Painepesua ja pattijalkoja

Suhteellisen hektiset viikot takana. Työtunteja on kertynyt palkkatöistä mukavasti, mutta työtunteja pihaton parissa ei sitten niinkään mukavasti. Voimat nimittäin osaa välillä olla työpäivän jälkeen sen verran finaalissa, ettei aina ole jaksanut raahautua sinne tönkimään. Tai siltä ainakin on tuntunut. Nyt kun katsoin mitä viimeksi kirjoittelin, niin onhan sitä sen jälkeen aikaansaatu kuitenkin jotain.

Jos nyt alkuun remppapäivitys ja loppuun sitten heppapäivitys.

Minä olen jatkanut käyttötilojen siivoilua. Nyt oli vuorossa rehuhuone eli rehula ja kuivaushuone. Näin täti-iässä prioriteetit on sen verran muuttuneet, että enää en suostu elämään ilman kunnollista paikkaa jossa loimet oikeasti kuivuu syksyllä ja keväällä. Tässä kuvat rehuhuoneen siistimisestä:

Rehuhuone on hyvin hyvin pieni ja sievä. Sinne tulee vain kaikki ruokintaan liittyvät purkit ja sammiot, joten riittää vallan hyvin. Navettaan on tullut aikanaan vesi suoraan (lähdepohjaisesta) järvestä, aiomme kokeilla tuleeko se vieläkin, kunhan sähköt saadaan. Kuivaushuone on rehuhuoneen kanssa samassa tilassa, rehuhuone on ikään kuin kuivaushuoneessa oleva "komero". Kuivaushuone on ollut ennen karjakeittiö ja siinä on ollut tulisija. Tarkoitus on purkaa vanha tulisija pois, laittaa piipun sisään putki ja yhdistää siihen pieni puukamina. Katsotaan kuinka käy.

Kuvassa myös perheen uusi jäsen, Painepesuri.

Kuivaushuoneesta on kulku ulos ja kivitallin kautta myös varustehuoneeseen.

Painepesurin tultua perheeseen, olen leikkinyt sillä. Kaikki pitää pestä. Näiden edellä kuvattujen huoneiden lisäksi olen pessyt niitä varustehuoneeseen tulevia lattialankkuja ja myös varustehuoneen "ulkoseinää". Siis sitä seinää, mikä jää käytävän seinäksi josta hevoset kulkevat ulos makuuhallista.

Olin ennättänyt intoilla jo puoleen väliin seinää, ennen kuin tajusin, että haluan kuvan miltä kivet näyttivät ennen pesua. Vihreiltä. :D Edessä kasassa lattialankkuja, pesemättöminä vielä.

Kuten yllä olevasta kuvasta nähdä saattaa, on välikatto purettu jo kokonaan pois. Vain kantavat rakenteet ovat jäljellä.

Tulevan makuuhallin alue. Ja pari pesun jäljiltä kuivumassa olevaa lattialankkua.

 Tämän urakan lisäksi isäntä on kaivanut pikkuhiljaa anturavaluille muotinpohjaa ja kalkitsi myös varustehuoneen katon. Ammattimies kun on.

Kävi niin rivakasti, ettei kerennyt kamerakaan mukaan. ^.^

Lisäksi olen askarrellut jo satulatelineitä. Tai Pasi ne sahasi, minä hioin ja käsittelin saunavahalla. Niistä tuli tuollaiset tervanruskeat. Käytettiin kierrätysmatskua näihin, tykästyin tuollaisiin ötökän kaivertamiin yksityiskohtiin mitä joissain näkyy. Kaikkiaan kuusi satulatelinettä tulee. Näin alkuun. Selmallakinhan on jo kaksi satulaa, että ei kuutta hevosta sentään ole tulossa. ;)

Siinä tallin tilanne tällä hetkellä. Ja tältä se näyttää järveltä katsottuna tällä hetkellä:

Hyvin maastoutuu. :P

Keskellä kuvaa, kuusien takana on laidunlohkot.

Sitten niihin hevosiin...

"Mene sen kameras kanssa siitä..."

 Selmalle bongasin nettikirppikseltä kauan kaipaamani nivelpelhamit ajokuolaimiksi olympioiden tilalle. En ole koskaan tykännyt olympiasta koska se on niin levoton, hidas ja epämiellyttävä hevoselle vaikka käyttäisi remmiäkin. Mutta koska ajan selmalla 99% löysällä ohjalla, olen antanut sen kuolaimen olla. Keskimmäisessä renkaassa oli silloin ohja ja syy miksi pitää olla niin kova kuolain, on Selman ääniherkkyys. Se voi olla joskus KOHTALOKASTA ja niissä tilanteissa todellakin tarvitaan kovaa jarrua, vaikka niitä onkin onneksi vain kerran viidessä vuodessa. Pelham on tähän tarkoitukseen tälle hevoselle hyvin passeli. Selma on selvästi pelhamilla rauhallisempi käännöksissä ja muissa ohimenevissä tilanteissa, joissa ohjaa täytyy ottaa. Ja muutenhan se sitten saa hölkytellä ilman tuntumaa kärrin edessä niin kuin aina ennenkin.

Ponny iltapalalla.

Ainolla ja Ponnyllä menee mielettömän hyvin. Aino on saanut itseluottamuksensa takaisin ja poniherra on joutunut toteamaan, ettei tältä tytöltä saa periksi. Siksi se on myös lakannut kokeilemasta rajoja. Ei se paljoa ole kokeillutkaan, mutta sellaisia ponimaisia juttuja. Talutuksessa syömistä, kavion puhdistuksessa nostamatta jättämistä, kiinniotossa leivän anastamista ja karkuun lähtöä (tämä tosin jäi pois jo ensimmäisillä viikoilla kun leipä jaettiin kahteen osaan ja jälkimmäisen sai palkaksi sitten kun päitset oli jo päässä. Nopeasti oppiva kaveri kun ruuasta on kyse! ;) )... Vielä se muistaa kuitenkin pieraista joka kerta kun Aino on putsaamassa takakavioita, ihan vahingossa vaan. Aino uskaltaa mennä aivan kaikki askellajit, reipas laukka on nykyää ihan parasta eikä enää yhtään pelottavaa. Näin ollen pääsemme jo menemään aivan normaaleja maastolenkkejä, minä joko ajaen tai ratsastaen. Aika huippua!

Selma onnistui hajottamaan entisen (kalliin!!!) ihottumaloimensa ja tuli uuden loimen osto eteen. Aiemmin ennätin ostaa sille myös hupun jossa oli silmäverkko. Selma ei oikein tykästynyt siihen kun näköala heikkenee verkon myötä. Ja se oli muutenkin aika huonon mallinen. Sitten bongasin Viljarilla alennusmyynnin ja liityttiin seeprakerhoon. Kyllä se niin mielensä pahoitti.

"Miks vaan miulla on näin pöljä emäntä??" Kuitenkin Selma on ollut paljon levollisempi tämän hupun kanssa, koska silmät ovat vapaana. Hupun muotoilu on muutenkin hyvä, se jättää etutukalle ja korville kunnolla tilaa, siinä ei ole turhia tarranauhoja jotka hankaa ja raapii ja se istuu muutenkin mukavasti pysyen paikallaan. Ten points.

Hyvin istuu seepra suomalaiseen maalaismaisemaan.

Ja koska huoleton on hevoseton, niin kellä hevoset on, sillä myös huolet on. Miten olisi vaikka laitumella venähtänyt kinner?

Hyvin vahvasti näyttäisi että ojentajajänne on ottanut itseensä, kun turvotus on vain etupuolella. Mutta Selmalle on niin tyypillistä, että näky on kuin jostain mutanttikauhusarjasta ja sitten se elää täysin tyytyväisenä muotopuolen jalkansa kanssa. Nytkin se varaa sille painoa aivan normaalisti, ottaa sillä yhtä pitkää askelta kuin toisella, ei onnu missään askellajissa tai ole edes epäpuhdas. Mutta kreippi on kintereessä. Ehkä siihen sitten pisti ampiainen. Nyt turvotus on kyllä laskenut ja se jonkun verran laskee liikkeessä. Laukkaa ei ole menty ja liikettä on ollut muutenkin vähemmän, kun olen seuraillut mikä auttaa ja mikä ei. Kylmäsavea olen siihen laittanut, mutta se huiskii sen hännällään kymmenessä minuutissa pois. Jos ei ala tulevina päivinä asettua niin otan puhelun klinikalle. Tänään se oli kyllä huomattavasti pienempi aamulla.

Ilouutisiakin on, sillä hätähuutooni vastattiin ja Selma on löytänyt extraliikuttajan joka pystyy myös läpiratsastamaan sen säännöllisesti. Jee!