Hevosen kuntoutusta

Tämä aamu alkoi harvinaisen reippasti, koska kävin pitkästä aikaa lenkillä ja otin poniinin mukaan narun päähän. Lunta oli tiellä n. 15 cm ja kummasti alkoi hapottaa jo aika lyhyen matkan jälkeen. Miran kanssa puhelimessa juoruten matka taittui kuitenkin ja Ponny tuli yllättävän kätevästi mukana vaikka se oli taatusti sitä mieltä, että akka on lopullisesti seonnut. Raahata nyt pullea ponimies heti aamusta yksin keskelle metsää ja höpöttää koko matka yksikseen ääneen... Jospa se tästä lähtisi taas, ponin ja minun rasvat pois.

Lihavan hevosen kuntouttaminen on minusta aina ollut hirveän helppoa. Kun ruokinta on viilattu kohdilleen, on peruskuntoa kasvatettu ensin pitkillä käyntilenkeillä mäkisessä maastossa ja pikkuhiljaa ravipätkiä lisäten. Sitten aletaan mennä hölkkälenkkejä joko ajaen tai kärrin perässä. 5 km hölkkää putkeen, 8 km hölkkää putkeen 10 km hölkkää putkeen. Saa oikeasti olla kyllä melko syöppö jos pitää läskeistään kiinni kun käy lenkillä vaikkapa 4 kertaa viikossa ja siihen parit kentällä pyörimiset päälle.

Mutta aiemmin ei ole kohdalle tullut laihaa, alikuntoista hevosta. Siinä joutuu miettimään että samalla kun lihaskuntoa pitäisi varovasti rakennella, ei saisi kaveri päästä laihtumaan yhtään lisää vaan sen pitäisi itseasiassa lihoa. Aika jännä kombo. Tässäkin tuo maan mainio aktiivipihatto on onneksi tehnyt puolet työstä.

9.1.2018

Tammarakkautta. 9.1.2018

Typyhän ei sillä tavalla näytä kauhean laihalta, koska sillä on todella pitkä ja tiheä talvikarva (joka tosin jo irtoilee) ja sen rintakehä on kapea, mutta syvä (syvä runko). Toisin sanoen sivuprofiilista se näyttää mahan alueelta aika normaalilta, mutta runko on hyvin kaita. Jos olette istuneet joskus 3 v. ravitreenissä olevan lämminverisen selässä, tiedätte suunnilleen miltä Typyn kyydissä tuntuu. Pitkä turkki kätkee alleen aivan pinnassa olevat kylkiluut ja okahaarakkeet näkyvät ihan paljaalle silmällekin varsinkin lantion alueella. Lihasköyhyys puolestaan on selvemmin silmin havaittavissa, lähinnä kulmikkaan takaosan vuoksi. Typyhän ei kyllä takaosaltaan ole rakenteellisestikaan kedon kaunein kukkanen, koska sillä on kantava lanne ja lyhyt jyrkästi laskeva lautanen yhdistettynä käyrähköihin kintereisiin, mutta ilman lihaksia ja rasvakudosta nämä "virheet" korostuvat turhankin paljon.

Karvaturrikka. 9.1.2018

Talven taidetta. 11.1.2018

Typyn ensimmäinen maastoretki uudessa kodissa 11.1.2018 

Riimi 23 v. <3 12.1.2018

19.1.2018

Syy Typyn laihuuteen löytyi suuhun kurkkaamalla. Klinikkareissu oli 19. pv ja Ponny läksi kavaljeeriksi mukaan. Muut kanssaeläjät nauroivat klinikalla, että miten noin pienestä ponista voikin lähteä noin iso ääni. Näköjään helposti! Eläinlääkäri antoi Typylle ensin vähän vähemmän rauhoittavaa, koska sen elopaino on tosiaan alipainon puolella. Mutta koska vaikutusta ei tullut tarpeeksi, annosta sitten lisättiin.

Kuskina toiminut Tiia sai olla Typylle myös halikaverina.

Itse toimenpiteestä en saanut kuvia, koska tehtäväni oli pidellä Typyn kieltä, joka oli kuin ankerias. Mutta juu, olihan siellä suussa vaikka ja mitä... Typyä hoiti hampaisiin ja kuolaimiin erikoistunnut eläinlääkäri Mirjami Miettinen ja kurkattuaan Typyn suuhun hän voivotteli sen verran että ennätin jo säikähtää. Kuitenkin heti perään hän totesi, että kyllä tästä vielä hyvä suu saadaan, mikä tietysti kuulosti hirveän paljon paremmalta. Syy siihen miksi Typylle ei ole ravintoaineet menneet perille, oli siis se, että sen leuka ei käytännössä päässyt enää liikkumaan juuri mihinkään suuntaan. Sillä oli pahat koukut sekä ylhäällä poskihampaiden etureunalla, että tietysti vastaavasti alaposkihampaiden takareunalla. Leuka ei siis päässyt liikkumaan eteen eikä taakse. Odotusten mukaisesti yläposkihampaiden ulkopinnoilla oli reilusti pitkiä ja teräviä piikkejä ja vastaavasti alaposkihampaiden sisäpinnoilla myös. Ei ollut leuka liikkunut täyttä rataa myöskään sivuttaissuuntaisesti. Poskissa oli vuotavia haavoja ja arpeutumaa. Lisäksi löytyi yksi pieni diasteema, kaksi reikää ensimmäisissä yläposkihampaissa ja ientulehdusta diasteeman yhteydessä. Sähköraspilla siitä selvittiin ja ennuste oli hyvin lohdullinen.

Jos tätä nyt joku lukee, joka ei ole hevosten hammashoitoon perehtynyt ollenkaan, niin hevosen hampaat kuuluu raspauttaa eläinlääkärillä tai hammasteknikolla vähintään kerran vuodessa. Ei ole kivaa kun ei voi syödä.

Typylle suositeltiin uutta tarkastusta jo 6 kk päähän, samaan rytmiin sitten muiden kanssa. Syy, miksi typyn kieli on niin järjettömän voimakas ja paksu, on se, että se on kompensoinut hampaitten tehottomuutta kielellään. Ja sain huomata melko heti kun ratsastusta aloiteltiin, että se on tottunut heittämään kielen myös kuolaimen päälle. Hillitäkseen kipua. Tämän totesin vasta klinikkareissun jälkeen, niin en päässyt asiasta keskustelemaan kuolainasiantuntijan kanssa. Klinikalla Typyn suu kuitenkin mitattiin ja sen suositeltava kuolaimen pituus on 13,5-14 cm, paksuus maksimissaan 14-16 mm ja kolmipalaa käytettäessä keskipala täytyy olla alle 2,5 cm tai yli 3,5 cm koska Typyn alaleuan leveys on tasan 3 cm eikä kolmipala saa painaa alaleuan luita. Ja mikä mahtavinta, opin taas uutta asiaa! En nimittäin tiennyt, että kolmipalan kohdalla on merkitystä miten päin nivelet on kuolaimissa. Piirsin demonstraation tästä hienosti:

Keskipalan muodolla on myös väliä, paineen pitäisi joka tapauksessa olla mahdollisimman tasainen kielelle. Mirjami suositteli sylinterikuolaimia tai sitten Neue Schule Turtle Top -kolmipalakuolainta. Myös suorakuolain voisi Typyllä toimia.

No nyt sillä on suorakuolain, mutta se on myös lusikkakuolain. Löysin Haksu-vainaan jäämistöstä, sillä Haksu (Kaurahattu) oli kovan luokan kielenheittäjä. Siihen pisteeseen asti, että kieliside oli ainoa mahdollisuus jos jaksoi välittää kummalla puolella se kieli ylipäänsä oli. Minulla oli varastossa myös 14,5 kolmipala versio lusikkakuolaimesta, mutta Typy keksi puolessa tunnissa miten kielen saa senkin päälle. Suora versio on vielä pitänyt pintansa. Jospa se kielen heittäminen menisi ohi kun jonkun aikaa ei pysty sitä tekemään. Toivotaan niin. Ja taas se tuli todistettua, että MITÄÄN ei koskaan kannata myydä pois tai heittää menemään! Aina voi tulla tarve.

Nyt Typy on siis pystynyt syömään kunnolla reilun viikon ja poskien haavaumat ovat umpeutuneet. Klinikalla tarkistettiin myös lantanäyteet sekä Typyltä, että Riimiltä jotta nähtiin onko matolääkkeet toimineet. Kummallakin näytti nollaa, eli puhdasta kakkaa ilman ylimääräisiä asukkaita!

Jos sitten siirrytään sinne liikutuspuolelle ja kunnon kohotukseen. Kaikki hevoset ovat nyt liikkuneet mukavan tasaisesti. Typyä olen pitänyt liikkeellä 2-3 x viikossa ja aloitettiin hyvin lyhyistä ja rauhallisista lenkeistä ja sitten ollaan lisätty ravia ja laukkaa. Maastossa meillä on umpihankiosuuksia jotka pidetään Selmalla aina auki. Jälkiä pitkin jos osaa mennä, ei nämä osuudet ole hirveän rankkoja, mutta Typyn olematon tasapaino ja puuttuvat ihakset toki tekevät haastetta. Se alkaa osua jälkiin vasta loppuvaiheessa kun ei jaksa vouhottaa ja paahtaa kovaa käyntiä enää. Ravin sijaan välillä löytyy peitsi (onneksi harvoin) ja jos alkaa loppuvaiheessa jäädä Selmasta jälkeen, löytyy myös passikäynti. Jeeeee... Typy on mennyt kahdesti tunnilla, ensin minä menin sillä Outin tunnilla ja sitten kun Mira tuli käymään ja suostui pitämään tunteja, Tiia meni Typyn kanssa. Kentällä Typy toimii kivasti, se on kuuliainen ja herkkä. Tasapainon puutteen huomaa kiemurteluna, epämääräisinä räpellyksinä kun pitäisi nostaa ravi tai laukka (vain vasen ylipäänsä nousee) ja taipuminen on vielä aivan mahdoton ajatus. Varsinkaan oikealle. Sinne mennä luinen lapa topakasti edellä.

Miran tuntien kohdalla on pakko hehkuttaa Ainoa. Tuo pieni ihmistaimi on kyllä minun sankarini. Olen aiemminkin kertonut kuinka Aino on välillä ottanut rankkaa takapakkia ratsastusharrastuksen kanssa kun ponin kanssa on välillä mennyt sukset ristiin ja välillä on jopa pelkomörkö ollut haittaamassa. Mutta ihan uskomattoman urheasti tyttö on lyönyt pelkopeikkoa pesäpallomailalla otsaan, laittanut ponin kuriin ja siirtyny Riimin isompiin askeliin. Kaikki meni alkuun Riimin kanssa kivasti, mutta nyt vanha pappa on alkanut piristämään vanhuuspäiviään ottamalla ritolat (=pukki ja täyttä laukkaa noin 4 askelta tai sen verran että kyydistä tippuu). Näitä ritoloita on tullut aika randomisti, milloin kenelläkin ratsastajalla. Yleensä kuitenkin vasta-alkajalla tai kevyellä ratsastajalla (niin kuin Aino ja muut ikätoverit), ei oikeastaan kertaakaan kokeneella ja pelottomalla aikuisratsastajalla, joten kiputiloista tässä ei ole kyse. Riimi kerkesi heittää Ainonkin selästään kerran ja sen jälkeen vanha mörkö alkoi taas kummitella ja Riimillä ratsastus jännittää. Laukkaaminen ei ainakaan ollut kivaa jne. Minulla loppui huumori papparaisen villityksiin ja laitoin sille kumisen gägin suuhun ja martingaalin.

Noh, Aino oli siis menossa Riimillä Miran tunnille, jännityksestä huolimatta. Alkukäyntien aikana Miran whippet -merkkinen koiruus pääsi rallaamaan hevosten lähellä. Minä läksin sisältä hakemaan sille flexiä ja kun tulin takaisin, Aino seisoi lumisena Riimin vieressä ja Mira oli lohduttamassa. Ritolathan se Riimi oli taas ottanut ja kun ei ensi pyräyksellä saanut Ainoa lentoon, niin oli ottanut uuden pienen ja vielä käännöksellä maustettuna, että varmasti tyttö tömähti kenttään. Siinä kohtaa minä olin jo aivan varma, että nyt se loppuu Ainon harrastus tähän. Harmittelin jo mielessäni, että pirun pappa, kun on niin osaava ja kiva ja hieno ja nyt menee kaikki pilalle näistä pelleilyistä... Mutta Aino tuumasi ihan itse, että pakko on nyt vaan mennä selkään ja jatkaa. Muuten hän ei ratsasta enää ikinä. Ja sinne se tyttö kipusi.

Mira avaa istunnan saloja. 20.1.2018

Aino ja Riimi. <3

Ei näy pelosta jälkeäkään!

Ja kuin ihmeen kaupalla Aino sai rentouduttua, teki hienosti istuntaan korjauksia Miran ohjeiden mukaan ja oli Riimille topakka ratsastaja. Ja äiti oli kameran kanssa kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan:

Olen niin kertakaikkisen onnellinen, että Aino sai koettelemuksiensa palkaksi aivan äärimmäisen onnistuneen tunnin! Ensimmäistä kertaa ohjastuntuma, istunta ja avut kohtasivat ja hän sai sen tunteen kun hevonen vastaa oikein tehtyyn työhön kiitoksella. Ai että! Tuo hevonen kun ei todellakaan anna ilmaiseksi mitään.

Kun Mira kerran oli paikalla halusin testata Typyn ohjasajoakin samalla. Siitä olisi videomateriaaliakin, mutta sattuneesta syystä en ala videoita lataamaan youtubeen ennen kuin saan hankittua joskus uuden tietokoneen. Tai sitten jos on esim. jalka poikki enkä voi tehdä tuntisotalla mitään muuta kuin ladata asioita tietokoneelle ja siitä eteenpäin. Mutta juu, Typy on mitä todennäköisimmin opetettu varsana ajolle, sillä se toimi legendaarisesti "kuin vanha tekijä". Mira ohjasti ja minä talutin. Se ei hätkähtänyt ohjia lautasilla eikä reisillä, Mira sai mentyä väistöjäkin molempiin suuntiin ohjien avulla. Ehkäpä keväällä kärrit perään.

Poni on myös mennyt yhdesti tunnilla ja muuten liikkunut tyttöjen toimesta vähän epäsäännöllisemmin. Siksi meillä onkin lenkkeilykuuri.

"Ihan keskenäs voit lähtee lenkille." 22.1.2018

Kuurankukkaset.

Jokaisella ponilla on kultareunus.

Kyllähän sillä massua on. Mutta tuostakin mahaprofiilista voi vähentää 10 cm kerroksen karvaa ennen kuin aletaan mahan kokoa arvioimaan.

Kovilla pakkasilla piti typyn kohdalla alkaa miettiä kylmänsietoa. Se on näistä kaikkein karvaisin, mutta toisaalta sen rasvaprosentti on pyöreä nolla ja tunnetusti rasva eristää huomattavasti paremmin kuin karva. Joten vaikka se vähän itsestäkin hassulta tuntui, jouduin pakkasjaksolla loimittamaan eniten tätä karvaisinta, ettei se ainakaan laihdu yhtään enempää kuluttaessaan syömänsä energian lämpimänä pysymiseen. Tuosta ylemmästä kuvasta näkee erittäin hyvin, miten haihtunut lämpö on kuurautunut Typyn karvaan aivan toisella tavalla kuin Selman karvaan. Selmalla on lyhyempi karva, mutta pieni rasvakerros sen alla lisänä. Hirveästi on mietittäviä ja huomioitavia asioita! Tieto lisää tuskaa vai miten se oli...

Eilen oli kengityspäivä ja sitä siirrettiin tietoisesti siihen vaiheeseen, että Typy on ollut meillä kolme viikkoa. Nämä kolme viikkoa on Riimi ja Selma menneet ilman takakenkiä, Riimillä on ollut edessä ratsun hokkikengät tilsakumeilla ja Selmalla hyväksitodetut ravihokkikengät (6 hokilla) ja tilsakumeilla. Typy on ollut myös ravikengässä ilmeisesti koko ikänsä, joten samalla linjalla jatkettiin ja samalla yhdistelmälllä kuin Selmalla. Takaset jätettiin edelleen ilman kenkiä, koska viime päivinä on ollut enemmän havaittavissa takapuolen tarjoamista Typylle ja se myös vastaa usein takaisin. Niillä on Selman kanssa vielä välit hieman sekavat, vaikka ystäviä tuntuuvat olevankin. Tästä syystä tultiin siihen tulokseen, että laitetaan takaset kaikilta valmiiksi ja taotaan kengät passeleiksi. Sitten kun alkaa (esim. 3 viikon päästä) vaikuttaa siltä, että monoa ei tosissaan anneta, Pasi laittaa takakengät kiinni.

Typyn etukaviot ovat vähän hassun malliset. Ne on aika suipot ja keskellä edessä on harjanne ja sen molemmilla sivuilla lommot. Vähän niin kuin kolmion mallilla, mutta kolmion sivut kaareutuvat sisään päin ja kärki on tietysti pyöreä. Kuvista sitä ei näe niin selvästi, mutta jos katsoo noita kavion luontaisia poikkiraitoja, näkee tätä muotoa vähän.

29.1.2018

Seppämme Jaana oli oikein optimistinen sen suhteen, että kaviot saadaan ajan kanssa pyöremmäksi oikealla kengityksellä. Siksi otin näitä kuvia, niin voi vertailla tapahtuvaa muutosta.

Vasta kengitetyt. 29.1.2018

Lopuksi haluan painottaa, että vaikka käyn läpi tarkasti Typyn kuntoa, minun ei ole tarkoitus syytellä ketään mistään. Ymmärrän täysin että puhdas tietämättömyys on johtanut asiasta toiseen ja Typy on kuitenkin ollut perheissä lemmikki ja rakastettu. Se luottaa ihmiseen täysin ja on aina iloinen kun sen luokse tulee. Kerron kaiken tapani mukaan rehellisesti ja nämä tekstit ovat minulle itselleni dokumenttia ja muistina tässä kehityskaaressa. Hevosten kuntouttaminen ja kouluttaminen on minulle rakkainta koko tässä harrastuksessa, joten tämä on minulle äärimmäisen mielekästä puuhaa. Minusta on hyvin mielenkiintoista seurata positiivisia muutoksia joita saadaan aikaan ja opin jokaisen tällaisen taipaleen aikana hirvittävästi uutta.

Tämän vuoksi toivon, että kukaan teistä ei kommentoi näitä tekstejäni millään lailla kauhistelevaan tai syyllistävään sävyyn. Typy ei todellakaan ole ainoa tässä maassa oleva perhehevonen, jonka hoito ei mene aivan lajityypillisesti ja oppikirjojen mukaan. Hevonen on äärimmäisen haastava "lemmikki" ja jos sen haluaa hoitaa huolella, se maksaa paljon rahaa. Olkoon tämä meidän tarinamme ja yhdessä kulkemamme polku kannustin kaikille harrastehevosen omistajille tarkastelemaan omaa toimintaansa ja antamaan apua ja neuvoja niille, jotka eivät osaa hakeutua tiedon äärelle. Ilolla ja kannustuksella pääsee elämässä mukavimmin eteenpäin!

Uusi vuosi, uusi hevonen!

Ja Selmalle satula.

Mutta koska kaikkia kiinnostaa Se Hevonen, niin en voi edetä kronologisesti ja aloittaa joulukuun vaiheista. Mennään nyt siis suoraan siihen. Typy on uusi musta. Ehhehe.

Minulla oli siis ilmoitus jossa etsin alkuun ylläpitoon, myöhemmällä ostolla pientä suomenhevosta (tai isoa ponia), joka on ihmisystävällinen ja soveltuisi tulevan yritykseni GreenCare (virkistys)-toimintaan sekä myös lasten nuorten ja vasta-alkajien ratsuksi. Ajomahdollisuudesta sai plussaa. Tarjokkaita tuli yllättävän monta ja hirvittävän äkkiä. Osa tarjosi ylläpitoon vuokraa vastaan, ja hakumatkaa olisi ollut satoja kilometrejä. Maltillisesti odotin kuitenkin sitä oikeaa ihmistä, jonka elämäntilanne ja hevonen sattuisi sopimaan tähän minun tarpeeseeni. Ja niin kävi, vieläpä naapuripitäjästä! Äkkiä siis kurvattiin koko perheellä katsomaan tammaa.

Kyseessä on siis jo hieman kypsempään ikään (18 v.) ehtinyt n. 153 cm mustanruunikko suomenhevostamma, eli Typy, jonka on tarkoitus jäädä meille loppuiäkseen. Typyn historia lyhykäisyydessään on kutakuinkin se, että se on kasvattajaltaan muuttanut 3-vuotiaana karjatilallisen perheen tyttärelle kotiratsuksi, yksineläjäksi (tai Typy eli kyllä siellä karjalaumassa ja oli hoitanut lehmien vasikoita) ja eli siinä perheessä aina toissavuoden kesään asti. Sitten kaupan myötä Typy on siirtynyt nykyisille omistajilleen hoitamaan tyttären kotiratsun virkaa edelleen yksineläjänä. Ratsastettu siis on, ilmeisesti ei ajettu. Meille kaikille oli täysi mysteeri, miten se reagoi toisiin hevosiin, kun ei ole ollut lajitovereiden kanssa tekemisissä n. 15 vuoteen!

Meillä oli onneksi eilen, kun Typy haettiin, hotellin respassa vastassa kaulukset tärkättyinä pieni valkea herrasmies. Kyllä Ponny hoitaa!

"Puuttuva palanen!" 7.1.2018

Projektia pukkas. Oona apukäsinä. <3 Samalla esittelemme Pyöreisen talvimuotia 2018!

Jotenkin se vaan on aivan liian helppoa laitella hevoset yhteen kesäaikaan. Kyllä siinä hokkiajassa on vaan sitä jotain, kun saa ventovieraan hevosen tuikata valmiiseen laumaan! Diu diu. Sen verran sentään valmisteluja tehtiin, että pyysin meidän hoviseppää käymään loppiaisena irrottamassa Typyltä kengät ja lyhentämässä vähän venähtäneitä kavioita. Pasi irrotteli puolestaan Selmalta ja Riimiltä takakengät pois. Ponihan on kengätön. Minulla oli hieno suunnitelmakin valmiina, otetaan Riimi ja Selma kentälle talutukseen ja laitetaan ensin Typy ja Ponimies keskenään pihattoon. Sitten lisätään panoksia yksi öykkäri kerrallaan, ensin Selma ja viimeisenä puoliarabi (jostain syystä se suomenhevosmamma ei hirvittävän usein Riimillä tule pintaan). Ponin ja Typyn välillä roihahti välittömästi vuosisadan rakkaustarina ja Typy alkoi rapsuttaa Ponin kaulaa jo trailerissa ollessaan.

Minä hain Selman ja Pasi Riimin, vietiin ne kentälle ja tytöt laskivat shakkinappulat kimpassa pihaton puolelle. Se meni osimoilleen näin:

Rapsuttelua ja kiehnäystä aikamme tsiigailtuamme, päätin että eiköhän se ole aika laittaa lohikäärme ( aka Selma) sekaan. Päädyttiin laittamaan ne paalin puoleisesta portista, koska rakastavaiset olivat tallin takana. Typy riemastui ja juoksi koko kujan Selmaa vastaan. Selma ei ihan innostunut yhtä riemulla.

"Jee! Taas uus poikakaveri!"

Selma näyttää kaapin paikkaa. Ja Typy joutui huomaamaan, ettei saanut toista poikakaveria.

"No nää on ainakin miun heinät, jos et kerran lähe pakoon!"

"Miks sie vaan syöt siinä, ku nekii on miun heiniä!?"

"Äitii! Tuo ei tottele minnuu!!" Selma päätti kokeilla tyttöjen tyylistä porukasta sulkemista ja vei ponin pois.

Ei tehoa mikään! :D

Pari vinkaisua ja Typy teki selväksi, että turha kukkoilla. Selma joutui vähän häpsingillään miettimään pitääkö nyt itse väistää vai kerätä voimia pari päivää henkiseen taistoon. En tiedä kumpaan ratkaisuun se tuli. Riimi kuopi ja pyöri ja häsläili kentällä tämän ajan, joten laskettiin sekin mukaan tutustumisleikkiin. Typystä Riimi oli vähintään yhtä ihana kuin Ponny ja Riimi ihastui myös. Paitsi siinä kohtaa kun uusi tuttavuus oli hänen heinilleen tulossa.

7.1.2018

Kaikki meni jotenkin taas niin rauhallisesti, että varmaan tulee joku megatappelu parin viikon päästä. Viimeistään sitten kun kengät laitetaan takaisin.

Typyä ei niin pahasti blokata paalilta, niin kuin Riimille tehtiin ja se myös saa tulla makuuhalliin. Sen lempipuuhaa onkin ollut nyt kaksi päivää käydä syömässä vähän heinää, mennä halliin, mennä hallin taakse, mennä halliin, mennä muiden luokse, takaisin halliin jne. Ikään kuin sen mielestä maailman ihmeellisisintä on se, että voi mennä sisään ja ulos miten itse haluaa. Hupaisaa.

Tänään laumassa on jotenkin sellainen seisahtunut tunnelma. Niin kuin kaikki tarkkailisi toisiaan. Riimi väistättää Typyä välillä ja välillä kyyhötetään kaksistaan tallin nurkalla kun toinen pari on paalilla. Selma suhtautuu vastahakoisen alistuvasti, mutta ei selkeästi väistä. Veikkaan villisti, että kesään mennessä joko Riimi tai Typy on vallankahvassa. Ponin lähtö (jonka ajankohta ei kyllä ole vielä tiedossa) voi taas varmasti muuttaa asetelmaa.

Aino ja Typy 8.1.2018

Sievä pikku-Riimi.

Typystä voidaan hypätä sujuvasti Riimiin, koska 17.12. tuli täyteen vuosi siitä kun Riimi muutti meille.

Riimi viime vuonna 5.2.

8.1. 2018

Suuren suurta muodonmuutosta ei ole tapahtunut, karvaa on nyt enemmän ja pigmentti on syventynyt sinkki-kupari -lisällä niin, että tänä talvena sen jalat näyttää mustemmilta nivelten kohdalta kuin vuosi sitten. Kuvista ei ehkä niin huomaa. Häntä on myös paksuuntunut ja harja tietysti kasvanut, kun ei olla leikattu. Meillä ei kukaan pölise juurikaan, koska rypsiöljyä saavat koosta ja tarpeesta riippuen 1 rkl -1 dl/pv. Lihakset on pienentyneet, koska Riimi on liikkunut meillä huomattavasti vähemmän kuin edellisellä omistajalla, sehän kääntyi nyt 23-vuotiaaksi ja täytyy mennä nivelten ehdoilla. Liikutetaan, mutta mielenvirkistykseksi. Hän on kyllä laumasta kaikkein kuumin ja virkein!

No, lähdetään nyt sitten kelaamaan aikaa taaksepäin, lennähdys marraskuuhun! Selman satulanvaihto toteutui vihdoin ja viimein. Meillä on muutaman vuoden ollut Cliff Barnsby ja vaikka se muuten istui kivasti, se valui harjoitusravissa aina lavoille. Selmalla oli siellä alla geeliromaani, mutta koulutuuppauksessa se valui aina silti. Toki täällä asuessa tuuppaukset ovat jääneet minimiin, eikä ilmiö ole tullut maastolenkeillä esiin, mutta itse istuin satulassa jotenkin aina takakaarella ja jos ei muualta hangannut, niin mielessä se hankasi. Kyyläilin vaihtoehtoja, kunnes bongasin Hirnakan Lissulta runkomuokattavan Kieffer Wienin. Meillähän oli joskus 5 vuotta sitten sellainen vanhan mallin Kieffer Wien, jota suuresti rakastin, mutta se kävi Selmalle ahtaaksi. Hättyyttelin sitten Lissua ja lähetin Barnsbyn sinne Selman muotin kanssa ja Lissu muokkasi Kiefferin ja lähetti sovitukseen.

Selman läpileikkaus etukaaren kohdalta. Rautalangasta väännetään ensin hevosen päällä muotti ja sen avulla piirretään kartongille, niin saadaan etukaaren leveysmitta.

Satula tuli ja sovitin, koeratsastin ja sitten leikittiin Lissun kanssa mustetahraleikkiä satulahuovan kanssa:

1. muokkaus.

Satula istui edestä hyvin, mutta takaa se nousi keventäessä omasta mielestäni liikaa. Lissu näki tuosta kuvasta asioita ja pyysi satulan takaisin jatkomuokattavaksi, "muokkaan sen niin, että kantaa koko matkalta". Niinpä satula pakettiin ja postiin. Pian saatiin paketti takaisin ja puhtaalla huovalla koeratsastus.

2. muokkaus.

Itse en näissä mustetahrapeleissä ole kauhean hyvä, mutta ymmärtääkseni ensimmäisessä kuvassa satulan paine on tullut enemmän eteen kuin jälkimmäisessä. Eli se on tasattu ja se kantaa koko matkalta. Huippupalvelua kyllä, molemmat muokkaukset tulivat kaupanpäällisinä!

Kuvasin satulan tänään päivänvalossa. Ei se uudenkarhea ole, mutta siisti.

Tässä kohtaa oltiinkin jo joulukuun puolella.

Itsenäisyyspäivänajelulla.

Setolkkakello kilisee! 

Rekeä on ulkoilutettu muistaakseni kolme kertaa. Ensimmäisen kerran kun meillä oli jättikulkunen mukana, otti ruunat siitä syttyjä sen verran, ettei kenelläkään ollut kivaa. Selma on kyllä aikanaan työhevoskurssien opetushevosen hommissa kelloon tottunut.

16.12. 2017

 Perheen pienempi tytärkin on välillä intoutunut ponin kyytiin. Laukka ei pelota, pukit ei paljoa säikäytä, mutta sisua on syönyt ponin ego. Se kun lähtee kotiin silloin kun ei enää huvita ja siinä ei auta mikään pienellä ihmisellä. Päättäväistä käyntiä mennään ja jos vastusta havaitaan, siirrytään raville. Tai vaihtoehtoisesti tehdään jumit sopivaan paikkaan. Ja jos erehdyt tulemaan alas selästä, niin takaisin ei ole toivoakaan päästä! Nämä kiusat kohdistetaan vain niihin pienoisiin, joilla ei ole sisua/keinoja/tahtoa vääntää asiasta. Aino on jo päässyt VIP-luokkaan, jossa ei ole luvassa kuin ilopukkeja.

Sitten Selman fiksuja ilmeitä.

Täällä on lunta ihan huolella. Märkä painava lumi vei meidän hienon katoksen, jonka alta hevoset kulkivat pihattoon. Voi nyyh. Uusi saadaan vasta ensi kesänä. Jos jotain on mennyt, niin on myös tullut. Nimittäin traktori! Saadaan vedettyä paali tarhaan nyt sillä, eikä enää isännän nelivetoautollla ja käsipelillä. Nämä meidän pellolta tehdyt paalit ovatkin nimittäin puolta isompia kuin mitä syöteltiin syksy. Niitä pienempiä jaksoi kahdestaan käsinkin pyöritellä, noita ei mitenkään. Traktorissa ei ole etukormaajaa, mutta liinoilla vetäen tulee perille. Kunhan olisi vielä ketjut alla, niin tulisi vielä paremmin!

"Kato miten iso hampurilainen!" 6.1.2018

Siinäpä ne Pasilla menee illat Nassikkaa rassatessa ja minulla Typyn huoltoa ja varusteita miettiessä.

Näin ympyrä sulkeutui loppiaiskuviin.

Typyn kohdalla lähisuunnitelmat ovat hammashuolto, loiskontrolli ja pieni käytöskoulu. Se on hyvin peloton tyyppi, joten pieni piru huutelee olallani, että pitäisi koittaa opettaa sitä rekiajoon näillä lumilla! Haha! No, ensin kotiudutaan, syödään, liikutaan ja tutustutaan. Ihanan paljon se liikkuu tuolla pihatossa, monta kertaa päivässä kulkee tuon kujan edestakaisin, välillä ravilla ja laukalla, välillä käynnillä. Tekee hyvää. Syöminen näyttää sen verran hitaalta ja myös kakkapalleroissa on 2 cm korrenpätkää, että piikkejä on varmaan suussa. Ne hoituu kyllä.

Kenttäkin ollaan saatu lopulta auki ja meillä on myös oma linko. Pientä laittoa, niin päästään itse aukomaan kenttää tarpeen mukaan. Ensimmäinen valmennuskin on tulossa viikon päästä. Toivottavasti kaikki on hyvin vielä silloinkin!