Polttopuunajoa Selmalla

Siitä onkin jo joku tovi vierähtänyt, kun Selma on viimeksi tehnyt Oikeita Töitä. Taisi olla kentänlanausta pari kesää takaperin. Rannan lepikkoa ollaan suunniteltu kaadettavaksi kesästä saakka, mutta koska puut olivat kenollaan järveen päin, oli päivän selvää, että kaato tapahtuu silloin kun jäät ovat kantavat ja aikaa löytyy. Jäät kyllä alkoivat pikkuhiljaa kantaa, mutta aika onkin ollut sitten kortilla. Lopulta, pari viikkoa sitten, vietettiin ulkoilmaelämää (ennen suunnattomia lumisateita) ja kaadettiin osa puista ja viime lauantaina kaadettiin loput. Sunnuntaina oli ajon aika.

Etualan pöpeliköstä kaatui puut aikalailla kuvan keskipisteeseen saakka.

Supersankarini Smurffimään työntouhussa. 19.2.2017

Aino jeesasi Selmaa ja vei saunapuut pulkalla. Eli kaikki latvukset ja paksuimmat oksat. Saipahan lasketella pulkalla mäen aina takaisin alas järvelle palatessaan. 19.2.

Koska puut pätkittiin noin metrin mittaan jo jäällä ja koska liistereki on pientä remonttia vailla, päätettiin ajella puut ihan laitareellä, jota kirkkoreeksikin kutsutaan. Meidän laitareessä ei ole takana mitään penkkiä, vain kuskinpukki löytyy. Kun oljet nakkeli takaa pois, oli siellä ihan hyvin tilaa kuormalle.

Lunta oli tosiaan parin viikon aikana tullut reilusti, tuulen ansiosta sitä oli reitille kerääntynyt 20-40 cm extraa vanhan päälle. Sitten lämpötilat ovat autuaasti sahanneet +6 ja -18 välillä, joten lopputuloksena on sellainen melkein hankiainen jonka sisällä on puuterilunta. Hevoselle todella kökkö pohja siis kaikin puolin. Haastetta hommaan toi myös se, että pihasta pitää laskea jyrkähkö rinne alas tyhjällä reellä ja mennä se sama ylös sitten kuorman kanssa. Siellä syvässä puuteri/kokkaremoskassa. Vähän meinasi hirvittää miten mammanmussulle käy. Tottakai aina kun ajouralla on lunta tai se on koskematon, ajetaan ensin reitti läpi tyhjällä reellä, mutta koska pohja oli pinnalta koppurainen, olin koittanut talloa sitä ensin itse ja sitten käytiin Selman kanssa kävelemässä se läpi ihan taluttamalla riimusta. Vanhoja jälkiä pitkin se menee aina umpihangissa ja omia jälkiä on helpompi seurata kuin ihmisen (plus se polle uppoaa kyllä tuollaisellakin muka-kantavalla hangella aika paljon syvemmälle kuin ihminen).

Kävellään reitti läpi. Selman eka kerta muutes kyseisen vesistön alueella. :) 5.3.2017 Kuvat: Pasi

Kääntöpaikka kierrettiin tietysti myös ja oikeaan suuntaan. Kuormauspaikalle pysähdyttiin.

Työtehtävään perehdyttäminen. "Nää tässä on niinku niitä puita ja sie oot tässä tällee ja sit ku mie sanon, ni lähet menee takas pihaan, ok?" "Joo, iha heleppo homma. Sano, ku alotettaan!"

Toinen kääntöpaikka oli kentällä, että reki saatiin oikeaan suuntaan.

Jätkät on siellä ihan että tee vaan, myö syyvään siunki puolesta.

Ensimmäisellä kierroksella laitettiin kuitenkin kyytiin kolme pölliä, ei ihan tyhjällä reellä kumminkaan ajettu. Ja minä olin joka kierroksella kuskina (paitsi tuossa alla olevissa kuvissa) ja Pasi tuli rinteen ylös perälaudalla seisten. Kuormien kokoa en empinyt niinkään Selman vetokyvyn puolesta, mutta oli vaikea arvioida kuinka paljon rinteen nouseminen alkaisi tammassa tuntua. Hapotti se ainakin itseä mitä sitä lauantaina mentiin ihan omin jaloin ilman kuormaakin, kun viimeiset puut kaadettiin. Kuormaa kasvatettiin kierros kierrokselta ja seurasin tarkasti puuskuttaako Selma tai pukkaako hikeä. Ei tehnyt kumpaakaan. Se spurttasi rinteeseen aina kovasti, mutta hyvin lyhytaikaistahan se raskaampi osuus oli. Pääasiassa oli seiskoskelua tai kävelyä auratulla pohjalla tai jäällä.

Taitaa olla neljäs kierros tässä ja korvat tötteröllä mennään mielissään.

Kääntölenkki.

Klip klop klip klop ja tässä kohden stop, lauleli Selma.

Ja sillä välin kun kuormaa tehdään, voi ottaa päivetystä nassuun ja kyylätä mökkinaapureita.

Moni varmaan tietää sen tunteen kun suokilla menee se "Kyllä Minä Tiedän" -vaihe silmään, vaikkapa kouluvalkassa. Silloin se voi tuntua suhteellisen turhalta piirteeltä hevosessa, mutta näissä hommissa tajuaa miksi se on niin vahvana vieläkin tässä rodussa. Voi nimittäin keskittyä itse siihen omaan työhönsä, hevonen hoitaa oman hommansa. Se tietää kyllä ensimmäisen rundin jälkeen missä pysähdytään, milloin lähdetään ja miten päin lenkki kierretään. Mutta kyllä minä annoin rapsutuksia ja Selma halusi kiehnätä kainalossa aina kuormatessa ja purettaessa, joten ei se yksin irti seisoskellut.

Tämmöisiä oli kuormat. Ei mitään havaintoa montako kiekkaa tehtiin. Ehkä kahdeksan.

Siinä reilun tunnin saldo. Myös taaempana näkyvät paksut pöllit on Selman tuomia.

Hanki pehmeni reen alla ja muuttui pelkäksi puuteriksi, se oli varmasti raskasta mäessä, mutta Selma oli aivan pirteä eikä sille tullut edes juurikaan hiki. Se oli hetken hengästynyt päästyään rinteen päälle, mutta jo kuormaa purettaessa hetkeä myöhemmin se hengitti aivan normaalisti. Järkytystä sille toi yhdessä kohdassa jäälle noussut vesi. Siellä saattoi olla vaikka alligaattoreita... Ja yhdesti onnistuttiin kippaamaan reki kesken rinteen. Siinä oli sellainen nietos jossa joka kierroksella reki tuppasi menemään sen yli eikä seurannut hevosen reittiä. Piti aina itse tasapainottaa ettei kaadu. Yhdellä kertaa puut lähtivät siinä vinossa kohdassa valumaan kyydistä, eikä tasapainotus enää auttanut vaan kippaus tapahtui. Selma hoiti tilanteen hienosti seisomalla aloillaan ja Pasi-raukka joutui kahlaamaan syvässä puuterissa ja nakkelemaan painavat pöllit takaisin kyytiin. Hyvin onnistui epäilyistäni huolimatta mäkilähtö Selmalla eikä sen jälkeen enää muilla kierroksilla havereita sattunut. Yhteensä ajoa oli arviolta reilu tunti.

Yllätyin miten lunkisti Selma otti koko homman. Lähinnä siis sen, että se oli yksin jäällä, muut näkyi purkupaikalle pihassa. Kertaakaan ei jäällä hirnunut tai ollut levoton. Kauhean tyytyväinen ja seesteinen ilme oli silmässä koko ajan. Palkaksi Selma sai tietysti lämmintä melassivettä ja loimien kera oli hyvä käydä piehtaroimassa ja mennä tyytyväisenä poikien kanssa syömään heinää. Rakastan niin tuota hevosta!

Alle villaa ja päälle ohut kuoriloimi, sitten vaan aurinkoon lämmittelemään.