeat puitteet!

Maneesissa Selma taas jännittyi, eikä se Miran mielestä ollut normaali koko aikana. Teki taas pyydetyt asiat, muttei ollut oma itsensä. Ulkopuoliset sanoivat että se meni hyvin ja oli kehittynyt, mutta me olimme ymmärrettävästi sekä turhautuneita että huolissamme. Demon jälkeen laskin pikaisesti päässäni, että se stressaa ja jännittää nyt tavanomaista enemmän, koska se on mahasta kipeä. Joko sitä hiekkaa tai vatsahaava. Enkä yllättyisi vaikka olisi molemmat. Kotona se pitää tuskat piilossa koska on tuttu ympäristö ja kisoissakin mennyt kivasti koska meistä jompi kumpi on kokoajan sen vierellä. Mutta tuonne "hylkäsimme" sen, joten se ahdistui stressiin asti. Eikö olekin hyvä kotidiagnoosi? Siinä ja silloin tein päätöksen, että ensiviikonlopun 2-tason koulukisat jäävät nyt väliin ja varataan klinikalle aika sekä hiekkakuvaukseen että mahalaukun tähystykseen. Rahanmenoa ei voi estää. Aika saatiin jo ensi viikon tiistaille ja tuonne samalle tontille. Kauhulla odotan.

Sponsorihuopa. ;)

Tällä hetkellä Selma voi ihan hyvin, Mustille piti palatessa vähän kiukutella. Sillä on myös joku nirhauma tai rivi vasemman takajalan vuohisessa, mikä vaikuttaa liikkeeseen. Jotenkin hassua että minulla oli joskus ruuna 13 vuotta ilman minkäänlaisia ongelmia, jos ei yhtä tikkausta lasketa. Hohhoijaa.

Lisään myöhemmin videoita demoista.

Jokatapauksessa Mira sai taas paljon vinkkejä ja keinoja parantaa ratsastustaan ja kunhan Selma saadaan kuntoon, on treeneissä taas uutta pontta!