Elävien kirjoihin

Pikkuhiljaa alan harkita helpotuksen huokaisua. Selma ei ole reiluun viikkoon saanut ähkyoireita ja se on jo pari päivää ollut taas laitumellakin ympäri vuorokauden. Kolmesti se on liikkunutkin eikä treenien jälkeen ole ollut kipuilua. Ratsastaessa se on tuntunut omalta normaalilta itseltään, kuumuu ja on energinen.

2.7. olisi I tason koulukilpailut omalla kylällä. Vakavasti on harkinnassa mennä heB ja kokeilla debytoida heA, koska se kerran on mahdollista pikkukisoissa. Tähän pohjaten lähdimme hieman extemporena lähimmälle ratsastuskoululle, Ahonlaidan harrastetallille, kouluvalkkaan jota käy säännöllisesti pitämässä Salla Aario. Meille tämä oli ensimmäinen kerta kyseisen valmentajan silmän alla. Salla käy pitämässä myös estevalkkoja, joihin on tarkoitus osallistua kunhan jalka sallii taas hyppelyt.

Onhan se Selma vähän reppanan näköinen tiputuksen jälkeisen kaljun kanyylikohdan ja hankatuneen naamansa kanssa, mutta mitäs pienistä kun tamma oli reipas ja vaikka jännitti, se teki taas kaikkensa. Ja kuljetushan on Selman paras laksatiivi.

Valmennus oli todella hyvä ja Sallan tyyli selkeä sekä kannustava. Hän myös osasi viedä seka ratsun että ratsastajan mukavuusalueensa ulkopuolelle, mikä on ainoa mahdollisuus jos halutaan kehittyä. Meidän tapauksessa se käytännössä tarkoitti, että Selma piti viedä muoto- ja kantoasioissa uudelle tasolle lyhennyksissä ja keskiaskellajeissa. Se puolestaan aiheutti Miralle fyysistä hommaa niin että hiki valui. Kuvasin kentän laidalta, edelleen kännykälläni, joten laatu ei päätä huimaa. Ei kulu päivääkään etten haaveile järkkäristä, mutta näitten eläinlääkärilaskujen jälkeen ei tarvitse enempää haaveilla. ;)

Tunti aloitettiin ensin käynnissä tekemällä siirtymiä askellajin sisällä. Salla kehui Selman käyntiä kelpo keskikäynniksi askelpituutensa puolesta (muoto olisi tarvinnut olla pyöreämpi jos oikeasti oltaisiin keskikäyntiä haettu, mutta nyt ei ollut se pointtina), mikä hämmensi meitä. Sillä meistä keskikäynti on Selman heikoin lenkki. Tosin tuomaritkin ovat kyllä pisteyttäneet sitä ihan ok pisteillä. Hetkinen... Täytyisikö alkaa uskoa että Selman käynti on ihan jees kuitenkin?

Pitkät sivut kunnolla eteen.

Lyhyillä sivuilla kokoaminen.

Selmalla on taipumuksena kuumentua kun siirtymiä aletaan tehdä ravin tai laukan sisällä. Niinpä se kävi kädelle raskaaksi, mitä se ei kyllä normioloissa ole koskaan. Tosin eipä normaalioloissa olla näitä siirtymisiä tehty tällaisella intensiivisyydellä. Ennen valmennusta arvottiin laitetaanko nivelet vai kanget ja kanget olisi kyllä ollut parempi ratkaisu.

Kuten tyypillistä en olisi ulospäin tiennyt Miran kamppailuista mitään jollei hän olisi asiasta maininnut. Ratsukko näytti varsin seesteiseltä ja elegantilta. Salla korjasi Selman tyyliä lähteä lisäykseen sukeltamalla ja hän neuvoi Miraa ratsastamaan lisäystä ajatuksella "ylöspäin". Ja ai jukra kun Selma sai pienen pätkän lisäystä tehtyä ryhdikkäänä! Kyllä siinä unohtui mammalta kuvaamiset ja kaikki kun täytyi ihmetellä että onko tuo minun hevoseni.

Lyhennyksissä vinkkinä oli ajatella avotaivutusta. Ja se toimi todella. Sitten tehtiin paljon voltteja. Salla neuvoi valmistelemaan voltit kunnolla ja kielsi ratsastamasta ajatuksella, että "minäpä TUOSTA käännän voltille...". Noottia tuli kaikille ratsukoille samasta aiheesta. Sen sijaan ennen volttia Salla neuvoi ratsastamaan avotaivutusta, jolloin hevonen on jo valmiiksi voltin suuntainen ja sitten koko paketti on käytännössä kasassa kun käännös voltille tapahtuu. Ja kappas, sekin toimi!

Mira ja Selma tekivät voltin josta kouluradalla olisi kuulemma tullut arvosanaksi vähintään 7,5. Oho!

Mira sai myös jatkuvasti kiinnittää huomiota siihen, että Selman takajalat tulevat kiltisti rungon alla eivätkä ala potkia taakse kun alkaa hapottaa tai keskittyminen herpaantuu. Ja Selma regoi kyllä kivasti. Usein Sallan suusta kuului "hyvä muoto, Mira!" tai kehuja tahdista. Ja ne pätkät kun Selma sai pidettyä itsensä kasassa ja takajalat alla olivat taas sellaisia välähdyksiä, että näki kuinka Selmassa on potentiaalia jossain tuolla sisuksissa.

Totinen työn raskaan raataja.

Tottakai Selmaa hapottikin. Sehän on ollut puolivillaisessa treenissä ensin sen oikean etujalan takia ja sitten tuo ähky. Kentän pohja oli tuolla paljon pehmeämpi kuin meillä, mikä tottakai toi treeniin lisäraskautta. Mutta takapäätä vahvistavina harjoituksina nämä todellakin toimi ja pakkohan se on viedä hapotukselle asti jos haluaa lihasta saada. Selmalla vaan on tuo sisu ja hapotuksen sieto huomattavasti parempi kuin esimerkiksi minulla, joka yritän pitää lihaskuntoani yllä treeneillä. Kyllä se kiusaus on suuri esim. vatsalihastreenissä lopettaa siihen kun maitohappo alkaa virrata! Auts..

Välikäynti ennen laukkoja.

Laukkatreenissä tehtävänä oli sama kuin muissakin askellajeissa: lyhentäminen ja pidentäminen. Koko pitkää sivua ei tarvinnut mennä keskilaukkaa, pätkä riitti. Kunhan sen teki huolella. Mira sai hyvin korjattua Selman sukeltamisia näissäkin lisäyksissä. Mutta eniten haltioiduin laukan kokoamisista jossa Selma todellakin (kaikesta kuumahtamisestaan ja väsähtämisistään huolimatta) sai pyllynsä alle aivan todella hienosti.

Jaksaa jaksaa...

Ja hanaa!

Turpa menee ihan tötterölle kun pitää miettiä niin paljon.

Tämä ei suinkaan ole piruetin esimuoto vaan laukkavoltti.

Loppuravien jälkeen Selma pääsi kävelemään ja Salla antoi jokaiselle ratsukolle kehuja, mainisti korjaamisten paikat kertauksena ja antoi kotitehtävät mitä treenata. Hän kehui Selmaa oikein kivaksi ja totesi että ratsukko on niin hyvässä mallissa, että kaikki korjaamiset ovat sellaisia pieniä viilauksia. Ja että nyt on se hetki kun sitä ryhdistämistä PITÄÄ tehdä. Tasapaino alkaa olla kunnossa, ryhdistämisellä saadaan muun treenin lisäksi sitä voimaa taakse. Ja lisäksi se helpottaa myös vastalaukkatehtäviä kun lyhyt laukka onnistuu ryhdissä ja takajalkojen päällä.

Hikinen ratsukko. :D

Tästä on taas hyvä jatkaa.

Valmennuksen jälkeen oikeajalka aka banaani tuntui lämpimältä ja siinä oli vähän nestettä. Olen aina treenin jälkeen kylmännyt sen kylmäysuojilla ja niin tein nytkin. Lisäksi laitoin kylmäyssaven ja sitten tammuska pääsi Mustin kanssa laitumelle.

Eilen, eli valmennusta seuranneena päivänä jalka oli ihan hyvä. Miia tuli laseroimaan jo kuudetta kertaa ja hän sanoi samaa mitä itsekin olen todennut, että banaani ei enää olekaan banaani:

Ensimmäisessä kuvassa jalka ennen hoitoja, toisessa kuuden kerran jälkeen. Ensimmäisessä kuvassa jalassa on turvotusta koko pituudelta ylhäältä jännetupille asti ja keskellä jähmeämpi paksuuntuma.

Ei voi muuta sanoa kuin JEE! Ja sitten kohti uusia vastoinkäymisiä. ;)

Selmaa voi fanittaa

Selma on nyt myös facebookissa. Jos haluaa tykätä ja plärätä kuvia, niin sivu löytyy täältä. Tai jos linkki ei toimi, niin haulla E.V. Selina.

Mie en tajuu mikä se semmonen feisbuukki on..??

Katastrofin ainekset ja stressikäyrän loputon nousu

Hengissä ollaan. Vielä. Tämä viikko on ollut yksi rankimmista viikoista elämässäni. En muista koska olisin stressannut näin paljon. Tottakai ähkyily alkoi silloin kun myös sesonkityöni alkoi, joten pahimmillaan olen joutunut olemaan huolesta murskana töissä kun eläinlääkäri käsittelee Selmaa tallilla ja koittanut siinä onnistua työtehtävistäni parhaalla mahdollisella tavalla. Voin kertoa, että koomaa muistuttavia päikkäreitä ja itkua milloin mistäkin asiasta on riittänyt.

Juhannusaattona jo hymyilyttää.

Viikon tapahtumaketju edellisen postauksen jälkeen oli kutakuinkin seuraava:

Sunnuntai 16.6.
Illalla Selma aloitti mahansa takomisen karsinassa. Päivystys oli tietenkin Lieksassa ja homma venyikin mukavasti puolen yön tietämille ennen kuin oli ohi. Selma sai piikillä kipulääkettä ja mietimme hiekkaähkyn mahdollisuutta (johon itse vahvasti uskon). Eläinlääkäri mietti uskaltaako nyt letkuttaa magnesiumsulfa-psyliumliuosta vai sittenkin suolavettä. Ensimmäinen toimii kuin Kodin putkimies ja "räjäyttää" tukoksen pois (käytetään myös hiekanpoistoon 3-5 peräkkäisenä päivänä nenämahaletkutuksella). Klinikalla joku potilas oli korissut aamusta pitkälle iltapäivään karsinan lattialla vahvoissa kipulääkkeissä ennen kuin tukko lähti ja se selvisi. Mutta oli kuulemma ollut karseaa ja kivuliasta. Niinpä päädyimme suolaveteen, jota laitettiin noin 8 l. Selmalla ratkesi pintasuoni oikeasta sieraimesta josta letkutus tehtiin ja minulla oli mielenkiintoinen homma keskellä yötä pestä tätä "teurastamoa" jota pakkokarsinaksi sanotaan... Selma jäi karsinaan yöksi ilman ruokaa.

Laskussa luki seuraava lausunto:

"E.V. Selina:
Hevonen ähkyillyt eilen, välissä parempi, mutta nyt illalla taas kipuilee ja piehtaroi. Hevonen mahdollisesti syönyt hiekkaa/maata. Syke 48, hengittää normaalisti, melko rauhallinen. Suolistoäänet hiljaiset vasemmalla, vatsan alla ja umpisuolen alueella enemmän ääniä. Umpisuolen alueella kaasuääniä. Rektaalisesti ei tunnettavissa ummetusmassoja tai suoliston virheasentoja. Suositellaan hiekkaröntgenkuvan ottamista."

Maanantai 15.6.
Selma oli virkeän ja ihan ok:n oloinen, se kakki tosin vasta tarhaan aamulla. Se popsi puoli kiloa psylliumia hyvällä ruokahalulla (taisi oikeasti olla jo nälkä). Psylliumia olisi syötettävä 1 g per elopainokilo, eli Selman tapauksessa 500 g tai vähän päälle. Siis hiekanpoistoon. Ajattelin että koska tamma kakkii ja juo (3 kertaa 15 l melassivettä kolmen tunnin sisään) voisin liikuttaa sitä. Käytiin Mustin kanssa lenkillä. Ajattelin väärin. Se oli kyllä kivuton ja oma kuumuvainen itsensä koko lenkin ajan, mutta kun tultiin tallin pihaan se aloitti taas takomisen. Soitin omalle eläinlääkärillemme ja mietittiin, että koska hevonen juo, syö ja kakkii, kokeillaan mennä pelkällä kipulääkkeellä aina kun mahan pieksäminen alkaa. Kävin siis Metacamin apteekista ja ruuttasin sitä. Yön Selma vietti tarhassa Mustin kanssa.

Tiistai 16.6.
Päivä tuntui jo paremmalta. Selma joi hyvin, eikä potkinut itseään. Ajattelin että homma olisi jo ohi ja uskaliaasti vein laitumeen yöksi. Virhe.

Keskiviikko 17.6.
Aamutallin aikaan sain puhelun tallin omistajalta että Selma on sotkeutunut loimeensa niin pahasti, että helma on tullut pään yli ja se on hortoilut laitumelta sokkona lankojen läpi peltotielle. Mistä on 400 m Kajaanintielle jossa on 100 km/h rajoitukset... Luojan kiitos muut hevoset eivät olleet vauhkoontuneet ja karanneet, Mustikin oli pysynyt rikkonaisessa lohkossa! Ihmettelin kovin miten loimeen sotkeutuminen oli mahdollista, mutta seuraavassa puhelussa joka tuli heti perään kävi ilmi, että se potkii taas. Olisiko kenkä jäänyt loimeen kiinni, tai olisiko pyrkinyt myös piehtaroimaan... Kivut olivat taas jonkinlaiset. Hikeä sille ei ole näissä kohtauksissa pukannut, eli aivan silmittömät eivät tuskat ole. Tallinomistaja antoi Metacamia. Minä olin töissä ja voi sitä itsesyyttelyn ja ahdistuksen määrää. Tässä vaiheessa tajusin täydellisen tallimme ainoan, mutta aika massiivisen huonon puolen: kukaan meistä ei asu tallilla, eikä edes sen läheisyydessä. Selma siirtyi talliin, mutta kukaan ei päässyt sitä tarkkailemaan. Tässä vaiheessa minulla alkoi huumori loppua. Soitin Animagiin klinikkaeläinlääkärille. Hän totesi, ettei kyseinen ähky kuulosta vielä pahalta eikä sille klinikalla tehdä mitään mitä kunnallisessa ei voisi tehdä: nesteytetään ja letkutetaan. Juhannukseksi Laukaalle ei olla ottamassa edes hoidettavia sisään, joten osoite olisi Hyvinkää, mikäli tilanne muuttuu radikaalisti pahempaa. Mikäpä sen mukavampaa olisikaan sitten, kuin suolikierteeseen äityneen, "todella pahaksi" menneen ähkyhevosen kuljettaminen 500 km.

Soitin puhelusta viisastuneena omalle lääkärillemme ja hänen mielestään nesteytystippa on vähän liioiteltua tapauksessa jossa eläin juo eikä ole kipushokissa. Mutta lupasi tulla tekemään mitä klinikalla käskettiin. Ja parin tunnin päästä hän soitti olevansa matkalla. Ja minä töissä. Onneksi Mira pääsi paikalle, vaikka hänelläkin oli menoja. Selma joutui siis tiputukseen ja letkulla laitettiin tällä kertaa suolavettä sekä parafiiniöljyä. Toisesta sieraimesta (vasen) ei tullut verta ollenkaan ja Selma oli aivan yhtä kiltti hoidettava kuin tähänkin asti. Eläinlääkäri tykästyi. Tipassa nestettä meni 15 l, klinikalla suosittelivat 20-30 l. Mutta Selma edelleenkin oli juonut koko ajan. Se jäi karsinaan siihen asti että minä pääsin töistä. Kanyyli jäi kaulaan siltä varalta että haluan laittaa itse nestettä lisää (Miran kanssa, koska hänelle oli homma opetettu). Lääkärin laittama teippi ei kestänyt sen päällä kauhean hyvin, joten kävin ostamassa kinesioteippiä, kun en hätäpäissään muutakaan keksinyt. Se olikin hyvä ratkaisu, koska se tarttui kiinni ja on joustavaa.

Kanyyli suojassa teipin alla.

Selmalle pukkasi stressireaktio kaikesta tästä kipuilusta, ruuatta jättämisestä ja yksin olemisesta, tai mistä minä tiedän mistä, mutta se on hangannut turpaansa ja silmänympäryksiään kaikki nämä hetket kun on ollut karsinassa.

Aiemmin en huomannut, mutta sillä on myös päitsien kohdalle ilmestynyt hankaumat. Luultavasti loimeensotkeutumisepisodin aikaan, koska sillä oli päitset päässään silloin.

Vein sen yksin tarhaan, jonka rajasin puoliksi niin, ettei se pääse heinähäkille eikä hankaamaan itseään (kanyyliään) puihin. Musti liittyi seuraan yöksi. Heinämäärät olivat 2 kg päivällä ja sama illalla. Josta voikin kehitellä itselleen huolen vatsahaavasta.

Torstai 18.6.
Selma vietti koko päivän tarhassa yksin, syöden heinää 2-2-2. Ja juoden vettä ja melassivettä joka välissä. Se kakki ISOJA läjiä, joten öljy auttoi. Potkimista ei ollut havaittavissa kuin ehkä satunnaisia yksittäisiä potkuja, joista ei ollut varma hätistikö se ötököitä vai...

Perjantai 19.6.
Aamulla olin itse tekemässä aamutallia ja oli tarkoitus hakea Musti laitumeen ja jättää Selma edelleen tarhaan, mutta rouva päätti toisin. Se karkaa tarhasta todella harvoin, mutta kun se karkaa sillä on siihen omasta mielestään maailman pätevin syy, eikä sitä onnistu pakottaa. Niinpä se oli saanut tarpeekseen yksinolosta ja tuli portista Mustin ja minun perässä talliin laukalla. Heti karsinaan päästyään se alkoi hieroa turpaansa taas juomakuppiin. Mietin huonojen vaihtoehtojen välillä: karsinaan hankaamaan itseään ja kanyylia yksin ja onnettomana vai laitumeen tyytyväisenä ja rentona, mutta mahdollisesti taas kipeytyen...? Tulin jälkimmäisen kannalle. Pelotti aivan vietävästi koko päivän. Iltapäivällä haimme pariskunnan tarhaan ja kaikki näytti ihan normaalilta. Selma joi, teki pari potkua, mutta alkoi mussuttaa heiniä ihan normaalisti. Mira otti kanyylin pois, koska tulimme siihen tulokseen että jos jotain toimenpidettä täytyy vielä tehdä, se ei ole nesteytys vaan öljyä lisää letkuttaen. Edelleen ne ovat Mustin kanssa eri lohkoilla, jotta Musti saa syödä vapaasti heinää ja Selma rajoitetusti. 2-3 kg ovat olleet annokset.

Menetyksenpelko on ollut viikon teema.

Tänään Alma kävi tekemässä aamutallin ja minä vein iltapäivällä pariskunnan laitumelle. Ja Mira haki illaksi taas tarhaan. Tähän mennessä tilanne on ok.

Tunnemyrsky on ollut aivan kauhea. Sen lisäksi että kokoajan pelkään menettäväni rakkaani, syytän itseäni virheistä, en kylläkään aina edes kovin realistisesti. Kaikki hokevat minulle, että en voi tehdä enempää. Sille ei voi mitään enää kukaan jos tilanne äityy pahaksi. Sehän on aivan fakta että täältä ei pahassa jamassa minnekään Hyvinkäälle selvitä, enkä aio muutenkaan Selmaa ähkyleikkauttaa koskaan. Enkä mitään muutakaan hevostani. Se on sitten menoa, korvasi vakuutus tai ei. Sekä matka että leikkaus menevät sen verran rääkkäyksen puolelle omassa mielessäni, että jätän väliin. Ymmärrän ne ratkaisut kyllä jos kyseessä on arvokas ravihevonen tai vastaava. Joka kerta kun vien sen laitumeen, ahdistun siitä että tuotan nyt itse sen kuoleman. Ja kun laitan karsinaan ja näen sen hankaavan naamaansa, minua alkaa turhauttaa valtavasti. En halua sitä ollenkaan sinne talliin. Ja kaiken huipuksi meillä vaihtui kuivike turpeesta olkipellettiin ja arvatkaa kuudesti kuka keksi syödä niitä pellettejä. Mukava tuupata ähkyoireinen sinne sitten. Vaihtoehtoina aivan todella vähän turvekuivitusta tai sitten ne herkkupelletit vedettynä napaan. Kai jatkossa on tehtävä niin, että kierrätän pelletit toisen hevosen karsinan kautta ja tuon Selmalle vasta muhjuna.

Noh, valoa epätoivon alhoon toi upeat juhannuskuvat Seposta joita Jutta oli ladannut facebookiin. Tässä yksi niistä:

Seppo Juhannusksena 2015 Kuva: Jutta Makkonen

Ori on niiin upea. Toivotaan että Selmasta saadaan vielä lisää näitä ihania jälkeläisiä. Että terveys tulisi takaisin ja tämä olisi vain jokin vanha painajainen.

Laseria ja ensimmäinen ähky

Aloitan kronologisesti toissapäivästä, joka oli pitkästä aikaa ihan normaali. Puolustusvoimat ovat poistuneet paikkakunnalta, hevoset on tuotu saarievakosta laidunlohkoille lähemmäs tallia ja tallialueellakin saa taas kuvata. Ja kulkea vapaasti. Tosin jotakin mutinaa siitä, ettei silmänruokaa ole enää tarjolla, on kuulunut...

Toissapäivänä siis Mira kampesi itsensä pitkästä aikaa Selman satulaan ja laukkaakin uskallettiin ottaa ohjelmistoon pienesti. Yllätykseksemme se pyöri todella mukavasti. Muutenkin Selma liikkui suhteellisen hyvin. Välillä oli alkuun pieniä hetkiä ettei ollut aivan 100% puhdas ravissa, mutta se loppui samaa vauhtia kun tamma vertyi.

Alkuverkkaa 12.6. 2015

Tällä kertaa tallensin käyntiäkin sekä kuvina että videona. Voi sitten vertailla joskus. ;)

Jonkin kiristyksen huomasimme, koska Selma joko väänsi turpaansa vasemmalle ja runko tuli suorassa tai turpa oli suorassa, mutta takapuoli karkasi oikealle. Mira teki paljon työtä taivuttaen tammaa kunnolla. Käynnissäkin takajalat lopulta aktivoituivat hyvin ja ristiselkäkin tuli tallista töihin. Yliastuntaa saisi olla enemmän vieläkin. Pitkällä rungolla se on huomattavasti työläänpää kuin ideaalirungolla...

KäyntiVIDEO


Ravissa Selma väläytteli taas oikein hienoja pätkiä. Se kantoi itseään jopa vaikka Miralla oli välillä ohjat melko löysällä. Toinen on niin nöyrä ja miellyttämisenhaluinen... <3

Takapää hommissa. Näköjään se on mahdollista myös rivitalonmallisella hevosella!

Molemmat on niin fiiliksissä että vaan jammailevat. :D On se heleppoo!

 

RaviVIDEO

Eilen laseroijamme Miia Härmä tuli taas tekemään taikojaan Selmalle ja Mustille. Kerroin hänelle Selman epäpuhtaudesta ja siitä, että jostakin kiristää koska suoraan ei onnistu olemaan turpa ja pylly yhtäaikaa. Kerroin että epäilyksemme kohdistuu lapoihin. Miia alkoi heti tutkimaan lavan lihaksistoa ja totesi että se on oikealta puolelta aivan tukossa. Hän teki alkoi laukoa lukkoja ja sitkeitä lihaskimppuja ja sai lopulta sormensa lavan alle, niinkuin kuuluu.

Sormet alkaa päästä lavan alle. Punaisella piirsin lihaskimpun joka oli aivan tukossa ja kireä. Selma käyttää eri tavalla oikeaa jalkaansa ja jumittaa itseltään tämän alueen siinä sivussa.

Vasemmalta puolelta tiukilla oli lavan yläosa, kun se oikealla oli alaosa...

Makean kipeä paikka...

Tällä puolella lapa oli helpommin avattavissa.

Lihasten käsittelyn jälkeen oli laserhoitojen 3. kerta. Laserhoito perustuu siis siihen, että laite lähettää puhdasta lähi-infrapunavaloa joka vaikuttaa kudoksiin verenkiertoa lisäämällä, ja solutasolla se lisää kudoksen happipitoisuutta nopeuttamalla happimolekyylin irtoamista hemoglobiinista kudoksessa, ja samalla lisäämällä solun mitokondrioiden ATP-energiaa. Lisäksi hoito poistaa kipua ja turvotusta. (Lähteet: SoVet ja Eiran lääkäriasema)

Selman jalasta hävisi turvotusta ja pehmeyttä jännetupilta jo heti ensimmäisen kerran jälkeen. Tässä kuvakollaasi jossa ensimmäinen kuva on otettu ennen ultrausta, toinen 4 pv ensimmäisestä laseroinnista ja kolmas 4 pv toisen laseroinnin jälkeen.

Keskimmäisestä kuvasta näkee, kuinka jo yhden laseroinnin jälkeen turvotus laski niin, että banaani "terävöityi" ja paksunnos näkyy selkeämmin.

Sitten päästään siihen kauhistuttavaan asiaan. Miia käsitteli Mustin ensin ja sen aikaa Selma odotti käytävällä kaikessa rauhassa. Hieronnan aikaan se oli rento ja rauhallinen, samoin laseroinnin aikana. Pari kertaa se näytti kuin olisi meinannut sontia, mutta ei kuitenkaan. Hoitojen jälkeen laskin sen karsinaan iltaruuille ja sitten koin järkytyksen. Selma meni karsinan keskelle, laittoi turpansa maahan ja alkoi vasemmalla etujalallaan potkia itseään vatsaan rytmikkäästi. Neljän potkun jälkeen otin sen kiinni ja vein kentälle juoksemaan irti. Se juoksi kiltisti, kerran se pysähtyi portille ja meinasi tehdä tarpeensa, mutta ei tehnyt. Lisää juoksua... ei vaikutusta. Päätin että käyn pukemassa sille suitset ja koitan saada suolen toimimaan käyntiä kulkemalla. Tässä välissä tarjosin sille melassivettä jota se ei juonut. Ajattelin hyödyntää Selman stressiherkkyyttä ja hätäkakkataipumusta lähtemällä kävelylle aivan vastakkaiseen suuntaan missä tallikaverit olivat, eli tyhjennettyyn saareen. Se käveli aivan normaalisti, hyvinkin reippaasti. Ei hirnuntaa, ei kakkaa.

Sillä välin Mira oli vienyt Mustin jo takaisin laitumelle ja kun palasin talliin laitoin Selman taas karsinaan, tyhjään talliin. Tarjosin juomaa ja se joi pari kulausta. Sitten se alkoi hirnua ja hätäillä yksin. Enää se ei potkinut mahaansa. Lähdin tahallani ulos tallista juttelemaan Miran kanssa jotta se tekisi hätäkakkansa. JA SE TEKI!! Voi kuinka onnelliseksi yhdestä haisevasta läjästä voi tulla! Selmalla ei ole koskaan ollut ähkyn oireita. Itseasiassa yhdelläkään hoidossani olleesta kuudesta suomenhevosesta (muita minulla ei ole ollutkaan) 16 vuoden aikana ei ole koskaan ollut. Selman ruokinnassa ei ole tapahtunut muuta kuin väkirehun vähentämistä hieman. Sillä oli yhtenä päivänä kyllä huulet savessa, että liekö hiekansyöntipäivä saanut tämän aikaiseksi. Psylliumkuuria. Ei voi kyllä kuin todeta miten äärimmäisen huono harrastus tämä hevostyttöys on. Kaikki rahansa saa tähän syytää vaikka hevonen pysyisi terveenä ja treenissä, mutta eihän se pysy, kun täytyy hajottaa itseään sieltä ja täältä. Ja jos ei muuta niin voisi vaikka heittää henkensä sitten suolikierteeseen jos nyt ei tukosähkyllä onnistu. HUOOOHHH!!! Harmi vaan kun ei pysty elämään ilman hevosta. Vaikka tuntuu että hulluksi tässä tulee, niin hullummaksi tulisin ilman... ;)